keskiviikko 7. elokuuta 2013

Helsingin ravintolatarjontaa: Muru

Jossain vaiheessa sain blogiini haasteen, jossa kerättiin suosittelemisen arvoisia ravintolakokemuksia. Maailmalta kerättyjä vinkkejähän minulta löytyy täältä. Haaste kuitenkin herätti pohtimaan niitä tekijöitä, jotka tekevät ravintolaillallisesta hyvän. Tai parhaimmillaan jopa erinomaisen. Ja niitähän on monia. Ilmapiiri, sen kiirettömyys (kyllä, björckilät, ymmärrämme, että Helsingin hinnoilla on saatava rahastettua niin monta kattausta kuin mahdollista , mutta se kiireettömyyden mukanaantuoma ylellisyys siinä valitettavasti kärsii), seura, oma senpäiväinen fiilis, nälän aste, viime aikojen ruokakokemukset, palvelun asiantuntevuus... niitä edesauttavia tekijöitä on vain niin (epäkiitollisen) monta jo ennenkuin edes päästään kiinni itse ruokaan ja sen raaka-aineiden laadukkuuteen, toteutukseen, innovatiivisuuteen ja  - jos kyseessä on ruokabloggarin kaltaiset sietämättömät hifistelijät - annosten makujen ja elementtien ja tekstuurien harmonisuuteen. 

Ja sitten kun tuohon lisää vielä odotukset, jotka pahimmillaan Helsingissä ovat kuukausien odotusten synnyttämiä ja saavat tuntemaan, että olisi vähintäänkin leikkausjonossa vuoroaan ryytyvä aivokasvainpotilas tai avaruuteen lähtövuoroaan odottava astro/kosmo/taikonautti niin kyllähän sen Täydellisen Ravintolaillallisen metsästykseen saa kulumaan aikaa ja vaivaa. Indiana Jones sen varmaan ymmärtäisi. Ellei olisi hassua hattua käyttävä taruhahmo. 

Näissä ristiaallokoissa lähdettiin seilaamaan kohti kauan odotettua Muru-vierailua. En sano, että kaiken odotuksen ja analysoinnin ja skeptisyyden myötä allekirjoittaneen pakkomielteinen personaallisuus olisi noussut vieläkin neuroottisemmalle tasolle. Mutta kerron sen, että jo viikkoa ennen oli illan pukeutuminen mietitty loppuunsa. Ja kun sanon mietitty, tarkoitan kokonaan vartavasten ostettua asua. Kyllä, olen juuri noin epätoivoinen perfektionisti.

Ja kun siihen ravintolan keittokirjaankin oli tullut hartaudella tutustuttua... Soppa oli valmis kiehumaan yli. Vaan miten kävi? Hyvin. Kaikki se, mitä odotin, niin henkilökunnalta kuin ruoaltakin, tuli toteen. 







Ja se ilmapiiri? Seura? No seuralaisen ollessa Jotain Maukasta-blogin Mari sehän oli  niin hyvää, että hyvä kun tarjoilijatkaan saivat suunvuoroa. Joten muistiinpanot ovat sattuneesta syystä ehkä hieman haparoivia. Kun piti myös keskittyä ihastelemaan toisen blogia ja kuvia ja linssiä ja Espanjaa  ja kesäkurpitsankukkia ja kananverta ja...




Aperoiksi otimme kesäkuumalla raikastavat rieslingit. Sitten pöytään tuotiinkin paikan leipää maa-artisokkalevitteellä. Hyvää.




Alkuun allekirjoittaneen piti saada sitä taikinoitua Sir Lintsin pateeta, joka on paikan aina tarjolla oleva klassikkoannos. Ja se, kaikkine tilpehööreineen, oli varsin ensiluokkaista. Itse tätä on yritettävä heti pian välittömästi. Terriinivuoka on jo odottamassa. Rakenne oli loistavan rustiikkinen ja mahtavan purutuntuman antava, jota punasipulihilloke komppasi loistavasti. Rucolassa oli niin ikään hyvä hapokkuus (hei oikeasti - kuka puhuu näin?!)  ja vaikka eivät annokselle mitään lisää antaneetkaan, olivat kylmät leikkeleet erinomaisen onnistuneita esimerkkejä siitä, että lihansyöjällä on vaan niin paljon hauskempaa. Jos lihansyönti on linkitettävissä ilmastonlämpenemiseen ja aavikoitumiseen, niin pelkäänpä olevani vastuussa Islannin kokoisen maan osuudesta tästä. Anteeksi, universumi.




Ja koska päivän menun alkuruoka (ohutta vasikanleikettä parmesaanikreemillä ja pikkelöidyillä kanttareilleilla) kuulosti ihan liian hyvältä ohitettavaksi, olihan sitäkin otettava. Ja hyvää oli. Vitello Tonnatomainen annos sai niin hyvän potkun siitä kreemistä, että ihan unohdin inhoavani juustoa. Olen parantunut! Pikkelöidyt kanttarellit olisivat ehkä mielestäni ansioituneet vielä enemmän maustepippurin (ja ehkä jopa pomeranssinkuoren?) tuomasta särmästä. Annoksen kukkakaali (jonka kaveriksi rehellisyyden nimissä en ole päässyt edes Facebookissa) oli hieman mitäänsanomatonta.




Viininä molemmilla oli varsin yrttistä Pinot Noiria.




Marin risotto nero oli nerokasta (voi tätä sanaleikkihelinää!). Mustekalan musteen (ja epäilemättä myös käytetyn kalaliemen stydiys) antoi sille sellaista merellisyyttä, ettei oma Spaghetti neroni (tulossa blogiin piakkoin!) tai musta kuskusini pääse lähellekään. Kampasimpukassa kauniisti karamellisoitunut pinta ja hyvä suola. Ehkä jopa hieman liikaakin? Kuvaa tästä ette valitettavasti saa, koska omastani tuli niin ruma. Kokeilkaa siis Marin versiota. 

Jos minulla olisi yhtään bikinikuntoon viikossa pääsemiseen vaadittavaa itsehillintää, olisin voinut lopettaa syömeisen jo tässä vaiheessa. Mutta ei. Itse otin päivän lihan, joka oli ahvenanmaalaista naudankuvetta (iso käsi kotimaisuudelle!) linssimuhennoksella, haricot- pavuilla ja bearnaise-kastikkeella. Bearnaise-kastike jäi kakkoseksi ainoastaan Kolon versiolle, mutta oli silti täyteläisyydessään liki kinuskisen paahteista. Liha oli kypsennetty huippuunsa. Sieninystävää hemmoteltiin myös tässä annoksessa kunniakkaasti esiintyneillä kanttareilleilla. Ainoastaan pelko siitä, että se olisi saattanut päätyä kameralle, esti minua nuolemasta lautasen. 




Viininä toimii varsin tasapainoinen Syrah Ranskanmaalta.




Marin annos oli paahdettua taimenta tryffelivoilla ja uusilla perunoilla. Oli kuulemma ihan hyvää. Mutta juuri siellä legendaarisessa Tocassa illallistaneena ovat standardit entisestäänkin nousseet...




Kaverina sille tuotiin italialaista Sauvignon Blancia, joka yllätti vehreydellään.




Toiselle meille tuli välijuustot. Arvatkaa kummalle. Kirsikkahilloke toimi suositusviinin kanssa kuin... fuksia ja oranssi Guccin viime kevään näytöksessä (jäämme odottamaan Masutoaitemu-Riitan ammatilaiskommentaaria tästä).





Viininä tälle otettiin Marin toivomuksesta toscanalaista. Suosituksena tuli viinitarhaa vartioineen yksisilmäisen kulkukoiran mukaan nimetty viini. Ja koska suuria eläintenystäviä olemme (olimmehan tässä vaiheessa syöneet jo ainakin viittä eri yksilöä!), niin otin sitä sitten minäkin. Näin sitä eläintenoikeuksia puolustetaan- aina pullo kerrallaan! Ja hei, arvatkaas, minkämaalainen on viinitarhan omistaja? No suomalainen!




Murussa tuetaan laillamme Tahdon 2013- liikettä, jolle on nimetty oma jälkiruokakin. Joka oli loistelias praliini-jotain-jotain. Tuoreet marjat ja ihana kastike tasapainottivat Wiener nougatmaisen annoksen täyteläisyyttä. Tasapainoinen annos. Päivi Räsänen, oletko kuulolla? TASAPAINOINEN. Niinkuin yhteiskunta parhaimmillaan.




Marin annoksessa oli mustikkaa, valkosuklaata, balsamicovaahtokarkkeja(!) ja luoja ties mitä muuta. Enkeleiden (ei niiden Helvetin) taikapölyä ehkä. Toimi.




Jälkkäriviiniksi valikoitui tämä hedelmäisen hilpeä piemontelainen.




Palvelu oli läpeensä ensiluokkaista, joskin Mari (paikan charmin jo ensialkuun kokeneena) kaipaili sitä alkuaikojen intoa ja välittävää tunnelmaa, jolloin taustavoimina toimivia Henry Alénia, Samuil Angelovia ja Nicolas Thieuloniakin täällä näki. Tällaiset paikat kuitenkin niin voimakkaasti profiloituvat juuri heidän persoonallisuuksiin.

Ja loppusaldo? Joka annoksen suositusviineineen ja neljältä ruokalajilta omani oli 116 euroa. Ja se toinen saldo? Kyllä. Paikkansa se on sydämessäni lunastanut. Muru on guru. Vaan niin on kyllä tuo Marikin...!

Vain yksi suunniteltu kysymys jäi epähuomiossa esittämättä: miksi Muru on blokannut itsensä eat.fi- palvelusta? Niilla ravintoloilla, joiden olen tähän mennessä kuullut sen tehneen, siihen tuntuu olevan aihettakin. Tällä sen sijaan ei. Tietääkö siis kukaan vastausta tähän?

Toim. huom. Henri Alénhan sen vastauksen osasi kertoa: hyvistä arvosteluista huolimatta oli ravintola päättänyt vetäytyä palvelusta, koska ei kokenut reiluna sitä, että palvelussa saa anonyyminä vailla mitään vastuunottamista sanomisistaan haukkua ja esittää syytöksiä. Ja siinähän sen portaalin heikkous toki piileekin. Yllättävää oli kuulla Henrin myös kertovan, että yleensä pyrkii välttämään arvostelujen lukemista, jottei median ja ulkopuolisten ärsykkeiden tuoma paine pääsisi liikaa vaikuttamaan siihen linjaan, jota ravintola on päättänyt toteuttaa. Niinpä he "vain" keskittyvät ruoanlaittoon. Tervehenkinen valinta. Joka selvästi toimii!

8 kommenttia :

  1. Ai, että olit hyvin kuvannut kaikkea. Ja hauskasti. Nauroin täällä iloiset aamunaurut ja nyt päähän sattuu vielä enemmän.. Kiitos hauskasta illasta. Uusiksi pian taas jossain innostavassa paikassa! Pus!

    VastaaPoista
  2. Mahtava raportti, kiitos!! Huikean näköisiä annoksia, ja viinit sai makuhermot turhankin hyvin hereille... ;-) Mä en ole vieläkään päässyt Muruun, syksyn tullen korjaan lapsukseni.

    Ja mitä Gucciin tulee, niin olet niin naulankannassa kun olla ja voi! :-D Fuksia ja oranssi on mun lempiyhdistelmä, toimii aina. Niin ja tietty Gucci ja niiden tasselit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eli mä olinkin vasta toiseksi viimeinen muruton ihminen ;-) no nyt olen suruton :-)!

      Poista
  3. Oooh,mikä ateria ja niin hyvin kerrottu siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitoksia! oli kyllä onnistunein illallinen vähään aikaan...

      Poista
  4. huhhei, mahtava homma että vastasi kaikkia odotuksia :-) ja vissiin vähän ylikkin ! x J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvää oli - ei tarvinnut itkeä itseä uneen :-)

      Poista