perjantai 16. tammikuuta 2015

Matkamessut 2015

For English, please click here

* * * 

Messuhalli on taas pullollaan ihanaa inspiraatiota matkakuumeseen. Vaan mistä sitä valitsemaan kun kaikki kiinnostaa? Kun ihan joka paikkaan olisi kiva päästä? Tämänvuotisten messujen partnerimaa on taianomainen Egypti - ensikertalaisten joukosta löytyy puolestaan mm. Madagaskar (kyllä - se on oikea maa, ei vain piirroselokuva!)

Ja iiksis, iiksis, edustettuna on myös Kissabloggarin ja minun unelmamatkakohde; tuo Aasian hämmentävä helmi: Pohjois-Korea! Alla oleva kuva ei tosin sieltä ole. Vaikka ihan varmasti voisi olla -sehän on kuulemma maanpäällinen paratiisi!




Veri vetää yhä Espanjaan vaikka vieläkin sen ajattelu pikkuisen kirpeitä kyyneliä kirvoittaa. Kovin houkuttelisi myös toinen vanha kotimaani Tunisia- turvallisuustilanteen tuolloin ollessa mitä se oli, jäi siitäkin maasta niin paljon näkemättä. 

Arabikevään jälkimainingeissa turpiinsa tosissaan saanut turismi on kuulemma elpynyt jo kiitettävästi ja espanjalaiset, ranskalaiset ja venäläiset turistit, joiden keskuudessa Tunisia on jo pitkään ollut suosittu kohde, ovat löytäneet maan uudestaan. Englantilaisturistien kohdalla matkailu on jopa kasvanut. Skandinavia sen sijaan arkailee yhä ja Suomestakin sinne (osan vuodesta) matkoja järjestävä Detur on alan ainoa operaattori. 

Kokemuksesta voin sanoa, että hieno maa se on. Ei yhtään niinkuin Jemen. Tai... Afganistan. 





Tunisian edustaja surkuttelikin, kuinka ulkomaailman silmissä naapurimaissa yhä jatkuvat levottomuudet varjostavat Tunisiankin imagoa - siitäkin huolimatta että Tunisia, Arabikevään kehto, on myös "sen ainoa menestystarina".

(Valitsivat siellä juuri demokraattisilla vaaleilla uuden presidentin. Joka on suunnilleen yhtä vanha kuin demokratiakin.)




Poliittiset heilahtelut ja naapurimaiden levottomuudet ovat vaikuttaneet myös Israelin matkailuun. Finnair on kuitenkin kuulemma avaamassa uudelleen kertaalleen keskeytetyn Tel Avivin reitin ja tulossa ovat lokakuussa kuulemma (ainoana Pohjoismaana!) myös suorat lennot Eilatiin. Kesäkuussa olisi esimerkiksi Kuolleenmeren oopperafestivaali, jolle Unescon maailmanperintökohde Masada tarjoaa epäilemättä huikaisevat puitteet. Tel Aviv ja Nasaret pullistelevat elämyksiä ruokamatkailijoille - jälkimmäinen on sen yhden maailmalle tuottamansa parrakkaan miehen lisäksi erityisen tunnettu keittiöstään, joka yhdistelee naapurimaiden perinteitä.

Matkoja, unelmia ja inspiraatiota löytyy ihan joka makuun. Ja budjettiin. Muista siis käyttää hyväksesi messutarjoukset! Kaikki messutarjoukset löydät täältä. Vaeltamaan Himalajalle? Safarille Afrikkaan? Karibian risteilylle? Ranuan eläinpuistoon...? 

(Viimeinen palkittiin muuten eilen messuilla Vuoden kotimaisena matkailukohteena. True story.)




Sosiaalinen media on tänä vuonna valjastettu tosikäyttöön: ainakin Finnairin ja Turkin osastoilla itsensä häshtäggäämällä osallistuu matkapalkintojen arvontaan. Itse olen tosin jo päättänyt tuon Turkin palkinnon voittaa, joten sen voitte jättää väliin...!




Eri maiden osastot esittelevät myös kulttuuriaan mm. käsityöläisten kautta. 




Taiwanin osastolla voit testata, miltä nimesi näyttää kiinaksi. Omani esimerkiksi näyttää...vaikealukuiselta.





Malesian osastolla voit puolestaan teetättää itsestäsi muotokuvan esimerkiksi kirjastosi takanedustaa tai sikarihuonettasi koristamaan. Ihan ilmaiseksi! (säästyvät rahat niihin kerubien käsinkäärimiin Cohiboihin!)





Aina ei tarvitse mennä maapallon toiselle puolen - joskus tuo Itämeri riittää. Eestin eri alueet esimerkiksi ovat varsin vahvasti esillä.




Myös kotimaan kohteet ovat hyvin edustettuina ja kuten viime kesämmekin osoitti, on kotimaassakin paljon nähtävää. Yksi päivän yllättäjiä oli suomalaisten viinitilojen anti. Hermannin Viinitilan kuohuviinit yllättivät todella iloisesti, niin allekirjoittaneen kuin viinikonossööreistä hurmaavimman: Hellan ja Viinilasin välissä- Johannan. 

Puolikuivan Hengin tuoksusta ei olisi edes arvannut, ettei kysessä ole rypälepohjainen kuohuva. Hapot kohdallaan, hiivaisuudesta ei tietoakaan, hienovaraisen pirtsakka ja silti tasapainoinen mineraalisuus. Sami Tallbergin suosikiksi noussut, Extra Brut- tyyppinen koivunmahlasta (!) tehty skumppa oli valitettavasti tehtaaltakin loppunut - seuraavaan kertaan siis!

Mukaan ei tuotteita voinut luonnollisestikaan lainsäädännöllisistä kiemuroista johtuen ostaa, mutta joitain tuotteita saa Alkon tilausvalikoimasta. Koko valikoimaa varten täytyy matkustaa viinitilan myymälään. PS. tulossa on muutaman vuoden päästä viskiäkin. Olisikohan Ilomantsi seuraavan maakuntamatkan kohde...?




Eipä messuilla muutenkaan pääse nälkä yllättämään (mihinkäs tiikeri raidoistaan ja ruokabloggari nälästään...)!






Valikoima on pitkälti mm. Viinimessuilta tuttua, joten hamstraamaan pääsee taas vaikka ihanaa italialaista kinkkua (operaation takaa löytyy muuten niinikään Bulevardin Casa Italiaa pyörittävä, huippusuositun Appelsiineja ja hunajaa- blogin Jaelin velipoika!) 




Tai niitä ihania espanjalaisia makkaroita...!

Messukierros on hyvä päättää kotoisasti Ruotsin osastolla, jossa tarjolla on fikaa. Med kanelbullar, förstås!




Matkamessut Messukeskuksessa tänään 12-19, lauantaina 10-18 ja sunnuntaina 10-18. Tervemenoa!




*Yhteistyössä Matkamessujen kanssa*


(tekstissä esitetyt kommentit kirjoittajan omia eivätkä mitenkään edusta tapahtumanjärjestäjän linjaa. Tai hyvää makua.)


___________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      




6 kommenttia :

  1. Pohjois-Korea, mitämitä ?!?!?!???!!!! Nyt säästöpossukaupoille molemmat , tätä ei voi jättää väliin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mutta kyllähän ne varmaan tällaisille sosiaalisen median moniala-ammattilaisille ja korkeamman kulttuurin ambassadööreille jonkinlaisen pressimatkan piffais, eikö? Eikö ne kuitenkin ole varmaan myös öljystä, timangeista ja muista pohjattomista luonnonvaroista rikastunut ökyvalta?

      Poista
  2. Pohjois-Korea? Voisi olla mielenkiintoinen kohde,mutta poispääsy voisi muodostua ongelmaksi;D
    Finnair taisi todellakin uudistaa ne lennot,sillä poikani on tulossa huhtikuussa tänne. Ja pakko olla niitä lentoja kesälläkin,sillä en jaksa lentää toisen maan kautta ,kun olen nyt tottunut Finskin suoriin lentoihin...
    Hieno katsaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanos muuta. itse en ole vielä koskaan pääsyt tuolla välillä kokeilemaan suoria lentoja joten voin varmuudella sanoa, etten todellakaan ole aamukolmelta Ben Gurionilla parhaimmillani kun olen siinä välissä ehtinyt tuntitolkulla jossain itäeurooppalaisella kentällä notkua... :-)

      Poista
  3. Järkyttävän suuria houkutuksia tarjoilet, voi ei! Ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. syytetään yhdessä Messukeskusta :-) täällä jo mietitään että kummasta luovutaan ensin - asunnosta vai ruoasta, sillä reissuun on päästävä! pian!

      Poista