Olen melko varma, ettei ruudun tuolla puolen kukaan elättele kuvitelmia siitä, että kaikki meillä sujuisi kuin siellä suomenruotsalaisessa, sosiaalisesti lahjakkaiden ja käsistään kätevien elämäntapaonnellisten kesäparatiisissa. Nej, nej. (Vaikka joskus kyllä kuuntelen taustamusiikkina sitä tunnaria, ihan vain luodakseni itselleni illuusion siitä, että tiedän mitä teen). Vielä useammin tosin mietin, että koko formaatti on kehitetty nimenomaan kaltaisteni viherpeukalottomien tumpeloiden kiusaksi.
Niitä vähemmän hohdokkaita hetkiä blogin kulissien takaa on jo jonkin aikaa jaettu blogin Facebook-ryhmässä (liity! Seuraa! Tykkää! Kommentoi! Anna palautetta! Esitä toivomuksia!), mutta tuon tähän kesään kuuluvan, rennomman asenteen nimissä näytetään nyt sitten teillekin, että minkälaista se elo ruokabloggarilassakin pa(r)h(a)immillaan on.
1. Siemenleipä
Innostuin noin viideksi minuutiksi terveellisemmästä elämästä; siementen ja pähkinöiden sisältämistä proteiineista ja hyvistä rasvoista. Improvisoin sitten leivän, jonka tungin täyteen edellämainittuja. Olihan se nätti katsoa. Ja tuoksuikin hyvältä. Mutta ei sitä meidän keittiön varustelulla kyllä leikattua saanut. Meillä kun ei ole moottorisahaa.
2. Sokerittomat marengit
Syytän näistä jotain edellisenkaltaista mielenhäiriötä. Oletettavasti taustalla on ollut seuraavankaltainen ajatusketju: marengithan ovat terveellisiä - käytännössä pelkkää proteiinia. Niin, jos sen sokerin jättää pois. Jota ilman ne ei toki ole marenkeja. Joten varmaanhan sen voi korvata sellaisella keinotekoisella, kokaiinin koostumuksella varustetulla makeutusainepulverilla? Niinhän? Voihan? Vastaus: ei.
3. Marinoidut herkkusienet
Ajatus oli hyvä eikä toteutuksenkaan pitänyt vaativa olla. Vaan toisin kävi. Nyt tiedän, miltä pahuus maistuu. Tämä oli muutenkin suurten tunteiden päivä. Yksikään niistä vain ei ollut onnistumisen riemu. Tuo taustalla näkyvä leipä löytyy nimittäin seuraavasta kohdasta.
4. Ciabatta
Ajatus oli hyvä eikä toteutuksenkaan pitänyt vaativa olla. Vaan toisin kävi. Nyt tiedän, miltä pahuus maistuu. Tämä oli muutenkin suurten tunteiden päivä. Yksikään niistä vain ei ollut onnistumisen riemu. Tuo taustalla näkyvä leipä löytyy nimittäin seuraavasta kohdasta.
4. Ciabatta
Yksi suosikkileivistäni. Jota en ole saanut onnistumaan koskaan. Ylläolevassa oli ulkomuoto kohdillaan ja odotuksen sen mukaisesti korkealla. Totuus... se oli kuitenkin jotain muuta: hämmentävä sekoitus sahajauhoa ja pesusientä. Ei kelvannut syötäväksi vaikka kotona ei muuta ollutkaan.
5. Suolatoffee-suklaaganachepiiras
Yritin tehdä gluteenittoman piiraskuoren. No sehän mureni käsiin. Eikä ensimmäisen version suolatoffeekaan suostunut jähmettymään. Toisella kertaa se jähmettyi niin, ettei siihen olisi purrut lekakaan. Kolmannella kerralla kaikki vihdoin onnistui. Ja mitä tein minä? Hukkasin reseptin. Niinpä ohjetta ei ole toistuvista lupauksista huolimatta näkynyt blogissa vieläkään.
5. Suolatoffee-suklaaganachepiiras
Yritin tehdä gluteenittoman piiraskuoren. No sehän mureni käsiin. Eikä ensimmäisen version suolatoffeekaan suostunut jähmettymään. Toisella kertaa se jähmettyi niin, ettei siihen olisi purrut lekakaan. Kolmannella kerralla kaikki vihdoin onnistui. Ja mitä tein minä? Hukkasin reseptin. Niinpä ohjetta ei ole toistuvista lupauksista huolimatta näkynyt blogissa vieläkään.
6. Kanansydämet karamelisoidulla sipulidressingillä
Tämä on esimerkki siitä, että joskus ei riitä, että ainekset, mittasuhteet ja ajoitus ovat kohdillaan. Jos kuva näyttää siltä, että sen takana onkin kaksivuotias vatsatautinen... ei se vaan ketään houkuttele. Kanansydämistä tuli kyllä meidän tämän kesän grillihitti, joten toisin kuin edellinen murheenkryyni, nämä löysivät lopulta tiensä myös blogiin.
7. Minifrittatat parsalla ja jättikatkaravuilla
Viimevuotisen parsakauden tuotoksia. Hyviä olivat, mutta niin kipeäätekevän rumia, etten yksinkertaisesti kehdannut julkaista blogissa. Tästä opittua? Tarttumaton pinnoite ei tarkoita, etteikö pintaan tarttuisi asioita.
8. 12 tuntia haudutettu häränhäntäragú
Annoin itselleni vapaata ja tein ruokaa ihan vain kokkaamisen ilosta. Ei stailausta, stressiä, asetteluja ja kuvakulmia. Ei muistiinpanoja, merkintöjä ja mittasuhteita. Ja miten kävi? Tuloksena oli ehkä paras koskaan tekemäni ruoka. Niin hyvä, että se pitäisi jakaa ihan koko maailman kanssa (jos ne vain keittiönpöytämme ääreen mahtuisivat). Ja tämä suttuinen kamerakuva on ainoa todiste. Joo, ei harmita.
Instagramiin se kyllä päätyi. Mutta ennakoivan tekstinsyötön ja omenapuhelimen kanssa jotenkin täysin yhteensopimattomien jättimäisten sormieni ansiosta seuraajat saivat lukea minun tehneen "otsatukkaragúa". En usko heidän ihan jakaneeni innostustani. Masennuin tuon tajuttuani niin, että ilmoitin Naapurinpojalleni meneväni himaan. Jonka se ÄLYpuhelin kätevästi käänsi homoseksiksi.
Annoin itselleni vapaata ja tein ruokaa ihan vain kokkaamisen ilosta. Ei stailausta, stressiä, asetteluja ja kuvakulmia. Ei muistiinpanoja, merkintöjä ja mittasuhteita. Ja miten kävi? Tuloksena oli ehkä paras koskaan tekemäni ruoka. Niin hyvä, että se pitäisi jakaa ihan koko maailman kanssa (jos ne vain keittiönpöytämme ääreen mahtuisivat). Ja tämä suttuinen kamerakuva on ainoa todiste. Joo, ei harmita.
Instagramiin se kyllä päätyi. Mutta ennakoivan tekstinsyötön ja omenapuhelimen kanssa jotenkin täysin yhteensopimattomien jättimäisten sormieni ansiosta seuraajat saivat lukea minun tehneen "otsatukkaragúa". En usko heidän ihan jakaneeni innostustani. Masennuin tuon tajuttuani niin, että ilmoitin Naapurinpojalleni meneväni himaan. Jonka se ÄLYpuhelin kätevästi käänsi homoseksiksi.
9. Italialaiset lihapullat
Juuri sellaisia legendaarisia perusreseptejä. Näistä tykättiin. Paljon. Ja mitä näissä on ja kuinka paljon? Ei aavistustakaan. Johonkin nekin varmaan kirjattiin ennenkuin menin senkin ruutuvihkolippusen kadottamaan. Tervetuloa 2000- luvulle. Edellisten esimerkkien alistamana en ole uskaltanut edes syventyä uuden puhelimen mahdollisesti tarjoamiin vaihtoehtoisiin ja edistyneempiin tiedonhallintaratkaisuihin.
Juuri sellaisia legendaarisia perusreseptejä. Näistä tykättiin. Paljon. Ja mitä näissä on ja kuinka paljon? Ei aavistustakaan. Johonkin nekin varmaan kirjattiin ennenkuin menin senkin ruutuvihkolippusen kadottamaan. Tervetuloa 2000- luvulle. Edellisten esimerkkien alistamana en ole uskaltanut edes syventyä uuden puhelimen mahdollisesti tarjoamiin vaihtoehtoisiin ja edistyneempiin tiedonhallintaratkaisuihin.
10. Sangre
Söin tätä espanjalaista herkkua ensimmäisen kerran, no, siellä Espanjassa. Autuaan tietämättömänä siitä, mitä söin. Ihmettelin kyllä että miten munuaiset on saatu näin suussasulaviksi. No sehän olikin verta. Hyydytetystä verestä tehdystä massasta leikattuja, ennen tarjoilua paistettuja paloja. No koska tykästyin siihen niin kovin, halusin tehdä sitä itsekin. Mutta arvatkaa vaan, löytyykö siihen veren hyydyttämiseen mitään ohjeita? No ei, koska Espanjassa se veri myydään valmiiksi kiinteäksi kypsennettynä (sangre cocida). Raaka-aineina mainitaan ainoastaan veri, suola ja vesi. Veri itsessään kun on koagulantti, kuten tuo interweb osasi kertoa asiaa tutkiessani. Ostin siis verta. Ja ryhdyin hommaan. Tiedättehän: sillä legendaarisella "no kuinka vaikeaa se nyt voi olla"- asenteella, jolla sinne Kuuhunkin on menty. Mutta ei siitä mitään intergalaktista menestystarinaa tullut. Nähdessäni peilikuvani, kyynärpäitä myöten veritahroissa, yrittässäni niellä tuota sienimäistä mustaa massaa oivalsin, että toista kertaa ei todennäköisesti tulisi.
Tarinan opetus? Ei se kokkaus vaikeaa ole. Tai ainakaan vakavaa. Uskaltakaa kokeilla; vetäkää reippaasti mutkia suoriksi ja sooloilkaa sydämenne kyllyydestä!
_________________________________________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ? (NO EI KAI...)
Söin tätä espanjalaista herkkua ensimmäisen kerran, no, siellä Espanjassa. Autuaan tietämättömänä siitä, mitä söin. Ihmettelin kyllä että miten munuaiset on saatu näin suussasulaviksi. No sehän olikin verta. Hyydytetystä verestä tehdystä massasta leikattuja, ennen tarjoilua paistettuja paloja. No koska tykästyin siihen niin kovin, halusin tehdä sitä itsekin. Mutta arvatkaa vaan, löytyykö siihen veren hyydyttämiseen mitään ohjeita? No ei, koska Espanjassa se veri myydään valmiiksi kiinteäksi kypsennettynä (sangre cocida). Raaka-aineina mainitaan ainoastaan veri, suola ja vesi. Veri itsessään kun on koagulantti, kuten tuo interweb osasi kertoa asiaa tutkiessani. Ostin siis verta. Ja ryhdyin hommaan. Tiedättehän: sillä legendaarisella "no kuinka vaikeaa se nyt voi olla"- asenteella, jolla sinne Kuuhunkin on menty. Mutta ei siitä mitään intergalaktista menestystarinaa tullut. Nähdessäni peilikuvani, kyynärpäitä myöten veritahroissa, yrittässäni niellä tuota sienimäistä mustaa massaa oivalsin, että toista kertaa ei todennäköisesti tulisi.
Tarinan opetus? Ei se kokkaus vaikeaa ole. Tai ainakaan vakavaa. Uskaltakaa kokeilla; vetäkää reippaasti mutkia suoriksi ja sooloilkaa sydämenne kyllyydestä!
_________________________________________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ? (NO EI KAI...)
Hih, noita vastaavia löytyy meidänkin keittiöhistoriastamme paaaljoon... ja joo, tarttumaton pinta ei tarkoita sitä, mitä sanan merkityksen perusteella voisi kuvitella. Varsinkaan, jos pannu/vuoka on muutamaa kuukautta vanhempi.
VastaaPoistavertaistukea kehiin :-)
PoistaMinä olen käynyt saman tuskan läpi häränhäntäragun kanssa! Se oli niiiin hyvää, mutta ei siitä mitään kuvia saanut. Itsekritiikin puutteessa siitä kuitenkin päätyi resepti blogiin (oli vain niin hyvää!) pahoittelujen kera. :D
VastaaPoistaI feel you :-) tulen niin tekemään tuota lisää. Ja paljon. Se oli juuri sellaista rakkauden ruoka; ruokaa, jossa maistuu se siihen käytetty aika ja huolenpito. Juuri sellaista ruokaa, joka on tehty jaettavaksi <3
PoistaOnnistuitpa kuvaamaan häränhännät täydellisesti. :) <3
PoistaHih,mullekin on tapahtunut usein tuollaista, Nyt on onneksi vihko,joten ainakaan ohjeet eivät häviä.
VastaaPoistaHauskan näköinen leipä ekassa kuvassa;D
Mutta ei nuo frittatat mitään rumia ole,mun teki heti mieli sellaisia....
keittiöissä sattuu ja tapahtuu :-) onneksi toisinaan asiat menee niinkuin siellä Strömsössä :-)
PoistaHih! Ihana postaus :)
VastaaPoistaKiitos :-) revitään nyt sitten kunnolla ne kulissit ja kuvitelmat alas :-)
PoistaOtsatukkaragu ;-) Täällä hymyilyttää. Tunnen myös monta ruokalajia, jotka linssin läpi näyttävät kaksivuotiaan oksennukselta ;-)
VastaaPoistaMade in Korea-teknologia ja minä emme ole match made in heaven ;-)
PoistaAh hah... Ei mestarinkaan keittiössä kaikki voi onnistua.
VastaaPoistaTein kerran niin rumia karjalanpiirakoita, että niistä ei kehdannut ottaa kuvia. Toffeeta tai majoneesia en koskaan saa onnistumaan, vaikka yrittäisin tehdä ne ihan taiteen sääntöjen ja kirjallisten ohjeiden mukaan enkä lonkalta, stetsonista vetäen tai ihan omasta päästä niin kuin yleensä.
Oma puhelimeni muunsi joskus sanan söpö poroksi. Ystävät saivat sitten ihmetellä millaisen miehen olen oikein tavannut.
:-) näinhän se on. Mestaristaha olen tosin kaukana, kuten ylä olevat katastrofit osoittavat... "Poro" saisi kyllä mielenkiinnon heräämään itse kussakin...!
PoistaAahhahahahaaa tää on niin helmi!! Kerro enemmän näitä vaan, kyllä se on itse kullakin niin tätä! :D Ihana oot!
VastaaPoistaIhan esimerkkinä: puhdistin tänään naaman kynsilakanpoistoaineella. Kirvelee muuten. Melkein puhdistuikin. Ja syyhän oli täytekynä, jolla tein puhelun aikana muistiinpanoja ja joka vuosi aika tavalla sormille. Joilla rapsuttelin sitten naamaa. Paljon. Töissä...
PoistaNo ihan varmasti on tällä keskittymiskyvyllä luvassa lisää :-) En esimerkiksi voi ymmärtää, miksi ruokasooda ja vaniljasokeri pakataan ihan samanlaisiin purkkeihin. Annoin kerran perheelleni ripulin kun olin vähän reippaammalla kädellä tehnyt vaniljasokerilla maustettua rahkaa. Edes valmiin rahkan kupliessa ruokailijoiden nenän alla en voinut myöntää ettei kaikki ehkä ollutkaan niinkuin piti... Olen myös kerran (pimeässä hotellihuoneessa en halunnut herättää kaveriani) testannut hampaiden pesua kasvovedellä. Ensi kerralla säästelenkaverin hermojen sijaan hampaitani... ;-)
Poista