tiistai 1. maaliskuuta 2016

Lähi-itä lautasella: turkkilainen munakoisopyre, lammasta ja Seghesio Sonoma Zinfandel

* * * 

For English please see here


* * * 

Kyllähän minulla on kiinnostusta keittiöhommiin ollut aina. Taitoja ei niinkään. Ensimmäinen kulinaarinen yritys, johon itsenäisesti olen lähtenyt, oli teevedenkeitto. Tulos: äidin pitkin hellaa sulanut häälahjakattila. Eikä teevettä.

Kunnianhimon kasvaessakaan ei vastaavilta katastrofeilta ole vältytty. Sushia varten misokaramelisoimani porkkanat polttivat pohjaan myös erään Herrasmiehen Le Creuset- kokoelman silmäteristä. Sittemmin olen kylvänyt tuhoa myös mm. makaronivellin muodossa. 

Maidonkeittopuuhat olenkin tällä karmalla pitänyt minimissään, kunnes kuulin Valion uutuudesta: pohjaanpalamattomasta Kiehu-maitojuomasta. Se kun lupauksien mukaan kestää kuumentamista tavallista maitoa paremmin, eikä pala pohjaan edes pinnoittamatonta kattilaa käytettäessä. 

Helppo keittää, vaikea polttaa, lupasi slogan. Ja kuulkaa, näin myös on. Selviydyin urakasta kunnialla vaikka (tapojeni mukaisesti...) unohdin tälläkin kertaa kattilan vartioimatta liedelle. Mutta niin vain selvisi koitoksesta kokin lisäksi myös kattila, eikä tiskaus ollut aikaisemmasta poiketen kolmen päivän liotusta, kuntosalitreenistä käyvää hinkkausta, loputonta itkua (ja uuden kattilan hakureissua...) vaativa prosessi.  

Uutuustuote on selvästi myös yleisönsä löytänyt - ensimmäisestä kahdesta kaupasta oli se ehtinyt päästä vallan loppumaankin!





Maultaan maito on ihan niinkuin mikä tahansa maito, mutta siinä on täyteläisyyttä, joka käy erinomaisesti vaikka tähän lempeään munakoisopyreeseen.

Tässä ruoassa ovat kaikki Lähi-idän maut lautasella. Samettista munakoisososetta, itämaisissa mausteissa kylpevää lammasta, tuoreita yrttejä ja granaattiomenan tuomaa raikkautta. 

On värejä, iloja, makua ja tekstuureja. Parhaimman ja savuisimman tuloksen munakoispyreeseen saa hiillostamalla munakoisot suoraan avotulella tai grillissä, mutta näin grillikauden ulkopuolella saa pyreeseen tarvittaessa lisää savunmakua myös muutamalla tipalla kaupoissa myytävää savuaromia. 





Neljälle:

Lammasta munakoisopyreellä:

Lammas:

1 punasipuli, hienonnettuna
3 (isoa) valkosipulinkynttä, hienonnettuna
muutama rkl öljyä paistamiseen
1 rkl juustokuminaa
1/2 rkl maustepippuria
1 tl jauhettua neilikkaa
1 tl paprikaa
500 gr lampaan jauhelihaa (voi toki käyttää myös muuta)
1,5 tl kuivattua oreganoa
1,5 tl kuivattua timjamia
1 rkl tomaattipyrettä
3 tomaattia, kaltattuna, kanta poistettuna ja paloiteltuna
suolaa, pippuria
1,5-2 rkl granaattiomenasiirappia (saatavilla ainakin etnisistä kaupoista)

Tarjoiluun: sumakkia, 1/2 granaattiomenan siemenet, tuoretta persiljaa

Kalttaa tomaatit tekemällä ristiviilto niiden kantaan ja upottamalla kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi. Nosta ne reikäkauhalla, anna hieman jäähtyä ja kuori. Halkaise, poista kova kanta ja kuutioi.

Kuumenna öljy padassa/ kattilassa. Lisää hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Muutaman minuutin päästä lisää mausteet ja pyörittele niitäkin hetki. Lisää sitten jauheliha ja ruskista kunnolla. 

Lisää pataan kuivatut yrtit, tomaattipyre sekä kuutioidut tomaatit. Laske lämpöä ja anna hautua kannen alla keskilämmöllä parikymmentä minuuttia. Sekoita joukkoon granaattiomenasiirappi ja mausta. 


Munakoisopyre:

4 isoa munakoisoa (yhteensä n. 1,4 kg)
30 gr voita
1/2 dl jauhoja (tarvittaessa gluteenittomia)
3,25  dl Valio Kiehu maitojuomaa
ripaus muskottia
suolaa, mustapippuria
(savuaromia)

Kuumenna uuni kuumpimpaan mahdolliseen lämpötilaan. Pistele munakoisot kauttaaltaan joko haarukalla tai coctail-vartaalla. Aseta folion päälle ritilälle ja paahda grilivastusten alla välillä käännellen, kunnes pinta on mustunut ja ryppyinen - n. 40 minuuttia. Anna jäähtyä kymmenisen minuuttia, halkaise ja lusikoi sisältö siivilään valumaan siksi aikaa, kun valmistat valkokastikepohjan. 

Sulata voi miedolla lämmöllä kattilassa kunnes melkein alkaa kuplia (älä ruskista). Kuumenna maito toisessa kattilassa. 

Lisää jauhot voisulaan ja kypsennä miedolla lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää sitten kuuma maito, vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Kastike saa jäädä paksuksi, sillä munakoison sisältämä neste ohentaa sitä entisestään. 

Kuutioi munakoisot rouheasti (tai, jos haluat ihan samettista pyrettä, soseuta se tehosekoittimessa) ja lisää valkokastikkeeseen. Mausta muskotilla, suolalla ja pippurilla (ja halutessasi savuaromilla). 


Lusikoi lammas munakoisopyreen päälle, ripottele päälle sumakkia, granaattiomenan siemenet sekä persilja ja tarjoile. 






Ja kyllähän näin iloinen ruoka myös arvoisensa viinin ansaitsee! Lähi-idän maut ovat tunnetusti kotonaan Pinot Noirin kanssa (omia, blogissa hyväksi havaittuja suosituksia löydät mm. täältä ja täältä) mutta granaattiomenansiementen marjaisen purskahduksen kanssa käy myös kalifornialainen Zinfandel, josta tämä Seghesio Sonoma Zinfandel 2011 (16,98€) on erinomainen esimerkki.

Sen kevyt paahteisuus käy yhteen munakoisopyreen savuisuuden kanssa, mutta viinin tanniinit ovat sen verran kypsiä, että yhdessä sen kypsän marjaisen ja jopa hilloisan yleisvaikutelman kanssa ne eivät jyrää niin viininkuin ruoankaan ominaisuuksia. Oiva viini myös riistaisempien ja tuhdimpienkin tummien liharuokien kaveriksi, etenkin jos niistä löytyy marjaisia sävyjä. 

Lisäksi viinistä tekee kätevän sen demikoko (0,375) mikä tarkoittaa, että tällä saa ylevöitettyä aterian myös pienemmässä taloudessa (nimim. yksineläjä, jolla on tälläkin hetkellä jääkaapissa neljä avattua viinipulloa...)






* Yhteistyössä Blogirinki ja Valio *


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


25 kommenttia :

  1. Munakoisoon saa savuisuutta myös kaasupolttimella. Opin sen viime vuonna kun kävin Lechamim-leipomon workshopissa(muistathan sen ihanan leipomon jossa menut lähes ekstaasiin...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aah - hyvä vinkki tämäkin :-) ps. ja kyllä todellakin muistan <3

      Poista
    2. missä vaiheessa tohotin pääsee muuten hommiin? Tuskin siitä nyt koko prosessiin riittää tarpeeksi potkua?

      Poista
    3. Sen jälkeen kun se tulee uunista...

      Poista
    4. Heillä oli siellä 2 uunista tullutta munakoison puolikasta, ja sillä tohottimella(rautakaupan sellainen isompi)paahtoivat pintaa

      Poista
  2. Onpa herkullisen näköinen ateria!

    VastaaPoista
  3. Todella herkullisen näköistä! Jäi vieläkin naurattamaan tuo pitkin hellaa sulanut häälahjakattila :D Miten on mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - sitä se oli. Tuo pyre on niin täyteläistä ja lempeää että huh huh.

      En minä kyllä tajua. En ole tainnut koskaan olla kovinkaan kummoinen moneen asiaan keskittymisessä... :-( Tuolloin esimerkiksi taisin lähteä "veden kiehumista odotellessa" lukemaan. Noin 7 tunniksi...

      Poista
  4. Voi nam ja maiskis, ihanat kuvat herkullisesta ruoasta, miten mun aika riittää (pitäis varmaan keittiö hankkia tänne töihinkin) kokeilemaan kaikkea :)siis munakoisopyree , ihan pakko saada, kiitos taas sulle Erja , aurinkoista maaliskuun 1. sulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla että näistä on iloa muillekin :-) ihanaa keväänjatkoa sinnekin!

      PS. Myös sellainen rapea, paahdettu sipulimuru antaa kivan lisän annokseen - siitä tulee niin tekstuuria eli rapsakkuutta kuin myös lisää sellaista paahteista suolaisuutta :-)

      Poista
  5. Ihan uusi idea minulle tuo valkokastikkeen ja munakoison yhdistelmä. Menee varmasti kokeiluun :)
    Mahtavat kuvat muuten - huomaa että hallitset senkin puolen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos :-) <3 tuo idea on peräisin Turkista. Olen kuullut paahdetun munakoisopyreen sekoittamisesta myös perunoiden joukkoon - vink vink!

      Poista
  6. Jälleen upea postaus letkeään tyyliin ja hienot kuvat tietysti. Jo elisillasta näitä odotin. Kiva aasinsilta yrityksen ja erehdyksen sekä kantapään kautta Valion pohjaanpalamattomaan tuotteeseen. Ohje Lammasta munakoisopyreellä on kirjoitettu niin selkeästi nikseineen, että tuntui siltä kuin kädestä pitäen neuvoisit, siitä tuli niin kotoinen olo. Laitoin FB-kokit kommentteihin aiheesta ja vähän vierestä ne lupaamani kuvat. Kiitoksia taas oikein lämpimästi Erja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos itsellesi ja wow - kyllä siellä syödäänkin hyvin <3 ilo katsella tuotoksiasi! PS. Käys vinkkaamassa FB-sivulla ravintolasuosikkisi ensi viikonloppua varten!

      Poista
    2. Ollos hyvä vaan ja kiitoksia kiitoksista, ne lämmittävät mieltä aina <3 Ruoan valmistuksessa käytetttyjen raaka-aineiden ei tarvitse olla aina kalliita, vaan tärkeintä on se miten ne valmistaa. Monesti yksinkertainen valmistustapa ja lopputulos yllättää, vaikka asioiden eteen joutuisikin käyttämään enemmän aikaa kuin normaalisti. Moni kokki onnistuu pilaamaan karjalanpaistinkin. Perinteitä kannattaa kunnioittaa, vaikka oma keittioöni onkin usein ns, fuusiokeittiö. Hyvää huomenta yökukkujalle ja aurinkoa alkavalle päivälle :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. no näin täytyy kyllä myöntää asianlaidan olevan :-)

      Poista
  8. Juuri tuota "maitoa" minunkin on pitänyt ostaa. Olen taas hurahtanut mannapuuroon (hurahdan aina aika-ajoin), mutta se jatkuvasti lieden äärellä sekoittaminen ei ole lempipuuhiani. Täytyykin testata.

    Kerrankn luen näitä ruokajuttuja juuri syöneenä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä taas en ole mannapuuron makuun päässyt lainkaan... mutta tuon maito on kyllä karkoittanut ennakkoluulon jos toisenkin. Vastaisuudessa maitoa tullaan keittelemään ilman pelkoa myös minun keittiössäni :-)

      Poista
  9. Hei,
    olen metsästänyt tuota granaattiomenasiirappia huonoin tuloksin - mistä olet löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. etnisistä kaupoista sitä ainakin löytyy, etenkin Lähi-idän tuotteisiin erikoistuneista. Helsingissä voin suositella Kaisaniemen metroasemalle muuttanutta Hauleria. Hädän tullen balsamicosiirapin ja vaikka puolukka- tai karpalomehun sekoitus voisi toimia myös.

      Poista
  10. Herkullisen näköinen ja kuuloinen ateria ja UPEAT kuvat! :)

    VastaaPoista