tiistai 21. tammikuuta 2014

Marokkolainen appelsiinisalaatti

Tätä salaattia minulle suositeltiin Marokon osastolla taannoisilla Matkamessuilla ja se menikin kokeiluun samantien, sillä keveydessään ja värikylläisyydessään se yhdistää kaksi tämän hetken suosikkiraaka-ainettani: granaattiomenan ja appelsiinin. Molemmat ovat lisäksi täynnä C-vitamiinia, jota tähän vuodenaikaan todellakin tarvitaan!

Salaatti on helppo, valmistuu nopeasti ja koostuu vain muutamasta raaka-aineesta, mutta jotenkin siinä on vain kaikki kohdallaan. Ihan älyttömän hyvää! Ja niin freesiä!





Granaattiomenaa on muuten Välimeren maissa viljelty ja nautittu jo tuhansien vuosien ajan, joten superfoodia tämä on sieltä ihan old schooleimmasta päästä. Kreikkalaisessa mytologiassa tämän kerrotaan Haadeksen, Manalan hallitsijan tarjoamana aiheuttaneen sinne osaksi vuotta tuomitun Persefonen hedelmättömyyden, joten tätä on antiikin Kreikassa kuulemma käytetty myös ehkäisy(ja raskaudenkeskeytys!)metodina. Näihin kysymyksiin suosittelen hakeutumaan tämän blogin sijaan gynekologille tai apteekkiin, mutta antioksidanttien lähteenä on tämä mitä erinomaisin.

Sitäpaitsi - hedelmällisempää hedelmää on vaikea kuvitella: yhdessä granaattiomenassa on keskimäärin yli 600 siementä!




Neljälle

4 appelsiinia
1 granaattiomena
2,5 dl suolaamattomia pistaasipähkinöitä karkeasti rouhittuna
2,5 dl turkkilaista jogurttia
hunajaa
1 tl kanelia

Lohkaise appelsiinien päät pois, niin että ne ovat tasaiset ja pysyvät pystyssä. Kuori ne sitten hedelmälihaan saakka veistä ylhäältä alas kuljettaen. Siivuta ne sitten ja aseta tarjoilulautaselle. Ripottele päälle granaattiomenan siemenet. Lusikoi jogurtti salaatin päälle, lorauta päälle hunaja sekä pistaasit ja ripottele vielä päälle kaneli. Nauti vaikka sen chai ma naa naan kanssa!





Lisää granaattiomenareseptejä löydät muuten täältä!


__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

19 kommenttia :

  1. Kaunista ja herkullista. :)

    VastaaPoista
  2. Vielä kun fileroi appelsiinit, ei tule yhtään kalvoja mukaan! Mutta nätti on noinkin ja tuo sinun jogurttikekosi appelsiinien päällä on jotain niin kutsuvan näköistä :D

    VastaaPoista
  3. Ihanan värinen salaatti, malttaako syödä kun menee ihailun puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no malttaa toki :-) sen verran joutuisaan sitä tekee vaikka uuden satsin ihailtavaksi!

      Poista
  4. Superkaunis salaatti (ja ihana ihana ihana tarjoiluastia), superfoodia kaikille aisteille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juurikin näin :-) tämän vuoden lupaus on ihan oikeasti panostaa noihin kuviin - se ruoan tuoma nautinto kun lähtee siitä, että ensin ravitaan silmät ja sielu :-)

      Poista
  5. Appelsiinit ovat todellakin parhaimmillaan. Lajikkeissa on vaan tosi paljon eroja, osa on hyvinkin kuivia ja erityisesti mauttomia, mutta yksi on ylitse muiden, nimittäin JAFFA ei petä koskaan,nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan totta - joskus olen mehua yrittänyt puristaa sellaisista yksilöistä ja tuntui kuin nahkaa olisi runnonut!

      Poista
  6. Sulla on kyllä ihanat marokkolaisfiilikset kuvissa :)

    VastaaPoista
  7. Etkös sä joskus kertonut, että tasan 613 siementä per hedelmä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo-o ja muistaakseni sen jossain vaiheessa korjasinkin - kävi ilmi että se olikin urbaani legenda. Kunhan joku vielä sen sille rabbillekin kertoisi... ;-)

      Poista
    2. Kunhan kiusoittelen ;) Kuulostikin legendalta ihan, mutta hei, mulle(kin) menee läpi legenda kuin legenda ja sinänsähän se on ihanan lohdullista. Säilyy lapsenusko ja positiivisuus kun uskoo kaikenlaista, näkisin ma :)

      Poista
    3. no täytyy sanoa etten ole kyllä kertaakaan niitä pirulaisia yksitellen lähtenyt laskemaan... :-)

      Poista
  8. Ensi yönä näen unta tuosta annoksesta :)

    VastaaPoista