Bulgaria - holokaustin synkkien vuosien valopilkku

For English please see here

* * * 

Bulgarian kansa pelasti rohkealla vastarinnalla juutalaisväestönsä varmalta kuolemalta. Tarina on hämmästyttävä... ja totta. 

* * * 

Vain muutama päivä Tampereelta kotiutumisen jälkeen istun lentokoneessa, ympärilläni taas joukko tamperelaisia. Tällä kertaa tosin paikallisia viiniharrastajia.

Koneen valmistautuessa laskuun avautuvat ikkunasta syksyisenruskeat näkymät. Ankean näköisiä lähiöitä, rapistuneita maalaismaisemia. Ulkona yhä laiskasti laiduntavien lehmien hajun voi liki haistaa. 

Viimeistään lentokentällä turkisreunusteisiin saappaisiin (kymmenen sentin koroilla, tottakai!) ja muovitimantein koristelluihin aurinkolaiseihin sonnustautuneiden naisten yliampuva estetiikantaju paljastaa, missä päin maailmaa ollaan. Tervetuloa Bulgariaan!

Seurueen muiden jäsenten siirtyessä keräämään matkatavaroitaan, kiirehdin minä lähimmälle kioskille ostamaan savukkeita. Havahdun yllättyneenä niiden kalleuteen: melkein samoissa hinnoissa ne ovat täälläkin! Vasta myöhemmin muistan, että EU-jäsenyydestä huolimatta on täällä yhä käytössä paikallinen valuutta leva, minkä seurauksena euroissa hinnat ovat hieman alle puolet leva-vastineistaan. 

Kioskin poika tervehtii minua ujosti hymyillen. "Shalom!" Olen hetken hämilläni, ennenkuin muistan kaulassani roikkuvan Daavidin tähden. Onkohan se ihan viisasta? Olisiko se parempi laittaa laukkuun? Itä-Euroopan maat kun ovat taas kerran otsikoissa kasvavan antisemitisminsä vuoksi. 

Bulgaria on kuitenkin eri maata, kuten sen poikkeuksellinen historiakin osoittaa. Siinä, missä suurin osa Itä-Euroopan juutalaisista kohtasi kuolemansa joko paikallisissa ghetoissa tai keskitysleireillä, on Bulgarian tarina 50 000 juutalaisensa pelastamisesta liki varmalta tuholta hämmästyttävä. Tarina on paitsi uskomaton, myös totta ja yksi tuon synkän vuosikymmenen harvoja valopilkkuja. 

Akselivaltojen kanssa liittoutuneessa Bulgariassakin juutalaisväestöön kohdistui sodan edetessä enenevässä määrin rajoituksia. Vuonna 1943 maa solmi salaisen sopimuksen, jonka puitteissa 20 000 juutalaista oltiin lähettämässä miehitetyssä Puolassa sijaitseville keskitysleireille. 

Siirtojen oli määrä alkaa maaliskuun 10. Kuljetusvaunujen saapuessa nousi Bulgaria kuitenkin kapinaan. 

Niin tavallinen kansa kuin uskonnolliset johtajat järjestivät mielenosoituksia ympäri maan ja uhkasivat estää junien liikkeellepääsyn vaikka sitten raiteille heittäytymällä. Bulgarian hallitukselle virtasi vetoomuksia, joissa vaadittiin suunnitelmista luopumista. 

Erityisesti tästä on kiittäminen kolmea miestä: ennen sotaa oikeusministerinä toiminutta Dimitar Pesheviä, Bulgarian ortodoksikirkon päätä Stefan I:stä sekä Plovdivin metropoliitta Kirilliä. Näistä jälkimmäinen sai alaisensa mm. väärentämään tuhansia kastetodistuksia estääkseen juutalaisväestön karkotukset.

Yhdessä he saivat lopulta ylipuhuttua Bulgariaa tuolloin hallinneen tsaari Boris III:n, joka puolestaan vakuutti Hitlerin ja Eichmannin siitä, että juutalaisten työpanos oli maalle välttämätön. 

Syitä niin kirkon kuin tavallisten bulgarialaisten osoittamaan rohkeaan vastarintaan voi vain arvailla. 

Miksi juuri Bulgariassa? 

Miksei vastaavaa nähty muualla? 

Mitä kaikkea sellaisella olisikaan saatu aikaan...

Yksi syy on varmasti juutalaisväestön pitkällä historialla maassa. Heitä on ollut täällä ainakin 100-luvulta jaa lähtien ja rinnakkaiselo eri väestönosien kesken on Bulgariassa ollut rauhallista. Itse asiassa juutalaisia on ollut täällä pidempään kuin itse bulgarialaisia. 

Toiseksi syyksi siihen, miksi natsi-ideologia ei ottanut täällä oikein tuulta alleen, on arveltu Bulgarian omaa historiaa. Puoli vuosituhatta turkkilaisimperiumin sorron alla sai ilmeisesti aikaan sen, ettei bulgarialaisia kovin helpolla voitettu uuden viharetoriikan puolelle. 

Perverssillä tavalla tilannetta auttoi myös yhteistyö Natsi-Saksan kanssa. Juutalaisten vihollisen kanssa liittoutuminen antoi Bulgarialle epäilemättä paremmat edellytykset puolustaa juutalaisväestöään, kuin mitä sillä olisi ollut Saksan miehittämänä.

Ei tarinalla toki kaikkialla yhtä onnellista loppua ole: Saksan miehittämien, mutta Bulgarian hallinnoimien alueiden (Kreikan Traakia, itäinen Makedonia ja Serbian Pirot) 11  000 juutalaista kerättiin kokoon maaliskuun 3. ja 4. välisenä yönä, viikko ennen Bulgarian suunniteltuja kuljetuksia. 

Luoteis-Bulgariassa Danuben varrella sijaitsevan Lomin ja Wienin kautta he saavuttivat lopullisen määränpäänsä: Treblinkan. 

11 päivää myöhemmin heitä oli enää jäljellä reilu 10.

* * * 

PS. Jos reissukohteideni juutalainen historia kiinnostaa enemmänkin, löydät niistä lisää tietoa blogin arkistoista:

- Tukholman suuri synagoga ja Ruotsin juutalaisten historia

- Juutalainen Korfu

- Riikan juutalaisghetto ja holokaustimuseo

*Matkayhteistyössä Viinitimo ja European Trade House*

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

      

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sevillan katedraali

Ottaen huomioon, kuinka paljon tämän blogin kirjoittaja karsastaa sitä uskonnollista turismia, on tässä blogissa nähty sitä aika lailla. On vierailtu niin buddhalaisessa stupassa kuin Cordoban katedraalissa. Tähän on yksinkertainen syy- uskonto on olennainen osa paitsi ihmisten elämää, mutta myös alueen historiaa. Niinpä kirkot ovat usein niitä merkittävimpiä nähtävyyksiä ja monesti myös edustavat melkoisen huimia arkkitehtonisia saavutuksia.

Sevillan katedraali ei ole tähän poikkeus. Se on yksi Sevillassa sijaitsevista kolmesta UNESCOn maailmanperintökohteesta ja maailman suurin goottilainen katedraali.  Se rakennettiin Reconquistan jälkeen tässä sijainneen moskeijan paikalle ja valmistuttuaan 1500- luvulla se syrjäytti Hagia Sofian maailman suurimpana kirkkona. Se on vielä tänäänkin kolmanneksi suurin kirkko maailmassa. Se on myös Amerikan löytäneen Kristoffer Kolumbuksen viimeinen leposija.

Katedraalilla on vaikuttava kokoelma taideteoksia ja luonnollisesti merkittävä uskonnollinen arvo, mutta hiljaiseksi se vetää viimeistään jylhällä arkkitehtuurillaan.

Katedraalin ehkä paras anti on kuitenkin sen yhteydessä sijaitseva Giralda-torni, joka palkitsee kärsivällisen (noin 36 kerroksen verran kävelyä) paitsi vaikuttavin lähiotoksin katedraalin goottilaisista yksityiskohdista...

...mutta myös huikaisevin näkymin yli Sevillan.

Kookosmacarooneja

Marenkien lisäksi toinen oivallinen keino käyttää esim. sabayonista, jäätelöstä,  Spagetti Carbonarasta, chorizopastasta tai créme patisseriesta ylijääneet valkuaiset on tässä. 

Vähän vaikeaa näille on suomalaista käännöstä keksiä, koska englanninkielisessä maailmassa nämä tunnetaan nimella macaroons. Joka on ihan eri asia kuin macarons, ne La Duréen tunnetuksi tekemät, ranskalaisten sokerileipureiden sateenkaaren väreissä loihtimat paratiisinpalaset. 

Juutalaisessa keittiössä nämä ovat suosittuja jälkiruokia etenkin pesahin aikana, jolloin viljatuotteita ei käytetä lainkaan. Niinpä nämä käyvät myös sitä gluteenitonta ruokavaliota noudattaville! Näiden on tarkoitus olla ulkoa rapeita ja sisältä suloisen sitkeitä. 

Oman maun mukaan joukkoon voi lisätä myös esim. yhden limen tai puolikkaan appelsiinin kuoren raastettuna tai vaikka hienonnettuja kuivahedelmiä tai marjoja. Vanilja-aromin puolestaan voi myös halutessaan korvata  esim. manteliaromilla.

Perinteisesti nämä ovat hyvin vapaamuotoisia, höttöisiä kasoja, mutta koska neuroottisesti tahdoin kaikista samankokoisia ja näköisiä, käytin työkaluna sellaista jääkaapista löytyvää kananmuna-alustaa. Se, tai mikä tahansa muotti mitä käytätkin, kannattaa öljytä ennen käyttöä. 

Koosta riippuen näistä tulee 20-30 kappaletta

2 valkuaista

2 tl vaniljaesanssia

ripaus suolaa

6,5 dl kookoshiutaleita

1,5 dl sokeria

200-300 gr tummaa suklaata

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Lisää sitten sokeri ja suola ohuena nauhana. Lisää lopuksi vaniljaesanssi ja sekoita joukkoon nopeasti kookoshiutaleet. Pudota leivinpaperilla peitetylle uunipellille ruokalusikallisen verran taikinaa ja paista 10-15 minuuttia, kunnes ne alkavat saada hieman väriä. Pidä silmällä, sillä ne tummuvat nopeasti. 

Valmiina nämä ovat lumipalloa muistuttavan ulkomuotonsa ansiosta ihanan talvisia. Halutessasi voit roiskia sulatetusta suklaasta valmiiden palleroiden päälle raitoja, kastaa niiden pohjan suklaassa tai peittää ne kokonaan suklaakuoruttuksella (joka on kätevä keino piilottaa liian tummaksi kärähtänyt pinta...!)

Isä, Poika, Pyhä Henki, Madonna, Muhammed ja Buddha

Katolinen usko on Espanjassa väkevästi läsnä. Kirkkoihin ja kappeleihin täällä törmää joka kadunkulmassa. Allekirjoittaneelle, muiden pyhille paikoille suuntautuvaa turismia vierastavalle uskonnon saamat muodot näyttäytyvät joskus suorastaan karmivina. 

Orjantappurakruunua jäljittelevän aidan ympäröimä ristiinnaulittu Jeesus keventämässä siestaa...

Cordoba

Neitsyyttä ja tavallisille naisille ikuisesti tavoittamattomiksi jääviä ihanteita palvovat alttarit pyhimyskultteineen...

Marbella

Kotialttarin lasikaapissaan lukkojen takana itkevä Jeesus...

Marbella

Tutkimusmatkailijaa keskellä ei mitään tervehtivät ristit...

El Chorro

Mutta löytyy täältä muitakin uskontoja. Rannikolla on mm. yhä enemmän suuria moskeijoita. Ehkä kummallisin lisäys tähän uskonnollisuuden kirjoon on Benalmadenassa sijaitseva buddhalainen stupa. 

Tätä vuonna 2003 käyttöön vihittyä paikkaa käytetään mm. meditaatioon. Stupia pidetään valaistumisen kolmiulotteisena ilmentymänä. Niillä on rauhoittava ja suojeleva merkitys ja niiden uskotaan muuttavan ulkomaailman tietämättömyyden kärsimys valaistumisen synnyttämäksi iloksi ja onneksi. 

Pyhätön maalaukset ovat nepalilaisten taiteilijoiden käsialaa.

Stupaa ympyröivät mandalat, valaistumista ja kosmosta symboloivat maalaukset...

...ja puissa liehuvat tuulen pyörteissä rukousviirit.

Ibericoa isolla sydämellä

Vaikka kuinka olen tehnyt periaatepäätöksiä punaisen lihan vähentämisestä ja porsaansyönnin lopettamisesta, niin lyhyeen se aina Espanjassa jää. Täällä kun tykätään possusta. 


Ja niinpä aina Suomeen palatessani haisee chorizoja ja fuetia ja jamón ibericoa ja paleta curadaa ja longazinaa ja pate jamónia täyteen tungettu matkalaukkuni ihan teuvalaiselta teurastamolta.

Ensimmäisillä Espanjanreissuillani ihmettelin suomalaisturistien kainalossaan kantamia , tennismailan muotoisia kasseja- minä kun olin pitänyt Aurinkorannikkoa nimenomaan golfin luvattuna maana. Yhden valitettavan huonomuistisen lentomatkustajan sisältänyt tapaus valaisi lopulta asiaa: ei niissä mitään tennismailaa ollutkaan vaan kokonainen possunpotka!

Espanjalaisen keittiön ehkä tunnetuin anti maailman makunystyröille on juuri se kinkku.  Espanja on paitsi suurin kinkuntuottaja, myös sen suurin kuluttaja- vuosittainen kulutus on viitisen kiloa per henkilö. Paikallisissa Ikeoissakin saa niiden tuttujen (hevosen?)lihapullien lisäksi myös serranokinkulla täytettyjä patonkeja.


Kosher ja halal- ruokavalioiden porsaansyöntikieltoa on erinäisissä akateemisissa analyyseissä yritetty selittää raa'assa porsaanlihassa lymyävän Trichinella spiralis-loisen aiheuttamalla taudilla. Iberico-possuissa tätä ei sen sijaan esiinny.

Kun Herrasmies osti talomme, oli se vielä keskeneräinen ja mm. keittiö oli vielä kaukana siitä, mitä se tänään on. Mitään kodinkoneita siellä ei ollut, mutta keskellä työtasoa pönötti kahdesta metalliosasta koostuva värkki. Aikamme sitä ihmeissämme toljotettuamme saimme selityksen:  no sehän on kinkkuteline, claro que si!

Andalusian alueella Jabugon kinkkuja pidetään kuulemma parhaina. Kaupoissa näkee kahdenlaisia koipia; paletan nimellä myytäviä etujalkoja ja jamónin nimellä myytäviä takakoipia. 



Paletan saa kotiinsa muutaman kympin kappalehintaan. Serranojen hinnat lähtevät noin viidestäkympistä ja ibericot  vajaasta kahdeksastakympistä. 


Jamón Serrano on sellaista "tavallista" kinkkua. Jamón Iberico on sitten sitä myös pata negrana tunnettua mustajalkaisten possujen kinkkua. 


Ihan niinkuin esimerkiksi viinillä, tälläkin herkulla on oma alkuperävalvontansa. Näiden viranomaisten säätelemänä tällä nimekkeellä myytävän possun täytyy olla vähintään 75-prosenttisesti sitä iberico- possua. Kaikista hienointa on sitten iberico de bellota, pelkillä tammenterhoilla (ja toisinaan laventelilla) syötetty lajike. Sen kilohinta voikin sitten nousta satoihin euroihin.

Palvaantuessaan ja kuivuessaan kinkuista tihkuu (kuukausia kestävän) prosessin aikana nestettä (rasvaa) ja paino saattaa kinkulla pudota jopa puoleen alkuperäisestä. Kypsytys jatkuu sitten bodegojen ja cocinoiden takahuoneissa ja manchesteriläisen miehen lailla se vain paranee vanhetessaan.

Rasvakammoisten ei kannata kinkkua reunustavaa valkoista rasvareunusta kauhistua. Luin juuri jostain (10 tunnin lennoilla on puolensa- tulee kerrankin luettua ja kunnolla), että sen kuivumisprosessin seurauksena kinkuun jäljelle jäävä rasva on itse asiassa sitä hyvää, monityydyttymätöntä rasvaa. Olé siis hyvä!

Turkin-matkailua kuumailmapallossa

Edellisen kerran Espanjaan pyrkiessäni ja lentoja etsiessäni Herrasmiehen ehdottama halvin vaihtoehto olisi sisältänyt koneenvaihdon (ja 10 tunnin odotuksen keskellä yötä) Istanbulissa. Mikäs siinä- onhan Turkki hieno maa ja Istanbul ehdottomasti yksi lempikaupunkejani maailmassa mutta... ei se nyt ehkä ihan tuon arvoinen ole.

Muutama vuosi sitten ystäväni sai pelkäämämme diagnoosin: kyseessä oli sittenkin syöpä eikä mitään ollut enään tehtävissä. Se oli juuri sellainen oppitunti elämän lyhyydestä, joka pitäisi muistaa koko loppuelämänsä. Minä päätin tuolloin lopettaa asioiden lykkäämisen ja toteuttaa unelmani lentää kuumailmapallolla Kappadokiassa. 

Ensin piti tarkistaa Googlesta, että missä ihmeessä se Kappadokia sitten on. No Turkissahan se. Niinpä kiersin Turkkia muutaman viikon, teemana sanoa kyllä kaikelle (kohtuun rajoissa - valkoiseen orjakauppaan ja huumeiden salakuljetukseen ei vakaumukseni ihan olisi riitttänyt). 

Niinpä Istanbulin ihmeiden jälkeen matkasin kuumailmapalloilemaan Kappadokiaan,  joka benji-hyppyni jälkeen kehittämäni korkeanpaikankammon seurauksena oli vähintäänkin jännittävää.  Myös sen vuoksi, että vastuuvapautuslomakeen täytettyämme kuulin joltain toiselta juuri edellisellä viikola tapahtuneesta onnettomuudesta...

Sitten tie vei sukeltamaan Kusadasiin ja riippuliitämään Pamukkaleen. Reissu oli huikea ja täynnä hienoja muistoja, mutta se Kappadokia teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen.

Petran lisäksi Kappadokia on sellainen paikka, jossa en ole voinut kuin ihmetellä, onko sitä enään planeetta Maan päällä laisinkaan- niin surrealistinen se paikka oli. Mutta suosittelen ehdottomasti, etenkin Göremen ympärystä.  Niille, joilla allekirjoittaneen lailla on tapana päätyä reissuiltaan kotiin matto kainalossaan, suosittelen kilimejä, jotka Turkissa ovat upeita.

Ja vaikka muuten välttelen kristinuskon kannalta merkittäviä nähtävyyksiä kuin ruttoa, niin Göremestä löytyvät kiveen kaiverretut kappelit ja mm. vainottujen kristittyjen piilopaikkoinaan käyttämät luolat ovat vaikuttavia.

Jotkut Kappadokian luolista ovat kuulemma pysyneet asuttuina vielä viime vuosisadalle. Sittemmin useista on kunnostettu hotelleja, joissa yöpyminen on ainutlaatuinen kokemus.