Rapatessa roiskuu

Olen melko varma, ettei ruudun tuolla puolen kukaan elättele kuvitelmia siitä, että kaikki meillä sujuisi kuin siellä suomenruotsalaisessa, sosiaalisesti lahjakkaiden ja käsistään kätevien elämäntapaonnellisten kesäparatiisissa. Nej, nej. (Vaikka joskus kyllä kuuntelen taustamusiikkina sitä tunnaria, ihan vain luodakseni itselleni illuusion siitä, että tiedän mitä teen). Vielä useammin tosin mietin, että koko formaatti on kehitetty nimenomaan kaltaisteni viherpeukalottomien tumpeloiden kiusaksi. 

Niitä vähemmän hohdokkaita hetkiä blogin kulissien takaa on jo jonkin aikaa jaettu blogin Facebook-ryhmässä (liity! Seuraa! Tykkää! Kommentoi! Anna palautetta! Esitä toivomuksia!), mutta tuon tähän kesään kuuluvan, rennomman asenteen nimissä näytetään nyt sitten teillekin, että minkälaista se elo ruokabloggarilassakin pa(r)h(a)immillaan on. 

1. Siemenleipä

Innostuin noin viideksi minuutiksi terveellisemmästä elämästä; siementen ja pähkinöiden sisältämistä proteiineista ja hyvistä rasvoista. Improvisoin sitten leivän, jonka tungin täyteen edellämainittuja. Olihan se nätti katsoa. Ja tuoksuikin hyvältä. Mutta ei sitä meidän keittiön varustelulla kyllä leikattua saanut. Meillä kun ei ole moottorisahaa.

2. Sokerittomat marengit

Syytän näistä jotain edellisenkaltaista mielenhäiriötä. Oletettavasti taustalla on ollut seuraavankaltainen ajatusketju: marengithan ovat terveellisiä - käytännössä pelkkää proteiinia. Niin, jos sen sokerin jättää pois. Jota ilman ne ei toki ole marenkeja. Joten varmaanhan sen voi korvata sellaisella keinotekoisella, kokaiinin koostumuksella varustetulla makeutusainepulverilla? Niinhän? Voihan? Vastaus: ei.

3. Marinoidut herkkusienet

Ajatus oli hyvä eikä toteutuksenkaan pitänyt vaativa olla. Vaan toisin kävi. Nyt tiedän, miltä pahuus maistuu. Tämä oli muutenkin suurten tunteiden päivä. Yksikään niistä vain ei ollut onnistumisen riemu. Tuo taustalla näkyvä leipä löytyy nimittäin seuraavasta kohdasta.

4. Ciabatta

Yksi suosikkileivistäni. Jota en ole saanut onnistumaan koskaan. Ylläolevassa oli ulkomuoto kohdillaan ja odotuksen sen mukaisesti korkealla. Totuus... se oli kuitenkin jotain muuta: hämmentävä sekoitus sahajauhoa ja pesusientä. Ei kelvannut syötäväksi vaikka kotona ei muuta ollutkaan. 


5. Suolatoffee-suklaaganachepiiras

Yritin tehdä gluteenittoman piiraskuoren. No sehän mureni käsiin. Eikä ensimmäisen version suolatoffeekaan suostunut jähmettymään. Toisella kertaa se jähmettyi niin, ettei siihen olisi purrut lekakaan. Kolmannella kerralla kaikki vihdoin onnistui. Ja mitä tein minä? Hukkasin reseptin. Niinpä ohjetta ei ole toistuvista lupauksista huolimatta näkynyt blogissa vieläkään.

6. Kanansydämet karamelisoidulla sipulidressingillä

Tämä on esimerkki siitä, että joskus ei riitä, että ainekset, mittasuhteet ja ajoitus ovat kohdillaan. Jos kuva näyttää siltä, että sen takana onkin kaksivuotias vatsatautinen... ei se vaan ketään houkuttele. Kanansydämistä tuli kyllä meidän tämän kesän grillihitti, joten toisin kuin edellinen murheenkryyni, nämä löysivät lopulta tiensä myös blogiin.

7. Minifrittatat parsalla ja jättikatkaravuilla

Viimevuotisen parsakauden tuotoksia. Hyviä olivat, mutta niin kipeäätekevän rumia, etten yksinkertaisesti kehdannut julkaista blogissa. Tästä opittua? Tarttumaton pinnoite ei tarkoita, etteikö pintaan tarttuisi asioita. 

8.  12 tuntia haudutettu häränhäntäragú

Annoin itselleni vapaata ja tein ruokaa ihan vain kokkaamisen ilosta. Ei stailausta, stressiä, asetteluja ja kuvakulmia. Ei muistiinpanoja, merkintöjä ja mittasuhteita. Ja miten kävi? Tuloksena oli ehkä paras koskaan tekemäni ruoka. Niin hyvä, että se pitäisi jakaa ihan koko maailman kanssa (jos ne vain keittiönpöytämme ääreen mahtuisivat). Ja tämä suttuinen kamerakuva on ainoa todiste. Joo, ei harmita.

Instagramiin se kyllä päätyi. Mutta ennakoivan tekstinsyötön ja omenapuhelimen kanssa jotenkin täysin yhteensopimattomien jättimäisten sormieni ansiosta seuraajat saivat lukea minun tehneen "otsatukkaragúa". En usko heidän ihan jakaneeni innostustani. Masennuin tuon tajuttuani niin, että ilmoitin Naapurinpojalleni meneväni himaan. Jonka se ÄLYpuhelin kätevästi käänsi homoseksiksi. 

9. Italialaiset lihapullat

Juuri sellaisia legendaarisia perusreseptejä. Näistä tykättiin. Paljon. Ja mitä näissä on ja kuinka paljon? Ei aavistustakaan. Johonkin nekin varmaan kirjattiin ennenkuin menin senkin ruutuvihkolippusen kadottamaan. Tervetuloa 2000- luvulle. Edellisten esimerkkien alistamana en ole uskaltanut edes syventyä uuden puhelimen mahdollisesti tarjoamiin vaihtoehtoisiin ja edistyneempiin tiedonhallintaratkaisuihin.

10. Sangre

Söin tätä espanjalaista herkkua ensimmäisen kerran, no, siellä Espanjassa. Autuaan tietämättömänä siitä, mitä söin. Ihmettelin kyllä että miten munuaiset on saatu näin suussasulaviksi. No sehän olikin verta. Hyydytetystä verestä tehdystä massasta leikattuja, ennen tarjoilua paistettuja paloja. No koska tykästyin siihen niin kovin, halusin tehdä sitä itsekin. Mutta arvatkaa vaan, löytyykö siihen veren hyydyttämiseen mitään ohjeita? No ei, koska Espanjassa se veri myydään valmiiksi kiinteäksi kypsennettynä (sangre cocida). Raaka-aineina mainitaan ainoastaan veri, suola ja vesi. Veri itsessään kun on koagulantti, kuten tuo interweb osasi kertoa asiaa tutkiessani. Ostin siis verta. Ja ryhdyin hommaan. Tiedättehän: sillä legendaarisella "no kuinka vaikeaa se nyt voi olla"- asenteella, jolla sinne Kuuhunkin on menty. Mutta ei siitä mitään intergalaktista menestystarinaa tullut. Nähdessäni peilikuvani, kyynärpäitä myöten veritahroissa, yrittässäni niellä tuota sienimäistä mustaa massaa oivalsin, että toista kertaa ei todennäköisesti tulisi. 

Tarinan opetus? Ei se kokkaus vaikeaa ole. Tai ainakaan vakavaa. Uskaltakaa kokeilla; vetäkää reippaasti mutkia suoriksi ja sooloilkaa sydämenne kyllyydestä!


_________________________________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ? (NO EI KAI...)