lauantai 3. elokuuta 2013

Maailma tuli kylään

Kalasatamassa sijaitsevaa Teurastamoa on viime aikoina uudistettu ihan urakalla, mutta jostain syystä sinnekään, hankkeen taustavoimien "kaupunkilaiskeitaaksi" kutsumaan paikkaan ollut vielä tullut ehdittyä. Tänä viikonloppuna siellä vietetty pienimuotoinen ruokafestivaali World Bites oli kuitenkin sellainen syy, että pakkohan sille oli aikaa tehdä. Kymmenestä mukanaolleesta ravintolasta löytyi herkkuja varmasti  joka makuun. 




Maailman vähän eksoottisempienkin keittiöiden antiin saa isommassa mittakaavassa Helsingissä tutustua ainakin kerran vuodessa Kaisaniemessä pidettävässä Maailma kylässä-festivaalilla. Sielläkin kuitenkin suuri osa on tasoltaan varsin vaatimatonta - noita tusinatavaraa olevia kevätrullia ja kebablautasia kun saa vuoden ympäri. Etenkin afrikkalaiset yrittäjät siellä ovat vuodesta toiseen suosikkejani - niitä kun harvemmin Helsingistä saa. Täältä niitä löytyi kaksi, joista kongolainen oli varsin luottavainen paremmuudestaan. 




Vaikka palvelu oli hieman tehotonta, oli ruoka hyvää. Vartaat olivat erinomaisia ja toivat mieleen sen toisen kotiseudun pinchitot - maut ja kypsyys olivat todellakin kohdillaan. Myös avotulella halstrattu, ainakin chilillä maustettu makrilli oli erinomainen valinta - seuralaisen mukaan parasta kalaa, jota oli koskaan syönyt.




Perinteisissä afrikkalaisasuissaan ravintolaansa pyörittävä naisväki tarjosi myös varsin värikylläistä silmäniloa.




Tikunnokassa avotulella kypsyvä liha on liki kaikkia maailman kulttuureita yhdistävä kieli eikä sisäpihan keskellä sijaitsevalta grilliltä leijaileva huumaava lihantuoksu ollutkaan yksin kongolaisten ansiota, sillä vieressä pistivät parastaan taiwanilaiset.




Heidän kanavartaansa olivat uskomattoman hyviä. Niiden makeantulista glaseerausta tullaan yrittämään myös kotigrillillä - vuosia Aasiassa asunut ja matkustanut seuralainen epäili sen olevan aprikoosipohjaista. Itse olin löytävinäni sieltä myös appelsiinisia vivahteita. 





Kalapullavartaissa (pangasiusta) ja lihapullavartaissa sen sijaan oli hassu , mustekalaa muistuttava kumimainen rakenne. Kummallisista tekstuureista pitäville oli tarjolla myös bubble tea- juomaa, jonka tapioca-pallerot eivät ole kaikkien... no, cup of tea.




Sitä jäimme miettimään, että mitä nämä ihmiset tekevät tällaisten festivaalien ulkopuolella? Itse kun kaipaisi Helsinkiin lisää kunnon etnisiä ravintoloita niiden iänikuisten kebab-pizza-intialaista ruokaa tarjoavien keskiolutkuppiloiden lisäksi. Nimenomaan tällainen konstailematon katuruoka kun saa aina sydämen heittämään volttia ihastuksesta.

Yksi ravintola, joka ilahduttaa olemassaolollaan koska vaan, on Twisted kitchen. Heiltä oli tarjolla sitä mahtavaa mussaman-curryä, johon jo aikaisemmin ihastuin. Nuudelisalaatti oli helteiseen kesäpäivään sopivan raikasta ja myös sen maut olivat selkeitä ja niin kohdallaan.  Suolapähkinät ja granaattiomenansiement antoivat myös tekstuurille hyvästi potkua.





Toinen ravintola, joka on vakiintunut osaksi Kampin katukuvaa on Tortilla Housen foodtruck. Ihan kivaa, mutta makujen freesiydessä ja mausteisuudessa ei se Cholon tasolle pääse.





Jälkiruokaa tarjoilivat myös kongolaiset, joiden munkit olivat päältä ihana rapeita, sisältä ihanan sitkeitä ja sokerisiirappisen makeita. Itse en ole hollantilaisten stroopwafeleiden suuri ystävä, mutta juuri paistettuna ja tuoreeltaan siirapilla täytettynä kyllähän ne hyviä olivat.






Festivaalin onneksi loppukesän aurinko helli osallistujia jakamattomalla huomiollaan, ja DJ:n soittaessa ruohikolla maatessa tuntui Helsinki taas aika mahtavalta paikalta elää. Iso kiitos järjestäjille - lisää tällaista!




4 kommenttia :

  1. Tuollaiset tapahtumat ovat kivoja:) Kävin Teurastamossa pari kertaa nyt Helsingissä ollessa mutta hieman petyin siihen miten pieneltä ja vaatimattomalta paikka näytti,ainakin tavallisena arkipäivänä kun siellä ei taitanut olla muuta kuin lounasravintola [ja Roslund siellä edessä tietenkin).Näytti siltä että paikka on parhaimmillaan silloin kun siellä on tapahtumia,kuten tuo mistä kirjoitat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oli todella kivaa - olisit tykännyt! olishan se kiva että useampi ihminen tuon Teurastamon löytäisi, ehkä siellä sitten tulisi järjestettyä enemmänkin häppeningiä...? ehkä tuo sijaintikaan ei se ihan ideaalein ole, mutta kyllä tuossa paikassa potentiaalia on :-)

      Poista
  2. Teurastamolle on syksyllä tulossa enemmän tarjontaa.

    Olin perjantaina Kellohallilla kokoamassa aurinkokeitintä Solar Kitchen-tapahtumaan. Kutsusta poiketen "aurinkoruokaa" ei ollutkaan heti tarjolla, vaan sain uuden kutsun opettelemaan aurinkokeittimen käyttöä sekä ruokailemaan ja vielä liput lounaalle joskus muulloin.

    Söimme sitten kaverini kanssa World Bitesissä Vihreän Kanan currya ja kevätkääryleitä, joita olen syönyt ravintolapäivänäkin. Kaverin mielestä vähän liian tulista, minun mielestäni juuri sopivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. etenkin tuollaisena aurinkoisena päivänä oli tuo festari kyllä aivan mahtava teko! Itse menen tutustumaan Solar Kitcheniin tarkemmin vielä torstaina - kuulemma auringonpaiste jatkuu sinne saakka :-)

      Poista