perjantai 14. helmikuuta 2014

Espanja lautasella - simpukoita sherryssä

Viime viikonlopun Museokadun kierrokselta löytyi Anton & Antonilta sinisimpukoita. Isoja, ihanan lihaisia ja halpoja - kilohinta oli alle 7 euroa. Simpukoita ei ole vähään aikaan tullut tehtyäkään, joten paljon houkuttelua ei tarvittu. Suosittelen ehdottomasti, sillä eksoottisuudestaan huolimatta ovat simpukat mitä huolettominta ruokaa. Tapaksina, illanvietossa kavereiden kesken tai vaikka romanttiselle illalliselle...! Ja vaikka kuinka yrittäisi, ei niihin saa edes aikaa tuhrautumaan - pata on pöydässä alle varttitunnin!

Sherryä käytetään Espanjassa ruoanlaitossa etenkin Jerezin ja Cadizin alueilla - tuo alue kun on sitä sherryseutua. Samoin kuin flan de narajaan, idea näihinkin tuli Rick Steinin Espanjankiertueen tuotoksista. Samoilla linjoilla oltiin myös taannoin Gocessa.

Mutta koska olette jo jonkin verran oppineet tuntemaan allekirjoittanutta, niin eihän se siihen jäänyt. Mopo otti ja lipesi käsistä ja pataan päätyi melkolailla kaikkea, mitä Espanja minulle on. Serranokinkkua, valkosipulia, sherryä, chiliä, appelsiinia, sahramia... ja niin, no, katsokaa nyt tuota listaa. Voiko siitä huonoa tullakaan?

Perhepiirissä ajan kanssa vietetyn sunnuntailounaan ääreen kokoontunut joukkiomme oli sitä mieltä että eipä kyllä! 

Tapaksena tästä riittää noin 8 hengelle, isompana annoksena n. 4 ruokailijalle

1 kg simpukoita
100 gr Serrano-kinkkua
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
hyppysellinen sahramia
1 chili
1/2 ison appelsiinin kuori
1 dl (Oloroso) sherryä
3 dl kermaa
mustapippuria, (suolaa)

kevätsipulia/ persiljaa

Huuhtele ja puhdista simpukat tarvittaessa. Ainakin Anton & Antonin simpukat siistittiin juhlakuntoon jo ostovaiheessa. Suikaloi kinkku. Kuumenna kasari, lisää kinkkusiivut ja hieman öljyä tai voita ja anna tiristyä hetken. Lisää sitten ohueksi suikaloitu sipuli, valkosipuli, puolet chilistä ja hienoksi raastettu appelsiininkuori. Pyörittele hetken aikaa, kaada mukaan sherry ja sahrami. 

Anna kiehua muutaman minuutin ajan, lisää kerma ja keitä vielä hetki. Lisää pippuri, mutta odota suolan kanssa kunnes simpukat ovat kypsiä - niistä kun tulee sitä merellistä suolaisuutta ihan itsestään. Lisää simpukat ja anna porista kannen alla 3-5 minuuttia. Heitä pois ne, jotka eivät ole auenneet. Ripottele päälle loput chilistä ja persiljaa, jos muistit sitä ostaa. Kevätsipulia, jos et. Tarjoile. Hyvän viinin, rakkaiden ihmisten ja kunnon maalaisleivän kanssa. 








___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      




8 kommenttia :

  1. No oli aika edulliset simpukat tosiaankin! Oliko ne tuoreita vai pakastettuja? Tuon syöjät olivat takuulla tyytyväisiä:)

    VastaaPoista
  2. tuoreita. nyt tuntuu saavan todella hyvin tuoreita simpukoita - stockallakin kilohinta oli alle vitosen! ja kyllä, meillä tykättiin kovasti :-)

    VastaaPoista
  3. Edullista tosiaan, simpukka ostoksille siis :) Simpukat on niin helppoa ja pikaista ruokaa varsinkin jos simpukat on jo siistitty valmiiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no näin on. ja ah, miten ihanaa! ihan tulee semmoinen lomallaolofiilis :-)

      Poista
  4. Ihanan herkulliset värit simpukkaruuassasi. Vesi aivan herahti kiellelle, njam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tämä oli kyllä blogihistorian napakympeimmästä päästä :-)

      Poista
  5. Vou,täällä juuri kokkailen sinisimpukoita :-) tosin hieman eri twistillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kylläpäs nyt kaikki on simpukan perässä :-) jäänpäs odottelemaan mitä upeuksia teidän lakeuksilta tuli !

      Poista