Kikhernettä käytetään Pohjois-Afrikan lisäksi myös paljon espanjalaisessa keittiössä ja se onkin tämän viikon soppasunnuntain raaka-aine. Keitto pohjautuu marokkolaiseen serrouda-keittoon, joka on aineksiltaan varsin yksinkertainen: oliiviöljyä, sipulia, sahramia ja kikherneitä. Minä lisäsin listaan vielä juustokuminan ja korianterinsiemenet, jotka niinikään ovat alueen keittiön vakiomausteita. Lisäsin vielä myös lorauksen sitruunamehua, joka kirkastaa noita muuten niin maanläheisiä makuja. Serrouda voidaan tarjoilla joko paksumpana, jolloin sitä käytetään dippinä, tai juoksevampana, jolloin se on keitto. Jota se siis tänään oli.
Noin keltaista sen ei toki kuuluisi olla - mutta oma tulkintani oli että sahramipakettini pohjalla olevat jämät muodostivat juurikin "hitusen". Tosiasiassa niitä olikin ehkä muutamakin hitunen. Ellei jopa useampi.
Kahdelle
1 tlk kikherneitä
1 sipuli
1/4 tl jeeraa jauhettuna
1/4 tl korianterinsiemeniä jauhetuna
hitunen
kurkumaa
hitunen sahramia
hitunen cayennepippuria
4 dl kana- tai kasvislientä
suolaa, pippuria
loraus sitruunamehua
Tarjoiluun oliiviöljyä
Kuori ja pilko sipuli. Valuta ja huuhtele kikherneet ja kuori ne. Se lähtee ihan sormien välissä puristamalla. Kuullota sipuli runsaassa oliiviöljyssä. Kun se on hieman pehmennyt, lisää joukkoon mausteet ja vähän myöhemmin kikherneet. Pyörittele niitä mausteissa ja lisää sitten liemi. Keitä keskilämmöllä n. 20 minuttia ja soseuta sen jälkeen blenderissä. Mausta suolalla ja pippurilla ja lorauksella sitruunamehua. Tarjoile oliiviöljylorauksen kera.
Itse tarjosin lisänä krutonkien sijaan rapeaksi paistettuja kikherneitä, joiden alkuperäinen ohje on peräisin vegaaniruokaan erikoistuneesta Pata sydän kattila- blogista.
1 tlk kikherneitä
1 tl oliiviöljyä
1 dl viinietikkaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
Kuori ja pilko sipuli. Valuta ja huuhtele kikherneet ja kuori ne. Se lähtee ihan sormien välissä puristamalla. Kuullota sipuli runsaassa oliiviöljyssä. Kun se on hieman pehmennyt, lisää joukkoon mausteet ja vähän myöhemmin kikherneet. Pyörittele niitä mausteissa ja lisää sitten liemi. Keitä keskilämmöllä n. 20 minuttia ja soseuta sen jälkeen blenderissä. Mausta suolalla ja pippurilla ja lorauksella sitruunamehua. Tarjoile oliiviöljylorauksen kera.
Itse tarjosin lisänä krutonkien sijaan rapeaksi paistettuja kikherneitä, joiden alkuperäinen ohje on peräisin vegaaniruokaan erikoistuneesta Pata sydän kattila- blogista.
1 tlk kikherneitä
1 tl oliiviöljyä
1 dl viinietikkaa
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
Valuta kikherneet. Kuori ne ja levitä leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa kunnes niiden pinta on ihan kuiva. Sekoita marinadin ainekset yhteen, pyörittele kikherneet siinä ja laita takaisin uuniin. Paista kunnes ne ovat rapsakoituneet, n. 30-40 minuuttia. Tässä internetin keskustelupalstoilta poimittuja vinkkejä (kunhan kyseessä ei ole Suomi24 ja aiheena maahanmuutto, voi foorumeilta bongata ihan oikeatakin asiaa): itse liotetuilla ja keitetyillä kikherneillä saa jostain syystä aikaan paremman lopputuloksen kuin tölkkiherneillä. Jos tuntuu, etteivät kikherneet rapsakoidu, ota ne uunista, anna jäähtyä ja paista sitten uudestaan.
PS. Salt and vinegar- makua kammoaville vinkkinä: uunissa kuivaamisen jälkeen kikherneet voi myös pyöritellä mausteöljyssä. Sekoita 1-2 tl öljyä muutamaan teelusikalliseen haluamiasi mausteita (eism. korianterinsiemeniä, juustokuminaa, cayennepippuria ja/tai paprikaa tai vaikka curryä, valkosipulia, kurkumaa, inkivääriä ja kardemummaa) pyörittele kikherneet siinä ja levitä takaisin uunipellille paistumaan. Näille riittää lyhempikin paistoaika, 225 astetta ja n. 20 minuuttia.
______________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
______________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Miten ihanan näköistä toi keitto onkaan ! Kikherneet on mun suuri rakkaus, keittoakin niistä on tullut tehtyä mutta empä ole ennen tajunnut että sen voisi soseuttaa. Dippinäkin toi kuulostaa loistavalta.
VastaaPoistaPaahdetut kikherneet on hyvää ja kivaa naposteltavaa, tulee tehtyä melko usein. Se rapsakoituminen on kyllä ollut välillä hieman haastavaa. Tölkkikamaa olen käyttänyt. Hyvä vinkki tuo että otetaan uunista pois ja jäähdytetään sekä jatketaan paistoa. Varmaan toimii. Mulla ne herneet alkaa monesti räjähtelemään ennen rapsakoitumista ja uuni on sen jälkeen melko kivan näköinen :D
no kiva että kikhernekonkarikin saa uusia ideoita :-)itse taas olen hummuksella yliannostanut itseni lähi-idän aikoina että hohto on hieman kadonnut... nauruksi pisti juttusi - hauskaa että muidenkin keittiöissä sattuu ja tapahtuu. meillä on jouduttu toistaiseksi vain räjähtävien kastanjoiden uhriksi ;-)
PoistaPaahdetut kikherneet on kyllä hyviä. Itse käytin niitä keiton lisäksi myös salaatissa. Tänään tein meille lounaaksi hyvin samanlaista keittoa, päälle tosin tuli tahini-sitruunamehu seosta. Se on addiktoivaa :).
VastaaPoistano kun mulla on tuon tahinin kanssa vähän kommunikaatio-ongelmia... ;-) pitäisi taas intoutua yrittämään siedätyshoitoa silläkin saralla!
Poista