Lounasta poskeen tienposkessa

Júzcarin ja Cartajiman jälkeen alkoi allekirjoittaneella olla usko ja verensokeri olla aika alhaisissa lukemissa. Onneksi Herrasmiehen luonteenlujuus pelasti tilanteen (ja Audin verhoilun - muuten olisin varmaan järsinyt sen hengenpitimikseni). Lounaspaikaksi löytyi yksi noista Espanjan tienvarsia renustavista lukuisista ventoista. 

Ventat ovat sitä, miltä näyttävätkin - konstailematonta kotiruokaa tarjoilevia ruokapaikkoja, joiden alkuperäinen asiakaskunta on epäilemättä koostunut loputonta taivaltaan työstävistä rekkamiehistä. Suosio niillä on hiipunut ja näky on monesti melko lohduton. Pöytäliinat tanssivat yksinään tuulessa pöydissä, joissa kukaan ei istu. Omistaja kaverinsa kanssa nurkkapöydässä tuijottamassa kaukaisuuteen tupakan palaessa toisensa jälkeen loppuun.

Mutta ruoka niissä on itsetehtyä ja joskus erinomaistakin. Meillä kävi tuuri ja löysimme juri sellaisen paikan. Keittiössä hääri äiti ja ruokalista koostui toinen toistaan houkuttelevammista vaihtoehdoista. Pääpaino täällä kuivankarussa vuoristossa oli riistalla (peuraa! Villisikaa! Vuohta!) ja tietysti paikallisella possulla - mukaanlukien hieman harvinaisempiakin osia (kokonainen pää! Kärsää!).

Alkuun otimme muutamat tapakset. Kalasalaatti olikin surimia, kaalta, ananasta ja majoneesia. Kummallinen, mutta hedelmäisyydessään varsin raikas kombo.

Boquerones en vinagre- annoksessa ei oltu valkosipulia säästelty. Yllättäen se toimi eikä ollutkaan yhtään liian hallitseva. Tästä rohkaistuneena lisään minäkin sitä ensi kerralla reseptiini reilummalla kädellä.

Ihan ylivoimainen voittaja oli kuitenkin chicharrones, nykyään enää vain tällä alueella suosittu ruokalaji. Käristettyä possunihraa, por favor!

Olen huomannut bloggauksen vaikuttavan ateriavalintoihini. Tavoitteena kun on kuitenkin vähän avata Andalusian ja mun maailmankin rikasta ruokakulttuuria rohkaisten ihmisiä kokeilemaan jotain muuta kuin sitä tuttua ja turvallista pippuripihviä. "Tuota on jo syöty, pitää ottaa jotain muuta"- asenne pakottaa myös itseni pysymään innostuneena ja avoimena. Jopa niin avoimena, että puhtaasti kuriositeettisen kuvausarvonsa vuoksi olin valmis ottamaan sitä possunkärsää. Mutta kyllä villisika vei lopulta voiton - sen kun kerrottiin tulevan kastanjoiden kera. Rakastan kastanjoita, ja Ranskassa olen syönyt niitä paljon nimenomaan riistan lisäkkeenä. Odotukset (ja nälkä) korkealla jäinkin odottamaan jonkinlaista kastanjoiden kanssa haudutetusta villisiasta koostuvaa pataa...

...mutta kaverina tulikin niitä ranskalaisia ja pikkelöityjä vihanneksia, mitä Espanjassa jopa ihan oikeasti tasokkaisssa ravintoloissa sinne kylkeen tykätään työntää (kuten mm. Nerja, El Chorro ja Ronda ovat osoittaneet).

Luonteenlujuuden lisäksi Herrasmies on alkanut osoittaa merkkejä suorastaan kateutta herättävästä itsehillinnästä eikä aikonut syödä enempää. Kunnes tarjoilijapoika ehdotti paahdettua juottoporsasta ("but is good!"). Uskomattoman suussasulavan rasvaisen nautinnollista. Sorkkineen kaikkineen . 

Jälkiruoalle ei olisi enää ollut tilaa edes minun mahalaukussani. Mutta kun se suositeltu kastanjainen crème caramel kerta "is goood!" niin otimme sitten sitä. Onhan se kuitenkin niin kevyt tapa päättää lounas...

Viineinä toimivat talon Rondan alueelta tulevat Baron Leyn valkoinen ja punainen. Ja tämänpäiväiset osoittivat, että kyllä niistä luonnetta ja personaallisuuksia löytyy. On olemassa hyviä yksilöitä ja sitten sellaisia, mitä tänään joimme. Vaikka etenkin se punainen olisi varmaan kehittynyt antamaan paljon edullisemman ensivaikutelman hengitettyään vaikka noin... kolme vuotta.

Nyt meillä oli ihan oikeasti kunnianhimoinen tavoite lähteä kotimatkalle. Mutta sitten tuli se tarjoilijapoika digestiivisuosituksineen. Taidattekin jo arvata miten tuo keskustelu meni. "But is goooooood!". Joten kierros Ruaviejaa, tuota Espanjassa aterian päätteeksi monesti ihan ilmaiseksi tuotavaa keltaista, paksun siirappimaisen koostumuksen omaavaa yrittilikööriä päätyi myös meidän pöytäämme. 

Lopulta pääsimme kotimatkalle. Vatsat täynnä ja valmiina siestaan. Laskun loppusummakin jäi vain 41 euroon. Ja se jos mikä is goooooooood!