perjantai 15. elokuuta 2014

...sitä parempi soppa

Eilen juhlittiin ja syystä. Ja tänään juhlat jatkuvat! Jotain Maukasta- blogin takaa löytyvä tarmonpesä, bloggarikollega Mari ponnisti maailmaan esikoiskirjansa "Sitä parempi soppa  ".

Elämäniloa, makua, täysjyväviljaa ja niitä Marin uskomattoman herkullisia kuvia tihkuvassa kirjassa kokataan koko perheen voimin. Mikä mahtava tapa juurruttaa lapsiin paitsi itse tekemisen ilo, myös kotonatehdyn ruoan, laadukkaiden raaka-aineiden ja terveellisyyden arvostus!

Resepteissä iloitellaan mm. speltillä, jonka puolestapuhuja Marin blogi on jo pitkään ollut, sekä kvinoalla ja monipuolisella kasvisten käytöllä. 

Ja ne kuvat... Kirja kannattaa hankkia jo pelkästään niiden vuoksi! Toki suosittelen kirjan antiin syventymistä ihan kokkauksenkin tasolla: ehdottomasti kokeilemisen arvoisia ovat esimerkiksi kvinoa-vuohenjuusto-mansikkasalaatti (kyllä! Söin juustoa!) ja spelttijauhosta ja sitruunacurdista leivottu uskomattoman täyteläinen sitruunakakku (Ihan parhaita kakkuja. Koskaan.)

Blogin lisäksi Mari pyörittää muuten myös Rock your Blogia, joka mm. järjestää yhdessä huippukouluttajien kanssa ruokakuvaus- ja stailausworkshoppeja. Seuraava on luvassa jo syyskuussa!

Kirjan pääsee tilaamaan vaikka tästä.





Oi että. Olen minä vain niin ylpeä tuosta naisesta. Ja ehkä ihan himpun verran kadekin! Osaamista siltä löytyy - tynnyrikaupalla!


____________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ? 



      

2 kommenttia :

  1. Oi, Erja. Mä ehkä rakastan sua. Melkein yhtä paljon kuin Mikko. Mutta oikeasti, kiitos kauniista sanoistasi, rakas bloggarikollega. You rock!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YOU rock :-) onnea vielä kerran - ylypee saat lapsukaisestasi olla <3

      Poista