* * *
For English please see here
* * *
Koska en omista televisiota, en tiedä, joko se mummo on mainoksessa tohkeissaan lasketellut potkurillaan menemään kailottaen koko kylälle kuinka "Jaffat tulloo"? Vaan sieltähän ne tulloo: Jaffasta.
Suomen vinkkelistä Jaffa onkin ylivoimaisesti tunnetuin juuri sitrushedelmistään, joita alueella on viljelty 1800-luvun puolivälistä. Sitäkin pidemmät perinteet Jaffalla on tosin saippuateollisuudessa.
Tätä nykyä Jaffan suurin vetonaula on kuitenkin sen kirpputori.
Tätä nykyä Jaffan suurin vetonaula on kuitenkin sen kirpputori.
Jaffan maamerkki on sen kellotorni, jonka tekee kaupungissa suunnistamisen varsin käteväksi jopa allekirjoittaneen kaltaiselle suuntavaistorajoitteiselle. Kirpputori, Shuk Ha-Pishpeshim, levittäytyy kellotornia ympäröivälle alueelle Olei Zionin sivukujille.
(Nimi muuten tarkoittaa kirjaimellisesti kirppujen toria...!)
(Nimi muuten tarkoittaa kirjaimellisesti kirppujen toria...!)
Kirpputori on auki lauantaita (sapatti) lukuunottamatta joka päivä aamuyhdeksästä viiteen. Suurimmillaan ja kauneimmillaan se on perjantaina, jolloin se (sapatin alkamisen vuoksi) kuitenkin sulkeutuu jo kahdelta.
Tule aikaisin, varaudu käteisellä, valmistaudu kaiken itsehillintäsi menettämiseen ja ainakin yritä tinkiä. (Itse olen tuossa tosin suorastaan säälittävän surkea- edellisen kerran sitä hepreaksi Jerusalemissa yrittäessäni oli myyjän "aivan ehdottomasti viimeinen tarjous" 25 shekeliä. Minä sen sijaan sinnikkäästi tarjosin hölmistyneelle kauppiaalle 35 shekeliä...)
Myyjistä on tosin täälläkin tullut itsepintaisia ja kykenemättömiä tajuamaan, että joskus vanha, huonokuntoinen ja arvoton romu on vain vanhaa, huonokuntoista arvotonta romua eikä mitään kallisarvoista keräilyharvinaisuusantiikkia. Mutta kyllä täältä löytöjä tekee. Etenkin huonekalujen tarjonta saa mielenterveyden helposti horjumaan ja laskemaan rahtihintoja (tässä ajan säästämiseksi kätevä nyrkisääntö: se on liikaa. Millä tahansa valuutalla).
Myyjistä on tosin täälläkin tullut itsepintaisia ja kykenemättömiä tajuamaan, että joskus vanha, huonokuntoinen ja arvoton romu on vain vanhaa, huonokuntoista arvotonta romua eikä mitään kallisarvoista keräilyharvinaisuusantiikkia. Mutta kyllä täältä löytöjä tekee. Etenkin huonekalujen tarjonta saa mielenterveyden helposti horjumaan ja laskemaan rahtihintoja (tässä ajan säästämiseksi kätevä nyrkisääntö: se on liikaa. Millä tahansa valuutalla).
Tarjolla on niin enemmän kuin vähemmän autenttista antiikkia (PS. Soiko kellään muulla nyt päässään Big Mountainin "Baby I love your way?") ...
...kuin uuttakin tavaraa. Kuten tuota (paikasta riippuen) jerusalemilaisena/ armenialaisena/ hebronilaisena myytävää keramiikkaa, johon täällä törmää joka torilla.
Kivijalkatyöpajojen avonaiset ovet antavat mahdollisuuden kurkistella myös eri käsityöläisten puuhasteluja. Näin jo sieluni silmin itseni yrittämässä käsimatkatavaroideni kanssa puhua näitä ovia mukaani paluulennon koneeseen... mutta lopulta järki voitti.
(Joskin toisin kuin käsimatkatavarani kapasiteetin, näiden potentiaalihan on rajaton: pöytälevyinä, kuvausalustoina ja - taustoina, sermeinä, katseenvangitsijoina, matkamuistoina, seuraavan muuton kohdalla välit ystäviin rikkovina hauskoina anekdootteina...)
Alueelta löytyy myös mielenkiintoisia kauppoja. Yksi hurmaavimmista on tämä: vanhaa apteekkia muistuttava Zielinski & Rozenin parfymeria, jossa on mahdollista vaikka teetättää itselleen oma nimikkotuoksu (alkaen 110 NIS eli alle 25 €)
Sekä ihania pikkukahviloita, joista saa myös kiitettävän annoksen silmäkarkkia. Kakkujen ja ihanan jäätelön lisäksi...
Jos karkkia himoitsee vähän vähemmän diabetekselle (tai lomaromanssille!) altistavalla tavalla, kannattaa suunnaksi ottaa Sofi (Rabbi Yohanan- katu), jonka muovinen ihanuus taannuttaa kyynisemmänkin ruokabloggarin takaisin Malibu Barbien avoautosta haaveilevaksi pikkutytöksi.
Instagram-seuraajat tietävätkin minun hurahtaneen itämaisten tiilien koristamiin lattioihin (joita olen reissussa Instaan uskollisesti dokumentoinut!), ja nämä israelilaisen Tiva Designin vinyylisekoitematot ovat siihen nerokas ensiapu.
Mattoja löytyy eri koossa, eri kuvioin ja värityksin ja niillä saa kummasti loihdittua 1800-luvun arabikartanon tunnelmaa esimerkiksi 2010-luvun töölöläiseen keittiöön. Minulta kesti lopulta vain kaksi viikkoa päästä ratkaisuun siitä, minkä kaikista ihanista vaihtoehdoista veisin kotiini ♥
Onko Jaffan kirpputori teille tuttu? Kuka teistä on tehnyt siellä löytöjä?
_________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Jaffan kirpputorialue on kyllä niin ihana alue kierrellä.Ja kun/jos tulet tänne uudelleen,niin ehdottomasti sitten Ramlen kirpputori ja mahtava ruokatori.Siellä kirppis on vain keskiviikkoisin mutta näkemisen arvoinen myös:) Hienot kuvat motek:)
VastaaPoistacheck ja check :-) tuntuu ihan hassulta että siitä on jo niinkin kauan kun tuolla oltiin!
PoistaMutta hyvät muistot jäljellä:)
Poistavoi kyllä x
Poistaihan mahtavan houkuttelevia kuvia!
VastaaPoistakiitos :-) oli hyvä reissu - toivottavasti edes jotain siitä välittyy sinnekin puolelle x
Poista..luulin, ensin, että olit 1. kuvaan kerännyt kaiken ostamasi :)...
VastaaPoistatoki, toki- nyt yritän keksiä minkä reseptin kehittäisin tuon orvon karusellihevosen kanssa kuvattavaksi :-)
PoistaXD
PoistaOi vitsi, tuonne pitää vielä joku päivä päästä!!
VastaaPoistavoi kyllä :-) Luvassa on kattavaa infopakettia mahdollisen matkakuumeen parantamiseksi x
PoistaApropo ,Zielinski&Rozenin perustaja/omistaja Erez Zielinski-Rozen on myös aika namu. Ei ollut paikalla kun siellä olimme mutta kerran oli kun olin siellä enkä meinannut haluta lähteä pois;D
VastaaPoistahttps://lh4.googleusercontent.com/-Caca6jeT5hc/AAAAAAAAAAI/AAAAAAAAABY/Vx7L50jrPQA/photo.jpg
joo, muistan nähneeni jossain kuvan tyypistä :-)
PoistaOi, Jaffa on ihana! Omalta pikaiselta vierailulta mieleen ovat parhaiten jääneet juurikin torit, pikkuruiset kaupat sekä ulkona seinillä riippunut taide. Maantieteellisesti vertaus on todella kaukaa haettu, mutta jollain tasolla itselleni Jaffa toi mieleen Tallinnan, juurikin niiden käsityö- ja design-liikkeiden vuoksi!
VastaaPoistajoo, jotain sitä samaa niissä on <3
PoistaVihjaatko silmäkarkilla tuohon tiskin takana olevaan pörröpäähän? ;) Melkoiselta aarreaitalta näyttää tuo kirppis. Mä tykkään hypistellä kaikkea vanhaa romua, vaikka harvemmin niitä kotiutan. Ekan kuvan hepan kyllä voisin ottaa kotiani kaunistamaan!
VastaaPoistamikä koti nyt muka ei orpoa karusellihevosta kaipais ;-)
PoistaJahvat tulloo on kyllä legendaarinen mainos :D Ja appelsiinit oli kyllä mielessä kun Jaffassa olin, mutta valitettavasti jäi kirpputori väliin.
VastaaPoistamiten se on edes mahdollista :-)? tuo kirpputori on kyllä ihan paras x
PoistaIhania nuo ovet! Olisit vaan napannut mukaan, oishan tuo ny käsimatkatavaroissa tullut. :)
VastaaPoistano yhden tuollaisen omistajana voin kertoa, ettei sellaista yhden ihmisen voimin edes siirrellä :-)
PoistaVitsi toi kirppis näyttää ihanalta, alko melkein kuola valua. :D Mä ostan varmaan kolmasosan vaatteista kirppiksiltä, mutta ei täältä Tampereelta löydy kyllä noin upeen näkösiä kirppiksiä! Olis ihanaa ostaa vanhoja astioita, tauluja ja sisustustavaraa kirppiksiltä, mutta valikoimat niiden osalta on yleensä suhteellisen huonoja.
VastaaPoistajoo, ei ihan tuollaisen kaltaista valikoimaa löydy Helsingistäkään. Kaikki huonekalut mulla on kirppareilta ja lopputulos on absurdi kokoelma kaikenlaista kirjavaa ja kippurajalkaista :-)
PoistaVoi kääk miten en tiennyt tästä kirpparista tuolla vieraillessa! :(( Ihanan näköistä! Tuo silmäruoka Israelissa on kyllä aika kattavaa, kahvilan poika näyttää varsin söpöltä ;)
VastaaPoistatuo on ehdottomasti Jaffan suurin vetonaula - kokemusta itsehillinnän totaalisesta katoamisesta on usean vuoden ajalta :-)
PoistaMulla lähtisi niin mukaan nuo minttuteelasit tuossa rautaisessa kanniskelukopassa. Aivan ihanat!
VastaaPoistano eikö!
PoistaVoi, tuolta löytyisi vaikka mitä sisustustavaraa! Itseäni kiehtoo tuollainen itämaishenkinen sisustus kauniine laattoineen ja koriste-esineineen. Onneksi ei ole tällä hetkellä kotia, jota voisi sisustaa, niin olen malttanut jättää kaikki houkuttelevat tavarat ostamatta.
VastaaPoistano siinä tuli sekin kodittomuuden hopeareunus :-) On siinä kyllä puolensa - nyt kun on asettunut aloilleen ja laittanut kodin kuntoon niin eipä sitä enää osaa kuvitella olevansa valmis lähtemään maailmalle aloittamaan alusta jossain muutaman viikon varoitusajalla...
PoistaHei ihania noi matot! Olispa meillä koti, johon noi sopisi. Oliko hintataso yleisesti ottaen mielestäsi kallis?
VastaaPoistaIsraelissa yleensä vai tuolla? Yleisesti ottaen hieman halvempaa kuin Suomessa (ei mitenkään merkittävästi), tuolla... no... tuntuu että kirppareilla kaikkialla on yhä vaikeampaa tehdä halpoja löytöjä.
PoistaOnpa tosi mielenkiintoisen ja kivan näköinen kirpparialue! Pitää pitää toi mielessä sitten kun joskus Israeliin matkustan :)
VastaaPoistatoivottavasti blogin vinkeistä on hyötyä!
PoistaIhanan hauska aloitus: viittaus siihen lapsuuteni jaffa mainokseen. :) Aloitus sai heti kiinnostumaan postauksesta ja upeat kuvat palkitsivat lukemisen! (kulkuritarinat.net)
VastaaPoistaihana kuulla :-) kiva kun olit mukana!
PoistaKaikenlaista kivaa ja värikästä näyttää olevan myytävänä! Tuo paikka täytyy pitää mielessä, jos tulee joskus matkustettua Jaffaan. Tosin ihan vain katselumielesssä, itse kun en ole kovin kummoinen shoppailija. Mutta myös sillä tavalla saa todella kivasti aikaa kulutettua, ihan vain esineitä ja tunnelmaa ihastellessa. Tinkiminen on jotain ihan kamalaa, olen ihan surkea siinä (ja se on varmaan yksi syy, miksen oikein tykkää shoppailla basaareissa ja vastaavissa). :)
VastaaPoistaymmärrän täysin. Isäni sen sijaan varmaan yhäkin yrittää tingata ihan missä tahansa kaupassa...
Poistatuo kirpputori näyttää siltä, että olisi tullut ihan varmasti ostettua jotain! Ai Jaffasta jaffan nimi on tullut?
VastaaPoistaJep. Paikalliset sitrusviljelijät tulivat risteyttäneeksi makeudestaan ja siemenettömyydestään kuuluisaksi tulleen Jaffa-appelsiinin :-)
PoistaTäytyy rehellisesti todeta, että itseä ei kiinnosta vähääkään kirpputoreilla pyöriminen. Mutta tällaisten postauksien jälkeen, menisin tuonne aivan varmasti ihmettelemään mitä tarjolla on. Ulkomailla kirpiksillä on aivan erilainen luonne kuin Suomessa, sillä vanhoissa kulttuureissa myydään myös vanhaa tavaraa.
VastaaPoistaP.S. Toivottavasti puoliso ei löydä noita kaakelilattia sivuja edes vahingossa :-D
no niin on. Ja ne laatat - herranjumala ne laatat!
PoistaKirpputoreille en yleensä hevillä lähde, mutta lisääpä siihen etuliite antiikki-
VastaaPoistaniin se on sitten menoa. Olenpa yllättänyt itseni Luccassa miettimässä ihan vakavissani, miten saisin valtaisan antiikkikaapin roudattua kotiin ja eipä kirjaimellisesti vaikeuksiin joutuminen antiikkituliaisten kanssa ole vierasta... kerroinkin jokin aika sitten tiukasta tilanteesta Nizzan lentokentällä antiikkikirpparin tuliaisen takia http://www.rantapallo.fi/elamaajamatkoja/2015/11/25/muistoissa-tiukka-tilanne-nizzan-lentokentalla/
Enpä olisi tainnut lähteä Jaffasta ilman kuvan messinkitarjotinta ja kannuja, eikä ollut hassumpi idea nuo Tiva Designin vinyylisekoitematotkaan!
nuo kannut! <3 <3 <3 osa kauppiaista pyytää ihan pokkana ihan tolkuttomia hintoja "antiikkina", enkä uskalla arvailla kuinka pitkän tinkausrupeaman seurauksena edes jonkinlainen yhteisymmärrys oliis saavutettavissa...
PoistaMinusta tuntui, että koko vanha Jaffa on yhtä isoa kirpputoria (romukauppaa). :) En ehkä osannut löytää oikeaa paikkaa tai sitten löysin mutten tiedostanut. Minulle tällainen tavaranpaljous aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Monet tavarat ovat kivoja siellä, jotenkin edes autenttisessa ympäristössään, mutta tiedän, etten halua niitä kotiini.
VastaaPoistakukin tyylillään :-)
PoistaNo nyt seuraa tunnustus. En ollut tietoinen, että Jaffa -niminen kaupunki on olemassa! Kiitos siis sivistyksestä. On muuten pikkuisen erilaista tavaraa myynnissä kuin Tuusulan Femmatorilla. :D
VastaaPoistaNo nyt tiedät! Ja nyt tiedät myös, mistä niiden appelsiinien ja limsan nimikin tulee :-)
PoistaEn pidä tinkimisestä ja Annikan tavoin tavaranpaljous joskus ahdistaakin, mutta paikan päällä voisi kyllä olla kiva käydä tunnelman takia. Kauniita esineitä kyllä kuvissa on!
VastaaPoistajoo, onhan se tunnelma aika ainutlaatuinen x
PoistaTinkiminen on tosiaan aika haastavaa, mut sit siihen kyllä oppii. Kiinassa oon jo mielestäni aika hyvä tinkaamaan. Basaareilla on hyvä, kun tinkaat ensin jotain tuotetta ja lähet käveleen pois jos hinta ei kelpaa. Joko se myyjä juoksee sun perään ja saat tuotteen siihen hintaan tai sit voit mennä seuraavalle kojulle ja osaat tarjota samasta tuotteesta pikkasen enemmän. ;-) Toisaalta aikaa vieväähän tuo on, joten kyllä mä tykkään enemmän siitä, että hinnat on valmiiksi oikeita ja lopullisia.
VastaaPoistakukaan ei enää juokse mun perässä :-) ei basaareissa tai niiden ulkopuolella :-)
PoistaOlisi sellainen negatiivinen kirppari, että sinne voisi jättää omia tavaroitaan, niin sitten olisi hyvä. Muuten näen, että matkamuistot keräävät vain pölyä.
VastaaPoistaonhan se näkemys tuokin. Itse en varsinaisesti mitään matkamuistohärpäkkeitä osta, vaan kaikki on käyttötavaraa.
PoistaJahas, en oo täysin varma että tätä kannattaa näyttää vaimolle. Meillä on jo jonkin aikaa ollut puhetta, että pitäisi lähteä kiertämään ja hakemaan sisustusjuttuja basaareista, ja saatan jo sieluni silmin nähdä sen mopon karkaamisen käsistä :D
VastaaPoista- Miika <3
joo, ei se mopo voi kuin karata :-) ja sen mukana rahat ja suhteellisuudentaju!
PoistaTonne ihanaan värien sekamelskaan olisi mukava lähteä ihan vaan valokuvausreissulle, vaikka muuten välttelenkin kaiken tavaran ostoa, joka vain pölyä kotona keräisi. Kirjat on ehkä anoita tavaroita, joista en osaa kieltäytyä...Mutta herkullisen värikästä, ihanaa silmän iloa.
VastaaPoistaastiat ja sen sellaiset ovat oma suuri heikkouteni. mutta kyllä noilta kirppareilta kummasti kaikkea muutakin mukaan tarttuu- olen selvästi oppinut uskottelemaan itselleni että ne kaikki ovat ihan välttämättömiä ruokakuvissani...
Poista