sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Bissli - israelilainen snacks uppopaistetusta pastasta

* * * 

For English please see here

* * * 

Jo Israelinreissuni alkumetreillä joku huomautti, kuinka "israelilaiset syövät koko ajan". Ja "silloin kun he eivät syö, he puhuvat ruoasta". Varsin totta se onkin: ulkona syödään paljon ja brunssipaikat täyttyvät viikonloppuisin äärimmilleen perheistä ja kaveriporukoista. 

Aterioiden välillä ja liikkeellä ollessa napostellaan snäcksein, jotka suurimmaksi osaksi koostuvat pähkinöistä ja siemenistä. Israelissa on kuitenkin kaksi paikallista ja varsin omaperäistä vähän epäterveellisempää snacksklassikkoa: Bamba ja Bissli.

Bamba on näistä suosituin ja muodostaa noin 25% koko maan snacksmarkkinoista. Se on juustonaksumaisen rakenteen omaava, maissista tehty maapähkinävoin makuinen snacks. Se on niin suosittua, että jossain vaiheessa sen väitettiin jopa olevan isralilaisten lasten pääasiallinen proteiniinlähde. Sen huimaa kulutusta on arvioitu myös selitykseksi pähkinäallergian harvinaisuuteen. 

Bissli on oma suosikkini ja niitä asioita, joita minun Israeliin päästyäni täytyy saada. Se taas on vehnäpohjainen ja käytännössä uppopaistettua pastaa.  Eri muodot kertovat, mistä mausta on kyse. Fusillinmuotoinen on grillimaustettua ja se kaikista suosituin. Sen lisäksi löytyy myös pizzan, tacon ja (koska Israelissa ollaan...) falafelinmakuista bissliä.

Juurikaan helpommin ei naposteluhimoa voi taltuttaa eikä raaka-aineitakaan ole oikeastaan kuin yksi: esikeitetty pasta.  Mausteita voi vaihdella täysin oman maun mukaan - kaikista helpoimmalla pääsee, kun käyttää valmiita tacomauste- tai grillimausteseoksia. 

Vehnäpastan sijaan voi käyttää myös gluteenitonta tai täysjyväpastaa. 

Helsingissä niin Bambaa kuin Bissliä löytyy myös Zaafranin kosher-delistä Kampista!




Bissli - israelilainen snacks uppopaistetusta pastasta:

250 gr fusillia (tai muuta kuvioitua kuivapastaa)

Grillimausteseos:

1,5 rkl sipulijauhetta
1,5 tl valkosipulijauhetta
1 tl chilijauhetta
1,5 tl pimentónia (voi korvata myös tavallisella paprikalla, mutta pimentön tuo myös sitä savuisuutta)
1,5 tl jauhettua korianteria
1,5 tl suolaa
1,5 tl mustapippuria

Paistamiseen: 1/2 l öljyä 

Esikeitä pastaa vähän yli puolet pakkauksessa annetusta keittoajasta, valuta ja levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivahtamaan noin kymmeneksi minuutiksi. 

Sekoita mausteseoksen ainekset isossa kulhossa. 

Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa ja paista pasta muutamassa erässä kunnes kullanruskeaa. Valuta talouspaperin päällä ja pyörittele sitten mausteseoksessa. Tarjoile. 

Säilytä ilmatiiviissä rasiassa.

________________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


8 kommenttia :

  1. Mielenkiintoinen snäksi. Täytyypi koittaa tätä. Israel ja sen ruokakulttuuri kiinnostaa kovasti ja joku kaunis päivä me kyllä painelemme sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no on :-) Israel on kyllä kaikesta huolimatta huikaiseva matkakohde ja lisää reissupostauksia on tulossa. Myös sieltä rajan "väärältä puolen..."

      Poista
  2. Kaikkea sitä on, jota mä en ole maistanut :O

    VastaaPoista
  3. Hih,mä en erityisesti ole Bisslin ystävä mutta Bambaa mutusteli poikani jo taaperona,ja vielä joitakin vuosia sitten se oli must-tuliainen täältä(muuten,se niitä tekevä tehdas on ihan naapurissani! Haluaisin mennä kierrokselle sinne mutta pitäisi olla lapsikatras tai joku katras messissä) Hienot home made Bisslit,kol haKavod motek:!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toda raba :-) Bamba taas on omaan makuuni jotenkin... kumma. Rakenne on kuin juutonaksussa, mutta maku kuin pähkinävoissa. Minun pääni kapasiteetti ei riitä moista käsittelemään :-)

      Poista
  4. P.S- Odotan sun raporttia Machneyuda -ravintolasta....

    VastaaPoista