maanantai 3. kesäkuuta 2013

Lampaanpotkaa

Edellisen kerran Espanjasta palattuani jäin kaipaamaan Herrasmiestä melkein yhtä paljon kuin keittiötäni. Ja Herrasmies tiesi sen. 

Niinpä muutama päivä kotiinpaluuni jälkeen Amazonin lähettipoika seisoi oveni takana mukanaan yllätys Herrasmieheltä: Nigel Slaterin Simple Cooking - sarjan DVD- boksi.

Vaikka Nigelin olemuksesta ei muuten tykkäisikään, on etenkin Simple Cooking- sarjalle vaikea olla lämpenemättä. Se ylistää paitsi hyviä raaka-aineita, myös yksinkertaisuudessa pitäytymistä, jolla saadaan aikaan yllättävänkin hyvää. 

Siinä myös leikiteltiin eri tekstuureilla ja vastakkaisten makujen tasapainolla tavalla, joka tuo niihin yksinkertaisimpiinkin ruokiin uusia ulottuvuuksia. Ehkäpä jotain tarttui tuonne takaraivoon vastaisuuden varalle. 

Sarja on hykerryttävää katsottavaa myös sen uskomattoman, ruokaa juhlistavan kuvauksensa ansiosta, josta välittyy aito ihailu ja kunnioitus aihetta kohtaan. Siinä silmä lepää niin, että itselläkin taas syttyy ihan uudenlainen halu oppia ja kehittyä sillä saralla. 

Yksi asia, mikä sarjasta jäi mieleen, oli lampaanpotka. Hyvin, hitaasti ja hartaudella haudutettuna se on ihan käsittämättömän hyvää - niin mureaa, että se suorastaan tipahtaa luusta ihan itsestään. Ja koska en ollut sitä sitten Tunisian syönytkään, oli aika ottaa härkää sarvista ja lammasta koivista. Lisänä tarjosin mukulasellerisosetta, jota siis ei tule sekoittaa siihen toiseen selleriin. Sen verran tässä kuitenkin sitä selleriyttä löytyy, että halutessaan osan voi korvata perunalla.


Kolmelle:

3 lampaanpotkaa
1 rkl tomaattipyrettä
9 salottisipulia
9 maustepippuria
3 valkosipulinkynttä
3 laakerinlehteä
3 rosmariininoksaa
3,5 dl vahvaa lihalientä
3,5 dl punaviiniä

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Ruskista potkat voin ja öljyn sekoituksessa pannussa, kunnes ne saavat kauniin värin. Halutessasi voit ennen ruskistamista ensin käännellä ne jauhossa (varista ylimääräinen pois), jolloin pinta rapsakoituu entisestään ja jauhot osaltaan suurustavat kastiketta. Lisää sitten pannuun tomaattipyre, salottisipulit, valkosipuli, rosmariini, laakerinlehdet ja maustepippurit. Kaada joukkoon lihaliemi ja viini. Kun seos kiehahtaa, siirrä pata peitettynä uuniin ja paista 2-2,5 tuntia. Käännä potkat liemessään puolessavälissä. 

Nosta potkat liemestä ja pidä uunissa peitettynä. Siivilöi liemi survoen valkosipuleista, pippureista ja rosmariinista viimeisetkin aromit ulos. Anna kiehua kovalla lämmöllä kunnes se redusoituu. Tarvittaessa suurusta kastikesuuruksella. Lisää ennen tarjoilua nokare voita. Tarkista maku, mausta ja tarjoile lampaan ja mukulasellerisoseen kera.

Mukulasellerisose

n. 900 gr mukulaselleriä
3 paahdettua valkosipulinkynttä
1 tl timjamia (kuivattua)
2 rkl voita/ öljyä
(ripaus muskottipähkinää)
suolaa, valkopippuria

Kuori mukulasellerit ja lohko pieniksi kuutioiksi. Pehmitä pannulla rasvassa, lisää paahdetuista valkosipulinkynsistä puristettu tahna ja timjami. Lisää vettä (tai kasvislientä) sen verran että kuutiot juuri ja juuri peittyvät ja anna kiehua kannen alla. Kun kuutiot ovat kypsiä ja suurin osa nesteestä on haihtunut, muussaa ne haluamallasi metodilla ja notkista voilla tai oliiviöljyllä. Mausta suolalla ja valkopippurilla ja tarjoile. 

 


2 kommenttia :

  1. Potkia,potkia,nam,nam. Mä tein eilen lampaan kyljyksiä lähi-idämn hengessä. Kyllä noi potkatkin olis voinu syödä. Herkullista taas :)

    VastaaPoista
  2. En muista koskaan tehneeni lampaanpotkia, vaikka muuten meillä lammasta syödäänkin. Nuo näyttää kyllä herkullisilta!

    VastaaPoista