* * *
For English please see here
* * *
Fine dining on out, fun dining on in, joka paikassa huudellaan. Kyllä minä uskon että fine diningillekin paikkansa ja aikansa on, mutta jos sen paikoitellen huikaiseviakin elämyksiä tarjoilevan illallisen hintana on lähinnä vaivaannuttava pönötys (mikä jäi päällimmäisenä mieleen Chez Dominiquesta, jossa kolmekymppisiäni vietin) niin jäävät ne hetket ainakin itselläni aika harvoiksi.
30 vuoden ajan sitä tärkättyjen pöytäliinojen ja kristallikruunujen linjaa edustanut ravintolaklassikko Sipulikin on päättänyt "kuoriutua ylimääräisestä kimalluksesta ja kumarruksesta" ja tarjoaa juhlavuotensa aikana "parhaimpia hittejään uusina, rouheampina versioina".
Sasson lailla kävimme testaamassa uuden Sipulin lehdistölounaalla.
Odotukset olivat korkealla tajutessamme, ettei kumpikaan meistä ollut koskaan tuossa Helsingin ravintolamaailman instituutiossa käynytkään. Hyi häpeää. Ja meitä.
Upealla sijainnilla varustetun Sipulin yllä kohoavat Uspenskin katedraalin uljaat sipulit, joihin ravintolan eri osien ikkunoistakin avautuvat hienot näkymät. Puitteet hurmasivat meidät välittömästi.
Menneen maailman charmia henkiviä kabinetteja ja huoneita voi myös vuokrata omaan käyttöön - eri tyylisiä tiloja löytyy niin pienten kuin isojen seurueiden tarpeisiin. Ei olekaan ihme, että Sipuli on vuodesta toiseen ollut eri tapahtuma- ja juhlienjärjestäjien suosikkipaikkoja.
Upealla sijainnilla varustetun Sipulin yllä kohoavat Uspenskin katedraalin uljaat sipulit, joihin ravintolan eri osien ikkunoistakin avautuvat hienot näkymät. Puitteet hurmasivat meidät välittömästi.
Ympäröivän Katajanokan merellisyyden henkeen on sisustustettu myös Sipulin kakkoskerros. Ihan kuin laivassa olisi! Mutta sellaisessa Titanicissa kuitenkin - ei missään bileristeilyhelvetissä.
Menneen maailman charmia henkiviä kabinetteja ja huoneita voi myös vuokrata omaan käyttöön - eri tyylisiä tiloja löytyy niin pienten kuin isojen seurueiden tarpeisiin. Ei olekaan ihme, että Sipuli on vuodesta toiseen ollut eri tapahtuma- ja juhlienjärjestäjien suosikkipaikkoja.
Ja tuli tuossa (ihan muuten vaan, ilman mitään vaikka... ööö... tämän vuoden loppukesän ohjelmaa pohtiessa...! ) mieleen, että onnistuisivathan täällä häätkin! Vintti sopisi pienempään ja intiimimpään menoon, tyylikkääseen Talvipuutarhaan mahtuisi jo isompikin juhlaväki...
Kaikista uudistuksista olin kaikista eniten innoissani tästä: huikean tunnelmallisesta ja upeaa valoa tulvivasta pääsalista löytyvästä viinien noutopöydästä!
Se on Vindirektin kanssa yhteistyössä toteutettu konsepti, jolla pyritään karsimaan sitä turhaa pokkurointia myös viinien osalta. Viinit tuodaan viinilistojen sivuilta ja mysteeristen määritelmien takaa esille asiakkaiden silmien eteen. Siellä on sitten mahdollisuus sommelierin kanssa keskustella, maistella ja valita siihen omaan ateriaan (ja makuun!) sopivimmat viinit. Ja fiksuun hintaan vielä: kaikki viinit shampanjaa (€75/ pullo) lukuunottamatta ovat 40 euroa pullo. Toinen varsin tervetullut muutos tiukoilla olevaan ravintolamaailmaan (ja vähintään yhtä tiukoilla olevien asiakkaiden lompakoihin...! )
Myös jälkiruokaviineissä löytyy...!
Vaikka niistä tärkätyistä pöytäliinoista ollaankin luopumassa, saimme me vielä nauttia niiden luomasta tunnelmasta. Ja kyllä sitä heti vähän selkää oikaisi ja äänenvoimakkuuttaan hillitymmäksi sääti. Minäkin.
Tuollaista taustaa vastaan sitä myös havahtui tajuamaan kuinka nurinkurinen tämä bloggarin maailma on: kaikki sellainen nolo, perinteistä ruokapöytäetikettiä vastaan sotiva huono käytös niinkuin kuvaaminen ("ei saa koskea ennenkuin olen kuvannut!" "voitko siirtyä siitä kuvasta?" "sammuttakaa ne salamat!!!") ja puhelimen näprääminen ("odota et mä instagrammaan", "muistinkohan mä twiitata?" ,"muistuta, että laitan vielä Facebookiin") ovat tässä työssä aika olennaisessa roolissa. Siihen ihan kannustetaan!
Meidän lounaamme koostui juurikin noista Sipulin klassikkoannoksista. Aloitimme täyteläisellä karamelisoidulla sipulipiiraalla, jota saattelivat vuohenjuusto, granaattiomenasiemenet sekä hummeri (jep, kovaa on tämä työ...!)
Viineistä minä päädyin venetolaiseen Garganega-Trebbiano di Soave-Chardonnay-sekoitukseen, joka toimikin aromaattisessa hapokkuudessaan annoksen kanssa mainiosti. Naapurinpoika puolestaan oli oikein tyytyväinen Rieslingiinsä (Becker Langraf Rheinhessenistä). Vaikka ainahan se on...
Paistetun vasikanmaksan (puikulaperunamuusilla, rapealla pekonilla ja pikkelöidyllä punasipulilla) annoksessa kaikki toimi. Maksa oli suussasulavuudessaan todennäköisesti parasta koskaan syömääni.
Coeur de Filet Provencale oli sekin varsin perinteinen, mutta hyvin toteutettu. Lihassa upea kypsyys enkä todellakaan olisi uskonut puhkeavani sellaiseen ylistykseen jostain lehtikaalin kaltaisesta.
Kummankin annoksen kanssa joimme pehmeydellään yllättänyttä Tempranilloa, joka toimi molempien kanssa. Maksan kanssa se oli ihan totaalisessa, koko suuta hemmottelevassa harmoniassa mutta Coeur de Filetin kanssa se oli entistäkin enemmän edukseen. Erinomainen yleisviini punaiselle lihalle.
Vaikka lounaan kulttuuriantiin kuului niin pianistia, oopperalaulajaa kuin aerialistiakin (!), oli se kuitenkin jälkiruoka (liekitetty aprikoosisavariini mustikkajäädykkeellä), joka sai kamerat kehräämään ja laukaisimet laulamaan.
Vanhan konkarin varmuudella oikein hyvää oli kaikki - laatuaineksista ja erinomaisella toteutuksella. Erityisen innovatiivista ei ole anti täälläkään, mutta ehkä se on se "piperryksestä luopumisen" hinta? Ja toisaalta, kyllä maailma niitä klassikoitaankin tarvitsee.
___________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti