torstai 11. huhtikuuta 2013

Hulluna halliin

Miettiessä, miten blogin matka tästä eteenpäin jatkuu ja mistä niitä raaka-aineita tulevaisuudessa oikein hankitaan, oli ensimmäisiä kohteita luonnollisestikin uusittu Hietalahden kauppahalli, josta olin nin paljon kaikkea ihanaa kuullut.

Aina yhtä hyvän palvelun perinteiseltä lihakauppiaalta, nyt jo neljännen sukupolven pyörittämältä Roslundilta tarttui mukaan kotiinviemiseksi sykähdyttävän syvänpunaisia lammasmerguez- makkaroita. Ja nähtyäni Rosburgerin ihan ensimmäistä kertaa livenä, oli selvää, ettei lounaaksi kelpaisi mikään muu.

Lyhyessä ajassa nämä ovat saavuttaneet sellaisen legendaarisen maineen, että  viikonloppuisin näitä joutuu odottelemaan parhaimmillaan jopa tunnin.

Me olimme onneksi hyvissä ajoin liikenteessä, ja huolimatta tiskien ympärillä käyvästä kuhinasta oli kokeilla aikaa hieman rupatellakin. Eihän se Mäkkärimättöön verrattuna halpaa ole (12,50 € hampurilaisesta, ranskalaiset 3,50 €) mutta parempaa hampurilaista en ole tainnut koskaan saadakaan.

Pihvit paistetaan medium rareksi (niinkuin Jumala asian tarkoittikin) ja ne ovat niiiiin mehukkaita. Myös ranskalaiset olivat loistavia: kiinteitä, rapeita - ei mitään höttöä.Oman kamerani olin hölmönä jättänyt kotiin, joten joudutte tyytymään kännykkäkameran otokseen. Joka ei todellakaan tee tälle mestariteokselle oikeutta (enää en taida uskalla lähteä mihinkään ilman kameraani) Stadin paras burgeri. Iisisti.

Vatsa täynnä olikin hyvä suunnistaa kohti tuttua ja turvallista Hakaniemen hallia. Vaan yllätti se Hakaniemi hallin ulkopuolellakin. Metrotasolta löytyvä Lähi-itään erikoistunut etninen kauppa tulee lievittämään kaukokaipuutani usein. Loistava paikka mausteiden, eksoottisempien pakasteiden (mistä muualta saa brik- levyjä?) , papujen ja muiden palkokasvien hamstraamiseen sekä tuoreille yrteille, jotka ovat paljon laadukkaampia ja kestävät paljon pidempään kuin supermarket-vastineensa.

Ja hallin takana sijaitseva kiinalainen supermarket puolestaan pitää huolen siitä, että dim sumeja pyöritellään vastaisuudessakin. Äyriäisiä (pakasteina) saa sieltä puolet halvemmalla kuin normisupermarketeista, ja höyrytyskorien kaltaisten ruoanlaittovälineiden lisäksi sieltä löytyy hykerryttävä valikoima kaikkea muuta eksoottista kuten vaikka kuivattuja mustekalalevyjä (!)

Ja sitten on tietenkin kaikkien etnisten kauppojen Grand Old Lady Vii Voan Hämeentiellä. Yhtäkkiä paluu Suomeen ei tuntunutkaan enään yhtään niin huonolta vaihtoehdolta!


7 kommenttia :

  1. Tuo uusittu Hietalahden halli pitää ehdottomasti tsekata kesällä.Tuossa itämaisessa kaupassa metroasemalla olen minäkin usein käynyt,silloin kun vielä asuin Helsingissä.Hyvät valikoimat siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se oli kyllä jotenkin ihan eri lailla elegantti. äyriäisbaareineen... :-)

      Poista
  2. Mä olen valitettavasti saanut niin uskomattoman töykeää palvelua Vii Voanissa, että se lafka joutui mun boikottilistalle ekalla vierailulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi se Sörnäisten rantatien chinese supermarket toimii hyvin, sieltä saa mun/meidän tarpeisiin ihan hyvin kamaa :)

      Poista
  3. Tarkoitatko kiinalaisella sitä Oriental Marketia Sörnäisten rantatien varrella? Se ja Vii-voan ovat kauppoja joista löytyy kaikkea sitä mitä missään muualla ei ole, kuten vaikkapa tölkitettyä taskuravun lihaa josta voi tehdä oikeita rapukakkusia. Merkillinen juttu, mutta vaikka Suomen ruokakaupat ovat täynnä erilaisia kala- ja vedeneläväsäilykkeitä, katkarapuja, simpukoita, sardiinia, makrillia, tonnikalaa, öljyssä, vedessä, mausteliemessä, kokonaisena, paloina, hiutaleina jne - (kohtuuhintaista) tölkitettyä taskurapua ei myy kukaan muu kuin em kaksi kauppaa...

    VastaaPoista
  4. taitaapi olla- itse muistan vain sen "chinese supermarket"- kyltin. aivan mainio paikka! jos hakaniemessä asuisin, niin enhän minä mitään muuta saisi tehdyksi kuin ruokaa ;-)

    VastaaPoista