torstai 6. marraskuuta 2014

Kiitollinen kurpitsapiirakka

Aika tarkalleen vuosi sitten minä kiersin Hietalahden hautausmaata ja pohdin elämää. Ja kuolemaa. Ja rakkautta. Ja yksin olemista. Samaan aikaan ei niin kovinkaan kaukana samaisesta hautausmaasta eräs mies oli löytänyt blogini ja odotti. Odotti, että olisin valmis huomaamaan hänet ja tekemään tilaa yksinäisessä elämässäni hänen rakkaudelleen. Ja joitain kuukausia myöhemmin sama mies teki blogissa ensiesiintymisensä Naapurinpoikana.

Paljon on mahtunut kuluneeseen vuoteen. Niin iloa, surua, yllätyksiä, pettymystä kuin muutoksiakin. Ja loputonta oppimista. Paljon useammin on kulissien takana kuohunut ihan joku muu kuin vuosikertashampanja. Mutta sitäkin suuremmalla syyllä on syytä muistaa kiitollisuus. Kyllä se elämä sittenkin kantoi. Ja kantaa myös tulevaisuudessa. 

Perheen ja ystävien lisäksi myös ihanat työkaverini ovat myrskyissä osoittaneet arvonsa ja ovat tarjonneet tukea ja apua enemmän kuin olisin uskaltanut odottaakaan. Ja mitenkäs muutenkaan minä kiitollisuuttani osoittaisin kuin leipomalla. Näin kiitospäivän teemaan sopivasti kurpitsapiirakalla (kestäkää vielä hetki  - kyllä nämä kurpitsareseptit kohta loppuvat!)




Pohja:

400 gr Digestive-keksejä
150 gr voita

Sulata voi kattilassa ja anna ruskistua hieman. Hienonna Digestive-keksit esim. monitoimikoneessa ja sekoita voisula niihin nin että tuloksena on märkää hiekkaa muistuttava koostumus. Painele leivinpaperilla vuoratun 23-senttisen irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille ja anna jähmettyä kylmässä puolisen tuntia. Paista 180 asteessa viitisen minuuttia ja anna jäähtyä.

Täyte:

600 gr kurpitsasosetta (myös bataattisose kävisi!)
3 kananmunaa
1 rkl fariinisokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
1 tl raastettua appelsiininkuorta
1 tlk (400 gr) kondensoitua maitoa

Paahda kurpitsa (ohjeita siihen löydät tarvittaessa täältä ja täältä), anna hieman jäähtyä ja soseuta. Soseen voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä jolloin se ehtii jäähtyä ja  jähmettyä. 

Vatkaa soseeseen muut ainekset, tarkista maku ja kaada jäähtyneeseen piiraspohjaan. Paista 200 asteessa 10 minuuttia, laske lämpötila 175 ja jatka paistamista kunnes liki jähmettynyt - n. 30-40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile. Vaikka kermavaahdon kera. 






PS. Gluteenittoman tästä saa käyttämällä gluteenittomia Digestivejä

PPS. Kondensoidun maidon voi korvata myös rasiallisella tuorejuustoa - lisää silloin sokerin määrää.

___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      




8 kommenttia :

  1. Oi miten herkullisen näköinen piirakka! Minulla on myös tuo kurpitsapiirakka to-do -listalla. Ajattelin kokeilla kondensoida maidon itse, mutta hyvä tietää, että tuorejuustokin käy tarvittaessa, näen nimittäin jo itseni kiroilemassa palaneen maidon äärellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kondensoitua maitoa saa ihan tölkissä - en minäkään sitä itse alkaisi tekemään :-) ja tähän sitä ei tarvitse keitelkä toffeeksi - kunhan avaa purkin ja kaataa kulhoon! kondensoitu maito tekee tästä amerikkalaisemman makeaa - tuorejuustolla tulee juustokakkumaisempi, ei niin makea lopputulos. Vaikka sitä sokerin määräähän voi lisätä liki loputtomiin... :-)

      Poista
  2. Upea piirakka ! Mulla on huomenne menossa uuniin suolainen versio, fetalla ja pinaatilla. Ja kurpitsareseptejä lisää vaan, nam :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh ja aah :-) mielessä kummittelee mm. kurpitsa-crème brûlée... vai alkaakohan se mennä jo liian kummalliseksi... ;-)

      Poista
  3. Kaunis kurpitsapiirakka:) ja kauniisti kirjoitettu ihanainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi että teitä ihania ihmisiä onkin elämässäni ♥

      Poista