tiistai 25. maaliskuuta 2014

Päärynäjuustokakulla anopin suosioon

Noniin. Uuden rakkauden myötä on elämään tullut paljonkin uusia asioita. Niinkuin ne kitarat ja vahvistimet. Että voikin yhteen kotiin mahtua latureita ja sähköjohtoja ja kaapeleita... Onneksi kohta on tulossa myös uusi koti (oikealla keittiöllä! Jonne mahtuu jopa ruokapöytä!! Ja astianpesukone!!! Ja ihan oikea uuni!!!! Ei ole riemulla rajaa!!!!!), joten pitihän tämänkin jossain vaiheessa tapahtua: sen ensimmäisen anoppilavierailun.





Tunteet olivat ilmeisen pelonsekaiset molemmin puolin. Anoppi kun taitaa ihan oikeasti lukea blogiakin. Ja oli huolissaan siitä, että "mitä sille ruokabloggarille oikein uskaltaa tarjota?" Oli kuulemma lopulta alkanut kyseenalaista jopa sitä, osaako edes kahvia keittää oikein (!) Ei muuten ole ensimmäinen kerta, kun tuohon huoleen olen törmännyt, joskin harvemmin se ihan tuollaisiin mittakaavoihin on mennyt. Ihan turhaa se huoli on - jos ruoka on rakkaudella tehtyä, on se aina hyvää. Eikä mikään Michelin-kokki taitaisi syrjäyttää isäni spagettia jauhelihakastikkeella lempiruokarankingistäni! (Ei sillä, Askin ja Chef & Sommelierin arvoisa väki - olen enemmän kuin halukas kokeilemaan sitä. Yhteystietoni löytyvät täältä).

Ja sotaanhan ei soitellen lähdetä. Eikä moiselle ensivierailulle ilman kakkua kainalossa. Konsultaatiokierroksen jälkeen päädyin juustokakkuun. Jonka kuori saa (jouluisen) makunsa piparkakkumurusta ja ruskistetusta voista, joka antaa sille ihanaa pähkinäisyyttä. Täytteen voi halutessaan tehdä kokonaan tuorejuustosta tai puolestaan kokonaan turkkilaisesta jogurtista. Päärynäisyyttä voi lisätä marinoimalla noita päärynäsiivuja hetken aikaa ennen täyttämistä roiskauksella Xanthéa. Ja tietysti tämän voi halutessaan tehdä myös omenoista, jolloin tarvittavaa potkua löytyy Calvadoksesta. Persikka ja vaikka rommi voisi olla muuten myös aika mielenkiintoinen yhtälö...!





Pohja:

300 gr piparkakkumuruja
115 gr ruskistettua voita

Hienonna piparimurut tehosekoittimessa. Sulata voi ja anna sen ruskistua niin, että siitä alkaa nousta pähkinäinen aromi. Sekoita piparimurujen joukkoon tasaiseksi, märkää hiekkaa muistuttavaksi seokseksi. Vuoraa 20 - senttisen (korkeareunaisen) irtopohjavuoan reunat ja pohja leivinpaperilla ja painele seos sen pohjalle ja reunoille (n. 5 sentin korkeudelle) tiiviiksi, ohueksi levyksi. Anna jähmettyä jääkaapissa puolisen tuntia. Esipaista kymmenisen minuuttia 175 asteessa ja anna jäähtyä. Tee sillä välin täyte.



Täyte:

100 gr maustamatonta tuorejuustoa
150 gr turkkilaista jogurttia
3/4 dl sokeria
1/2 tl vanilja-aromia 
3/4 tl kardemummaa
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 rkl maissitärkkelystä tai perunajauhoa
2 kananmunaa

2-3 päärynää (koosta riippuen)

Vatkaa kananmunat kevyeksi vaahdoksi ja sekoita sitten joukkoon muut ainekset. Vatkaa (sähkövatkaimella, jotta saat mahdollisimman tasaisen lopputuloksen!) tasaiseksi ja kaada n. 1/3 jäähtyneelle pohjalle. Kuori päärynät, halkaise pitkittäin ja poista siemenkodat. Siivuta n. 3 mm paksuisiksi siivuiksi pitkittäin ja, aloittaen ulkoreunalta ja edeten kakun keskelle päin, asettele ne sitten lomittain samansuuntaisesti juustokakkumassan päälle pystyyn. Älä menetä hermojasi, jos täydellinen ruusuke ei ihan heti muotoudukaan, välejä on helppo tilkkiä kunhan suurin osa siivuista on saatu aseteltua. 

Tuo ruusuke on toki sen verran nätti itsessäänkin, että voi sen jättää myös näkyviin, jolloin reunoista kannattaa tehdä matalammat ja tehdä täytettä vain puolen annoksen verran. Kaada sitten loput juustokakkumassasta siivujen päälle ja paista 175 asteessa n. tunti. Suunnilleen puolessa välissä peitä vuoka foliolla, jottei se saa liikaa väriä. Katkaise lämpö ja anna kakun olla uunissa vielä toinen tunti.





Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja asettua vielä kylmässä muutaman tunnin ajan tai vaikka seuraavaan päivään. Ja jotta saisi vähän lisäjännitystä elämään, kannattaa se kakku kuvausvaiheessa vielä rikkoa, mennä ihan psykoosiin ("ei tuota voi kenellekään tarjota! KENELLEKÄÄN! ETENKÄÄN TULEVALLE ANOPILLE!!"), varastaa naapuritalon pihalta oksia ja yrittää niillä epätoivoisesti peittää ne ongelmakohdat. Sitten onkin aika pistää mekko päälle, hyperventiloida hieman, hymyillä ja toivoa parasta...!






___________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



12 kommenttia :

  1. Ihana lukea uudesta elämästä! Toivotan Sinulle parasta mahdollista jatkoa.
    Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :-) ihmeellistä tämä on kyllä ollut. mutta ah, niin onnentäyteistä!

      Poista
  2. Voi Muru sun kanssas :) Jatkokertomusta, pitkää sellaista odotellen ja terkkuja naapurin pojalle!

    VastaaPoista
  3. Vaikka mä en niin kovasti leivonnaisista välitä niin maistaisin ! Ainakin kaksi palaa! Täältä kanssa terkut naapurin pojalle, kihlajaisjuhlintaa odotellessa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noi täti! sulta jäi nuo perjantain extemporet nyt ihan väliin :-/

      Poista
  4. No jos.ei tuollaisella anoppia hurmata niin.sitten millä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. alustavat tilanneanalyysit viittaavat positiiviseen lopputulokseen :-)

      Poista
  5. Hurmaava kakku ! yks kolo komiassa ;) Ihanaa että se oikea Naapurin poika on löytynyt !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuo huoh :-) itku oli siinä jännityksen keskellä kyllä tulla ;-) kiitos tsempistäsi, on se elämä vain päässyt yllättämään oikein urakalla :-)

      Poista
  6. Ihanan keväisen näköinen kakku! Onnellinen ihminen laittaa hyvää ruokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin uskomme :-) kyllähän tuo olisi mitä mainioin vaikka pääsiäispöytään...!

      Poista