maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kirsikkagazpacho on täydellinen kesäherkku! (kasvis, gluteeniton, kosher)




* * * 

Kirsikat tuovat raikasta twistiä tapasklassikko gazpachoon. Lisäksi kirsikkagazpacho on helppo ja nopea - täydellistä kesäruokaa siis!

* * * 

Kirsikkagazpacho_tapas_gluteeniton_kosher_Andalusian auringossa_ruokablogi_1


Kirsikat ovat saapuneet kauppoihin enkä saa niistä tarpeekseni. Väistämättä ajatukseni palaavat viime kesään; päivään, jolloin kannoin kotiin kesän ensimmäiset kirsikat ja aloin koota kuvaa, josta tulikin yksi kaikkien aikojen suosikeistani. 

Hyvä niin, sillä kyseessä oli tuolloin vielä työn alla olevan kirjani ensimmäinen kuva. 

Jännitystä, innostusta ja hermostusta täynnä naputtelin koneella blogipostauksen, jossa jaoin suuret uutiseni kanssanne. 



Kirsikkagazpacho_tapas_gluteeniton_kosher_Andalusian auringossa_ruokablogi_2


Onneksi innostusta ja jännitystä löytyi sitä hermostuneisuuttakin enemmän, sillä jos olisin siinä vaiheessa tiennyt, kuinka paljon työtä edessä olisi, olisin hyvinkin saattanut lamaantua lattialle makaamaan ja syömään paniikkipäissäni kaikki kirsikat sellaisinaan. 

Hyvä ettei noin päässyt kuitenkaan käymään, koska kirjaan päätyi tuon päivän seurauksena kaksi kirsikkareseptiä: tämä kirsikkagazpacho sekä helppoakin helpomman (ei jäätelökonetta, ei sekoittelua, ei vaivaa!) tuorejuustojäätelöni  kanssa tarjoilemani kirsikka-punaviinikompotti. 

Vaan ei ollut helppoa testiyleisölläkään: Kissabloggarin ja muiden tehtäväksi jäi arpoa, kumpi gazpachoistani kirjaan pääsisi: vesimelonigazpacho vai kirsikkagazpacho. 

Lopulta Kissabloggarin arvovaltaisa ääni ratkaisi. 

"Kirsikkagazpacho - ehdottomasti. Molemmat ovat ihania, mutta tämä on juuri sopivan...kummallinen!"



Kirsikkagazpacho_tapas_gluteeniton_kosher_Andalusian auringossa_ruokablogi_3


Kirsikkagazpachoni sai innoituksensa Malagan tapasbaarikujilta, jossa Dani Garcian, yhden alueen tunnetuimman tähtikokin versio on noussut kulttimaineeseen. 

Jos satut siis olemaan liikenteessä Malagassa päin, kannattaa ehdottomasti tsekata miehen tapasravintola KGB!


Kirsikkagazpacho_tapas_gluteeniton_kosher_Andalusian auringossa_ruokablogi_4



Tapaskokoisena neljälle, shottikokoisena annoksena 12:lle

Gazpacho de cerezas – kirsikkagazpacho:


500 gr kivettömiä kirsikoita (n. 700 gr kivellisiä)
1 tomaatti
½ punainen paprika
½ punasipuli
½ jalapeño
1 dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa (tai sherryviinietikkaa)
1 tl suolaa

Tarjoiluun: rapeaksi paahdettuja serranokinkkusiivuja ja/ tai murusteltua fetaa


Halkaise tomaatti ja poista kova kanta. Tee samoin paprikalle.

Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja surauta tasaiseksi. Siivilöi tasaisen loputuloksen varmistamiseksi.

Anna maustua ja jäähtyä kylmässä ainakin muutaman tunnin ennen tarjoamista.

Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai etikkaa. 




Kirsikkagazpacho_tapas_gluteeniton_kosher_Andalusian auringossa_ruokablogi_PIN ME


Tähän reseptiin oltiin ihastuttu myös Turun Sanomissa - kurkkaa täältä, mitä muuta heillä oli sanottavanaan kirjastani. 

Ja sen kirjanhan pääset ostamaan täältä

Mikäli haluat omasi omistuskirjoituksella, laita sähköpostia osoitteeseen erja@andalusianauringossa.com!





Mitkä ovat teidän suosikkigazpachojanne? Ihan se perinteinen? Valkoinen alkuperäisversio Ajo Blanco? Vesimeloninen kesäherkkuni? Vai viilentävä kurkkugazpachoni?

Vai onko teillä vinkata joku muu tuttavuus jonka haluaisitte jakaa??

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


Ajo Blanco_valkoinen gazpacho_gluteeniton_vegaani_kosher_tapas_Andalusian Auringossa_ruokablogi      Ravintola Restoran Cru_Tallinna_Tallinnan parhaat ravintolat_White Guide_Andalusian auringossa_ruokablogi_matkablogi_1     


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

23 kommenttia :

  1. Kummallinen kuulostaa mun korvaani aina hyvältä! Ja kyllä, tuo kuulostaa tosi herkulliselta.

    VastaaPoista
  2. Ah mä rakastan gazpachoja!

    Mun pitkän ajan suosikkeja on ollut vesimelonigazpacho ja viime kesänä ekaa kertaa väsäämäni maissigazpacho :)

    Tän kesän suosikki on ollut toistaiseksi ajo blanco kirsikoilla. Tää sun kirsikkagazpacho lähtee kyllä testiin kans asap t: kirsikkahullu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä just kävinkin lukemassa ja kommentoimassa sun Ajo Blanco-viritelmää - lääääääh <3

      Poista
  3. Tässähän karkaa kesä ihan käsistä, ennenkuin se on edes alkanutkaan ja aurinkoisia päiviä on ollut vain 12. Voi hyvänen aika sentään, joko tuoreita kirsikoita voi ostaa kaupasta tai torilta. Pitänee laittaa muija (anteeksi rakas vaimoni) asialle, jotta saan väännettyä tuota herkkua ohjeesi mukaan. Tein viikonloppuna vieraille mustikka-jugurttipiirakan ja Viikuna - Brie-juusto - sipulipiirakan, joista jälkimmäinen oli ihan uusi kokeilu, mutta ei hassumpi espresso-kahvin kanssa nautittuna. Vielä on kesää jäljellä, toivon mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin todellakin toivon, koska tähänastinen on ainakin omalla kohdallani mennyt kirjaimellisesti harakoille...

      Oijoijoi, miiten ihanalta nuo viikonloppuiset herkkusi kuulostavatkaan... <3

      Poista
  4. Kirsikat on taivaallisia ja kummalliset reseptit (mikä tämä todellakin on) ovat elämän suola. Kummalliset reseptit ovat yleensä juuri niitä parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikat on niiiiin mun suurta herkkua <3 Lisää pitää saada ja pian!

      Poista
  5. Ooh, kivan erilainen gazpacho - pitääkin laittaa korvan taakse. Liian usein tulee tehtyä vain sitä tomaattista perusversiota, mikä sekin tietty on aina yhtä hyvää.

    -Heidi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää valkoinen on mun ehdoton suosikkini <3 http://www.andalusianauringossa.com/2017/04/ajo-blanco-valkoinen-gazpacho.html

      Poista
  6. Mun mielestä tää kuulostaa houkuttelevan kummalliselta! Eli ei tylsältä. Mikä on pelkästään hyvä asia kun puhutaan ruuasta!

    VastaaPoista
  7. Tuossa on niin ihana väri:) Kirsikka-aika täällä taisi just mennä jo ohi, muuten varmaan tekisin tuota:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirsikat on niin ihania, niistä en saa tarpeekseni!

      Poista
  8. Hitsit, mulla on vielä tämän kesän gazpachot valmistamatta. Nyt täytyy tarttua itseään niskasta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tämän kommentin saapuessa ollaankin jo tukevasti syksyn puolella... :-)

      Poista
  9. Mä rakastan tätä ❤️ Siis todellakin rakastan ❤️ ❤️ ! Kummallinen se edelleen on ja siksi niin törkeen herkullinen !

    Ja kirsikkakompottia voi sitten syödä ihan lusikalla, yksinään. Niin tämä kissabloggari teki ylimääräiselle kompotille vuosi sitten. Olisko joku toinenkin tahtonut ? ;)

    VastaaPoista
  10. KGB:n tapaksista jäi parhaimpana makuelämyksenä mieleen ihanat pikkuburgerit!

    VastaaPoista
  11. Onko blogi lopettanut? Toivottavasti ei !! :’( </3

    VastaaPoista
  12. Ei taida olla lopettanut, mutta hengähtää vähän. Elämässä välillä pitää hengähtää. Vaikka kaivataankin kovasti! Voimia siihen Ariela <3 -Elina

    VastaaPoista
  13. Super hyvin kirjoitettu! - Olen lukenut tekstin muutaman kerran. Hyvin tehty!

    VastaaPoista