* * *
* * *
Vaikka Cadiz hurmasi valoisuudellaan ja värien kirjollaan jo päiväsaikaan, on se yöllä ehkä vieläkin kauniimpi.
Silloin sen hieman ränsistynyt charmi herää eloon taianomaisella tavalla.
Koska Cadizissa ei ole lentokenttää, suuri osa tänne päätyvistä turisteista on risteilymatkustajia. Noin 300 risteilijää pysähtyy Cadizin satamaan vuosittain päiväksi, tuoden mukanaan 400 000 turistia. Illan tullen hekin ovat palanneet laivaan ja jatkaneet matkaansa, paikallisten puolestaan kansoittaessa kahviloita ja tapasbaareja.
Kaupungin kapeilla kaduilla ei näy ketään, vaan niillä saa löytöretkeillä ihan yksinään. Nauru kaikuu lämpimässä kesäyössä vaimeana joltain kaupungin lukuisista aukioista, joilla ihmiset istuvat myöhään yöhön.
Vastakkaisten talojen takorautaparvekkeilta kotitakkeihin kääriytyneet mummot vaihtavat kuulumisiaan. Jossain joku ripustaa pyykkiä kuivumaan, tuolla joku vetää vielä mietteliäänä illan viimeistä savukettaan.
Lyhtyjen valaisemilla kapeilla mukulakivikaduilla myös mielikuvitus herää eloon. Tunnelmassa on jotain perinjuurin 1920-luvun pariisilaista. Voisi melkein kuvitella A-mallin Fordin kaartavan seuraavasta kulmasta, tyhjentäen kadulle lauman salakapakkaa etsiviä dekadenssin ammattilaisia. Shampanjapulloilla varustautuneita herrasmiehiä puvuissaan, kikattavia kiharatukkaisia naisia pitkissä helmissään.
Cadizissa on taikaa.
Kujan päässä häämöttää vielä avoinna oleva kauppa, jossa kiinalaisryhmä vertailee viskipullojen hintoja. Käännyn. En halua taian vielä rikkoutuvan, en kaipaa muiden seuraan. Haluan pitää kiinni tästä hetkestä kun kaikki tämä on vain minun.
Havahdun mietteistäni ja jatkan hymyillen matkaa. Mitähän tuon kulman takaa löytyy...!
* Matka toteutettu yhteistyössä Cadizin alueen matkailun kanssa *
__________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!
Illan hämärässä tämäkin kaupunki näyttää melkein aavemaiselta. Melkein itse toivoisin, ettei ihan yksin tarvitsisi kulkea, että silloin tällöin aina jossain olisi joku.
VastaaPoistaturvallinen kaupunki Cadiz kuulemma on, sitä kuulin kerrottavan joka puolelta. paitsi polkupyörille - ne viedään kuulemma vaikka minkälaiset lukot olisi :-)
PoistaYön kuvissa on todellakin taikaa, joka uhmaa aikaa!
VastaaPoistakauniisti ja niin paikkasapitävästi kyllä runoilit!
PoistaTodella kapeita kuvia, tuollahan voisi hypätä parvekkeelta kadun toisella puolella olevalle parvekkeelle :-) Mulle Pariisista tulee sellainen avara fiilis, joten en näissä kuvissa päässyt samaan. Ja oikeastaan hyvä niin, kapeat kadut on tunnelmallisia. Toki Pariisissa on paljon kaupunginosia, missä on kapeat kadut. Itsellä on vain mielikuvana Pariisista sellainen yläviistosta katsottu otos, missä näkyy Seinen rantamaisemat ilmasta käsin.
VastaaPoistaHarmittaa, kun en ole kuin mennyt ohi tuolta Cadizista. Olen tainnut aiemminkin sanoa, että tunne Andalusian golfkentät kyllä varsin hyvin, mutta kaikki muu onkin sitten jäänyt melko vähälle :-(
Andalusiasta löytyy niin paljon nähtävää ja koettavaa ihan joka tarpeeseen - en taida siitä koskaan itse tarpeekseni saada <3
PoistaMonet päiväretkituristien suosimat kaupungit ovat tosiaan parhaimmillaan silloin, kun päiväretkeläiset ovat poissa. Tunnelmalliselta näyttää, tuolla olisi mukava vaellella myöhään illalla tai aikaisin aamulla. Nämä kuvat tuovat etäisesti mieleen omat kävelyt Barcelonassa, tosin Cadiz on niin paljon pienempi, että siellä löytää varmaan helpommin tuota hiljaista taianomaisuutta.
VastaaPoistayllättävänkin pieni tuo on, vaikka tämähän on toki sieltä paljon tunnelmallisemmasta Vanhasta kaupungista.
PoistaEikö olekin ihanaa tuollainen yöllinen kävely pimeillä kaduilla? Ainakin itselle tulee se fiilis, että on vihdoin aikaa tutustua kaupunkiin, ilman että ihmisvirta häiritsee... Ja oma mielikuvitus lähtee myös lentoon. :)
VastaaPoistaon! se oma rauha on vain niin ihanaa :-)
PoistaParasta on juuri aikaisen aamun tai myöhän illan hetket kaupungeissa. Yhdyn tuohon tunteeseen, jossa aivan kuin saisi kaupungin itselleen. En ole käynyt Pariisissa, enkä Cadizissa, eli molemmat täytyisi päästä itse kokemaan.
VastaaPoistaRanskassa olen ravannut paljonkin, mutta Pariisissa olen minäkin käynyt vain kerran. Nyt on alkanut taas Pariisikuume kyllä nostaa päätään...
PoistaOlipa hyvä postaus, melkein tuntui kuin olisin ollut mukana.
VastaaPoistaOsallistuppas kastehelmi arvontaan.
Hyvää keskiviikko päivää.
Ihana kuulla ja kiitos vinkistä <3 !
PoistaMahtava fiilis näissä! Muistan joskus samoilleeni jossain Euroopan kaupungissa vastaavanlaisia kapeita, tunnelmallisia kujia pitkin, mutta en kyllä millään saa päähäni mikä paikka oli kyseessä.
VastaaPoistaHieman naurahdin dekadenssin ammattilaisten kohdalla, osasit niin kovin elävästi maalailla kuvan silmieni eteen :)