keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Ananasakäämä!

Blogiringin ja Del Monten yhteistyökampanjan myötä saimme testattavaksi Del Monten uutuuden, mausteliemeen säilötyt ananaskuutiot. Vaihtoehtoina oli sitruunalla, vaniljalla, mangolla ja kookoksella maustetut, sellaisenaan käyttövalmiit kuutiot. 

Suomessa säilykehedelmien kulutus on Euroopan huippua ja ananas on näistä se suosituin. Se on myös sieltä terveellisimmästä päästä, minkä vuoksi se on myös kaloritietoisten kuluttajien suosiossa. Energiaa ananaspaloissa onkin vain 74 kCal/ 100 gr joten hyvän omantunnon herkkuja nämä ovat!

Kookoksen ja ananaksen kombo kuulosti ihan lyömättömältä kombolta (Karibian aurinkoa! Olkihattuja! Riippukeinuja palmupuiden katveessa! Piña Coladaa! Jah, man!) ja juuri sopivan eksoottiselta pimeneviin syysiltoihin. 

Tuloksena oli sitä Karibian aurinkoa henkivä piiras, joka (Nirsosisko huom!) onnistuisi myös sitruuna- tai appelsiinicurdilla.





Pohja:

125 gr voita
3,5 dl jauhoja
1 tl jauhettua kardemummaa
3-5 rkl Del Monte ananasta kookosliemessä- tölkin nestettä

Raasta voi kulhoon ja nypi jauhojen ja kardemumman kanssa murumaiseksi seokseksi. Kaada neste (ensin 3 rkl ja lisää tarvittaessa) joukkoon ja vaivaa tasaiseksi, kulhon reunoista irtoavaksi taikinaksi. Kääri kelmuun ja anna levätä kylmässä tunnin verran. 

Painele taikina 26 senttiä halkaisijaltaan olevan (irtopohja)piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Anna jäähtyä kylmässä vielä puoli tuntia ennen paistamista. 

Levitä pohjan päälle foliota ja täytä piirasvuoka keraamisilla paistopavuilla tai vaikka riisillä. Esipaista 10 minuuttia folion kanssa, nosta sitten folio ja täyte vuoasta ja jatka paistamista toiset 5-10 minuuttia kunnes pohja on saanut hieman väriä. Anna jäähtyä.

Täyte:

6 tölkkiä Del Monte ananasta kookosliemessä
1,5 dl ananasten nestettä
1/2 dl maissitärkkelystä
ripaus suolaa
1 limen raastettu kuori
4 keltuaista
50 gr voita

Valuta ananakset ja säilytä liemi. Soseuta ananakset tehosekoittimessa. Mittaa kattilaan neste ja maissitärkkelys ja sekoita tasaiseksi tahnaksi. Lisää ananassose, limen kuoriraaste ja ripaus suolaa ja kiehauta kunnes seos sakenee. Sekoita tasaiseksi. Sekoita sitten joukkoon voi pieninä kuutioina ja sekoita kunnes tasaista. Lisää sitten keltuaiset yksi kerrallaan koko ajan vatkaten. tarkista maku ja lisää halutessasi lisää sokeria. 

Kaada seos jäähtyneeseen piiraspohjaan ja paista 180 asteessa 15 minuuttia. Anna jäähtyä.





Marenkikuorrutus:

4 valkuaista
1,75 dl sokeria
2 tl vanilja-aromia (tai vaniljasokeria) 

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi puhtaassa ja kuivassa kulhossa ja lisää sitten sokeri vähän kerrallaan. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on paksua, kiiltävää ja vaahtokarkkimaista. Kääntele joukkoon vanilja-aromi. 

Levitä marenki tasaisesti jäähtyneen ananaskuorrutuksen päälle joko lusikalla tai pursottimella niin, että se peittää koko ananaskerroksen, ripottele päälle kookoshiutaleita ja paista 190 asteessa kunnes kuorrutus on saanut kauniin kullanruskean värin. Tarjoile jäähtyneenä.

Jos sinulla on lämpömittari, voit kokeilla myös sveitsiläistä marenkia:


4 valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl vanilja-aromia (tai vaniljasokeria) 

Kuumenna vettä kattilassa niin, ettei vesi kosketa sen päälle asetettua teräskulhoa. Sekoita sokeria ja valkuaisia kulhossa kunnes seoksen lämpötila on 70 astetta. Seos alkaa sokerin sulaessa paksuuntua ja siitä alkaa nousta marenkimainen tuoksu. Nosta kulho sitten vesihauteesta, vatkaa sähkövatkaimella kunnes marenkivaahto on jäähtynyttä ja kovaa ( 7-10 min) ja kääntele joukkoon vanilja.

Levitä jäähtyneen ananaskuorrutuksen päälle joko lusikalla tai pursottimella. Polta siihen kaunis väri joko pienellä polttimella tai uunissa grillivastuksen alla minuutin ajan (pidä silmällä jottei se pääse palamaan. Koristele kookoshiutalein, anna jäähtyä ja tarjoile.







*Yhteistyössä Del Monten kanssa*


___________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



4 kommenttia :