Minut saa näkemään punaista monikin asia. Epätasa-arvo, feikkilaukut, naurettavan lyhyet raiskaustuomiot, Saudi-Arabia ja suomalainen alkoholipolitiikka nyt ainakin. Tänään on vuorossa erikoisruokavalioita ympäröivä hype.
 |
| Tältä näyttää kuva, jossa ei ole eettisesti arveluttavaa lihaa |
Upean kauniin (ja viljattoman!) keittokirjan juuri julkaissut Emmi-Liia Sjöholm kirjoittaa Helsingin Sanomissa erikoisruokavalioista ja kysyy, mikä niissä ärsyttää. Kun "ne kuitenkin ovat jokaisen omia valintoja"? Kun "ne eivät muiden elämään vaikuta"? No jaa. Kyllä ja kyllä.
Perhe-, tuttava- ja ystäväpiiriini kuuluu niin kasvisyöjiä kuin lihansyöjiä. Ihmisiä jotka eivät syö lihaa, mutta syövät kalaa. Niin halal-ruokavaliota kuin kosheriakin noudattavia. Vegaaneja ja niitä, joille alkoholi ei sovi. Ihmisiä, jotka lihoista syövät ainoastaan riistaa. Niitä, jotka välttelevät hiilihydraatteja ja niitä, jotka karttavat gluteenia. Muutamalla on taustalla uskonnollinen vakaumus, joillakin vakavaa suolistosairautta hillitseviä rajoitteita. Uskon kuitenkin, että (ihan yhtä?) suurella osalla kyse ei ole mistään muusta kuin juurikin tuosta (vaihtelevan heppoisin perustein tehdystä) henkilökohtaisesta valinnasta. Ja kyllä se muiden elämään vaikuttaa.
Olen juuri niitä ruoalla rakastajia (kiitos Nannalle termistä!), jotka osoittavat välittämistään ja huolenpitoaan kokoamalla ystävät, sukulaiset ja kadunmiehet pöytänsä ääreen. Mutta jopa minulla on kärsivällisyys välillä koetuksella, kun niitä ruokavaihtoehtoja on oltava viittä eri sorttia. Ravintoloissa työskenteleviltä tuttavilta olen kuullut painajaismaisia tarinoita siitä, millaisen paineen alaisena nykyään yritetään saada ruoka ajoissa pöytään kun pöytäseurueesta joka ikisellä jäsenellä on joku elämää suurempi ruokavaliorajoite.
Uusimpana kuulin länsinaapurissa nousussa olevasta "fleksitarianismista". Ai että mitä se on? Se on kasvissyöntiä, jossa syödään myös lihaa (?!)
Olen juuri niitä ruoalla rakastajia (kiitos Nannalle termistä!), jotka osoittavat välittämistään ja huolenpitoaan kokoamalla ystävät, sukulaiset ja kadunmiehet pöytänsä ääreen. Mutta jopa minulla on kärsivällisyys välillä koetuksella, kun niitä ruokavaihtoehtoja on oltava viittä eri sorttia. Ravintoloissa työskenteleviltä tuttavilta olen kuullut painajaismaisia tarinoita siitä, millaisen paineen alaisena nykyään yritetään saada ruoka ajoissa pöytään kun pöytäseurueesta joka ikisellä jäsenellä on joku elämää suurempi ruokavaliorajoite.
Uusimpana kuulin länsinaapurissa nousussa olevasta "fleksitarianismista". Ai että mitä se on? Se on kasvissyöntiä, jossa syödään myös lihaa (?!)
 |
| Tämä ruokalaji ei loukkaa kenenkään vakaumusta |
Ja vaikka itsekin naureskeleee kirjoituksen alussa vimmalle kokeilla joka ikistä uutta ruokavaliovillitystä, niin ei kirjoitus kovin syvälti ilmiötä ruodi. Ilmiötä, joka tuntuu olevan leimallista nimenomaan tietyn sosioekonomisen luokan, tietynlaisen korkeakoulutustaustan ja postinumeron omaavalle, päävoittoisesti naisista koostuvalle väestönosalle, jolla tuntuu yksinkertaisesti olevan liikaa aikaa eikä mitään järkevää mitä sillä tehdä.
Meillä on täällä pohjoisessa hyvinvointivaltiossamme niin kauhean hyvä olla, kun se jokapäiväisen leivän hankinta ei ole koko valveillaoloajan täyttävä ponnistus, jonka seurauksenakaan sitä todennäköisesti ei koko perheelle riitä. Kun puhdasta vettä riittää kirjaimellisesti vessasta alas vedettäväksi - pop up-kaupastahan saa kuitenkin elektrolytisoitua kookosvettä niin paljon kuin jaksaa juuttikassissa punavuorelaiskotiinsa kantaa. Tuollaisessa tilanteessa se vain on niin helppoa unohtaa kaikenlainen perspektiivi ja se oman ainutlaatuisen navan ulkopuolelle jäävä maailma.
Ei, emme tietenkään voi vaikuttaa siihen, mihin olemme sattuneet syntymään. Eikä siinä ole mitään mieltä, että antaisi jonkinlaisen kollektiivisen syyllisyydentunteen ja maailmantuskan myrkyttää elämänsä. Mutta olisiko sitä sisältöä elämään tervettä yrittää etsiä vaikka jostain muualta kuin ruokavaliosta? Olisiko tässä yltiöpäisessä, itsekeskeisyyden joukkopsykoosissa vellomisen sijaan jopa suotavaa pyrkiä kehittämään itseään jotain muuta kautta?
Korostetaan vielä varmuuden vuoksi: joidenkin kohdalla kyse on ihan oikeasti sairaudenhoidosta. Kyllä minäkin tiedän ihmisiä, joiden elämästä esimerkiksi keliakia tekee ihan helvettiä. Vielä enemmän kuin minä. Mutta ihan yhtä varma olen siitä, että suuren osan kohdalla kyse on henkisestä köyhyydestä: siitä, että minkään oikeasti tärkeän elämänsisällön puuttuessa sitä ruokarajoitehysteriaa oikein ruokitaan. Että vähän väliä Gwyneth Paltrow'n kaltaisten ihmisten toimesta agitoitujen teorioiden annetaan kehittyä suorastaan uskonnolliseksi hurmokseksi, jonka voimin yritetään epätoivoisesti erottua siitä kammotusta massasta ja tehdä itsestä edes jollain lailla mielenkiintoinen.
Toki, tämän loputtoman yksilönvapauden ja erikoisuudentavoittelun puitteissa jokaisella on vapaus tehdä omalla elämällään mitä haluaa. Oli kyse sitten gluteenista luopumisesta, hipattomasta helmikuusta, perussuomalaisten äänestämisestä, hijabin käyttämisestä tai Matti Nykäsen CD:n ostamisesta. Mutta kuinka monelle tuo oman valinnan tekeminen riittää? Kuinka moni tekee sen hurahtamatta siihen niin suurella sielun palolla, että ottaa asiakseen siitä myös kanssaeläjiäänmoralisoida kasvattaa? Kuinka moni odottaisi ymmärrystä sille, että joku pakkosyöttäisi uskontoa samalla lailla?
Meillä on täällä pohjoisessa hyvinvointivaltiossamme niin kauhean hyvä olla, kun se jokapäiväisen leivän hankinta ei ole koko valveillaoloajan täyttävä ponnistus, jonka seurauksenakaan sitä todennäköisesti ei koko perheelle riitä. Kun puhdasta vettä riittää kirjaimellisesti vessasta alas vedettäväksi - pop up-kaupastahan saa kuitenkin elektrolytisoitua kookosvettä niin paljon kuin jaksaa juuttikassissa punavuorelaiskotiinsa kantaa. Tuollaisessa tilanteessa se vain on niin helppoa unohtaa kaikenlainen perspektiivi ja se oman ainutlaatuisen navan ulkopuolelle jäävä maailma.
Ei, emme tietenkään voi vaikuttaa siihen, mihin olemme sattuneet syntymään. Eikä siinä ole mitään mieltä, että antaisi jonkinlaisen kollektiivisen syyllisyydentunteen ja maailmantuskan myrkyttää elämänsä. Mutta olisiko sitä sisältöä elämään tervettä yrittää etsiä vaikka jostain muualta kuin ruokavaliosta? Olisiko tässä yltiöpäisessä, itsekeskeisyyden joukkopsykoosissa vellomisen sijaan jopa suotavaa pyrkiä kehittämään itseään jotain muuta kautta?
Korostetaan vielä varmuuden vuoksi: joidenkin kohdalla kyse on ihan oikeasti sairaudenhoidosta. Kyllä minäkin tiedän ihmisiä, joiden elämästä esimerkiksi keliakia tekee ihan helvettiä. Vielä enemmän kuin minä. Mutta ihan yhtä varma olen siitä, että suuren osan kohdalla kyse on henkisestä köyhyydestä: siitä, että minkään oikeasti tärkeän elämänsisällön puuttuessa sitä ruokarajoitehysteriaa oikein ruokitaan. Että vähän väliä Gwyneth Paltrow'n kaltaisten ihmisten toimesta agitoitujen teorioiden annetaan kehittyä suorastaan uskonnolliseksi hurmokseksi, jonka voimin yritetään epätoivoisesti erottua siitä kammotusta massasta ja tehdä itsestä edes jollain lailla mielenkiintoinen.
Toki, tämän loputtoman yksilönvapauden ja erikoisuudentavoittelun puitteissa jokaisella on vapaus tehdä omalla elämällään mitä haluaa. Oli kyse sitten gluteenista luopumisesta, hipattomasta helmikuusta, perussuomalaisten äänestämisestä, hijabin käyttämisestä tai Matti Nykäsen CD:n ostamisesta. Mutta kuinka monelle tuo oman valinnan tekeminen riittää? Kuinka moni tekee sen hurahtamatta siihen niin suurella sielun palolla, että ottaa asiakseen siitä myös kanssaeläjiään
 |
| Näitä ruokailuvälineitä käytettiin mm . hanhenmaksan syömiseen. Suurella nautinnolla vielä. |
Kuinka moni on ollut gluteenin jättäneiden ihmisten seurassa ja välttynyt luennolta siitä, minkälaista myrkkyä se on ja syy kokolailla kaikkiin ihmiskuntaa riivaaviin epäkohtiin? Kuinka moni tuntee lihansyönnin jättäneitä, jotka eivät aina tilaisuuden tullen saarnaisi eläinten oikeuksista ja siitä, kuinka "eettinen ihminen ei voi itselleen oikeuttaa minkäänlaista eläimiin kohdistuvaa hyväksikäyttöä?" Kuinka moni on kuullut erinäisiä salaliittoteorioita, joiden mukaan maito-/ liha-/ viljateollisuus loputtomine rahakasoineen lobbaa ja korruptoi ylläpitääkseen vääristyneitä ravintosuosituksia? Ja aina on jollain esittää "aukottomasti todistettuja teorioita", "kiistattomia tosisasioita" ja "yleisesti tiedossa olevia lääketieteellisiä tuloksia" noiden väitteidensä tueksi. Pelottavinta oli kuulla ihan tosissaan esitetty näkemys siitä, että valkoisesta sokerista luopuminen parantaisi jopa syövänkin.
Ihan oikeasti lääketieteellisesti pitäviä näkemyksiä edustaa ihan erityinen ammattiryhmä. Niiden nimi on lääkärit. Ja he läpikäyvät tehtäväänsä melkoisen pitkän ja vaativan koulutuksen, jonka sisältöä valvotaan tiettyjen standardien ja yhteismitallisuuden takaamiseksi (ellei diplomi sitten satu olemaan itärajan takaa). Ravintoterapeutiksi (ei suojeltu tai säädelty nimike) ja elämänhallintakonsulteiksi voi sen sijaan julistautua kuka tahansa. Ja usein tekeekin. Monesti kredensseinä toimivat juurikin viidennessä kappaleessa luetellut tekijät. Ja muutama tuhat euroa, jonka saa vaivattomasti uppoamaan niiden "kiistattomien tulosten" sisäistämiseen jonkun gurun johdolla. Suositusten kirjo on kattava: vartalotyypistä veriryhmään ja horoskooppimerkkiin saakka. Toiset huutavat kerman ja voin perään, toisten mielestä maitotuotteet ansaitsisivat oman maininnan Geneven sopimuksissa.
Olisiko aika löytää jonkinlainen terve maalaisjärki? Vähemmän prosessoituja eineksiä ja sen sijaan ruokaa, josta tiedämme mitä se on? Ja ehkä sitäkin kohtuudella ja vaikka liikuntaan yhdistettynä? Ihan hyvin noilla opeilla on ihmiskunta tähänkin saakka pärjännyt.
Joo-o, olemme mitä syömme. Mutta olemme me niin paljon enemmänkin kuin pelkästään ruokavaliomme.
Ihan oikeasti lääketieteellisesti pitäviä näkemyksiä edustaa ihan erityinen ammattiryhmä. Niiden nimi on lääkärit. Ja he läpikäyvät tehtäväänsä melkoisen pitkän ja vaativan koulutuksen, jonka sisältöä valvotaan tiettyjen standardien ja yhteismitallisuuden takaamiseksi (ellei diplomi sitten satu olemaan itärajan takaa). Ravintoterapeutiksi (ei suojeltu tai säädelty nimike) ja elämänhallintakonsulteiksi voi sen sijaan julistautua kuka tahansa. Ja usein tekeekin. Monesti kredensseinä toimivat juurikin viidennessä kappaleessa luetellut tekijät. Ja muutama tuhat euroa, jonka saa vaivattomasti uppoamaan niiden "kiistattomien tulosten" sisäistämiseen jonkun gurun johdolla. Suositusten kirjo on kattava: vartalotyypistä veriryhmään ja horoskooppimerkkiin saakka. Toiset huutavat kerman ja voin perään, toisten mielestä maitotuotteet ansaitsisivat oman maininnan Geneven sopimuksissa.
Olisiko aika löytää jonkinlainen terve maalaisjärki? Vähemmän prosessoituja eineksiä ja sen sijaan ruokaa, josta tiedämme mitä se on? Ja ehkä sitäkin kohtuudella ja vaikka liikuntaan yhdistettynä? Ihan hyvin noilla opeilla on ihmiskunta tähänkin saakka pärjännyt.
Joo-o, olemme mitä syömme. Mutta olemme me niin paljon enemmänkin kuin pelkästään ruokavaliomme.
_______________________
SAISIKO OLLA LISÄÄ?
Tosi hyvä kirjoitus. Ajattelemisen aihetta monelle. Kyllä tässä ruokavalioiden viidakossa pakostakin menee pää välillä sekaisin. Mä yritän mennä eteenpäin sillä maalaisjärjellä, syön sitä mistä pidän, mutta kohtuus kaikessa!
VastaaPoistaAllergiat on tietenkin asia erikseen - sanoohan sen se peräänkuuluttama terve järkikin, Jos pähkinöiden syömiminen saa toisen tukehtumaan, niin ei siinä saarnat auta. Itselläni ongelma on näiden itsediagnosoitujen syndroomien kanssa ja sen, että heillä on valaistuttuaan niin kovin suuri tarve luennoida löydöksistään myös muille. EI ole mitään kiistattomasti todistettua, yhtä ja universaalisti kaikkiin sovellettavissa olevaa käytäntöä - ne teoriat ja teesit kun vaihtelevat viikosta ja "asiantuntijasta" toiseen. Sillä maalaisjärjellä pääsee pitkälle :-)
PoistaMinäkin olen miettinyt, että minne on kadonnut se ajatus, että vieraisilla syödään sitä, mitä emäntä/isäntä tarjoaa. On tietenkin eri asia, jos kyse on sairaudesta tai uskonnollisesta vakaamuksesta, mutta kaikki muu individualismin (tai muodin) piikkiin menevä kieltäytyminen siitä, tästä ja tuosta tekee yhteiselämästä yksinkertaisesti ikävää. Ruokailuhan on yhteisöllinen tapahtuma, muuten jokainen voi toki syödä yksinään mitä haluaa (vaikka pieniä kiviä, kuten on tapana sanoa).
VastaaPoistaOlen – entisenä kasvissyöjänä minäkin – kysynyt joskus kasvisruokaa odottavilta vierailta, että laittavatko he liharuokia omille ei-kasvissyöjävierailleen. "Mutta kyllähän kaikki kasvisruokaa voivat syödä!" on yleisin vastaus. Jos kuitenkin kasvisruokailija/vegaani/ mitä-näitä-on odottaa, että hänen ruokavalionsa pitää ottaa huomioon, eikö asia mene myös toisin päin? (Laitan kyllä kasvisruokaa näille ystävilleni, heitän vain samalla kysymyksen ilmaan.)
No, minusta kivointa kuitenkin olisi, että ihmiset vähän relaisivat. Ruoka on hyvää, ja se, mitä missäkin maassa on iät ja ajat syöty todennäköisesti on se oikea ruokavalio. Jos keliakiaa tai laktoosi-intoleranssia alkaa ilmetä suuressa osassa ihmisiä, niin pitäisi tutkia, mikä on nykyisessä viljassa ja maitotuotteissa vialla. Sieltä se lähtee, se ongelma.
Fleksitarianismi... luulin ensin että pilailet ;)
joo, tuo fleksitarianismi muakin ensin huvitti. SItten vain ällistytti. Mikä ihme siinä on että joillain on niin suuri tarve määrittää itseään nimenomaan ruokavalionsa perusteella - jopa niin, että on pakko lanseerata uutena termejä, joissa ei ole mitään järkeä. Ymmärrän tuon kasvisruoan täysin. Joo, saattaa se teoriassa "kaikille käydä", mutta kyllä minä mielelläni omassa keittiössäni teen jotain, mitä iitse haluan ja jota olen joissain tapauksissa pitkäänkin suunnitellut tai kehitellyt. Se yhteisöllisyys onruokailussa minullekin niin tärkeää: olen ollut tilanteissa, joissa on kutsuttu syömään perheeseen, jossa eletään melko surkeissa oloissa, mutta vieraita varten on hankittu lihaa ja tehty siitä illallinen, joka sitten muille seurueeseen kuuluneille ole kelvannutkaan koska "eivät syö lihaa" periaatteesta. Joo, vaikka kuinka yritän tuotakin ymmärtää, niin jotenkin päällimmäisenä tunteena olivain myötähäpeä. Eivät ole helppoja asioita, nuo.
PoistaAjattelemisen aiheitta tosiaankin.Ei ole helppoa olla emäntänä aterialla ,jossa monella on rajoitteita.Tiedän itsekin kuuluvani siihen osittain,kun en syö lihaa,ja olen kuullut olevani vaikea vieras sen vuoksi.Mutta ihan vain sen takia etten tykkää lihasta ja mielestäni vatsa voi paremmin ,jos en sitä syö. Muuten kyllä taidan syödä kaikkea,jopa maitotuotteitakin,jotka aiheuttavat kamalia vatsapuruja välillä.,Mutta entisenä vegaanina olen kyllä kuitenkin sitä mieltä,että elimistö voi paremmin sillä ruokavaliolla,ainakin itse koin sen niin.Kaipasin vaan liikaa juustoa ja muita herkkuja...
VastaaPoistatoki jokainen saakin syödä niinkuin haluaa, ja oma kehohan sen kullekin kertoo, mikä parhaiten toimii. Periaatteesta vain vastustan sitä, mihin se on niin monella mennyt. Jos kaikkien ruokaintoilu menisi jollain toiselta puolen maailmaa lennätettävällä tämän viikon uudella supermarjalöydöllä hifistelyksi, niin mikä maailma sitä kestäisi?
PoistaNiin sanos muuta,en ole tajunnut miksi Suomessa tuo ns.superruoan intoilu on mennyt niin pitkälle. Täällä ei sellaisia pahemmin ole,tai ei siis markkinoida sellaisia.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKuin omia ajatuksiani! Näistä uusista ruokarajoitususkonnoista on monelle elämän keskipiste. Ruoasta on hävinnyt nautinto, se on suorittamista, rajoittumista ja muidenkin ääneen paheksumista.
VastaaPoistaLääkärin diagnosoimat allergiat, keliakiat yms. totta kai rajoittavat ruokavaliota ja pienikin määrä väärää ruoka-ainetta voi olla hengenvaaraksi tai aiheuttaa kovia tuskia. Sitten on näitä ensyösitättaitätäkunseongurunmukaanmyrkkyä-tyyppejä. Työkaveri syö yleensä ainoastaan rahkaa, proteiinipatukoita ja säilykehedelmiä. Lisäksi suklaata. Sitten ĥämmästellään kun vatsaa kivistää eikä reikihoidotkaan auta...
Toinen tuttu valitteli myös vatsaansa ja oli varma, että gluteeni on syyllinen. Kokeissa ei löytynyt minkäänlaista yliherkkyyttä gluteenille, lääkäri kehotti juomaan reippaasti enemmän, jotta ruoansulatus toimisi. Pettymys oli suuri kun lääkärin diagnoosi oli "väärä"..."Mä olen niin huono juomaan vettä, kyllä mä taidan luopua gluteenista!"
Itse olen ollut 5:2-paastolla kaksi vuotta ja keventynyt 17kg. Silti en usko, että tämä elämänmuutos on se ainoa oikea kaikille. Meille se toimii ja sitoutuminen on helpohkoa, koska mitään ruoka-aineita ei ole tarvinnut täysin hylätä ja "paastopäivien" järjestystä voi muuttaa menojensa mukaan. Tämä on minulle elämäntapa, ei uskonto. Huvittavasti olemme mieheni kanssa "laihduttaneet väärin" joidenkin mielessä, kun emme tyystin ole luopuneet joistain ruoka-aineista.
joo-o. viisaita sanoja siellä. Aivan kuin ihmisillä ei ole enää mitään kykyä ajatella itse tai käyttää sitä järkeään. Jos minä vedän vaikka kokonaisen kakun, niin kyllä siinä maha on kipeä ja turvoksissa. Kyllä minulle silloin tulee mieleen, että vika oli siinä, että söin liikaa eikä siinä, että siinä saattoi olla gluteenia tai hiilihydraatteja. Toki väärään suuntaan (ja urakalla!) on menty siinäkin, että se ruoka on sitten se elämän keskipiste ja ainoan nautinnon lähde niin, että ihmiset lihottavat itsensä siihen kuntoon, etteivät ilman nostokurkea pääse traumojaan talk show'hun surkuttelemaan ja syyttelemään geenejään ja äitisuhteitaan sen sijaan, että ottaisivat vastuun omasta itsestään. Mutta ei se, että siitä ruoasta tulee paitsi persoonallisuuden jatke, myös sen korvike ja sitä kautta (ja taas väärällä lailla) sen elämän keskipiste myöskään onnea löydetä. Kyllähän se varmasti jonkinlaisen yleenkatseellisen tunteen siitä antaa, että elämä on niin kontrollissa ja paremmin kuin muilla, mutta sekö se tavoite sitten on? Ja tuo laihdutus... Yksi on varma, että rasvaiset maitotuotteet lihottavat, toinen on sitä mieltä että nimenomaan kevyttuotteiden lisäaineita on syyttäminen, kolmas hokee hiilareiden pahuutta ja neljäs on sitä mieltä että viljatuotteita vasta tarvitaankin. Huh.
PoistaTahtoisin roudata sen "vainluomukelpaaafrikkalaisiatanssejajasavirummunsoittoaharrastavan" maailmanparantajan Afrikan nälänhätäalueelle keskustelemaan aiheesta kuinka luomu on tosi hyväksi jokaisen keholle ja kuinka glueteeni on myrkkyä...
VastaaPoistaKukin syököön miten tahtoo, mutta joku tolkku pitäisi ihmisten saada koko homaan. Länsimaiden tapa leikkiä ruualla on todella irvokasta ja epäkunnioittavaa kaikkia muita kohtaan.
No niinpä. Ei ole köyhillä varaa ihanteisiin, sanottiin jossain. Tuo viimeinen lauseesi kiteyttää kyllä niin paljon!
PoistaIso kiitos tästä.
VastaaPoistaKeliakia ja esim. pähkinäallergia ovat vakavasti otettavia ongelmia, mutta gluteenittomuuden palvonta ja muut trendiruokavaliot ärsyttävät suunnattomasti, samoin se, että Suomen kaupat ovat pulllollaan -ton, -ton, -ton tuotteita. Luulen, että ison osan mukalaktoosiongelmat johtuvat ihan muusta kuin laktoosista, esimerkiksi maitotuotteiden makeutusaineista ja muuten huonosta ruokavaliosta. Tulimme juuri reiluksi kolmeksi kuukaudeksi Sveitsiin ja äsken ruokakaupassa iloitsin varsinkin maitohyllyllä aidoista tuotteista ja talven kotia paremmasta vihannesvalikoimasta (ja kirosin kaiken järjetöntä kalleutta).
Sanos muuta. Kun se terve järki. Ja se kohtuus. Enemmän kasviksia ja hedelmiä, vähemmän sokeria, kokojyväviljaa ja kuitua, vettä riittävästi ja mielellään sitä liikuntaakin. Tuota on hoettu vaikka kuinka pitkään, mutta ei mene perille. Ihmiset ovat niin piloille hemmoteltuja etteivät yksinkertaisesti kykene kantamaan vastuuta edes itsestään. Nuo -ton-ton-ton-tuotteet ovat itseäni mietityttäneet - ovatko ne ainesosat, millä niitä tuotteita on sitten käsitelty ja millä niistä poistettuja "pahoja aineita" on korvattu pitkällä tähtäimellä oikeasti turvallisia ja ihmiskehon tarvitsemia? Hyvää Sveitsin-talvea sinne, muuten :-)!
PoistaKiitos!
PoistaOlipa hyvä kirjoitus! Itse kuulun näihin vaikeisiin ihmisiin, koska olen vehnäallergikko. Siis ihan oikeasti allerginen =) Mutta vaikean ihmisen maineessa kuitenkin, ikään kuin olisi oma valintani olla allergikko. Tuttavapiiristä ja suvusta löytyy myös näitä ruokavaliouskovaisia, jotka hurahtavat milloin mihinkin. Mies on kasvissyöjä, mikä ei sinänsä mielestäni ole synti, koska pidän itsekin kasvisruoista kovasti. Itse olen ratkaissut asian niin, että jos esim. pidän juhlat, otan huomioon oikeat ruokavaliorajoitteet (keliakia, laktoosi-intoleranssi ja tietysti oma allergiani=) ja teen aina myös kasvisvaihtoehdon, mutta en huomioi huvikseen erikoisruokavaliota noudattavia. Toki esim. tätini, joka tällä hetkellä on trendikkäästi gluteeniton on tyytyväinen oman rajoitteeni mukaiseen ruokaan, joka hänellekin sopii.
VastaaPoistaNo vaikea olen minäkin mutta ihan muista syistä :-) Mutta niinhän se on: eivät ne allergiat ole kenenkään valinta. Myös omasta perheestä löytyy vaikean suolistosairauden vuoksi gluteenittomalle ruokavaliolle määrätty ihminen eikä se elo helppoa ole. Itse olen kyllä huiman onnekas siinä, ettei allergioita ole siunaantunut.
PoistaMinun täytyy myöntää, etten ihan saanut otetta tästä kirjoituksesta. Siis ymmärrät mutta et ymmärrä kuitenkaan? Siis että omista valinnoista ei saa kertoa, paitsi minä itse? Ei saa olla ongelmasyöjä, eikä kertoa muille omista valinnoistaan, paitsi jos on parantunut omasta ongelmasyömisestään, sitten on lupa puuttua muiden syömisiin/käyttäytymiseen?
VastaaPoistaJoo en minäkään ymmärrä sitä, että laktoosi ei käy, paitsi jos jälkkärinä onkin suklaavanukasta jne. mutta tämänkin ajattelen lähinnä ravintoloitsijan/yrittäjän kannalta. Minä tiedostan, että olen onnellinen siinä mielessä että itsellä ei ole mitään rajoitteita (kiwi-allergia ei ole minulle rajoite) ja pidän kaikesta, oikeasti ihan kaikesta hyvintehdystä ruuasta. Tiedostan myös, että olen onnellinen, kun minun kaikki sukulaiset ja ystävät ovat samanlaisia "maalaisjärkisiä" ihmisiä kuin minäkin, ettei moista nirsoilua (6-vuotiaita ei lasketa) tai itsestä numeron tekemistä löydy lähipiiristä ja vähän sen ulkopuolelta. Jollain on keliakia, joku treena tiettyä urheilua joka rajoittaa diettiä, joku on kasvissyöjä jne. mutta kukaan ei tee numeroa itsestään/dietistään. Jos kysytään, vastataan, mutta siinä kaikki. Tietysti ystäviviään/sukulaisiaan ei voi valita, mutta jos ympärillä pyörii vain ärsyttäviä ihmisiä, ehkä kannattaisi miettiä että vähän vähentäisi hengaamista sellaisten seurassa? Saattaa olla, että minullakin on joskus opiskeluaikoina käynyt joku tosi hankala ruokavieras, mutta ei ole käynyt toista kertaa ja onneksi olen unohtanutkin koko asian.
Nyt saatte nauraa ja luulla että vitsailen, mutta minusta lihaa syövä kasvissyöjä on oikeasti tosi fiksu termi, ja sellaisen ruokavalion soisin yleistyvän enemmänkin. Minusta juuri se on sitä joustavuutta, että ei olla tiukkoja kasvissyöjiä, vaan syödään myös silloin tällöin lihaa (enkä tarkoita tätä kritiikkinä kasvissyöntiä kohtaan). Tätini on ollut sellainen vuosikymmeniä, syö kyllä lihaa silloin tällöin, ehkä kerran pari kuussa, eli ei ole kasvissyöjä, mutta ei kyllä ole ihan perinteinen omnivorikaan. Minä menen enenmmän ja enemmän siihen suuntaan koko ajan, en syö joka päivä lihaa, ja usein tosi pieniä määriä (ja joo myönnän, joskus lihaöverit). En ole ajatellutkaan että jonkun mielestä se olisi naurettavaa! Haluaisin kuulla vähän perusteluja sille, että mikä siinä on naurettavaa, tai jopa ärsyttävää. Ihan oikeasti, aloin miettiä, että ärsyyntyykö joku siitä, että tilaan vaikka lounasravintolassa joskus kasvisruokaa, joskus liha/kalaruokaa? Vai vaan se, että sanon että olen lihaa syövä kasvissyöjä, joka siis määrittelee sen, että syön kasvisvoittoiseksi. Onko sekasyöjä sallittava sana, vai onko senkin "itsensä määrittelemistä ruuan kautta"?
Mutta siitä olen täysin samaa mieltä, että kun asiat on hyvin, voi kaikesta tehdä ongelmaa. Kun elämä ei ole jatkuvaa taistelua elossapysymisestä, keksitään muita ongelmia, ärsyynnytään, on masennusta ja kaikkea muuta mahdollista, mikä ei tulisi kuuloonkaan silloin kun pitää miettiä että selviääkö talven yli vai ei.
No kun jokaisella ihmisellä on oikeus tehdä ne valintansa, tuntuivat ne muista kuinka kummallisilta tahansa. Se on se meidän maialmankuvamme peruskivi. Tuohon kategoriaan menee niin radikaali ruokavalio vailla mitään pätevää syytä kuin vaikka nuo muut tekstissä luetellut.
PoistaMutta kun se harvoin jää siihen omaan valintaan: sitä pitää kuulutella ja aiheesta luennoida kaikille muillekin. Kyllä se tekee kanssakäymisen muiden ihmisten kanssa vaikeaksi kun sitten vaaditaan niitä "ei tuota ja ei tätä"- ruokia myös muualla.
Eniten minua vaivaa siis se perusteeton nirsoilu, erikoisuudentavoittelu ja noista numeron tekeminen.
Minä peräänkuulutan sitä tervettä järkeä: sitä, että sitä elämänsisältöä ei ole onnistuttu muualta löytämään, niin sitten täytyy väkisin rakentaa itselle joku jännittävä identiteetti vain jollain uudella erikoisruokavaliolla. Veikkaisin, että hieman itseensä ja niihin henkisiin avuihin menemällä noille ihmisille voisi löytyä elämään paljon mielekkäämpää ja perspektiiviä antavaa tekemistä.
Sekasyöjä on yksi asia ja silloin ihminen syö kaikkea. Sitten on kasvissyöjä, joka syö kasviksia. En ymmärrä mitä tuollainen fleksitariaanin kaltainen itsetehosteinen uusi etiketti kenellekään antaa (ja ihan samalla tavalla olen tosin hukassa seksuaali-identiteettien viidakossa: en ymmärrä, miksi pitää lanseerata cis-seksuaali).
Toinen asia, mihin toivoisin ihmisten suhtautuvan edes jonkinlaisella lähdekritiikillä on tuo erinäisten (ja, kuten aikaisemmissa kommenteissa mainittu) "asiantuntijasta" toiseen vaihtelevien teesien perässä juokseminen. Kohtuutta lukuunottamatta ei ole olemassa mitään universaalisti todistettua ja kaikkiin sovellettavissa olevia sääntöjä (tai no, kahdeksan lasia vettä on hyväksi kaikille, kahdeksan lasia Lasolia varmastikaan ei kenellekään).
Yllä oleva anonyymi tässä. Pidin termiä fleksitariaani huvittavana siksi, että siinäkin määritellään itseä syömisen kautta. Minusta on mahtavaa, että ihmiset syövät paljon kasviksia, lisäksi kalaa, kanaa, lihaa, kananmunia, ihan mitä tahansa, eikä minua haittaa yhtään, vaikka jostain ruoka-aineksesta joku nyt vaan ei tykkää. Silti jos vieraisilla ollaan, niin on aika epäkohteliasta ilmoittaa kovaan ääneen että meikäläinen ei muuten sitten pinaattiin koske, yök.
PoistaSe mitä pidän hullunkurisena on se, että me nykyään puhumme itsestämme / näemme itsemme ruokailun kautta: olemme kasvissyöjiä, lakto-ovo-vegejä, vegaaneja, makrobiootikkoja, omnivoreja, fleksitariaaneja, jne. Sekasyöjäkin kuulostaa lähinnä sekakäyttäjältä... (Eikö se sitä paitsi ole noin niin kuin normaaliruokailija?)
Mikä ihmeen tarve on määritellä itsensä sen mukaan, mitä syö? Paitsi tietenkin että se on muodikasta...
Olin opiskeluaikoihin useamman vuoden kasvissyöjä (ennen kuin se oli edes muodikasta, itsekorostusta tuonkin kertominen :) ja varmasti saarnasin asiasta. Olen itselleni sen verran armollinen, että hymyilen tuolle nuoruuden ehdottomuulle ja elämänvaiheelle jolloin luulee tietävänsä kaiken paremmin. Koska ruoka on Teeman dokumenttifilmienkin mukaan nykyisin itseilmaisun keino, lienee tämä esiin nostamasi ilmiö osa sitä. Niin kuin merkkilaukut ;)
VastaaPoistaodotas vain seuraavan postauksen paljastuksia :-) Silmiäni pyörittelen itselleni ja sille mainitsemallesi ehdottomuudelle vielä pitkään..!
PoistaOlen moneen otteeseen miettinyt myös tätä foodie-skeneä ja sitä ympäröivää hypeä, jonka ylläpitämisessä myös bloggareilla on roolinsa. Onko tämäkään ihan tervettä? Onko tämä itseriittoista ja ylenkatseellista hifistelyä?
Mikä on vielä "tervettä" ja "kohtuullista", missä vaiheessa ne ateriaa ympäröivät performanssit nousevat itse ruokaa olennaisemmaksi elämykseksi?
(feikkilaukku-kommentti oli, kuten toivon sinun ja muiden lukijoiden ymmärtäneen, varsin sarkastinen. Arvostan laatua, koska se kestää pidempään ja koska sen takaa löytyy tehtäväänsä koulutettu aikuinen ihminen, jolle maksetaan yöstä myös asiaankuuluvaa palkkaa kaikkine etuuksineen. Kopiotuoteteollisuus sen sijaan on varkauteen, riistoon ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen perustuva ala, jota en halua tukea. Mutta merkkilaukkukin on niinkuin kaikenlainen ruokaöveröinti: ei siitä ole persoonallisuuden korvaajaksi!)
Kaikissa muoti-ilmiöissä tulee överit, ja kun aktiivisesti seuraa jotain kenttää, näkee vielä lähempää ylilyöntejä. Ja kyllähän bloggaajat ovat osa ilmiötä, osana tuottamassa sitä. Katselin pari päivää sitten jo aiemmin tulleen Hulluna ruokaan -dokkarin, jossa ruodittiin juuri ruokamuoti -ilmiötä (kokit ovat rocktähtiä ja foodiet groupieta). Tässäkin varmaan tulee taantuma tai käännöspiste jolloin, trendien haistelijat siirtyvät fanittamaan jotain ihan muuta silloin massat ehtivät bistroihin (tai ovathan ne jo siellä).
PoistaMutta hyvää on se, että ruoka, sen alkuperä, hyvä palvelu, järkevät hinnat/laatu on noussut yleisen kiinnostuksen kohteeksi, ravintolaelämä on monipuolistunut, ruokakauppojen tarjonnasta ja hinnoista keskustellaan (muustakin kuin sisäänheittotarjouksista). Muoti-ilmiön laajenemisen myötä ruoan arvostus on minusta yleisemmin kasvanut, ja silloin myös markkinat toimivat hyvän ruoan puolesta.
Odotan mielenkiinnolla tuota seuraavaa postausta! Ja kiitos siitä ystävänpäiväpostauksesta, hekottelin sille tovin!
joo, tuota samaa dokkaria ristiriitaisin tuntein katselin. Se on se kohtuus. Hyväksi ihan kaikessa (vaikka ranskalaisten mukaan kohtuus kaikessa, myös kohtuudessa!) Ymmärrän, että se arjen pyörittäminen pitää suuren osan ihmisistä kiireisinä, mutta kyllä se olisi jonkin verran suotavaa kiinnittää siihen, millä itsensä ja perheensä käynnissä pitää.
PoistaEnglannista levinnyt hevosenlihakohu esimerkiksi oli ihan absurdia. Jos jaksaa tuijottaa ainoastaan hintalappua ja sitä, että saa ne valmiiksi tehdyt hampurilaispihvinsä alle punnalla, niin sitten on turha peräänkuuluttaa tuotanto-olosuhteita, kotimaisen työllisyyden kärsimistä ja tuotteen huonoa laatua.
(Toki kyllä tuossa pohditutti sekin,, miten on mahdollista, että tulee halvemmaksi roudata liha Englannista prosessoitavaksi jonnekin Itä-Eurooppaan ja sieltä takasin myytäväksi vakuumipakkauksissaan Englantiin, kuin hoitaa koko operaatio Englannissa?)
Kotimaisuus on (hieman tämän postauksen asiayhteyden vierestä viheltävä) hyvä esimerkki. Ihmisten pitäisi tajuta, ettei kauniilla puheilla kovin pitkälle päästä - palopuheiden ja ryhtiretoriikan tulee kääntyä myös käytännön toimiksi. Eivät ne kotimaiset tuottajat leivänsyrjässä sillä pysy, että kansa puhuu heidän suosimisensa tärkeydestä mutta lompakoillaan tukee sitä ulkomaista tuontia.
Toivon tosiaan, että jos tästä tämänhetkisestä ruokainnostuksesta (kaikki markkinoivat itseään foodiena...) jotain jää elämään, se olisi ihmisten kiinnostus ruoan alkuperään ja innostus tehdä sitä ruokaa ihan itse. Ruoka on kuitenkin niin paljon enemmän kuin vain välttämätöntä polttoaineitta siitä päivittäisestä kiireestä selviämiseen: se on historiaamme, kulttuuriamme,muistoja, elämyksiä, yhteisöllisyyden vahvistamista, jakamista, hiljentymistä, rauhoittumista, nautintoa... rakkautta.
Hyvä ja ajatuksia herättelevä kirjoitus!
VastaaPoistaTämänhetkiset ruokatrendit ja hypen kohteet ovat mielestäni melko suorassa yhteydessä tässä Hesarin jutussa esiteltyyn minäkeskeisyyteen perustuvaan ''hyvinvointiaatteeseen', joka on juuri nyt hyvinkin pinnalla; http://www.hs.fi/kulttuuri/a1420782889868 . Olemme niiin valtavan etuoikeutettuja saadessamme ylipäänsä shoppailla super- ja hypermarketeissa kaiken yltäkylläisyyden ja valinnanvaran keskellä, että siinä helposti sokeutuu maalaisjärjelle ja yksinkertaisille tosiasioille.
Tunnustan myös joskus itse ehkä määritteleväni itseäni ruokavalion kautta ja ruuanlaiton ja reseptien pohtimisen olevan melko iso osa vapaa-aikaani. Haluaisin omilla valinnoillani tukea ympäristön kannalta kestävää kehitystä ja aiheuttaa mahdollisimman vähän harmia kenellekään - oli kyseessä sitten eläin tai toinen ihminen. En ole ehdoton minkään ruoka-aineen suhteen (paitsi maitotuotteiden, koska intoleranssi) ja vältän tekemästä ruokavaliovalinnoistani isoa juttua. Syön mitä tarjotaan mahdollisuuksien mukaan enkä koskaan paasaa, koska tiedän miten rasittavaa se on - olkoon tämä sitten sitä muiden ihmisten kunnioittamista :) En myöskään usko että jeesustelulla saadaan aikaa muutoksia. Esimerkiksi omassa blogissani haluan lähinnä tarjota vaihtoehtoja ja saada ihmiset huomaamaan kuin huomaamattaan, ettei kaiken tarvitse olla niin ehdotonta; että parempien valintojen tekeminen, niin oman terveyden kuin ympäristönkin kannalta, voi olla helppoa ja palkitsevaa. Ettei tarvitse olla 100% minkään ruokavaliofilosofian noudattaja. Että kohtuus kannattaa, myös kohtuudessa ;)
Mutta tämänhetkisistä ruokatrendeistä vielä sen verran, että uskon kasvipohjaisen (plant-based) ruokavalion kasvattavan suosiotaan entisestään. Toivon ja uskon, että se muuttuu ajan myötä trendistä lähinnä uudeksi normiksi, sillä tämänhetkisten kulutustottumustemme jatkaminen sellaisenaan ei yksinkertaisesti ole kestävää.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista!
asiaa puhut, sinäkin. Mm. tuon mainitsemasti kestävyyden nimissä on selvää, että lihansyönti ei ole maapallolle se helpoin rasite. Sitäkin silmälläpitäen pyrin kannustamaan siihen "enemmän mutta parempaa" ja "muutakin kuin pelkkää filettä"- ajatteluun.
PoistaToki bloggaus määrittää myös minua, joskin tuntuu, että enemmän muiden ihmisten silmissä. Välillä tuntuu, ettei kukaan enää edes usko minun osaavan puhua mistään muusta kuin ruoasta :-)!
Ruoan terveydelliset, ekologiset, eettiset ja sosiologiset aspektit ovat sinänsä varsin mielenkiintoisia (jep, osataan täällä tosiaan puhua muustakin kuin ruoasta...!) ja toisinaan jopa jännästi keskenään ristiriidassa.
Jos jotain alkuperäiskansojen supermarjoja ryöstöviljellään jossain kolmannessa maailmassa jotta niitä on tarpeeksi länsimaailmaan lennätettäväksi kaikennäköisten niiden nimeen vannovien Gwyneth Paltrowien nälän tyydyttämiseksi, mitäs se luonto ja hiilijalanjälki siihen sanoo?
On eettistä olla kasvisyöjä, koska se suojelee eläinten oikeuksia ja vähentää lihankasvatuksesta johtuvaa ympäristön kuormittumista. Hälsans kök- vegaanituoteperheen ansiosta se on vielä helppoakin. Mutta entä jos saman yrityksen rahoilla tehdään yhteistyötä siirtokuntien rakentamista rahoittavien ja siten jonkun etnisen ryhmän ihmisoikeuksian polkevien tahojen kanssa?
Ja mitä jos ne kasvissyöjän ruokavalion perustan muodostavat vihannekset ja hedelmät tulevat siirtokunnista ja sitä kautta ovat merkittävä syy siihen, miksi useat palestiinalaisalueet joutuvat elämään ilman WHO:n määrittelemää riittävää vesimäärää?
Pohdittava se ei maailmasta pohtimalla lopu :-) Ja hei - kiitos vielä kun olet mukana matkassa!
Tiedän kyllä, että minulla on usein pitkät, hämmästyttävän pitkät piuhat, mutta tämä postaus ja sen kommentit ovat saanet pääni sen verran pyörälle, etten ollenkaan enää ymmärrä postauksesi pointtia! Ensin luulin ymmärtäväni, (siinä vaiheessaei ollut vielä kommentteja) ja olevani melkoisen samaa mieltäkin, mutta kommenttien lukemisen jälkeen en enää tiedä mitä mieltä olet ja miksi. Outo ja hämmentävä tunne. Ja sen lisäksi en tiedä enää mitä mieltä olen itsekään. Se lienee suurin huolenaiheeni, tai ainakin pitäisi olla. :)
VastaaPoistanojaa-a. enpä tiedä mitä tuohon enää sanoa :-)
PoistaHei!
VastaaPoistaOlipa mielenkiintoinen teksti, ja olen itsekin pohdiskellut samoja asioita. Miksi nykyään niin monen pitää keksiä/omaksua älyttömiä rajoitteita, jos niille ei ole mitään todellista (esim. terveydellistä) syytä? Itsekorostusta se kai on ja voi olla yhteydessä siihenkin, kuinka nyt on muutaman vuoden ajan puhuttu siitä miten työelämässä pitäisi tehdä itsestään brändi. Vaikuttaa, että ihmisen pitäisi olla lokeroitavissa tiettyjen ominaisuuksien alle, ja se on minusta puistattava ajatus. Miksi ei vaan voi olla sellainen kuin on? Eikö ihminen enää tunne itseään, jos ei voi sanoa kuuluvansa johonkin ryhmään?
Joillain tässä ruokahommassa voi olla motiivina myös hallinnan tunne: elämässä on niin paljon kontrolloimattomia tapahtumia, että ruokavalio on yksi harvoista joihin voi itse vaikuttaa. Toisaalta ruokavalikoimakin on niin laaja, että jotkut voivat kokea vaikkapa painonhallinnan helpottuvan, kun käyttää vain tiettyjä tuotteita eikä "hairahdu" muihin. Yhtä kaikki, maalaisjärkeä saisi olla näissä hommissa mukana rutkasti enemmän :)
Vielä tuosta fleksitarianismista, siinäpä yksi esimerkki luokittelusta, joka vaikuttaa niin keksityltä kuin olla ja voi... Siis kasvisvoittoinen ruokavalio, jossa silloin tällöin kulutetaan lihaa on perusterveellinen, ja oli lisäksi täysin normaali ruokavalio ennen nykyistä lihan päivittäistä saatavuutta. Mutta onhan se hyvä, jos on olemassa edes yksi suuntaus joka ohjaa ihmisiä oikeasti terveellisen ruokailun pariin, eikä käske jättämään sitä-ja-tätä pois.
Lopuksi haluaisin vielä selventää, että ammattinimike laillistettu ravitsemusterapeutti on Valviran suojaama nimike ja vaatii yliopistotutkinnon. Muut, kuten ravintoterapeutti, -neuvoja, - asiantuntija jne ovat täysin vapaasti käytettävissä ja voivat perustua vaikka parin viikon kirjekurssiin. Niiden taustalla voi olla myös kaupallisia intressejä.
hei, kiitos sinullekin kommentistasi. kiinnostavia ovat olleet kaikkien teidän palautteet.
Poistaravitsemusterapeutti on tosiaan eri asia, jossa, samoin kuin lääkäri ammatissa, on tosiaan jotain pohjaakin. mutta juuri nuo mainitsemani ravintoterapeutit ja elämänhallintakonsultit noita ohjeitaan omilla aivoilla ajattelemaan kykenemättömille suoltavat, vailla mitään ihan oikeasti tieteellistä perustetta.
Mikäli et ole sattunut käymään the guardianin sivuilla, ajattelin että saattaisit olla kiinnostunut lukemaan tämän jutun:
VastaaPoistahttp://www.theguardian.com/lifeandstyle/2015/feb/25/gluten-free-diet-life-saving-fad
Pysytään me vain kaikkiruokaisina :)
näin tehkäämme - yhdessä tuumin :-)
PoistaMielenkiintoinen aihe ja teksti.
VastaaPoistaOlen itse kasvissyöjänä pohtinut paljon juuri tuota ärsyttävyysasiaa. Olen huomannut, ja saanut suoraa palautettakin siitä, että ruokavalioni (ja samalla myös minä) on muiden mielestä ärsyttävä. En vain ihan ole saanut kiinni siitä, miksi.
En syö eläimiä, mutten koe tarvetta käännyttää muita. Syökööt kukin mitä haluaa. Ravintolassa pyydän kasvisruokaa, jos sitä ei valmiiksi ole listalla. Kertaakaan ei ole käynyt niin, että olisin jäänyt nälkäiseksi. Vierailua ennen kerron isännälle tai emännälle ruokavaliostani, koska se on mielestäni kohteliaampaa kuin se, että vain hiljaisesti jätän syömättä tarjotun ruuan.
En tee ruokavaliostani numeroa, mutta eihän se huomaamattakaan jää, että lautasellani on eri annos kuin pöytäseurueella. Sen sijaan moni muu tekee ruokavaliostani ison asian. Kysellään, saanko varmasti kaiken tarvittavan kasviksista. Ihmetellään, tarjoanko lapsilleni samaa lihatonta ruokaa. Kyseenalaistetaan urheiluharrastukseni, koska lihaa syömättömänä en varmasti voi saada riittävästi proteiinia. Olenpa joskus saanut sähköpostilla linkkejä tutkimuksiin, joissa kerrotaan lihansyönnin yhteydestä aivojen kasvuun...
Olen joskus kommentoinut ravintolassa ruuan olevan pahaa, ja tuntuu, että nimenomaan kasvissyöntini tekee kommentistani paheksuttavan: kiittämätönkin se on vielä, vaikka on erityisesti valmistettu vaatimuksien mukainen ruoka. Jos lihansyöjä kommentoi pihvin olevan kuivaa tai sitkeää, ei siitä hermostuta niin herkästi. Tai tämä on siis kokemukseni.
Miten minun pitäisi toimia, etten enää ärsyttäisi muita? Millaisella käytöksellä muut oppisivat suhtautumaan ruokavaliooni kiihkottomasti? En halua aiheuttaa vaivaa tai vaikuttaa kiittämättömältä, mutten oikein osaa salaillakaan syömistäni.
Hyvä kirjoitus!!
PoistaVoi Erja ystäväni, etpä arvaa kuinka paljon mieltäni taas lämmitti postauksesi, tuoden mieleen monen monta tapausta ja tapahtumaa erilaisten ruokien ja ruoka-aineiden valmistuksesta ravinnoksi kelpaavaan muotoon ottaen huomioon eri kulttuurit, ruokakulttuurit, uskonnot, ideologiat jne. joihin törmätessäni olen koettanut tai ainakin yrittänyt ymmärtää kunkin osaa suurella suvaitsevaisuudella ja osallistunut ruokailutapahtumiin heidän vakaumustaan kunnioittaen, kuin myös saadessani heitä vieraakseeni olen heille ateriat valmistanut rakkaudella, osoittaakseni heille omaa vajavaista kykyäni välittämisestä. Kieltämättä ollenkaan sitä, etteikö ärsytyskynnys olisi joskus ylittynyt niistä peitetarinoista suoraansanomisen sijasta, että en tykkää. Voihan niissä olla jotain perääkin, vähän niinkuin Himangan akan pierussa, jossa oli puolet paskaa. Jokainen tulkoot kuitenkin autuaaksi omalla uskollaan
VastaaPoista