* * *
For English please see here
* * *
Jerusalem - juutalaisen kansan ikuinen ja jakamaton pääkaupunki. Tuo on vuonna 1980 hyväksytyn lain mukaan Israelin valtion virallinen kanta, josta se tuskin koskaan tulee tinkimään. Kansainvälisen yhteisön kanta puolestaan on vähän monitulkintaisempi. Esimerkiksi YK ei tunnusta Jerusalemia Israelin pääkaupungiksi, eikä kaupungista sen kiistanalaisen aseman vuoksi löydy minkään valtion suurlähetystöjäkään. Tavanomaisesta pääkaupunkisijainnista poiketen ne pitävät majaansa Tel Avivissa.
Myös palestiinalaiset pitävät Jerusalemia pääkaupunkinaan ja sen asema tuleekin olemaan yksi minkä tahansa rauhanneuvottelujen suurimmista kompastuskivistä.
Muslimeille Jerusalem on pyhä kahdesta syystä: niiden siteiden vuoksi, joita Muhammadia edeltäneillä profeetoilla kaupunkiin oli sekä siksi, että Muhammadin, profeetoista viimeisen, kerrotaan vierailleen siellä maagisella yöretkellään, jonka kerrotaan myös vieneen hänet vierailulle taivaaseen. Jerusalem olikin islamin alkuperäinen qibla, eli rukousuunta, joka vasta myöhemmin muutettiin Mekaksi.
Muslimeille Jerusalem on pyhä kahdesta syystä: niiden siteiden vuoksi, joita Muhammadia edeltäneillä profeetoilla kaupunkiin oli sekä siksi, että Muhammadin, profeetoista viimeisen, kerrotaan vierailleen siellä maagisella yöretkellään, jonka kerrotaan myös vieneen hänet vierailulle taivaaseen. Jerusalem olikin islamin alkuperäinen qibla, eli rukousuunta, joka vasta myöhemmin muutettiin Mekaksi.
Jerusalem on käsittämättömyydessään kiehtova kaupunki, jossa menneisyys on läsnä joka askeleella. Jo sen nimessä kaikuvat vuosituhantiset muistot ja etenkin vanhassa kaupungissa pyhyys on konkreettisuudessaan liki käsinkosketeltavaa.
Kaupungin historian aikana miljoonat ihmiset ovat saapuneet tänne etsimään kuka mitäkin. Uuden elämän alkua, vanhojen syntien sovitusta, pakoa, ihmeitä... edes ohikiitävää välähdystä jostain ihmistä suuremmasta. Tuhansien vuosien aikana heidän askeleensa ovat kuluttaneet vanhan kaupungin mukulakivetyksen sileäksi. UNESCOn Maailmanperintölistalle Jerusalemin vanha kaupunki pääsi vuonna 1981.
Kaupungin historian aikana miljoonat ihmiset ovat saapuneet tänne etsimään kuka mitäkin. Uuden elämän alkua, vanhojen syntien sovitusta, pakoa, ihmeitä... edes ohikiitävää välähdystä jostain ihmistä suuremmasta. Tuhansien vuosien aikana heidän askeleensa ovat kuluttaneet vanhan kaupungin mukulakivetyksen sileäksi. UNESCOn Maailmanperintölistalle Jerusalemin vanha kaupunki pääsi vuonna 1981.
Yhden teorian mukaan Jerusalemin nimi tarkoittaa rauhan kaupunkia. Se on kuitenkin yksi asia, josta tämä kiistakapula ei ole liiemmin päässyt nauttimaan: historiansa aikana Jerusalem on tuhottu kahdesti, piiritetty 23 kertaa, siihen on kohdistunut 52 hyökkäystä ja se on vallattu 44 kertaa.
Kuningas Daavidin kerrotaan vallanneen kaupungin jebusiiteilta ja perustaneen Jerusalemin Israelin valtakunnan pääkaupungiksi n. 1000 eaa.
(Osaava kansa varmasti nuo jebusiititkin - minkäs he sille voivat, että heidän nimensä kuulostaa ihan bakteeriperäiseltä keuhkotulehdukselta...)
Hänen poikansa ja seuraajansa kuningas Salomon puolestaan aloitti ensimmäisen ja hänen mukaansa nimetyn temppelin rakennustyöt. Temppeli valmistui vuonna 957 eaa ja tuhottiin babylonialaisten toimesta vuonna 586 eaa.
(Tiesittekö muuten, että alueella suoritettujen mittavien kaivaustenkaan aikana ei ole tiettävästi löydetty ainoatakaan Salomonin temppelistä peräisin olevaa esinettä? Tositarina.)
Toisen temppelin rakentaminen aloitettiin vuosi Babylonin vallan murtumisen jälkeen 538 eaa ja rakennustöiden kerrotaan kestäneen 23 vuotta (ehkä niilläkin oli töissä espanjalaisia?)
Vuonna 20 eaa tuolloinen kuningas Herodes kunnosti ja laajensi temppeliä, joka tuosta eteenpäin tunnettiin hänen nimellään. Toinen temppeli sai seistä paikoillaan huomattavasti ensimmäiststä kauemmin, ja se tuhottiin vasta 70 jaa roomalaisten vallattua kaupungin.
Vuonna 20 eaa tuolloinen kuningas Herodes kunnosti ja laajensi temppeliä, joka tuosta eteenpäin tunnettiin hänen nimellään. Toinen temppeli sai seistä paikoillaan huomattavasti ensimmäiststä kauemmin, ja se tuhottiin vasta 70 jaa roomalaisten vallattua kaupungin.
Muslimien vallattua Jerusalemin 600-luvulla määräsi umaijadidynastian kalifi paikalle rakennettavaksi vuonna 691 valmistuneen Kalliomoskeijan. Sen pihapiiristä löytyy samoihin aikoihin valmistunut Al Aqsa- moskeija.
Vielä 2012 palestiinalaismedia kuitenkin väitti, ettei ole mitään todisteita siitä, että juutalaisia olisi koskaan ollutkaan Jerusalemissa. Viime vuonna Jerusalemin suurmufti puolestaan kiisti, että Temppelivuorella olisi koskaan mitään temppeliä ollutkaan ja kertoi Al Aqsan moskeijan olleen paikoillaan "maailman alusta lähtien".
Poikien matikkapäähän vaikuttaisi olevan jopa minuakin heikompi!
Vanhan kaupungin eteläisten muurien takaa löytyy Daavidin kaupunkina tunnettu arkeologinen kaivausalue, jota pidetään muinaisen Jerusalemin syntysijana. Kaivaukset siellä aloitettiin jo 1800- luvulla, jolloin sieltä löydettiin ison linnoituksen jäänteet. Se on yksi alueen tutkituimpia kohteita, mutta myös konkreettinen esimerkki siitä, kuinka arkeologiaa voidaan käyttää politiikankin välineenä.
Se sijaitsee arabien asuttamassa Silwanin naapurustossa (muinainen Siiloa) itä-Jerusalemissa, jossa kaivaukset on koettu yrityksenä häätää heidät asuinsijoiltaan.
Sen vierestä, Öljyvuoren juurelta, löytyy Kidron-laakso, jossa puolestaan sijaitsee Jerusalemin parhaiten säilynyt kalliohautojen keskittymä. Tänne on haudattu mm. Absalom, Daavidin kolmas ja isäänsä vastaan suunnatussa kapinassa kuollut poika.
Nyky-Jerusalem on laajentunut vanhan kaupungin ympärille, mutta vuoteen 1860 vanha kaupunki muodosti kokonaisuudessaan tuolloisen Jerusalemin. Vielä tänäänkin tuo alle neliökilometrin kokoinen alue on noin 37 000 ihmisen koti. Kaupunkia ympäröivät muurit portteineen ovat peräisin n. 1540-luvulta turkkilaissulttaani Suleiman Suuren ajalta.
Kaupunki on jaettu neljään osaan: muslimikortteliin, kristittyjen kortteliin, juutalaiskortteliin ja armenialaiskortteliin.
Pienestä koostaan huolimatta alueelle mahtuu suorastaan hengästyttävä määrä uskonnollisesti pyhiä paikkoja. Kristinuskon paikat on jaettu alueen eri kirkkokuntien hallintaan. Aina ei rinnakkaiselo heilläkään suju: väliin lehdissä saakka on raportoitu heidän välisistä nyrkkitappeluistaan. Esimerkiksi sillä paimenten pellolla olen kuullut olevan ainakin kolme eri tarkkaa sijaintia - riippuen siitä, minkä kirkkokunnan edustajalta asiaa kysyy...
Paikan historiallinen asema kolmen eri uskonnon (ja lukemattomien niiden sisäisten suuntausten) pyhänä paikkana näkyy myös sen asukkaissa, joiden kirjo on sekin päätähuimaava.
Ortodoksipiispoja korkeine hattuineen ja isoine kultaisine risteineen, armenialaispappeja pitkine partoineen, katolilaisnunnia kaikista mahdollisista sisarkunnista sekä keskiaikaisista maalauksista karanneilta näyttäviä munkkeja, joiden olemassaolon todellisuudesta nykyajassa muistuttaa vain olalla heiluva tietokonelaukku.
Ortodoksipiispoja korkeine hattuineen ja isoine kultaisine risteineen, armenialaispappeja pitkine partoineen, katolilaisnunnia kaikista mahdollisista sisarkunnista sekä keskiaikaisista maalauksista karanneilta näyttäviä munkkeja, joiden olemassaolon todellisuudesta nykyajassa muistuttaa vain olalla heiluva tietokonelaukku.
Ja sitten ovat juutalaiset, joiden monimuotoisuus on suorastaan hämmentävää. Erot käyvät selviksi nimenomaan miesten ulkomuodosta. Se, mitä juutalaisuuden haaraa ja liikettä he seuuraavat, ilmenee niin vaatetuksesta kuin käytetystä päähineestä. Esimerkiksi suhteen nationalismiin voi usein päätellä jo kantajansa kipan materiaalista ja koosta.
Hattu puolestaan kertoo, onko kyseessä hasidi (1700-luvun itä-Euroopasta alkunsa saanut juutalainen herätysliike) ja mikä sen monista dynastioista (kyllä - niitä kutsutaan dynastioiksi; kunkin liikkeen oppi-isänään pitämän rabbin mukaan).
Koko kirjon tarkkailuun paras päivä on sapatti, jolloin juutalaiskorttelin kapeilla kujilla näkee juutalaisuuden koko kirjossaan: niin pyhävaatteisiinsa puettuja pikkupoikia leukaan saakka ulottuvine otsakiharoineen, Itkumuurille kiirehtiviä, rukousviittaan eli tallithiin verhoutuneita jeshivaopiskelijoita kuin perheensä kanssa kävelyllä olevia, 1800-luvun pukeutumiskoodia noudattaviin polvipituisiin takkeihin, karvahattuihin ja polvisukkiin pukeutuneita suurperheen isiä.
Suosittelemisen arvoinen tapa ottaa vanha kaupunki haltuun on kävelykierros muurien päällä (lisää tietoa täällä). 16 NIS eli reilu 3 euroa kustantava kierros (lapset puoleen hintaan) antaa ainutlaatuisen perspektiivin niin muurien sisäisiin kortteleihin kuin sitä ympäröivään alueeseen.
Muureilta avautuvat näkymät moniin edellä mainittuihin paikkoihin, mutta ennen kaikkea Öljyvuorelle ja sen juutalaiselle hautausmaalle. Arviolta 70 000 hautaa käsittävä hautausmaa on juutalaisille todennäköisesti koko maapallon merkittävin ja sieltä löytyy monen merkkihenkilön viimeinen leposija.
Ihmiset ovat kautta aikain jopa muuttaneet Israeliin haaveissaan tulla haudatuksi nimenomaan tänne. Ja miksi? Koska tämän kerrotaan olevan se paikka, josta kuolleiden ylösnousemus Messiaan tullessa alkaa.
Alatte ehkä pikkuhiljaa aavistaa, kuinka erityislaatuinen paikka Jerusalemilla juutalaisuudelle on ja kuinka merkittävän muutoksen vuoden 1967 Kuuden päivän sota asioihin toi?
Tuolloin Israel valtasi Länsirannan ja itä-Jerusalemin Jordanialta ja sen myötä juutalaiset pääsivät ensimmäistä kertaa liki kahteen vuosikymmeneen rukoilemaan Länsimuurille - Jordanian aikana kun juutalaisilla oli sinne porttikielto.
Se kaikkein erityislaatuisin paikka on luonnollisesti Temppelivuori, jonka mystinen asema saa ulkopuolisen silmiin välillä absurdejakin piirteitä. Uskonnollisimmat juutalaiset eivät ikinä edes uskaltautuisi alueelle, etteivät vahingossakaan astuisi temppelin pyhistä pyhimpään, jonne vain pappissuku Kohenien edustajilla on pääsy, eikä heilläkään ennenkuin vuori on taas pyhitetty uskonnolliseen käyttöön. Seuraavan temppelin rakentaa maan päälle tullessaan Messias, ja tähän liittyy useita edellytyksiä, joista yksi oli vähällä jo toteutuakin.
Yksi temppelin ritualikäyttöön pyhittämistä varten vaadittava asia on erittäin harvinaisen punaisen hiehon uhraus. 2000-luvun alussa Israelin uutisissa raportoitiin melkoisen kohun saattelemana tällaisen syntymästä, mutta vasikan väri ehti haalistua ennen sen saavutettua uhraukseen vaadittavan iän.
Haluatteko lisää tolkutonta triviaa? Tässäpä tulee: pappissukuun kuuluvien tulee lisäksi suojautua esimerkiksi kuolleisiin liitettyä rituaalista epäpuhtautta vastaan, minkä vuoksi he eivät saa esimerkiksi edes lentää hautausmaan yli. Maailmalla onkin nähty kuvia lentokoneessa istuvista, muovipusseihin kääriytyneistä Koheneista.
(Enkö minä sanonut: käsittämättömyydessäänkin niin kiehtovaa.)
Tuhotusta temppelistä on meidän päiviimme säilynyt vain Itkumuurin nimellä tunnettu Länsimuuri, joka houkuttelee tänne vuosittain miljoonia vierailijoita (10 miljoonan vuosittaisen vierailun haamuraja ylittyi jo vuonna 2003).
Perimätiedon mukaan temppelin tuhon jälkeen jumalallinen läsnäolo jäi asumaan muuriin eikä ole koskaan lähtenyt. Yli 300 vuoden ajan on täällä elänyt myös toinen perinne: rukouslappujen jättäminen muurin rakoihin. Näiden uskotaan menevän suoraan taivaaseen ja perinne otetaan hyvin vakavasti. Vuosittain muuriin jätetään yli miljoona rukousta, jotka Länsimuurin rabbi (kyllä - se on ihan oma pestinsä) avustajineen kaksi kertaa vuodessa tyhjentää ja hautaa Öljyvuorelle.
Mikäli ei itse pääse paikalle viemään rukousta, on rukouspyyntö nykyään mahdollista tehdä myös vaikka internetin välityksellä (!) ja onpa israelilaisella puhelinyhtiöllä Bezeqillä tarkoitukseen ihan oma faksinumeronsakin (totta joka sana).
Tiedättehän, kuinka Korvatunturille löytää tiensä vuosittain tuhansia kirjeitä osoitetietoinaan vain "Joulupukki, Korvatunturi"? Muurin rabbille puolestaan päätyy vuosittain satoja kirjeitä, jotka on osoitettu "Jumalalle, Jerusalemiin". Jokainen näistä avataan ja rukoukset toimitetaan muuriin (kyllä, totta tämäkin. )
Jerusalem on kiehtova ja käsittämätön. Hullu ja hurmaava. Jo vierailu Itkumuurille saa pään pyörälle. Alhaalla rukoilevat juutalaiset; naiset omalla ja miehet omalla puolellaan, jossa meno vaihtelee itkusta riehakkaaseen piiritanssiin. Jostain kaikuvat kirkonkellot armenialaiskorttelin kauppojen huudattaessa joululauluja. Ja kaiken yllä kohoaa majesteettisesti Kalliomoskeijan kupoli.
Jerusalemin kyky saada pää pyörälle on muuten tarkkaan dokumentoitu tosiasia ja sen mukaan on nimetty ihan oma syndroomansakin. Jerusalem-syndrooma on kaupungin aikaansaama, psykoosiin johtava ylitsevuotavan vahva uskonnollinen kokemus, jonka hoitamista varten on kaupungissa ihan oma sairaalansakin (totta tämäkin). Vuosittain siihen arvioidaan sairastuvan yli 100 henkilöä, joista liki puolet vaativat sairaalahoitoa.
Pakkomielteinen peseytymien ja/tai kynsien leikkaaminen, tarve julkisesti saarnata ja halu käyttää hotellin vuodevaatteita toogamaisena vaatetuksena ovat ilmeisesti vain muutamia monista mahdollista oireista - varmista oma diagnoosisi vaikka täällä.
Pakkomielteinen peseytymien ja/tai kynsien leikkaaminen, tarve julkisesti saarnata ja halu käyttää hotellin vuodevaatteita toogamaisena vaatetuksena ovat ilmeisesti vain muutamia monista mahdollista oireista - varmista oma diagnoosisi vaikka täällä.
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Tykkäsitkö? Kerro kavereillekin!
Huh mikä määrä uutta tietoa mielenkiintoisesti pakattuna. kiitos!
VastaaPoistano hieman hengästytti loppumetreillä jo pelkkä kirjoittaminenkin :-) on se vaan, rasittava mutta niin rakas x
PoistaJerusalem on kyllä tosiaankin kiehtova.En voisi asua siellä mutta siellä on AINA mielenkiintoista vierailla.
VastaaPoistaP.S. Dig sarjahan alkoi sillä punaisella hieholla;D Ootko nähnyt?
Poistase on. se on niiiiiin kaikkea. Muutaman vuoden tauko on tehnyt hyvä - nyt taas opin sitä arvostamaan muussakin kuin pyhiinvaellusmielessä. Upea kaupunki, monellakin lailla x
PoistaDigiä en ole nähnyt - pitääpä tsekata :-) kiitos vinkistä!
PS. Voinko kertoa että näiden postausten kirjoitus on saanut aikaan ihan hirrrrrrveän ikävän sinne <3
apua - ehkä mullakin on Jerusalem-syndrooma :-)?
PoistaHih,no siellähän on se sairaala valmiina;D
PoistaAlkoi jo itseäkin hengästyttämään lukemisen loppusenteillä. Hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa juurikin niin sinun omanlaiseen tyyliin. Kiitos taas nojatuolimatkasta :) Terkuin Tinskun keittiön Tiina <3
VastaaPoistaihana kun tulit mukaan <3 vielä on vähän reissua jäljellä :-)
PoistaKiitos paljon tietoa ammentavasta kirjoituksesta. Paljon sellaista nippelitietoa, mistä ei ollut havaintoakaan, aivan upea kirjoitus.
VastaaPoistaKiitos myös kuvasta Öljyvuorelle, siellähän näkyy Seven Arches -hotelli, jossa majoituin vuosia sitten. Silloin avomieheni oli YK-joukoissa Golanilla ja vietimme 2 viikon loman kierrellen Israelia ja Jerusalem oli yksi kohteista. Jerusalem päihitti kyllä kaikki paikat, siinä on sitä jotakin. Niin paljon erilaisia ihmisiä ja nähtävää. Uskalsin kummasti huristella yksin YK:n kilvissä olevalla autolla pitkin katuja. Paljon muistoja!
on se kyllä ihan omanlaisensa ja veri näyttää vetävän sinne aina vaan uudestaan. Jo näitä postauksia kirjoittaessa ja kuvia editoidessa on taas tullut ihan hirveä ikävä ja matkakuume <3
PoistaHuomaan, kuinka suomalaiset termit ovat hakusessa Jerusaleminkin suhteen - en edes tiennyt sen nimen olevan Öljyvuori :-) korjataanpa asia tekstiinkin!
Eiköhän se ole Öljymäki ihan virallisena suomennoksena? Aamutokkurassa kirjoitin Öljyvuori. :D
PoistaHyvä kirjoitus, todella mielenkiintoinen paikka. Kaikki siellä käyneet kertovat, että se on turvallisin paikka maan päällä, mutta jotenkin sitä ei vain usko.
VastaaPoistaSiinä mielessä se on totta, että koska se on niin pyhä myös Israelia ympäröiville ja ei-siihen-niin-ystävällisesti-suhtautuville maille, ei sinne mitään iskua tehtäisi.
PoistaLiki 10 vuotta sitten Libanon II:n aikaan olin opiskelemassa Haifassa kunnes sodan seurauksena meidät evakuoitiin. vaihtoehdoksi annettiin kaksi bussia: toinen Tel Aviviin ja toinen Jerusalemiin vievä. Jerusalemiin Hizbollahkaan ei iskisi, järkeilivät useimmat ja lähtiv't Hebrew Universityn kampukselle odottamaan tietoa ohjelmamme jatkumisesta.
Jerusalemissa ei ole rantaa, järkeilimme, ja valitsimme Tel Avivin :-)
Toki siellä jotain puukotuksien ja vastaavien kaltaista pienempää hässäkkää on useinkin: ensimmäinen uusi hepreankielinen lause, jonka ensimmäistä kertaa maahan tultuani opin oli ostoskeskuksen parrkihallin ovella kysytty "onko teillä aseita?". Niin, ja kerran ollut odottamassa kaveria yhdellä suositulla tapaamispaikalla,josta meidät siirrettiin pommiryhmän tieltä.
Mutta niin ne ihmiset vain tuollaiseenkin elämään sopeutuvat!
Kiitos jälleen kerran mielenkiintoisesta palasta historian havinaa sekä tietoa tämän päivän Jerusalemia, oispa koulussa historian kirjat kirjoitettu sinun tyylilläsi, varmasti olisi kiinnostanut enemmän ������
VastaaPoistavoi sinua <3
Poistahyvä vain, jos teille lukijoillekin välittyy jotain näiden paikkojen taiasta ja pääsette edes nojatuolimatkailemaan kanssani :-)
Hengästyttävä määrä faktoja! Äärimmäisen mielenkiintoinen kohde kyllä, ja varmasti avautuu paremmin nimenomaan jos tietää tällaisia yksityiskohtia.
VastaaPoistakiva kun olit kierroksella mukana :-)
PoistaNuoruuteni kiihkoilin Raamatusta ja sikäli olisi ihan kiva käydä joskus Jerusalemissa ja sen ympäristössä. Nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että kun Raamatun mukaan israelilaiset olivat monimiljoonainen kansa lähtiessään Egyptistä ja silti jokainen Kanaanin maan kansa oli heitä isompi, esimerkiksi nämä jebusit, niin miten nämä jebusit mahtuivat asumaan asuinalueellaan. Heidän olisi pitänyt asua pilvenpiirtäjissä.
VastaaPoista:-) tutkimattomat ovat kansojen tiet!
PoistaOlipahan taas tuhti pläjäys historiaa, mielenkiintoista luettavaa! This land is mind -animaatio kannattaa katsoa, niin saa mielenkiintoisen lähestymistavan historiaan Israelista ja Jerusalemista: https://www.youtube.com/watch?v=8tIdCsMufIY
VastaaPoistaooh - kiitos vinkistä!
PoistaVai että on Al Aqsa- moskeija ollut paikoillaan maailman alusta lähtien :D
VastaaPoistaMatisyahua en olekaan kuunnellut todella pitkään aikaan! Pitikin laittaa heti soimaan. Kiitos :)
näin sitä oppii nääs :-) Matisyahu <3
PoistaOlin kommentoimassa, että teksti oli mukaansatempaiseva ja loppumetreillä suorastaan hengästyttävä, -mutta muutama ehti sanoa saman ennen minua :D
VastaaPoistaMutta todella mielenkiintoista juttua ja Jerusalem on kaupunkina niin ristiriitainen ja loputtoman kiehtova.
kiitos, kiitos - lupaan vastaisuudessa päästää hieman helpommalla :-)
PoistaMutta oikeassa olet - sitä kaikkea Jerusalem on <3
VAU! Aikamoinen tietopaketti historiaa, politiikkaa ja uskontoja. Voin vain kuvitella kuinka sekamelskainen paikka koko kaupunki on eri uskontojen vallassa. Olisi kyllä mielenkiintoista joskus nähdä tämä maailmankolkka, tai kiehtovaa kuten sanoit. Hautajausmaan yli lentäminen ja Jerusalem Syndroomat pistivät ihmettelmään ihan kunnolla :D
VastaaPoistaTitta / IKILOMALLA
todella mielenkiintoinen paikka ja siitäkin käsityskykyä uhmaava, että mitä ölyttömämmältä joku asia kuulostaa, sitä todennäköisemmin se on totta :-)
PoistaMuistot Jerusalemista alkavat haalistua - paitsi tuon itkumuurin kohdalta, on se sen verran merkittävä kohde, että siellä muistaa käyneensä! Käytiin joskus PITKÄLLÄ päiväretkellä Eilatista, mutta ehtihän siinäkin jotain, sentään.
VastaaPoistase jättää kyllä jäljen. Muistan ensimmäisen kertani siellä - kokemus oli niin vahva, että puhkesin spontaanisti itkuun sitä ensimmäistä kertaa elämässäni kosketettuani. Ehkä en ihan puhtaita papereita Jerusalem-syndrooman suhteen saisi minäkään...!
PoistaAsuimme puolisen vuotta Jerusalemissa perheen kanssa, kun itse olin vielä vauva. Uskon kaupungin olevan mielenkiintoinen, ja tämä postaus oli hienosti kirjoitettu. Valitettavasti vanhemmiltani kuulemien (25 vuotta vanhojen...) erinäisten tarinoiden ja omien kohtaamisteni israelilaisten ihmisten kanssa ympäri maailmaa johtuen ei Israel matkailumaana kiinnosta itseäni tippaakaan. Ennakkoluuloinen täällä päivää! Kiva kuitenkin lukea muiden kokemuksista ja selvästi ollut teille antoisa reissu! :)
VastaaPoistaOma suhteeni maahan on sen harjoittamasta politiikasta johtuen varsin ristiriitainen. Mutta niin kai se aina Elämän Suurien Rakkauksien kanssa menee - ne ovat myös niitä asioita, jotka saavat eniten raivon partaalle :-) Reissu oli hyvä ja antoisa kyllä.
PoistaUskomatonta, mutta niin kiehtovaa kuten sanoitkin! Haluan kyllä ehdottomasti joskus käydä tuolla, jo yksistään fiilistelemässä sitä kaikkea ihmeellistä mitä kaupungin historia pitää sisällään. Huh!
VastaaPoistavahva suositus - kaikkea on muuten melko mahdotonta edes todeksi uskoa :-)
PoistaMielenkiintoinen pläjäys jälleen! Käsittämätöntä, miten yhdessä kaupungissa vaikuttavat niin monet valtasuhteet päällekkäin. Edelleen olen sitä mieltä, että tuonne on joku päivä päästävä!
VastaaPoistaihan samaa mieltä- tuo on paikka jossa ei ihmetyksen aiheet lopu!
PoistaOnpas mielenkiintoinen paikka! Olen jotenkin aina "unohtanut" Jerusalemin ja sen alueen kokonaan reissusuunnitelmista, mutta ehkä pitäisi kokeilla. Tämä on taas sellainen paikka, johon pitää oikeasti syventyä jotta siitä saa mahdollisimman paljon irti.
VastaaPoistaei Lähi-itä (jotain Dubaita lukuunottamatta...) oikein taida ihmisiä houkutella, ihan ymmärrettävistä syistä tosin ;-)
PoistaKäyttämäsi sana "käsittämätön" on todellakin osuva kuvaus Jerusalemille! :D Jostain syystä Israel ei ole minua kummemmin sykähdyttänyt näin matkailunäkökulmasta - ehkä siksi, että juutalaisuus on minusta tuntunut aivan, noniin, käsittämättömältä (niinkun nyt nämä eri dynastiat ja haarat sun muut pikkutarkkoine kipan materiaaleineen ja muovipussisuojautumisineen). Historiafriikille kaupungissa olisi varmaan tutkittavaa ties kuinka pitkäksi ajaksi, ja onhan se aivan mielettömän tärkeä paikka koko maailmanhistorian kannalta. Täytyisi varmaan opiskella muutamakin historiateos ennen kuin edes kannattaisi lähteä paikan päälle! Tosi mielenkiinoista nippelitietoa (jostain syystä aina absurdeimmat yksityiskohdat jää mieleen!) ja mukaansatempaava artikkeli, kiitos! :)
VastaaPoistaKiva että oli hyötyä. Itseäni juutalaisuus taas kiehtoo ihan loputtomasti, muut uskonnot eivät tosin kiinnosta sitten senkään vertaa :-/
PoistaOn se vertaansa vailla oleva paikka ja historia on siellä todellakin läsnä, totuuden ja tarun sekoittuessa mitä uskomattomimmin tavoin.
Apua! Olen ihan mykkänä! En tiedä mitä tästä kaikesta sanoisin, niin laajasti olit tästä kirjoittanut ja avannut!
VastaaPoistaKyllä, kiinnostaa. On kiinnostanut jo ennenkin, mutta näiden jälkeen vielä enemmän. :)
hyvä, hyvä :-)
Poistalöysin kerran itseni (vahingossa, luonnollisesti) samasta huoneesta bussilastillisen turisteja kanssa. Saksalaiset veisasivat virsiä ja olivat itselleni ihan käsittämättömän tunnemyrskyn vallassa, itse kun en ymmärtänyt mistään mitään. Kunnes jälkeenpäin kuulin seisoneeni siellä, missä Jeesus nautti sen viimeisen ehtoollisensa...
Jerusalem vaikuttaa todella mielenkiintoiselta paikalta. Jännä miten yhdessä kaupungissa on tapahtunut niin paljon, ja tapahtuu vieläkin. Ehdottomasti kaupunki missä pitää päästä käymään :)
VastaaPoistanäin on. Esimerkiksi vanhan kaupungin pienuus tuntuu vieläkin itsestä ihan absurdilta vaikka se numerokin tuossa on.
PoistaJerusalemista ei tosiaan tule ensimmäisenä mieleen rauhan tyyssija. Pelkästään iso määrä ihmisiä asumassa pienellä alueella saa aikaan melkoista skismaa; siihen sitten lisäksi eri näkemykset uskonnollisista asioista, niin siitähän se soppa vasta syntyykin.
VastaaPoistaHurjan mielenkiintoinen kaupunki joka tapauksessa ja kiva lukea miten eri uskontokunnat pyhiin paikkoihin yms. suhtautuu. Tämä oli mahtava tietopaketti, kiitos!
ihan totta. Joitain vuosia sitten kaupunki oli valittu World Pride-tapahtuman järjestäjäksi ja oli melkein liikuttavaa, kuinka kerrankin kaikki uskontokuntien päät olivat yhtä mieltä jostain: olkoonkin, että se oli näkemys siitä ettei moista tulisi noin pyhässä kaupungissa järjestää...
PoistaHämmentävän mielenkiintoista ja miten laaja tietopaketti! On kyllä kaupungin muurit ja rakennukset nähneet sitten ja vaikka mitä vuosisatojen saatossa...
VastaaPoistano näin on...!
PoistaJerusalem on todella hämmentävä paikka. En koko viikon Israelin kiertomatkaa varten tainnut selvittää näin paljon historiaa, mutta kiitos, kiinnostavaa tietoa. Vaikka minulle Raamattu ei ole mitenkään tärkeä, oli kiinnostavaa kulkea paikoissa, joiden kerrotaan olevan niitä samoja, kävellä vaikka Via Dolorosaa, vaikka kukaan ei enää tiedä, mikä vanhan kaupungin ulkopuolisista kukkuloista oikeasti olisi ristiinnaulitsemispaikka.
VastaaPoistanaulan kantaan!
PoistaTodellakin, kuten itse sen sanoit, käsittämättömyydessään niin kiehtova kaupunki, että suorastaan hengästyttää. Vaikuttaa kohteelta, johon tulee tutustua huolella jo etukäteen, jotta vierailusta saa mahdollisimman paljon irti. Kiitos tästä!
VastaaPoistahuikea historia paikalla kyllä on - tässäkin olivain pintaraapaisu :-)
PoistaJerusalem on kyllä uskomattoman mielenkiintoinen kaupunki, ja vau miten mahtavan tietopaketin olit kirjoittanutkaan. Asiasta ihan toiseen asiaan. Minulla on nimittäin kokkauspäivä menossa ja tein juuri reseptilläsi mango-chili-inkivääri-kookoskanaa ja Sofritoa. Ja ai että on hyvää. Erityisesti kookoskanasta tais tulla mun lemppari. Kiitos ihanista ohjeista :)
VastaaPoistaoi miten ihana kuulla <3
PoistaKiitos, tämä oli varmaan paras koskaan lukemani Lähi-Itä-postaus! Hurja määrä mielettömän mielenkiintoista tietoa kiehtovasta kaupungista. Erityisesti tuo monen eri kulttuurin jakama kaupunki ja miten ne kulttuurit tulevat toimeen keskenään oli kiinnostavaa. En ole ikinä ollut järin kiinnostunut Israelista, mutta tämän postauksen jälkeen rupesi tuntumaan, että sinne voisi itsekin matkustaa joku päivä.
VastaaPoistaet ole yksin - Israel ei tunnu houkuttelevan monia ihmisiä. ON sillä painolastinsa, toki, mutta se on todella monipuolinen matkailumaa.
PoistaHalleluja mikä juttu! :D Nauratti, viihdytti, kiinnosti. Mua kiehtoo erityisesti ajatus tuosta kaikesta jumaluuskokemuksesta sekä Jerusalem-syndroomasta, kun ne on niin käsittämättömiltä tuntuvia asioita itselle.
VastaaPoistasanos muuta :-)
PoistaHuhhuh mikä juttu, kiitos tietopaketista! Jerusalem on tosiaankin ristiriitainen ja ehkä siksi niin mielenkiintoinen!
VastaaPoistakyllä vain :-) kiitos kun liityit seuraan!
PoistaVoi minkä taas teit ja siihen ei kaikki pysty. Ei kukaan muu, kuin "neiti, jolla on siniset silmät ja punainen suu." Ihan kuin sinulla olisi avaimet minun muistojeni tallelokeroon. Suorastaan ahmin kuvia ja tekstejäsi samalla, kun matkasin sieluni siivin takaisin Jerusalemiin, jossa olin käynyt puolen kymmentä kertaa viikonloppulomieni aikana YK-palveluksestani Golanilta. Joka kerta löysin jotain uutta ja ihmeellistä tuosta taianomaisesta kaupungista. Minäkin kuittasin syntejäni anteeksi itkumuurilla. Olin saanut hepreankielisen sakkolapun autooni Jaffa-portilla väärinpysäköinnistä. Rullasin paperinpalasen tiukalle tötterölle ja työnsin sen itkumuurin rakoon ja pyysin nöyrästi anteeksi. Eipä ole kukaan perään soitellut synnistäni :)
VastaaPoistaSitä se juurikin on: taianomainen. Olen ihan samaa mieltä kanssasi siitä, että palan itsestää se sydämeen jättää. Ihana kuulla, jos kierros herätti muistoja ja tunteita - huikea elmä se on ollut kyllä sinullakin!
Poista