perjantai 30. elokuuta 2013

Gloriaa, gloriaa

Näin se elämä heittelee. Laidasta laitaan. Tunteiden vuoristoradalla ollaan ihan mustelmilla kun se niin arvaamattomasti kuljettelee. Tuli nimittäin tieto, että blogi on nimetty blogi-Oscareissa eli Glorian Blog Awardseissa ehdolle Parhaan Ruokablogin kategoriassa kahdeksan muun äärimmäisen ansiokkaan blogin kanssa. Muut, ehdottomasti tutustumisen arvoiset ehdokkaat löydät täältä.



Vasta seitsemän kuukauden mittaiseen blogitaipaleeseen on mahtunut paljon tunteita ja intohimoa, mutta tuon kaltaisesta yllätyksestä en olisi uskaltanut uneksiakaan. Nöyränä kiitämme. Takavuosien takaperoiseen hiihtäjämentaliteettiin sopivasti mieleen alkoi virrata noloja mietteitä. Niinkuin se, että "jo ehdokkaana oleminen jossain näin suuressa gaalassa on voitto". Ja että "näin mahtavaan ehdokasjoukkoon pääseminen suomalaisessa, toinen toistaan visuaalisempia, verrattomampia ja viettelevämpiä blogeja pursuavassa skenessä on ihan uskomaton kunnia". Mutta tiedättekö, minusta ihan oikeasti tuntuu tuolta.

Mietin tuossa yhtenä päivänä cv:tä päivittäessäni, kuinka bloggaaminen on itse asiassa opettanut paljon enemmän elämän- ja työllistymistaitojakin kuin olin tajunnutkaan. Se pakottaa vastuuntuntoisuuteen ja tsemppaamiseen, silloinkin kun ei välttämättä jaksaisi. Tämän sivuston rakentamisen myötä se on lisäksi opettanut IT-taitoja - paljon enemmän kuin mihin humanistihempukka olisi koskaan uskonut pystyvänsä. Ja sosiaalisen median hyödyntämistä (muuhunkin kuin entisten poikaystävien vakoiluun). Se on myös kouluttanut pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta (budjetinhallintaa ikävä kyllä ei...) Saatu palaute ja tunnustukset ovat puolestaan kasvattaneet itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen. Joka puolestaan on rohkaissut ottamaan ihan eri lailla kontaktia muihin (aikaisemmin vain kaukaa ihailemiin) bloggareihin, joihin noissa tapahtumissa on päässyt tutustumaan.

Mutta ennenkuin lähdette yhteisvoimin kampanjoimaan pyhimykseksinimittämiseni puolesta, niin uskokaa pois, kyllä tähän aikaan on mahtunut myös kateutta ja riittämättömyydentunnetta. Tuolla kun on niiiiiiiiiiiiiin hyviä blogeja! Vaikka Herrasmies yksi suurimpia fanejani onkin eikä edes suomea ymmärrä, niin kyllä se päivänsä aloittaa pohtimalla että "mitähän ne siellä silläsipulissa ovat tehneet?".

Tätä ilouutista lähden nyt juhlistamaan muutaman drinkin voimin. Tässäpä yksi varsin kesäinen. Ja koska siinä on hedelmää, niin tuostahan saa sen päivän suositellun puoli kiloa päivässä ihan itsestään!

Puolikas vesimeloni 
vodkaa
ginger alea
mintunlehtiä
jäämurskaa
limeä

Soseuta vesimeloni blenderissä. Survo mintunlehdet jäämurskan kanssa ja lisää sitten perään 4 cl vodkaa ja loraus limemehua. Kaada perään desin verran sitä vesimelonisurvosta ja täytä lasi sitten ginger alella. 




PS. Ehdokkaiksi nimettyjen blogien lisäksi voit myös äänestää meitä (tai muita) suosikkejasi lukijoiden suosikki-kategoriassa! Äänestämään pääsee täältä. Ja samalla voi voittaa palkintoja! Paljon parempia kuin täältä...

30 kommenttia :

  1. Onneksi olkoon, olet kyllä ehdokkuuden ansainnut. Mä ole tutustunut noista sun kipailijoista vai silläsipuliin, joten onneksi helpottaa päätöksessä ketä äännestän. Sipuliin taisin eksyä sun blogin kautta. Oikein hyvää viikonloppua ja ihanaa kun jaksat olla noin tuottelias.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. no iik. on muuten ihan mieletön! Hei - pistäkkönää tulemaan osoittees - mulla on sulle verisiä tuliaisia ;-)

      Poista
  3. Onpa hieno uutinen!! Paljon onnitteluja ja cin cin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no on - kyllä oli (ilon) kyyneleet hyvinkin lähellä moisesta yllätyksestä :-)

      Poista
  4. Vielä keran hurjasti onnea:-)

    VastaaPoista
  5. No kyllä nominointi osui ihan oikeaan blogiin , Onnea <3

    VastaaPoista
  6. Pohjalainen humanistihempukka täällä tosi iloinen (ja myönnettävä; tosi kateellinen ;))saamastasi hienosta tunnustuksesta, jota ehdokkuus ehdottomasti on! Bravo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi sisko - jos vaan nuo fyysis-kemiallis-molekyyliset taidot olis yhtään hanskassa niin minähän kloonaisin sulle heti lampaan. Niin, ja tuollaisen tunnustuksen kanssa :-) Olisit kyllä sen enemmän kuin ansaannut!

      Poista
  7. Todellakin ansaittu ehdokkuus!
    onneaonnea!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia :-) sydän ihan pakahtuu teidän kauniista sanoistanne <3

      Poista
  8. Paljon onnea, ihania blogeja ovat valinneet ehdokkaiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos! alkaa kohta huimata kun tuo pää tuolla pilvissä pyörii - en meinaa uskoa todeksi sitten lainkaan :-)

      Poista
  9. Äänestetty :)

    Seurailen blogiasi muutenkin ja nyt asia on erityisen ajankohtainen. Viikon kuluttua lähden viikoksi Andalusiaan, Granada, Gordoba ja sitä aluetta. Jos on jotain erityisen hyvää ruokapaikkaa vinkata jommasta kummasta kaupungista, niin otetaan vinkki vastaan ;-)

    www.tamamatka.pallontallaajat.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikein ihanaa matkaa :-) toivottavasti blogista löytyy vinkkejä matkaasi!

      Poista
  10. Huimasti vielä onnea! Ihan mahtavaa tunnustusta, ja rohkaisua taas eteenkinpäin :-) Ja äänestetty on, totta kai!
    x J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on :-) vaan lukijoillehan se kiitos kyllä kuuluu <3

      Poista
  11. Paljon onnea!:) Blogitaipaleesi on lähtenyt todella hienosti alkuun. Ehdokkaaksi nimeäminen on ihan ansaittua. Blogisi on upea! Hienot kuvat, reseptit ja tekstit.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niin hienosti että ihan nolottaa. mutta kiitoksia sanoistasi - ne lämmittävät todella paljon etenkin sinun kaltaiseltasi blogiveteraanilta :-)

      Poista