sunnuntai 17. elokuuta 2014

Pyhä kolminaisuus

Ihan parhaita baareja ovat sellaiset baarit, jotka eivät edes baarilta tunnu (Mitääh? "Baari joka ei tunnu baarilta"? Kiellettävä! Varustettava varoitustarroin! Perustettava EU-rahoituksella työryhmä laatimaan selvitystä haitoista nyt ainakin!) 

Tiedättehän, sellaiset tarpeeksi pienet ja intiimit, mahtavalla henkilökunnalla ja loistavilla kantiksilla varustetut paikat, joissa tuntuu kuin jonkun kaverin kotona hengailisi? Juuri sellainen on tuo meidän Bar Bhangra.

Baarin toisen hengettären siirtyessä uusiin tehtäviin vietimme aurinkoista sunnuntapäivää muiden kantisten kanssa läksiäispiknikillä. Toisin kuin ilmeisesti kaikkialla muualla, ei meidän traagisen epähipsterissä kodissamme kärsitty Flow-krapulaa: meillä herättiin aamukahdeksalta leipomaan piirakkaa (voiko epähipsterimpää olla?!)

Tomaatti, basilika ja ricotta. Ah. Siinä on sellainen pyhä kolminaisuus ettei paremmasta väliä. Kyllä ne italialaiset jotain muutakin osaavat järjestää kuin sitä rikollisuutta...!







Pohja on tehty sillä sipuligaleten ja lehtikaaliquichen reseptillä, johon tällä kertaa käytin 3 desiä vehnäjauhoja ja 0,75 dl ruisjauhoja. Itsetehty rosmariiniöljy (ohje täällä!) antaa sille ihanaa, piiraan välimerellisyyttä komppaavaa yrttisyyttä.

Koska täytteessä on sen verran kosteutta, esipaistoin pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia foliolla ja riisillä täytettynä ja vielä viitisen minuuttia ilman. Se, pehmittääkö sipulit ennen piiraaseen lisäämistä on makuasia, mutta näin kesällä (varhais)sipulit ovat kuitenkin sen verran makeampia ja miedompia, ettei siihen ole varsinaista  tarvetta. 

Kirsikkatomaattien sijaan voi käyttää myös noin sentin paksuisiksi viipaloituja tavallisia tomaatteja. Kirsikkatomaatit voi latoa piiraaseen myös kokonaisina - tällöin niitä tarvitaan kilon verran. Muista tehdä niihin terävällä veitsellä viilto, jotteivat ne uunin kuumuudessa räjähdä.

Pohjan reseptin löydät täältä. Ohje riittää halkaisijaltaan 28-senttiseen irtopohjavuokaan. 

Täyte:

250 gr ricottaa
1 kananmuna
kourallinen hienonnettuja basilikanlehtiä
6 isoa aurinkokuivattua tomaattia pieninä kuutioina
1 tl suolaa
1 reilu mustapippuria
1/2 tl valkosipulijauhetta

1 varhaissipuli

600 gr - 1 kg  kirsikkatomaatteja

Sekoita ainekset ja levitä jäähtyneeseen piiraspohjaan. Kuori ja siivuta sipuli ohuelti ja levitä ricotta-täytteen päälle. Halkaise kirsikkatomaatit ja aseta sipulikerroksen päälle. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile. 






___________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



6 kommenttia :

  1. Barit jotka eivät tunnu baareilta ovat kyllä parhaita :) ja miten herkullisen näköinen piirakka. Tota pohjaa pitääkin kokeilla, rosmariiniöljy kuulostaa hyvältä idealta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en saa tarpeekseni siitä öljystä - se on niiiiiin ihanan aromaattinen :-)!

      Poista
  2. Ihanan nätti piirakka! Ja tuo teidän kantapaikkanne kuulostaa kyllä aika ihanalta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on :-) sieltä me ollaan toisemmekin löydetty :-)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. kiitos :-) se meni kyllä viimeistä tomaatinmurenta myöten!

      Poista