maanantai 31. maaliskuuta 2014

Vadelma-minttu créme brûlée- piiras

Joulupukki selvästikin lukee blogiani. Eikä hirveästi edes välitä siitä, etten joulua vietä. Vai miten muuten selitätte sen, että kuusenaluspaketeista kuoriutui tuossa taannoin mm. pastakone ja tohotin (ei-ruokabloggareille: se on sellainen minikokoinen kaasupoltin, jolla esim. crème brûléehen poltetaan se rapsakka pinta)? Pastakone saa odottaa suurta seurapiireille esittelyään uuden kodin keittiöön saakka, sillä minun kärsivällisyydelläni (olematon), hienomotoriikallani (kuten edellä) ja nykyisellä 1,5 neliön keittiölläni tuloksena olisi pappardellen sijaan todennäköisesti ruumiita. 

Ja (kauan odotettu ) keittiöremontti...




Tohotin sen sijaan vihittiin viimein käyttöön, kun piti tehdä tyttöjen iltaan Viinikauppiaan ja Suklaatehtailijan kanssa jälkiruokaa.  Sen Tallinnan lempileipomoni innoittamana tuloksena oli tämä vadelmainen créme brûlée- piiras, joihin minttu tuo hieman zönsekuaata. 

Aluksi tein pieniä, annoskokoisia piiraita, joiden viimeinen silaus toteutettiin Viinikauppiaan lasten kanssa illallispöydässä. Olivat muuten ihan innoissaan päästessään tohottamaan. Kaikesta vastuusta sanoudun luonnollisesti irti, mikäli nyt sattuisivat kasvamaan tuhopolttajiksi...





Pohjana toimi tuo jo tutuksi tullut ja nykyään jo ulkomuistista leipoutuva piiraspohja. Tällä kertaa käytin tavallisen sokerin sijaan ruokosokeria, mistä johtuu tuo tavanomaista tummempi väri. Tuloksena on myös asteen verran toffeemaisen paahtunut maku. Ohjeen löydät esim. täältä.





Täytteen ohjeen puolestaan löydät tästä crème brûlée- reseptistä, jota tähän 28- senttiseen vuokaan tarvittiin 1,5- kertainen määrä. Pohjan esipaistamisen jälkeen annoin sen jäähtyä, ripottelin pohjalle 100 gr tuoreita vadelmia, 20 silputtua mintunlehteä sekä täytteen. Sitten uuniin 150 asteeseen n. 30 minuutiksi kunnes täyte on asettunut (se jähmettyy jäähtyessä entisestään). 

Anna jäähtyä huoneenlämmössä. Ripottele sitten päälle ruokosokeria (aika reilulla kädellä) ja tohota sydämesi kyllyydestä!

Muita kokeilemisen arvoisia komboja on esim. mustikka ja kardemumma! Hmmm.. mitenhän mansikka toimisi vaikka basilikan kanssa...?





Keväisessä täyteläisyydessään tämä on mitä onnistuneinen jälkiruoka vaikka sitä Jeesuksen ylösnousemusta juhlistamaan kerääntyneille pääsiäisvieraille!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      



18 kommenttia :

  1. Ihanan näköisiä viipaleita! Minulla on puhelimen kuvakansiossa jostain naistenlehdestä otettuja kuvia pienistä piiraista tässä samalla idealla, otin kuvia ohjeesta, että voisin sitä joskus kokeilla :D Pitäisi vaan tsuumailla aika lailla, että saisi tekstistä selvää. Tällä ohjeella pääsee helpommalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. helpolla pääsee :-) ne pienet tartaletit ovat kyllä hentoisen herttaisia, mutta kyllä oma kärsivällisyyteni kallistuu tuollaisten isojen piiraiden kannalle :-)

      Poista
    2. Joo, hentoinen ja herttainen ei mahdu minun kanssa samalle tontillekaan :D

      Poista
  2. Olin ymmärtäväni, että olet muuttamassa... Pisti silmääni, herkullisen näköisen leivonnaisen jälkeen, siitä syystä, että etsin itselleni asuntoa pk-seudulta.... :-) Olisiko muutto mahdollisesti jo lähiaikoina ja jääkö asunto ilman asukasta...? Voisin ottaa yv:llä yhteyttä, jos näin on. (tai satut tietämään vapautumassa olevaa asuntoa, yksiötä) Aika hullua kysellä täällä kämppää, mut kaikki reitit täytyy ottaa käyttöön. :-)
    Kaisu (p.s. herkullinenblogi ;-) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingin asuntotilaanteessa on oltava kärppänä :-) Pistä viestiä, niin kerron tarkemmin! undertheandalusiansun@gmail.com

      Poista
  3. Vastaukset
    1. no onhan se :-) dieetti se etenee niin mallikkaasti... :-/

      Poista
  4. Nami,onpa herkkua.Tuollaista tohotinta olen katsellut vaikka kuinka pitkään mutta kauppaan se on jänyt toistaiseksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä niin alan ymmärtää miehiä ja niiden välineurheilua :-)

      Poista
  5. Apuva, kuullostaa suorastaan taivaalliselta. Kai minunkin pitäisi pikkupoltin hankkia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. periaatteessa onnistuu tuo ilman tohotintakin - silloin se sokerikerros poltetaan uunissa grillivastuksen alla. mutta on se tohottimen käsittely vaan niin ihanan chefmäistä :-)

      Poista
  6. Ai hyvä tavaton miten herkullisen kuuloisia (ja näköisiä)! Mun pitää kyllä kotimaahan palattuani muuttaa Helsinkiin päästäkseni aina välillä vähän kärkkymään maistiaisia... :-----)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja minähän olen enemmän kuin innoissani sun hemmottelusta <3

      Poista
  7. Oijjoi kun näyttää ihanalta!! Rakastan creme bruleeta, ja sain vihdoin tuollaisen tohottimen hankittua, eli täytyypä pistää kokeiluun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kerrohan toki, miten kävi! ymmärrän kylä tunteen - olen itsekin vallan hullaantunut tuosta tohottimesta :-)

      Poista
  8. Kiitos oivasta reseptistä! Piiras on viimeistelyä vaille valmis ja vesi on herahtanut kielelle jo aikaa sitten. Itse muuten pistäin koko reseptin samalle sivulle, nyt piti pomppia kolmen välilehden välillä...aika rasittavaa ja tekee mukavasta leipomishetkestä hiukka ressaavamman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos viestistäsi ja hyviä herkkuhetkiä sinne :-) Kiitos myös huomioistasi - pistetään muistiin vastaisuuden varalle!

      Poista