sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Kesän viimeisiä marjoja

Soppasunnuntai on tällä viikolla mietintätauolla ja tämä päivä käytetäänkin postausjonon purkuun ja menneen kesän fiilistelyyn. Koko Suomi leipoo nykyään paitsi televisiossa, myös minun keittiössäni!

Se vähän aikaa sitten ostettu, sadonkorjuupiiraassa blogidebyyttinsä tehnyt piirasvuoka on tehnyt sen verran kovasti töitä viime aikoina, että on varmaan maksanut itsensä jo takaisin. Työkaverini a.k.a. testikeittiöni eivät kyllä valita. Ihan vielä en tosin ole lanseeraamassa Soppasunnuntain lisäksi Torttutorstaita. Enkä Pastaperjantaita. Enkä Leipälauantaita. Joskin Cocktailkeskiviikossa on tietty vetovoimansa!

Tällä kertaa siihen laitettiin kesän viimesekunneilla haalitut marjat. Lähtökohtana oli ihan se perinteinen kermaviilitäytteinen marjapiirakka, jota varmasti kaikkien äidit tekivät, mutta paistoin sen ilman marjoja ja lisäsin ne vasta jäähtyneen piirakan pinnalle. Fotogeenisyyden nimissä vain.

Pohja on se sama kuin omena-frangipaanipiirakassakin. Suolaisissa piiraissa olen äärimmäisen tyytyväinen siihen galette- pohjaan, makeissa täydellisyyden etsintä on ehkä vielä hieman kesken.

Pohja:

3,5 dl jauhoja
1 dl sokeria
125 gr voita (kylmää)
3-5 rkl kylmää vettä

Nypi ainekset vettä lukuunottamatta murumaiseksi taikinaksi. Mutta nopeasti, ettei se ehdi lämmetä. Lisää sitten vettä hieman kerrallaan, kunnes massa alkaa muotoutua koossapysyväksi taikinaksi. Kääri tiukasti kelmuun ja anna levätä kylmässä puolisen tuntia. 

Kauli sitten ohuehkoksi, hieman käyttämääsi vuoka isommaksi levyksi ja kaulimen ympärille varovasti rullattuna siirrä se vuokaan. Tasoita se vuoan pohjalle ja reunoille ja siivoa ylimääräiset pois. Esipaista pohjaa levittämällä sen päälle myös reunojen yli ulottuva folioarkki ja kippaa päälle joko keraamisia paistoherneitä (onko niillä joku virallisempikin nimi?) tai kuivattuja herneitä tai papuja. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia. Poista sitten herneet ja paista vielä viitisen minuuttia. Tämä kuivaa pohjan, jolloin kermaviilitäyte ei imeydy pohjaan tehden siitä vetisen ja kutistaen täytteen määrän. Anna pohjan hieman jäähtyä ja sekoita täytteen ainekset keskenään


Täyte:

300 gr kermaviiliä
1 kananmuna
1 rkl perunajauhoja
1/2 vaniljatangon siemenet
sokeria
1/2 sitruunan kuori raastettuna

1/4 l mustikoita
n. 150 gr vadelmia

Kaada täyte hieman jäähtyneeseen esipaistettuun vuokaan ja jatka kypsentämistä kunnes täyte on asettunut, vielä noin toiset 20 minuuttia.  Jos näyttää, että reunat saavat hieman liikaa rusketusta, niin peitä ne foliosuikaleilla. Järjestä marjat jäähtyneen piirakan päälle ja hurmaa yleisösi. Ellet sitten sekoittanut niitäkin täytteeseen. Jos muuten sekoitat marjat täytteeseen, tarvitaan niitä hieman vähemmän kuten myös kermaviiliä (200 gr riittää).





Kuukauden ruokahaasteen äänestys muuten päättyy tänään - ethän siis unohda käydä äänestämässä! Minulla kun olisi melko vinkeä idea muhimassa ensi kuun haasteeksi...! 


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



4 kommenttia :

  1. Sulla on kyllä mahtava esteeettinen silmä! Ja täytyy sanoa,että sun työtovereilla on tuuria mitä tulee työtoveriin;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia <3 ihailtavan kiltisti niille kyllä kelpaa - ne maanantaikappaleetkin :-)

      Poista
  2. Kaunis ja kesäinen annos, kyllä kelpaisi näin syksyisenä sunnuntaina palanen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta - vaan hei, enää 9 kuukautta kesään :-)

      Poista