keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Akko - Pohjois-Israelin turkoosi jalokivi

* * * 

For English please see here

* * * 

Unescon maailmanperintökohteita keräävälle Israel on löytö. Maa on pieni ja kaiken on sanottu olevan korkeintaan kahden tunnin ajomatkan päässä. Maailmanperintökohteita maasta löytyy kuitenkin peräti kymmenen. Yksi näistä on noin kahden tunnin tunnin junamatkan päässä Tel Avivista sijaitsevan Akkon vanha kaupunki.




Akko on yksi maailman vanhimpia kaupunkeja ja yksi alueen vanhimmista yhtäjaksoisesti asutetuista kohteista. Ensimmäisten asukkaiden arvioidaan asettuneen tänne jo 3000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. 

Akkan kaupunki mainitaan jo muinaisesta Egyptistä (1400 luvulta eaa) peräisin olevissa teksteissä ja Vanhassa Testamentissa sen kerrotaan olevan yksi niitä paikkoja, jonne israelilaiset antoivat kanaanilaisten jäädä.

Sen sijainti Välimeren rannalla maan pohjoisosassa teki siitä tärkeän strategisen sataman Levantin alueen kaupankäynnissä. Akko on israelilaistenkin suosima lomakohde ja Baha'i-uskonnon pyhin kaupunki. 




Vielä brittimandaatin aikoina kaupungin väestö koostui niin muslimeista, kristityistä, baha'i-uskontoa tunnustavista sekä - pohjoisessa kun ollaan - druuseista. 

YK:n vuoden 1947 jakosuunnitelmassa Akkon oli tarkoitus jäädä osaksi alueelle muodostettavaksi aiottua Palestiinaa. Vuoden 1948 sodassa Israel valtasi sen ja pakkosiirsi liki 75 prosenttia kaupungin arabiväestöstä. 




Akkon vanha kaupunki jäi suurimmaksi osaksi arabien asuttamaksi muun Akkon asutuksen koostuessa etenkin Pohjois-Afrikasta saapuneista juutalaissiirtolaisista. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla koettiin liki miljoonan (enemmän ja vähemmän juutalaisen) siirtolaisen muuttoaalto, joista moni asettui Akkoon.




Akkon vanha kaupunki on yhäkin varsin idyllinen kohde, jonka kujille levittäytyville toreille kannattaa suunnata heti aamusta. 






Kalakauppiaat kärräävät apupoikiaan toruen satamasta tuoretta saalista myytäväksi basaarissa...




Ilmassa paksuna leijuva kahvin ja mausteiden tuoksu kietoo ohikulkijan eksoottiseen viittaansa...




Edellispäiväisen illallispaikkani omistavan perheen isä tervehtii iloisesti kuin vanhaa ystävää ja kerran aikaisemmin tapaamani myyjä huikkaa tarkistaakseen huolestuneena, löysinkö etsimäni. Akko on kaupunki, joka ottaa välittömästi omakseen.




Ostoksille saapuneiden perheenäitien nopeat sormet poimivat torin tarjonnasta tottuneesti ne kaikista parhaat munakoisoyksilöt täytettäväksi lounasta varten...




Tuoreita mausteita kannattaa ostaa kotiinviemisiksikin. Ihanan aromaattisia ruusunterälehtiä käytetään arabikeittiössä ruoanvalmistuksessa (tsekkaa vaikka tämä Tunisiasta peräisin oleva lammasreseptini!) ja za'atar - johon täällä kastetaan oliiviöljyyn dipattua leipää - viekoittelee mennessään jo ensipuraisulla.





Mausteiden lisäksi arabitoreilla kannattaa pitää silmällä näitä, kuivahedelmin tai pähkinöin täytetyille maamoul-pikkuleiville niiden upean koristeellisen ulkomuodon antavia, käsintehtyjä muotteja, joiden hinta jää vain muutamaan euroon. 




Monilla arabikaupungeilla Israelissa on oma värinsä, joka toistuu kaikkialla. Talojen rapistuneissa ikkunasäleiköissä, torikatujen kivijalkakauppojen ikivanhoissa ovissa, koristeellisissa takorautakoristeissa...

Akkon väri on ehdottomasti turkoosi.











Toivottavasti olette nauttineet Israelin-reissun tähänastisista tunnelmista! Onko maa muuten teille entuudestaan tuttu?

Seuraavaksi siirrytään kirjaimellisesti maan alle tutkailemaan Akkon huimaa historiaa vähän lähemmin, mutta sitä ennen minulla on teille tuliaisia (lisää on muuten tulossa matkan jatkuessa)!

* * * 

Tätä postausta kommentoineiden kesken arvotaan kahdelle onnekkaalle lukijalle omat maamoul-muotit (tosin hygienisemmät ja konepesun kestävät muoviset versiot). Resepti näihin pikkuleipiin on myös tulossa muutaman postauksen päässä!

Arvontaan osallistut siis kommentoimalla tätä postausta 23.12.2015 mennessä - joululahjat arvotaan 24.12! Muista siis jättää myös yhteystietosi!


* * * 

__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



         




14 kommenttia :

  1. Mukana arvonnassa
    katrisirvio@hotmail.com

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat. Kun asuin Karmielissa kävin tuolla useinkin

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa, kuvat ovat syotavan hyvia, Erja. Odotan innolla joka paiva ihania kuvia ja kertomuksiasi!!
    Kuinka kauan olt viella reissussa? Ois kiva tavata siella?
    teijaahl@gmail.com kamelin voi lahettaa
    Haahkatie 13 A 00200 Hki ���� tai vaikka postikorttikin. Nauti ajastasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla :-) kotiinpaluu on koittanut jo ja seuraavasta matkakohteesta haaveillaan jo kovasti :-)

      Poista
  4. Nuo maisemat kaikissa väreissään ja sää kirkkaudessaan kerrassaan lumoavat lukijan! Ainakin minut! 👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla että sielläkin puolen ruutua tykätään :-) kyllä noissa väreissä kummasti tähän aikaan vuodessa silmä ja sielu lepää :-)

      Poista
  5. Näitä sun matkakertomuksiasi ja kuvia, unohtamatta reseptejä on niin nautinto lukea. Sulla on totisesti sana ja kynä hallussa <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä että viihdytte - teitä varten näitä tehtaillaan <3 Tervetuloa reissuuun ja onnea arvontaan :-)

      Poista
    2. onnea ja mabrouk - täältä löytyi ensimmäinen voittaja :-) Viestiä laitettu tulemaan!

      Poista
  6. Oon aina halunnut päästä käymään Israelissa, mun sukulaiset on asuneet siellä jo 30 vuotta ja perheen isä toki koko ikänsä. =)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oiiii miten ihanaa! toivottavasti postauksista löytyy apua :-)

      Poista
    2. ja tänne löytää tiensä toinen maamoul-muotti! viestiä laitettu s-postiin!

      Poista