tiistai 27. tammikuuta 2015

Juu, juu, juureksia! Kermainen juurespyttipannu (gluteeniton, kosher)



For English, please see here

* * * 

Kermainen juurespyttipannu on ihanan lohdullinen lisäke melkeipä mille tahansa!

* * * 

Kaupassakäyminen on edes jonkinlaista eettisyyttä ja kestävää kulutusta tavoittelevalle herkuttelijalle yhtä jatkuvaa miinakenttää. Kumpi on eettisempi valinta: Suomessa luontaisen sesonkinsa ulkopuolella kasvihuoneessa tuotetut vihannekset tai tuoreina Suomeen lennätetyt ulkomaanserkkunsa? Kuinka paljon lihaa olisi suotavaa syödä? Onko ulkomainen luomukana parempi kuin kotimainen, mutta arveluttavan alkuperän omaava tehotuotannon tulos? Onko perusteltua ostaa maapallon toiselta puolen tuotettuja äyriäisiä jos sellaisia ei Suomesta yksinkertaisesti saa? 

Valintoja tehdessä vaakakupeissa painavat niin maku, hinta, hiilijalanjälki kuin etiikkakin. Mutta miten päättää, mikä noista ostopäätöksen hetkellä voiton vie?

Juurekset ovat onneksi melkoisen debattivapaa vyöhyke. Palsternakka tuskin innostaa ketään barrikadeille eikä porkkanakaan ole tainnut vielä ainoatakaan vapautusliikettä synnyttää. Ne nyt ainakin ovat kotimaisia ja pääsääntöisesti varsin edullisiakin. Niissä on myös ihanan lempeää makeutta, jota olen taas hiljattain oppinut arvostamaan ihan uudella lailla. Tätä kermaista juurespyttipannua onkin pöydässä viime aikoina nähty useampaankin otteeseen.

Lisäkkeenä neljälle


Kermainen juurespyttipannu


1 iso sipuli
3 valkosipulin kynttä
650 gr juureksia (tässä porkkanaa, palsternakkaa ja lanttua kaikkia yhtä paljon)
1 tl sinappia
2 dl kermaa (tai 200 gr prk crème fraîchea)
2 rkl tuoretta timjamia
suolaa, valkopippuria

paistamiseen: 1 reilu rkl voita ja toinen samanlainen öljyä

Kuori ja kuutioi juurekset. Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Freesaa niitä heti pannulla voin ja öljyn seoksessa ja kääntele sitten joukkoon juureskuutiot. Suolaa ja pippuroi ja paista kannen alla kunnes juurekset ovat al dente - kuutioiden koosta riippuen 10-15 minuuttia. 

Sekoita sinappi, kerma ja timjami, kaada pannuun, nosta lämpöä ja jatka kypsentämistä viitisen minuuttia tai kunnes juurekset ovat kypsiä. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa. 




Tämä on helppo ja nopea, lohdullisen lämmittävä lisäke liki mille tahansa liharuoalle. Esimerkiksi näille karpalo-rosmariini-hirvipullille...! 


______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



       



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti