Alcazar- palatsi

Sevillan katedraalin lisäksi Sevillassa on kaksi muuta UNESCOn maailmanperintökohdetta, Alcazarin palatsi ja Uuden mantereen löytämiseen ja hallintaan liittyviä asiakirjoja säilyttävä Intioiden arkisto. Ne sijaitsevat kompaktisti näköetäisyydellä toisistaan, mutta meillä oli katedraalin lisäksi aikaa vain toiseen näistä: Alcazarin palatsiin. 

Tämä maurilaisajalla alunperin linnoitukseksi rakennettu palatsi on vanhin yhä käytössä oleva kuninkaallinen palatsi Euroopassa. Se on kuningasparin virallinen Sevillan kämppä heidän kaupungissa ollessaan (kuten tänään), minkä vuoksi me emme valitettavasti päässeet tutustumaan toiseen kerrokseen.

Tämä köyhän miehen Alhambra on malliesimerkki mudéjarilaisesta arkkitehtuurista, joskin Alhambran tapaan myös myöhemmät hallitsijat tekivät palatsiin muutoksia ja lisäyksiä mielensä ja makunsa mukaan. 

Kuufilaisin tekstein koristellut salit saivat minut taas epäuskoisena pyörittelemään päätäni. Ajatella, että minä olen tuotakin kieltä opiskellut. Ja nyt se on... no, ihan hepreaa.

Andalusialaisiin tiiliin hurahtaneelle tämä paikka ja etenkin alakerran keramiikkanäyttely on herkkua. Erinäisten kyseenalaisten kykyjeni listalle voin nyt lisätä tämänkin. 

Ja hei, jos firmanne pikkujouluista puutuu viihdykettä, niin nyt voitte tilata minut luennoimaan vaikka art deco-aikakauden vaikutteista andalusialaisissa koristetiilissä. Luoja tietää, että Herrasmies on saanut tuosta yksinoikeudesta jo ihan tarpeeksi nauttia. Voitteko esimerkiksi kuvitella, ettei hän tiennyt terassiemme lattioiden olevan 1600- luvun Hollannista alkunsa saaneen Delft-tyylin päivittäisiä askareita kuvaavien yksittäismotiivisten laattojen innnoittamia?!

Sapuskalla Sevillassa

Sevillan vanhin ja perinteisin kauppahalli on Calle Fería- kadulla sijaitseva Mercado de Fería. Erityisen sen kala- ja äyriäisvalikoiman tuoreutta kehutaan ja siellä sijaitseva, susittu ja suositeltu tapasravintola oli meidän lounassuunnitelmamme. Vaan kauppahallipa onkin auki vain aamuisin ja sulkee jo puoli kolmelta. Huonosti suunniteltu on puoliksi pilattu... 

Tämä jäi siis seuraavalle kerralle. Sen sijaan päädyimme etsimään ruokaa vanhan kaupungin kujilta. Onneksi Herrasmiehellä on kyky löytää hyvä ravintola melkolailla mistä vaan!

Monet etenkin vanhassa kaupungissa sijaitsevista ravintoloista ovat keksineet varsin omaperäisen ratkaisun kaupunkia kesäisin piinaavaan kuumuuteen: terassien katoksissa kulkee putkia, jotka suihkuttavat säännöllisin väliajoin kylmää vesihöyryä ruokailijoita vilvoittamaan.

Sevillalaiselle ruokakulttuurille tyypillisiä ovat veriruokien lisäksi erinäköiset mm. maurilaisajan vaikutteita yhä ylläpitävät pataruat, näin olin lukenut. Kikherneet pinaatin kanssa on kuulemma hyvinkin sevillalainen. Me päädyimme Mateos Gago- kadulle ja... no, eihän noiden kinkkujen riviä voinut vastustaa!

Pullollinen paikallista roséta palautti elinvoimat sen verran, että jaksoi ruokalistaakin tutkia. Iso plussa paikassa oli se, että kaikkia sai tapas-kokoisina annoksina. Kaikilla niillä oli hintaa alle kolme euroa.

Ensin paikallista salmorejoa joka oli hyvää. Herrasmiehen mukaan parempaa kuin Cordobassa. Tämän annoksen guarniciones piti sisällään myös hienonnettua sipulia.

Sitten bellota-possusta tehtyä chorizoa. Oi ja voi. Niin voimakas ja upean runsas maku. Aivan mahtavaa. Niin mahtavaa itse asiassa, että otimme vielä toisenkin kierroksen...

Seuraavaksi vuorossa oli sevillalainen erikoisuus: carrillada, eli hitaasti haudutettuja possunposkia. Poskettoman hyvää. Täällä ne tosiaan ottavat kaiken ilon (ja lihan) irti mitä possusta vain lähtee! Sen kanssa tarjoitu riisinen liemi/keitto/kastike sen sijaan ei ollut kummankaan mieleen.

Taso vaihteli eri annosten välillä melkoisesti. Rabo de toro, tai niinkuin ne sevillalaiset sitä kutsuvat: cola de toro eli häränhäntä oli omituisen mautonta. Jonka pitäisi kyseisen ruhonosan kohdalla käytännössä katsoen mahdotonta. Ei mitään siihen Cordoban versioon verrattuna. Eikä Nerjan.

Ja sitten olikin aika sikailla hieman lisää. Tarjoilija oli toki ystävällinen muutenkin, mutta kuullessaan, että 50 prosenttia meistä kannattaa Manchesteristä sitä sinistä joukkuetta, ei asiakaspalvelualttiudella ollut rajaa. Hänen suosituksestaan Herrasmies otti pluma de ibericoa, eli iberico-possun niskaa (?). Joka oli niin murea, mehukasta ja tumman lihaisaa, etten ensialkuun uskonut sen olevan possua lainkaan. 

Naapuripöydän herkkujen houkuttelemana otimme vielä mainion valkosipuliyrttiöljyn saattelemia, wonton-levyihin käärittyjä jättikatkarapuja. Vähän oloa (omatuntoa?) keventämään.

Kahveineen laskun loppusummaksi jäi 36 euroa. Yhteensä. Ei tuota hintatasoa voi kuin ihmetellä (ja katkerasti Suomen verotuksen hampaissa ikävöidä). Edes ihan oikeasti hyvissä paikoissa en muista meidän koskaan maksaneen viinistä yli kahtakymppiä. Täällä se oli 14 euroa. Olisi toki houkutellut kovastikin jäädä nauttimaan ilmastoinnista, toisesta pullosta ja tuon Manchester City-fanin seurasta... mutta kulttuuri kutsui ja tie vei. Vamos!

Sevillan katedraali

Ottaen huomioon, kuinka paljon tämän blogin kirjoittaja karsastaa sitä uskonnollista turismia, on tässä blogissa nähty sitä aika lailla. On vierailtu niin buddhalaisessa stupassa kuin Cordoban katedraalissa. Tähän on yksinkertainen syy- uskonto on olennainen osa paitsi ihmisten elämää, mutta myös alueen historiaa. Niinpä kirkot ovat usein niitä merkittävimpiä nähtävyyksiä ja monesti myös edustavat melkoisen huimia arkkitehtonisia saavutuksia.

Sevillan katedraali ei ole tähän poikkeus. Se on yksi Sevillassa sijaitsevista kolmesta UNESCOn maailmanperintökohteesta ja maailman suurin goottilainen katedraali.  Se rakennettiin Reconquistan jälkeen tässä sijainneen moskeijan paikalle ja valmistuttuaan 1500- luvulla se syrjäytti Hagia Sofian maailman suurimpana kirkkona. Se on vielä tänäänkin kolmanneksi suurin kirkko maailmassa. Se on myös Amerikan löytäneen Kristoffer Kolumbuksen viimeinen leposija.

Katedraalilla on vaikuttava kokoelma taideteoksia ja luonnollisesti merkittävä uskonnollinen arvo, mutta hiljaiseksi se vetää viimeistään jylhällä arkkitehtuurillaan.

Katedraalin ehkä paras anti on kuitenkin sen yhteydessä sijaitseva Giralda-torni, joka palkitsee kärsivällisen (noin 36 kerroksen verran kävelyä) paitsi vaikuttavin lähiotoksin katedraalin goottilaisista yksityiskohdista...

...mutta myös huikaisevin näkymin yli Sevillan.