perjantai 29. elokuuta 2014

¡ Viva el kräftskiva ! - Chorizo-jokirapupiiras

Vaikka keitetyt jokiravut sen rapujuhlapöydän kiistaton kuningas ovatkin, niin pitäähän sitä muutakin ruokaa olla. Niinkuin vaikka sitä välimerellistä perunasalaattia. Mutta eihän se rapuhulluus meillä niihin rapuihin jäänyt - lisää oli saatava. Kohtuus kun on kohdallani vähän niinkuin kommunismi: molemmat alkavat k-kirjaimella mutta eipä niistä sitten muuhun olekaan. 





Ja toki se kuorten kanssa näpertely on ohjelmanumero ihan itsessään, mutta halusin kuitenkin vieraat vähän helpommalla noihin herkkuihin käsiksi päästää. Niinpä leivoin blogin juuria ja rapuhjuhliemme välimerellistä teemaa juhlistaen jokirapupiiraan, jonka täyte sai hispanjolalaista lisäpotkua chorizosta ja pimentonista ja kuori ihanan aurinkoisen värinsä sahramista (koska por que non?)




Piirastaikina on se vanha tuttu jonka löydät niin täältä ja täältä kuin täältäkin. Sahramihyppysellisen (n. 2 gr) liuotin taikinaan menevään nesteeseen.

Tee taikina ohjeen mukaan ja esipaista 200 asteessa ensin foliota ja papuja/ riisiä/ keraamisia paistopapuja painona käyttäen 15 minuuttia ja sitten ilman foliota vielä kymmenisen minuuttia. Anna jäähtyä ja valmista sillä välin täyte.

Täyte:

150 gr jokiravunpyrstöjä
1/2 sitruunan kuori hienona raasteena
1/2 tl pimentonia
1/2 tl jauhettuja korianterinsiemeniä
1/2 tl valkosipulijauhetta

50 gr hyvää chorizoa (leikkeleitä)
2 varhaissipulinvartta (2 dl hienonnettuna)
75 gr maissia
kourallinen persiljanlehtiä 

Sekoita sitruunankuori pimentoniin, korianterinsiemeniin ja valkosipulijauheeseen. Valuta jokiravut hyvin ja pyörittele sitten mausteseoksessa. Siivuta chorizo suikaleiksi ja hienonna varhaissipuli. Asettele täyte jäähtyneeseen pohjaan: ensin kevätsipuli, sitten chorizo, sitten maissi, sitten jokiravut ja persiljanlehdet. Tai miten ikinä haluatkaan. Kaada päälle munamaito ja kypsennä 175-asteisessa uunissa 30-40 minuuttia kunnes täyte on hyytynyt ja saanut hieman väriä. Anna jäähtyä ja tarjoile. 

Munamaito:

2,5 dl kermaa
1,5 dl maitoa
3 kananmunaa
1/2 tl suolaa
1 reilu tl vastarouhittua mustapippuria

Vispaa ainekset hyvin sekaisin ja kaada täytteen päälle ennen paistamista.




PS. Vieläkin helpompi (ja öljypohjainen), mm. tomaatti-ricotta-basilikapiiraaseen käytetty ohje piiraspohjaan löytyy täältä


_________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ? 



        


2 kommenttia :

  1. Hieno on piiras, ei voi muuta sanoa, mutta pitää minun vähän olla huolestunut, tyttö hyvä, että muistatko ollenkaan nukkua, kun aamuyöllä postailet?
    tv. Campa-täti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä :-) mulla on nääs loma ja vuorokausirytmi sen mukaisesti pyllyllään :-)

      Poista