torstai 16. maaliskuuta 2017

Appelsiininen currykana (gluteeniton, kosher)



* * *


Appelsiininen currykana on herkullinen, helppo ja nopea alle puolen tunnin valmistuva arjen sankari!


* * * 


Viikon takaisten kirjajulkkareiden jälkeinen aika on kulunut kuulkaa melkoisessa pöllyssä. 


Osansa tuossa on toki pitkittyneellä keuhkoputkentulehduksellakin, mutta vielä suurempaa osaa näyttelevät kirjasta saamani ihanat palautteet ja arviot (joihin voit tutustua tarkemmin täällä), joiden seurauksena täällä on liidelty ympäriinsä niin, etteivät jalat ole juuri maanpintaa päässeet koskettamaan. 


Vaan arki, se koittaa näköjään jossain vaiheessa aina. 

Voin kertoa, että julkkareiden cateringin hoitaneena ei keittiö houkutellut muutamaan päivään, mutta syötävä on - ruokakirjailijankin.

Niinpä oli aikaa kaivaa esiin nopeat ja helpot luottoreseptit; nuo alle puolen tunnin valmistuvat arjen sankarit. 



Andalusian auringossa_ruokablogi_appelsiininen currykana_helppo ja nopea_gluteeniton_kosher


Tämä appelsiininen currykana on juuri niitä. Kastike valmistuu siinä ajassa, kun riisi kiehuu valmiiksi ja koko komeus on pöydässä alle puolen tunnin. 

Rakastan curryä. En myönnä, että suhteeni kyseiseen mausteseokseen olisi mitenkään epäterveen läheisriippuvainen, mutta voin kertoa, että lapsena ripottelin sitä jopa jäätelöönkin...

Ja katsokaa nyt noita värejä! Ja tuota valoa! 

Se kevät on ihan oikeasti tulossa! 

(Mikä ruokabloggarille tarkoittaa sitä, että vihdoinkin pystyy kokkaamaan, kuvaamaan ja syömään puolenpäivän jälkeenkin! Jippii!)

Riisiin saa väriä ja makua, kun sen joukkoon kääntelee keittämisen jälkeen hienonnetun korianteripuskan. Halutessaan sen voi korvata vaikka rucolallakin. 



Andalusian auringossa_ruokablogi_appelsiininen currykana_helppo ja nopea_gluteeniton_kosher


kolmelle -neljälle

Appelsiininen currykana:


400 gr kanaa
suolaa, pippuria

paistamiseen: öljyä

Appelsiininen currykastike:


½ l kanalientä
2,5 dl appelsiineista puristettua mehua (n. 2 isoa appelsiinia)
1 tl hienoksi raastettua appelsiininkuorta
½ punainen chili, hienonnettuna
(ripaus sahramia)
2 tl soijakastiketta
½ tl mustapippuria
1 tl sokeria
½ tl curryjauhetta

2 dl kermaa (tai kookosmaitoa/ kasviperäistä kermaa)
2 rkl maissitärkkelystä
2 rkl vettä


Tarjoiluun: keitettyä riisiä

Suikaloi kana ja ruskista muutamassa ruokalusikallisessa öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla.

Mittaa kastikkeen ainekset kattilaan kermaa, maissitärkkelystä ja vettä lukuunottamatta. Kuumenna ja anna kiehua kymmenisen minuuttia. Lisää joukkoon sitten kerma ja veteen liuotettu maissitärkkelys. Sekoita tasaiseksi ja anna kiehua viisi minuuttia välillä sekoittaen.

Kaada kastike kanasuikaleiden päälle ja jatka hauduttamista peitettynä keskilämmöllä, kunnes kanat ovat kypsiä – koosta riippuen 5-7 minuuttia.

Tarkista maku ja ja mausta tarvittaessa.

Tarjoile keitetyn riisin kera.  


Andalusian auringossa_ruokablogi_appelsiininen currykana_helppo ja nopea_gluteeniton_kosher_PIN ME



PS. Lisää alle puolen tunnin valmistuvia reseptejä löydät tuosta alta!


PÖYTÄÄN PUOLESSA TUNNISSA



Mitkä ovat teidän luottoreseptinne arjen kiireisiin? Kiehuvatko teillä keitot vai pinnistelläänkö pastalinjalla? Elelläänkö eineksillä vai jaksetaanko jauhelihan voimin?


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


Andalusian auringossa_ruokablogi_valimerellinen paprikainen kanakeitto:gluteeniton_kosher_vegaani         


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

14 kommenttia :

  1. Vois olla, että kevätaurinkokin alkais paistamaan, jos tuollaisen soosin tekaisisin :)

    VastaaPoista
  2. Aika kiva makukombo. Curryt on aina hyviä ja helppoja tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppoa ja nopeaa - mä rakastan curryä! Lapsena laitoin sitä jäätelöönkin :-)

      Poista
  3. Nopeet ja helpot reseptit ovat aina käyttökelpoisia! Kiitos tästä, kivat maut tässä currykanassa. Meillä arjen nopeina ruokina toimii pastat ja simppelit salaatit. Onnea vielä kirjasta, on upee!

    VastaaPoista
  4. Minä, tätäkin herkkua syöneenä, voin vahvasti suositella tätä! Ja nyt tuli probleema, jonka saan ratkaistua seuraavalla tavalla: viikonloppuna on kaksi päivää. Toisena päivänä syön tätä ja toisena välimerellistä keittoa. Lounaat pitää kaivaa vuoden upeimmasta keittokirjasta, se on se Jerezistä Jerusalemiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä oon niin onnekas kun mulla on sun kaltainen koeyleisö <3

      Poista
  5. Curryjäätelö alkoi yhtäkkiä kovasti kiinnostamaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juttu on tosi asiassa vieläkin pahempi: minulla oli tapana lisäksi mikrottaa se vaniljajäätelö ensin pehmoiseksi. Ja sitten sitä curryä päälle... :-/

      Poista
  6. Ihmisellä on pakko olla niitä luottoreseptejä, joiden tietää toimivan aina, vaikkei jaksaisi juuri mitään tehdä. En ihmettele, että tää on osana siun luottorepertuaaria. Appelsiinisuus sopii just tähän vuodenaikaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain! Aurinkoa, vitamiineja ja värejä <3 Kaikkia niitä nyt tarvitaan!

      Poista
  7. Nää on aivan parhaita nää simppelit, mutta niin herkulliset arjen luottoreseptit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep - aina ei pelkällä näkkärilläkään jaksa sinnitellä :-)

      Poista