lauantai 24. elokuuta 2013

Benalmadenan feria




Elokuu on täällä ferioiden aikaa. Näiden parhaimmillaan viikonkin kestävien kyläjuhlien aikana kunnioitetaan paikallisia suojelupyhimyksiä. Niin, ja pukeudutaan viimeisen päälle ja syödään ja juodaan hyvin. Benalmadena Pueblo vietti juuri omaansa, minkä kunniaksi feria-portti oli kaivettu varastosta paraatipaikalle.




Ihmisten lisäksi myös talot ja kadut oli puettu parhaimpiinsa.











Yleisöä tanssittaneen paikallisen humppapumpun cover-versio Psyn Gangnam Stylestä oli toki ylen... viihdyttävä, mutta se, mikä minut houkutteli paikan päälle oli lehdessä luvattu "ilmainen tarjoilu paikallisia erikoisuuksia". Kyllä, tuon verran minäkin espanjaa ymmärrän.  Lupaa ilmaista ruokaa, niin minusta tulee sujuva millä tahansa kielellä!

Vaan eihän siellä mitään ollut. Joten tarjoilu piti järjestää ihan ominpäin. 





Ensin higado eli kananmaksaa. On se vaan hyvää. Mielessä muhii jo parikin ideaa vastaisuuden varalle. Ehkäpä viikunoiden kera? Portviinillä terästettynä?




Ja sitten almejas, joka oli yksinkertaisuudessaan niin raikkaan kevyt annos. Voita, valkosipulia, valkoviiniä, hietasimpukoita ja persiljaa.  Kovin ne ovat yksinkertaisia parhaimmillaan, nuo elämän ilot!




Sitten vielä pinchito de cordero, lammasvarras. Mausteilla jotka kuljettavat mukanaan muistoja rikkaasta historiasta ja kaukaisista maista. Ja sen kanssa paikallista roséta, tietenkin!




Ja tässä päivän juhlakalu. Eipä näytä Gangnam Style tehneen vaikutusta häneenkään...



8 kommenttia :

  1. Kiva feria;Espanjassa kyllä noita juhlia riittää:) Ja nuo almejas,nami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja lisää on tulossa :-) nuo almejas on kyllä niin muy delicioso!!!

      Poista
  2. Oi voi, kylläpä tulee ikävä kesälomaa, kun näitä kuvia katselee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti kesälomasi saa (ainakin etänä) jatkoa vielä seuraavien viikkojen postauksien muodossa :-)

      Poista
  3. jassoo! Mä oon vetäny 13 iltaa putkeen duunia kuumassa keittiössä ja siellä vaa fiilistellään kananmaksat portviinillä,hietasimpukoita ja lammasta. On mullaki karjalanpiirakkaa ja meetwurstia :) olen loman ja noiden herkkujen tarpeessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on :-) yritin minä tuossa toki keksiä parannuskeinoa syöpään ja rikkoa 100 metrin rintauinnin ME:n ja lukea Nobel-palkittua kirjallisuutta mutta ei siitäkän tässä helteessä mitään tullut... ;-)Niin, ja kuukauden ruokahaasteeseenkaan en ehtinyt mukaan!

      Poista
    2. Miten ton rintauinnin ME:n kanssa on edistytty? :D

      Poista
    3. varsin mainiosti! meidän altaanmitta kun on kuitenkin ehkä just sen 10 metriä niin... niin ehkä mä ens viikon loppuun mennessä olen just sen 100 m uinut ;-)

      Poista