maanantai 12. elokuuta 2013

Ruusuilla tanssimista Talvipuutarhassa

Australialainen ystäväni, jonka peruja se brownie-resepti on, oli juuri käymässä Helsingissä. Muuttomatkallaan Tsekkiin. Niinpä Helsinkiä tuli muutaman päivän ajan tutkailtua turistin näkökulmasta. Ja auringon paistaessa Helsinki näytti itsestään varsin esittelykelpoiset kasvot. Liian harvoin sitä tulee monia paikkoja ihasteltua. Kuten vaikka tuota Talvipuutarhaa, joka kuitenkin on ihan tuossa kävelymatkan päässä- Ja nyt siellä on vielä ruusutarhakin kauneimmillaan!













Eipä tällä ritarilla voisi juurikaan katu-uskottavampaa paikkaa macho-uholleen olla...




Ruusujen lisäksi täältä löytyy tosin muutama sata muutakin kasvilajia.








Helsingin kaupungin vuonna 1907 ostaman puutarhan rakennuttajan, kenraalimajuri Jakob Julius af Lindforsin toivomuksesta paikka on pysynyt kaupunkilaisten virkistyskohteena ilman pääsymaksua. Filosofian maisteri, ruokabloggari, härkä ja nouseva vaaka kiittää. 




Meillä on Espanjassa ihan noita samoja mehikasveja. Eri maisema-arkkitehtuuria olemme selvästi käyttäneet, sillä ei ne meillä tuolta näytä...



6 kommenttia :

  1. Tuo on ihana keidas kaupungin keskustassa.Kasvitieteellisen ulkopuutarha on toinen ihana sellainen paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin on! miten sielläkään ei tule useammin käytyä...

      Poista
  2. Kaunis paikka ja mikä ruusujen huumaava tuoksu :D välillä sitä lähtee merta edemmäs..kotimassakin näin kaunista nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja ehkä ihan parasta (etenkin aurinkoisena päivänä) ovat ne varjoisat pienet salaiset sopukat jonne on ihana piiloutua maailmalta vaikka kirjan kanssa... :-)!

      Poista
  3. Voi, kunpa tämä kesä ei vielä pitkään aikaan loppuisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta :-) onneksi aina kun tilanne näyttää huonolta, niin jostain ilmaantuu vielä muutama aurinkoinen päivä!

      Poista