perjantai 9. elokuuta 2013

Aurinkoista kokkausta Solar Kitchenissä


Onpas ihanaa, ettei tuo World bites- festivaali jäänytkään ensimmäiseksi ja viimeiseksi vierailuksi Teurastamolle. Vaikka jopa kaltaiseni lahjomaton lihansyöjä saa hieman kylmiä väreitä tuosta nimestä. Se kun tuo mieleen tanskalaisissa trillereissä niitä loputtomia hämärästi valaistuja betoniseinäisiä kellarikäytäviä joissa se tyttörukkaa paniikissa yrittää paeta sitä psykopaattisarjamurhaajaa.  Eikä kesäisen coolia mestaa kavereiden kanssa hengailuun. Mutta on tuota nyt ainakin yritetty. Siellä Anton Abattuaarissa.

Myös Happy Joe- lanseeraustilaisuuden taustavoimilta Milttonilta tuli kutsu Solar Kitchenin bloggaajille suunnattuun workshoppiin. Ohjelmassa oli aurinkokokkaukseen  tutustumista, Antto Melasniemen johdolla kokkailua, aurinkoa, hyvää seuraa ja sponsorina toimivan Lapin Kullan ansiosta myöskin virvoikkeita. Lapissa kasvaneena minulla on varsin lämpimiä muistoja tuosta tunturipurojen raikkaudesta (mutta toki silloinkin vasta täysi-ikäisenä, kohtuudella eikä koskaan ennen autolla ajoa tai tekstiviestien lähettelyä entisille poikaystäville). Minun laillani on tosin tuonkin pullotus siirtynyt napapiiriltä tänne etelään. 


Mukaan houkuttelin ystäväni Viinikauppiaan, jonka kanssa on vuosien saatossa tullut jaettua paitsi useampikin Lapin Kulta, myös kaksi kolmasosaa elämistämme. Sitä se on, tosirakkaus! 


Solar Kitchen on jo vuonna 2011 lanseerattu konsepti, joskin sen yksityiskohdat jäivät hieman hämärän peittoon. Sitä on kokeiltu myös Milanon muotiviikoilla (jossa ihmiset tunnetusti syövät paljon...) ja Japanissa.

Lapin Kullan puolesta mukana ollut Pekko Koski kertoi ruoan aseman korostuvan koko ajan myös olutpuolella. Niinpä Lapin Kulta haluaa olla mukana ruoan ja oluen yhdistämisessä. Painopiste on hänen mukaansa modernissa ja suomalaisessa ruoassa, jonka puolesta myös Solar Kitchen liputtaa.






Kokkauksessahan joutuu joskus soveltamaan - tyyliin "no, korvataan tuo galangal nyt sitten inkiväärillä" mutta aurinkoa on aika vaikea korvata millään. Joten mielenkiinnolla odotin, mitä varsin harmaana ja ukkosmyrskyisenä valjenneesta päivästä tulisi.

Ja sehän valkeni samantien. Tässä olivat meidän grillimme.





Milttonin ihanat leidit olivat lähettäneet jo etukäteen äidillisen muistutuksen siitä, että kannattaa varautua aurinkorasvalla ja hatulla ja aurinkolaseilla, koska kuuma tuossa hommassa tulee. Eivätkä muuten väärässä olleet.

Raaka-aineiksi meille annettiin erinäisiä vihanneksia ja yrttejä. Osa omasta ja osa muiden pihasta.







Sitten pistettiin teoriat kokeiluun. Oikeassa kulmassa vesi saavuttaa 300 asteen kahdeksassa minuutissa. Grillaamistakin on näissä kuulemma kokeiltu, mutta se onkin vähän haastavampaa, sillä normaali grillissä se lämpötila nousee noin tuhanteen asteeseen. 

Sitä odotellessa olikin aikaa patsastella ja tutustua muihin bloggareihin Helsingin kesän pannessa parastaan. Vanhojen tuttujen  niinkuin Ketun Keittiön lisäksi mm. Huliin Meanwhile in Longfield - blogista, Sillä sipulin Merituuliin,  Kulinaarimurulan ihastuttavaan Jaanaan, erinomaisen Kivistössä- blogin erinomaisiin isäntiin, Lumo lifestyleenpuolialastomaan kokkiin ja niin moneen muuhun fabulöösiin bloggariin, jotka voivat allekirjoittaneen henkisen kovalevyn ylikuormittuessa ilmoittautua allaolevaan kommentilootaan.

Eikä se nyt oikeasti noin helppoa ole. Se ruoanvalmistaminen siis. Kyllä siihen vaaditaan (sen riittävän oluen määrän lisäksi) myös aika paljon taitoa, ajoitusta ja  sattumaa. 

Raaka-aineiden valinnan jälkeen sitten vain... odoteltiin. Ja tuossa auringonpaisteessa olisi sitä nyt päivänsä voinut paljon huonomminkin viettää!





Mitä useampi kokki, sitä... mielenkiintoisempi soppa?





Sitten tuli pääruoan aika. Joka olikin onneksi paljon parempaa (ammattilaisten suorituksena!). Vaihtoehtoina oli possua. Silleen itämaisittain maustettuna. Kiva rapsakkuus ja hyvä mausteisuus. Suositteluoluena oli se luomuversio.




Toinen versio oli kesäkurpitsa. Peruna-, sipuli -, ja sienitäytteellä. Hyvää oli. (Täysjyvä)krutongit antoivat sille kivaa rapsakkuutta. 






Mutta alusta saakka oli selvää, mikä annos veisi paitsi a) bloggareiden liki jakamattoman huomion myös b) niin, no, ehkä se tuli jo sanottua. Hevonen oli kypsennetty täydelliseen mediumiin, mitä keneltään ei edes tarvinnut tarkistaa. Loistavaa. Iiiiihaaaanaaaa. Tälle (annoskateutta ansiokkaasti herättäneelle) annokselle suositusoluena oli tumma lager.





Kannattaa tarkistaa joka päivä mestan Facebook-sivu - siellä kun kerrotaan, mikä on päivän erikoisuus. Tulossa on myös tähtivieraita. Auki tämä paikka on vielä kymmenisen päivää, joten jos sinulla on mahdollisuus tänne revetä, älä missaa!




7 kommenttia :

  1. Sä olit huisin nopea! :) Oli kyllä ilo tavata. Täytyy vielä selittää miksi sekoilin kättelyn yhteydessä - sekoitan aina sun ja Appelsiineja ja hunajaa -blogit keskenään. Olin ihan äimäkällä löyty, että olit tullut Israelista Suomeen. ;)

    p.s. Kivistöläiset olisi ollut kiva tavata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no olit kyllä sellainen ilo silmälle että todentotta :-) vaikka rakkaus israeliin yhdistääkin, niin kyllä minä ja Yael ihan vastakkaislta puolin sitä Välimerta näppäimistöämme nakutamme :-)Kivitöläisten (ja kaikkien muidenkin) kanssa olisi ollut yllä jatkaa juttua pidempäänkin!

      Poista
  2. Miksi mä en saanut kutsua, nyyh! Olisin niiiiin halunnut tavata sut. Yritän toipua pettymyksestä... ;-)

    Mielenkiintoinen päivä teillä kyllä on ollut, todella!

    PS: mitä ihmeen känniviestejä exille/ihastuksille, ei olisi tullut mieleenkään... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no olis ollut kiva tavata (ja itseni nolata ihan livenä :-)! ) no siis kylillähän olen kuullut kaikenlaista juttua siitä mitä tuo ilojuoma aikaan saa: karaokea, yläosattomissa pöydillä tanssimista ja sensellaista bakkanaalia... ;-)

      Poista
  3. Olitpa mukavassa tapahtumassa jälleen:-) Ne pari kertaa kun kävin Teurastamossa katsomassa siellä ei ollut mitään mielenkintoista.Antto kävi muuten muutama vuosi sitten täälläk n Solar kitcheninsä kanssa ja kokkasi muistaakseni Kuolleella merellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikä! onpas mahtava sattuma :-) pääsitkö ihan paikan päälle ihmettelemään? voisin kuvitella että siellä ei tuon auringon oikullisuuden kanssa tarvitse kyllä pähkäillä ;-)

      Poista
    2. En luin vasta jälkeenpäin lehdestäni......oli pitkä juttu siitä silloin

      http://www.haaretz.com/weekend/magazine/building-a-solar-kitchen-on-the-banks-of-the-dead-sea-1.401830

      Poista