torstai 23. lokakuuta 2014

Kurpizzaa


* * * 

Olette ehkä huomanneet että meillä on kovin tykästytty kurpitsaan. Taputtelin jo itseäni tuossa olalle onnitellakseni itseäni siitä, että olen onnistunut innostumaan jostain noinkin terveellisestä. Jonkin Instagram-kuvan kuvatekstiksikin naputtelin mielestäni kovinkin nokkelasti "vähemmän pizzaa, enemmän kurpitsaa". Mutta mitä enemmän lausetta päässäni pyöritin, sitä enemmän huomasinkin ajattelevani juuri sitä itseään. Pizzaa, siis. Ja sitä, miten kurpitsa siihen sopisi. 

Koska kurpitsaa on nyt blogissa menestyksekkäästi yhdistetty jo morcillan ja Serranokinkun kaltaisiin Espanjan lihataivaan tähtiin, oli tällä kertaa vuorossa chorizo. Ja voilà: kurpizza oli syntynyt!






No ok, myönnän. Tuo eräällä sunnuntailounaalla lanseerattu otsikko vain kuulosti niin kauhean hauskalta että pakkohan sitä oli päästä testaamaan!


Pizzapohjan ohjeen vinkkeineen löydät täältä. Tätä maanantaisen matsi-illan kokeiluerää varten tein puolikkaan annoksen joka olikin juuri passeli kurpitsarisotosta ylijääneelle kurpitsanpuolikkaalle ja kolmen hengen kotikatsomollemme.

Koosta riippuen 2-3 pizzaa


Täyte:


500 gr kurpitsaa (esim. puolet 1,4 kg painoisesta Hokkaidokurpitsasta)

muutama rkl öljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1/2 tl cayennepippuria
suolaa, pippuria

2  palloa mozzarellaa (á 125 gr)
125 gr chorizomakkaraa muutaman millin siivuiksi leikattuna
1 pieni punasipuli

tarjoiluun: rucolanlehtiä, 1 tuore chili ohuina suikaleina


Halkaise kurpitsa, poista siemenet (kannattaa säästää muuhun käyttöön!), kuori kurpitsa ja lohko. Kuumenna öljy pienessä kattilassa ja lisää mausteet. Pyörittele hetki aromien irrottamiseksi ja kaada kurpitsalohkojen päälle. Suolaa ja pippuroi ja paahda 200-asteisessa uunissa kunnes lohkot ovat vielä hieman al dente; koosta riippuen 10-15 minuuttia. Ota tässä vaiheessa puolet nistä pois ja leikkaa haluamasi kokoisiksi kuutioiksi. Jatka loppukurpitsan paahtamista kunnes se on pehmeä.

Kun kurpitsa on valmis, soseuta se. Kurpitsan voi valmistella jo vaikka edellisenä iltana.

Raasta mozzarella ja jos se on kovin märkää, anna valua hetken harsolla vuoratussa siivilässä.


Tarkista kurpitsasoseen maku ja mausta tarvittaessa. Notkista öljyllä jos se on liian paksua. Levitä pizzapohjille kurpitsasosetta, sen päälle juustoraaste ja sen päälle kurpitsat, chorizot sekä ohuelti siivutettu sipuli.


Paista kunnes juusto on sulanut ja reunat saaneet hieman väriä, n. 8-10 minuuttia.


Sitten päälle rucolanlehdet ja chili. Ja se on siinä! Si, si!






Ja päivän matsin tulos?  West Brom 2 - Manchester United 2. Päivän todelliset voittajat? Nämä pizzat...


___________________




SAISIKO OLLA LISÄÄ?




      



SHARING IS CARING! 

7 kommenttia :

  1. Oi, onpa hauskat täytteet. :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. mahtavaa :-) tuleepahan ainakin syötyä niitä kasviksia :-) kertokaa mitä tykkäsitte!

      Poista
  3. Lemppariblogissani luimupupussakin tehtiin kurpizzaa melkein päivälleen vuosi sitten :D
    http://luimupupu.wordpress.com/2013/10/17/kurpizza/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiiiiiih! no siinä meni sekin oivallus :-/ isäni keksi joskus jonkun retkisahan, iihan vain löytääkseen sen rautakaupan seinältä. Nyt tiedän miltä silloin miehestä tuntui...

      Poista
    2. Nää on näitä elämän takataskuja :D

      Poista