Kuten varmasti on selvää, minä rakastan ruokaa - myös keittiön ulkopuolella. Niinkuin kirjallisuudessa. Ja elokuvissa.
Tuo rakkaus juontaa juurensa jo pitkälle lapsuuteen: yksi tärkeimmistä syistä, minkä vuoksi kahlasin läpi Enid Blytonin Viisikko-sarjaa olivat ne hekumalliset kuvaukset päähenkilöiden eväsretkistä. Miten niinkin yksinkertaiset asiat kuin kananmunat ja kinkut ja limonadit ja purkkisardiinit saatiinkiin kuulostamaan niin loisteliailta? Sarjakuvista luin ainoastaan Asterixia, ihan vain sen viimeisen sivun viimeisen ruudun herkkuja notkuvan juhlapöydän vuoksi. Ah, se grillattu villisika. Ah, se puuhun köytetty trubaduuri.
Aikuisiällä yhdeksi suureksi suosikiksi on noussut Laura Esquivelin Pöytään ja vuoteeseen. Jos koskaan tarvitsette ohjeita esimerkiksi kukonkivesten salvaukseen (?) niin sieltä löytyy!
Sama pätee elokuviin. Kokkauksen ympärille nivoutuvat tarinat uppoavat minuun kuin no, veitsi voihin. Näissä suosikkejani ovat Ang Leen upea Syö Juo Mies Nainen, Pieni suklaapuoti, Mostly Martha ja Julie & Julia.
Sain taannoin Blogatin ja Nordisk Filmin kautta Richard C. Moraisin Herkullinen elämä-kirjan, jota Anthony Bourdain itse luonnehtii "parhaaksi ruokaromaaniksi koskaan". Ja hyvä se onkin. Kirja kuljettaa lukijaansa tarinankertojan, Hassan Hajin, mukana kalanpääcurryn tuoksuisesta Intiasta Lontoon fish and chipsien käryiseen siirtolaisnaapurustoon ja sieltä Ranskan maaseudun runsaiden (kaniinin)lihapatojen kautta Pariisin huippuravintoloitsijoiden eturiviin.
Taustana tarinalle toimivat niin Intian itsenäistymisestä maassa seuraavat muutokset kuin ranskalaiset keittöperinteet, maan ravintolaskene ja yhteiskunta omine haasteineen sekä myös siellä vallitseva tähtikokkikultti joita kaikkia kirja kuvaa suorastaan hämmästyttävällä autenttisuudella: kirja kun tosiaan on fiktiota (ihan vain tiedoksi, ennenkuin alat tehdä pöytävarauksia Pariisiin!).
Myös edellämainitun Pienen suklaapuodin ohjanneen Lasse Hallströmin elokuvasovitus ottaa aika paljon vapauksia kirjan tapahtumien suhteen. Tulos on, no, elokuvamaisempi. Disney-satumaisempi. Valmiiksi pureskeltu, helpommin sulava ja (kolmevuotiaan keskittymiskyvyllä varustetun amerikkalais)yleisön odotuksiin vastaava. Sen kirjasta niin loistavaksi tekevän autenttisuuden kustannuksella, tosin. Ruokarakastajalle elokuvakin tarjoaa ravintoa niin silmille, sielulle kuin sydämellekin.
Dame Helen Mirren tekee (jälleen) laatusuorituksen kopeankolhona Madame Mallorynä; Hajin perheen arkkivihollisena, joka kuitenkin oivallettuaan Hassanin erityislahjakkuuden antaa tälle sen ensimmäisen mahdollisuuden kokinuran pitkällä ja kivisellä tiellä. Hassanin omapäistä isää puolestaan näyttelee itseoikeutetusti Om Puri, joka on tehnyt kärttyisen intialaisen perheenpään roolista suorastaan oman taiteenlajinsa.
Taustana tarinalle toimivat niin Intian itsenäistymisestä maassa seuraavat muutokset kuin ranskalaiset keittöperinteet, maan ravintolaskene ja yhteiskunta omine haasteineen sekä myös siellä vallitseva tähtikokkikultti joita kaikkia kirja kuvaa suorastaan hämmästyttävällä autenttisuudella: kirja kun tosiaan on fiktiota (ihan vain tiedoksi, ennenkuin alat tehdä pöytävarauksia Pariisiin!).
Myös edellämainitun Pienen suklaapuodin ohjanneen Lasse Hallströmin elokuvasovitus ottaa aika paljon vapauksia kirjan tapahtumien suhteen. Tulos on, no, elokuvamaisempi. Disney-satumaisempi. Valmiiksi pureskeltu, helpommin sulava ja (kolmevuotiaan keskittymiskyvyllä varustetun amerikkalais)yleisön odotuksiin vastaava. Sen kirjasta niin loistavaksi tekevän autenttisuuden kustannuksella, tosin. Ruokarakastajalle elokuvakin tarjoaa ravintoa niin silmille, sielulle kuin sydämellekin.
Dame Helen Mirren tekee (jälleen) laatusuorituksen kopeankolhona Madame Mallorynä; Hajin perheen arkkivihollisena, joka kuitenkin oivallettuaan Hassanin erityislahjakkuuden antaa tälle sen ensimmäisen mahdollisuuden kokinuran pitkällä ja kivisellä tiellä. Hassanin omapäistä isää puolestaan näyttelee itseoikeutetusti Om Puri, joka on tehnyt kärttyisen intialaisen perheenpään roolista suorastaan oman taiteenlajinsa.
Herkullinen elämä elokuvateattereissa 29.8.2014. PS. Syö hyvin ennen leffaa!
Onko teillä omia suosituksia ruokarakastajia hemmottelevista kirjoista ja elokuvista? Tässä muuten menovinkki ensi viikon perjantaille: Osana Helsingin juhlaviikkoja alkaa Kansalaispuistossa leffapiknikkien sarja. Ensimmäisenä vuorossa on viinifaneja ihan tynnyrikaupalla hemmotteleva Sideways. Pakkaa siis piknik-korisi, nappaa pullo viiniä kainaloon (muista: mitä tahansa paitsi Merlotia!) ja saavu paikalle sinäkin. Tapahtumaan on vapaa pääsy!
*Yhteistyössä Blogatin ja Nordisk Filmin kanssa*
___________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Hih, niin ne mielipiteet vaihtelevat. Minä tykkäsin elokuvasta enemmän kuin kirjasta. Siinä oli tarinan kaari jotenkin eheämpi (ja juoni sokerisempi), vaikka toki vähän vähemmän niitä kaikkia ihania ravintolakuvauksia.
VastaaPoistaKirjassa jäi kyllä mietttymään se rakkaustarinan osuus joka taas leffassa olikin hoideltu ihan toisella lailla ;-) Hyvissä kirjoissa sitä vaan ehtii luomaan niin vahvojakin mielikuvia että leffoilla on aika haaste siinä, että onnisutuvatko viemään mukanaan...!
PoistaVoi, viisikot ovat joskus olleet mun lemmapareita. Meillä myös oli oma viisikkokoplamme ja kesällä retkeilimme pihalla nauttien eväistä. Aikuisiällä Annie Hawesin Italiaan sijoittuvat omaelämänkerralliset kirjat ovat tuoneet vedenkielelle ajoittain. Samoin Donna Leonin ja Vera Valan dekkarit kutkuttavat makuhermoja.
VastaaPoistaaivan - Donna Leon olikin ihan unohtunut! (no nyt tuli ikävä Italiaan...!)
PoistaYksi kirja, joka aikoinaan minua vainosi ja sai lukemaan uudestaan ja uudestaan, on Johannes Mario Simmelin Ei aina kaviaaria. "Kertomus Thomas Lievenistä, mestarivakoilijasta vastoin tahtoaan, hänen uhkarohkeista seikkailuistaan ja valituista ruokaresepteistään."
VastaaPoistachef Tapsa
Elokuva, joka on jäänyt hyvin mieleen jostain 70-luvun alusta, on Le grand bouffe l. Suuri pamaus. Siinä joukko ihmisiä kokoontuu yhteen pitääkseen kunnon ruokaorgiat seurauksena että ainakin kaksi ihmistä kuolee ylensyöntiin. Kunpa tuon jostain löytäisi uudestaan!
ooh - kiitoksia vinkeistä! Jo kirjan nimi kuulostaa melkoisen vinkeältä :-) Tuo elokuva tulee aika lähelle sunnuntailounaitamme, joista (toistaiseksi ainakin!) jokainen on onneksi kävellyt omin jaloin pois...!
PoistaOotko muuten käynyt Kesäkino Engelissä? Myös Huli on kirjoittanut siitä :)
VastaaPoistajep. ne ympäröivät pikkukadut ovat mun suosikkeja Helsingissä - ne kun voiisvat sijaita missä tahansa päin eteläistä Eurooppaa. Loppukesän iltoina, katuvalojen syttyessä on Kino Engelin sisäpiha viltteineen mitä tunnelmallisin treffipaikka <3
Poista