torstai 20. maaliskuuta 2014

Vuoden kokki 2014

Jos aamu alkaa aperitiivin solahtamisella lasiin ennen aamukymmentä niin eihän päivästä voi kovin huono tulla, eihän? Tätä (ja sitä elämän kirjoa) pohdin eilen vaihtaessani sporaa Kalliossa. Toiset ne menee herkuttelemaan Suomen ykköskokkien antimista toisten jonottaessa ruoka-apua. Kylläpäs taas tunsinkin itseni nöyräksi ja etuoikeutetuksi - minä kun kuuluin siihen ensimmäiseen joukkoon, saatuani kutsun Pernod Ricardilta tulla illastamaan Gastro 2014- messujen yhteydessä pidettävään Vuoden Kokki- kisaan. 




Asiantunteva, ystävällinen ja välitön palvelu on olennainen osa onnistunutta ravintolakokemusta. Tuo on yksi asia, joka Tallinnassa osataan, mutta niin yhä enenevässä määrin myös Suomessa. Mikään itsestäänselvyys se ei tosin ei valitettavasti ole, edes Michelin-tähdellä palkitussa ravintolassa, kuten seurueemme keskusteluistakin ilmi kävi. Vuoden Kokki- kisan yhteydessä järjestettiin nyt toista kertaa myös Vuoden Tarjoilija- kilpailu, jossa juhlittiin noita toisinaan huomiotta jääviä sankareita.


Koita tuossa sitten keskittyä!


Meidän ruokabloggareista koostuva pöytäseurueemme sisälsi vanhoja ja ah, aina niin ihania tuttavuuksia kuten Jotain Maukasta- blogin Marin ja Masutoaitemu-blogin sapelointikuningattaren Riitan sekä Viva Ciabatta- blogin takaa löytyvän uuden tuttavuuden Aleksin. Mikään helpoin pöytä me emme kameroinemme ja mielipiteinemme varmasti olleet. Mutta sitäkin hauskempaa meillä oli! Ja omia poikiamme kannustimme niin, että se kyllä huomattiin! Kovin ovat muuten vähäpuheisia ja kriittisiä nuo ammattilaiskokit - kenenkään arvioissa omasta suorituksesta ei ylisanoja kuultu: "no menihän se ihan ok..."


Ammattilainen työssä...


Meidän pöytäämme ruoan valmisti Grotesk Meat Barin Heikki Liekola ja tarjoilijana toimi Gastrobar Emon Toni Yksjärvi. Loistavaa työtä molemmilta. Toni kilpaili kisassa jo viime vuonna sijoittuen kärkeen jo tuolloin ja varsin ansaitusti hänet palkittiin Vuoden asiakaspalveluelämyksenä. Ja ihan syystä: palvelu oli mutkatonta, toimivaa ja asiansa osaavaa. Lautasliinat taiteltiin syliin saakka,viini- ja vesilasit täyttyivät kuin itsestään ja erinäiset anekdootit valottivat valittujen viinien ja kahvin taustaa.





Ateria alkoi Jameson- pohjaisella, myös shampanjaa sisältävällä cocktaililla, jossa oli lasia myöten ihana vanhan maailman glamouria henkivä fiilis.





Alkuruoaksi meille valmistettiin pöydässä katkarapucocktailit. Vanha klassikko, johon kuitenkin itse isojen makujen ystävänä olisin kaivannut vähän enemmän ytyä. 




Sen kanssa tarjotulta rieslingiltä olisimme kaivanneet hieman enemmän hapokkuutta, mutta tarjoilijamme vihjeestä säästimme sitä myös pääruoalle ja suositus oli enemmän kuin onnistunut - se komppasi possuannoksen lempeää maanläheisyyttä niin kauniisti.




Pääruoka-aineet olivat kaikilla kokeilla samat: possun sisäfilettä, possun lapaa ja mukulaselleriä. Tässä meidän kokkimme tulkinta.




Varsin klassisen rustiikkisista aineksista oli koottu ilmava, kevyt ja elegantti annos, josta riitti puhuttavaa pitkään. Tämän annoksen punaviini ( Merlot - Petit Verdot) tuli Espanjasta hauskojen tarinoiden saattelemana.




Kahvin kanssa tarjottiin petit foureja ja avecit. Omani, Jamesonin Select Reserve Small Batch- viski toimi suklaan toffeisuuden kanssa mallikkasti. 




Meidän pöydässämme hauskaa riitti, kiitos kaikille mahtavasta seurasta. Meidän osuutemmehan se helppo oli - itse arvioinnin kun suoritti tuomaristo. Varsin ansioituneeseen juryyn kuului mm. juuri ensimmäisellä Michelin-tähdellä palkitun Ask- ravintolan Filip Langhof sekä Mikael Björklund. Tarjoilijoiden jokaista liikettä seurattiin monipäisen raadin toimesta silmä kovana.


Ei se ole helppoa, mutta jonkin tuokin työ on tehtävä...!


Meidän usko niihin meidän poikiin oli kova, eikä turhaan. Pisteet paljastettiin illalla ja  tänään he molemmat kilpailevat finaalissa! Hyvä me!

Kotiinpalatessa (illalliselta puoliltapäivin...) oli rytmi vähän hakusessa mutta fiilikset korkealla: on se vaan mahtavaa olla ruokabloggari!


EDIT: Kun tulokset torstain tiukan finaalin jälkeen julkaistiin, oli hymy herkässä: molemmat meidän pojista veivät voiton sarjoissaan!!! ONNEA!!!


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


10 kommenttia :

  1. Kiitos vielä eilisestä seurasta! Tänään oli vähän tylsä alkaa keittää kaurapuuroa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos itsellesi! tiedän tunteen - istun nyt ihan hämmennyksissä kotona kun ei täällä ole ketään mua palvelemassa ;-)

      Poista
  2. Jee, hyvä Heikki ja Toni!!! Kiitos, oli ihana aamu - nyt on kovin yksinäinen olo kahvin äärellä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa kyllä tosi rankalta aamupäivälliseltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. todella uuvuttavaa :-) etenkin kun päivä jatkui vielä toisella illallisella Marskissa... ;-)

      Poista
  4. Ja kohta kuulemme, miten poikien kävi!!

    VastaaPoista
  5. Ihana tilaisuus,taas harmittelen tätä välimatkaa....
    Ja nuo suklaat,ah....

    VastaaPoista