lauantai 27. toukokuuta 2017

Juutalainen penisilliini- juutalaisäidin kanakeitto matzopalloilla (gluteeniton, kosher)


Tämä juutalainen kana-nuudelikeitto löytyy jokaisen Jiddishe maman reseptiarsenaalista - sen kun sanotaan parantavan vaivan kuin vaivan!

* * * 

Juutalaisäidin kanakeitto_juutalainen kanakeitto_jiddishe maman kanakeitto_kosher_gluteeniton_Andalusian auringossa_ruokablogi


Kevätauringon helliessä vihdoin Skandinaviaakin luulimme pahimman olevan jo ohi. Päivittäin lupaavasti kohoavat lämpötilat antoivat ymmärtää, että strategisimmasta riskijaksosta olisi jo selvitty vailla ihmisvahinkoja. 

Kesä tulisi ja sen myötä onnemme saisi jatkua loputtomien piknikkientäyteisten suvipäivien katkeamattomana unelmana. 

Vaan toisin kävi. 

Vain muutama päivä Shampanjaristeilyltä kotiuduttuamme synkät pilvet alkoivat kasaantua. Ensin oireili minun kurkkuni, osoittautuakseen onneksi vääräksi hälytykseksi. Mutta sitten se iski. Kaikista pahin mahdollinen kauhuskenaario kävi toteen. Kyyneleet kihoavat silmiini jo tätä kirjoittaessani. 

Miesflunssa. 

Taudeista kauhein kaatoi Göteborgaren, tuon armottoman ammattisotilaan sängyn pohjalle, riisuen hänet säälimättömästi täysin paljaaksi kaikista huippuunsa hiotuista selviytymistrategioista (ja taannuttaen hänet kolmivuotiaan taaperon tasolle). 

"Sattuu. Paha olla. Teen kuolemaa."

Tulossa oli kamppailu, josta vain harva selviää. Onneksi toinen meistä uhkui taistelukuntoa ja tiesi juuri, mitä aseita tähän koitokseen vaadittaisiin. Jiddishe maman juutalaista kanakeittoa.


Juutalaisäidin kanakeitto_juutalainen kanakeitto_jiddishe maman kanakeitto_kosher_gluteeniton_Andalusian auringossa_ruokablogi_2


Tämä on keitto, joka löytyy jossain versiossaan maailman jokaisen Jiddishe maman ja bubben eli juutalaismamojen ja isoäitien reseptiarsenaalista. 

Myös juutalaisen penisilliinin nimellä tunnetun keiton on kautta sukupolvien todistettu tepsivän niin sydänsuruihin, flunssiin kuin kaikkeen muuhunkin alakuloon ja ahdistukseen, mitä elämä tielle toisinaan heittää.

Amerikkalaisessa lääkärilehdessä vuonna 2000 julkaistun artikkelin mukaan väitteellä on jopa jonkin verran tieteellistä perustaa: joku kanakeitossa nimittäin sai kehon hillitsemään valkosolujensa hyökkäystä tulehdusta vastaan ja auttoi lieventämään tulehdustiloja. 

(Keksiikö kukaan teini-ikäinen mitään masentavampaa? Että jopa tiede osoittaa äidin tietävän parhaiten?)

Ehkä salaisuus on  keiton ravintoarvoissa? Ehkä se on sen tukkoisuutta helpottava lämpö? Nestetasapainoa elvyttävä koostumus? 

Tai ehkä se on se minkä tahansa ruoanlaiton tärkein ainesosa: rakkaus. 


Juutalaisäidin kanakeitto_juutalainen kanakeitto_jiddishe maman kanakeitto_kosher_gluteeniton_Andalusian auringossa_ruokablogi_3


Keitto tunnetaan juutalaiskeittiöiden ulkopuolellakin ja veikkaan, että moni teistäkin on ainakin kuullut tuosta keiton eksoottisimmasta osasta; matzopalloista. 

Matzojauhoa (tai matzolevyjä, josta ne saa itse jauhettua) saa Suomesta vain yhdestä paikasta (Helsingin synagogan viereisestä Zaafran-delistä), mutta niiden puutteessa ne voi korvata myös tehosekoittimessa hienoksi jauhetuilla water cracker-voileipäkekseillä.

(Hyvää ja lohdullista keitto on toki ilmankin ja pysyy näin myös gluteenittomana.) 

Mikäli nuudelit haluaa jättää keitosta kokonaan pois onnistuu sekin - lisää siinä tapauksessa varsinaisen keiton valmistuksen yhteydessä lisättävien juuresten määrää. 

Nuudelin/ spagetin sijaan voi käyttää mitä tahansa pastaa - taaperovaiheeseen taantunutta potilasta kun elvyttävät kummasti myös esimerkiksi nallekarhun muotoiset pastakuviot...


Juutalaisäidin kanakeitto_juutalainen kanakeitto_jiddishe maman kanakeitto_kosher_gluteeniton_Andalusian auringossa_ruokablogi_4


Neljälle - kuudelle


Jiddishe Maman kanakeitto - juutalaisäidin kanakeitto:


1 kokonainen kana (n. 2 kg)
n. 2,5 l vettä

2 isoa porkkanaa (tai 3 pienempää)
2 isoa sipulia (tai 3 pienempää)
1 tl suolaa
1 rkl kokonaisia mustapippureita
3 isoa valkosipulinkynttä
3 laakerinlehteä
persiljapuntin varret hienonnettuna
tillipuntin varret hienonnettuna

1 iso porkkana / 2 pienempää
1/2 isosta purjosta/ 1 pieni purjo
75 gr spagettia (tarvittaessa gluteenitonta)
loput tillistä ja persiljasta

Pyyhi kana kuivaksi ja aseta isoimpaan taloudesta löytyvään kattilaan. Kaada perään niin paljon vettä, että se peittää kanan noin 10 sentin verran. Kuumenna poreilevaksi. 

Leikkaa sipuli ja porkkanat rouheiksi paloiksi. Murskaa valkosipulinkynnet veitsen hamarapuolella. 

Kypsennä kanaa puolen tunnin verran kuorien pinnalle muodostuvaa vaahtoa ja rasvaa (säästä 3 ruokalusikallista kananrasvaa eli schmaltzia matzopalloihin). 

Kun sitä ei enää muodostu, kaada kattilaan loput liemen ainekset ja jatka keittämistä hienoisesti poreillen vielä 1,5 tunnin ajan. 

Nosta kana liemestä ja siivilöi liemi. Tarkista maku ja mausta maun ja tarpeen mukaan joko suolalla ja pippurilla tai kanaliemikuutiolla. Valmista matzopallomassa tässä vaiheessa. 

Jos haluat maksimoida keiton kirkkauden, voit tässä vaiheessa jäähdyttää liemen ja kuoria sen pinnalle mahdollisesti kertyneen rasvakerroksen. 

Kun kana on jäähtynyt käsittelykelpoiseksi, poista sen nahka ja riivi liha luista. Leikkaa vihannekset ohuiksi suikaleiksi ja katko spagetti vihannesten kanssa samanmittaisiksi pätkiksi.

Kaada liemi takaisin kattilaan ja kuumenna poreilevaksi. Lisää matzopallot ja keitä niitä 10 minuuttia. Lisää sen jälkeen nuudelit/ pasta ja jatka keittämistä 5 minuuttia. Mikäli lientä on keittäessä haihtunut liiaksi, lisää kattilaan kanalientä.

Lisää sitten vihannekset ja keitä vielä 5 minuuttia. Lisää sitten kana. Kun se on läpeensä lämmennyt, lisää loput yrteistä ja tarjoile. 


Matzopallot (koosta riippuen 20-24 kappaletta):


3 kananmunaa
3 rkl kananrasvaa (voi korvata myös ruokaöljyllä)
85 gr matzojauhoja (tai voileipäkeksejä hienoksi jauhettuna, tarvittaessa gluteenittomia)
3/4 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl sipulijauhetta
1/2 rkl hienonnettua tilliä
1/2 tl hienoksiraastettua sitruunankuorta

Jauha matzolevyt (tai voileipäkeksit) hienoksi jauhoksi. Lisää niihin muut kuivat aineet. 

Vatkaa kananmunat kevyesti ja sekoita siihen kananrasva. 

Yhdistä ainekset ja sekoita nopeasti tasaiseksi massaksi. Anna levätä jääkaapissa peitettynä puolisen tuntia (tämä helpottaa massan käsittelyä).

Pyörittele massa pieniksi; noin 2 senttiä halkaisijaltaan olevaksi pyöryköiksi (kypsennettäessä ne turpoavat kaksinkertaisiksi). 

Kypsennä pallot keitossa ylläolevan reseptin mukaisesti.



Juutalaisäidin kanakeitto_juutalainen kanakeitto_jiddishe maman kanakeitto_kosher_gluteeniton_Andalusian auringossa_ruokablogi_PIN ME


Toinen meillä ahkerassa käytössä oleva flunssantappoase on myös yksi blogin kaikkien aikojen suosituimmista resepteistä: mango-chili-inkiväärikana.

Onko juutalainen kanakeitto teille tuttua? Vai onko teillä takataskussanne joku toinen resepti, jolla lääkitsette vaivat kuin vaivat?

________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


Andalusian auringossa_ruokablogi_valimerellinen paprikainen kanakeitto:gluteeniton_kosher_vegaani       


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

16 kommenttia :

  1. Huraa, täältähän minä sainkin tarkistettua sen, että tuliko kaikki tärkeät ainesosat mukaan kanakeittooni, joka juuri kiehuilee hiljalleen kattilassa. Tein kaiken muistikuvieni varassa ja näppituntumalla, vähän väliä lientä makustellen. Laakerinlehdet ja persilja meinasivat unohtua, mutta korjasin heti puutteet. Luettuani ensin fb-postauksesi miesflunssasta, josta minulle tuli ihan myötätunnosta pakottava tarve tehdä tätä terveyttä edistävää kanasoppaa. Kuten aina ennenkin ajatukseni karkasivat Lähi-Itään ja Israeliin sekä naapurivaltioihinkin, joissa olen saanut nauttia näitä kunkin kulttuurin omaleimaisia kanaherkkuja. Ensimmäisenä tuli mieleeni se Samarran Moskeijan Kultaisen kupolin läheltä Street Foodina ostamani roasted & spicy chicken, josta olen tainnut jo aikaisemminkin mainita jotain. Laitan kuvakoosteen fb-postaukseen, vaikka mieleni pahoitinkin siitä, kun näin miten sota on runnellut tuonkin kultaisen kupolin ihan mäsäksi. Lieneekö Samarran kierretornistakaan enää mitään jäljellä, edes kiveä kiven päällä?
    Ammanissa olen myös saanut nauttia tällaisesta herkullisesta ja jopa mielialaa nostattavasta kanasopasta, matkallani Petraan. Persiljan lisäys kanakeittoon ja muihinkin juutalaisiin ruokiin, jopa teehen, tuo väistämättä mieleeni Israelilaisen keittiön tuoksuineen. Mielessäni keikkui myös ajatus siitä, että pitäisi saada jostain helmikanaa, josta maku vain paranisi entisestään. Sekin niitä Golanin alueen muistoja, kun näin niitä tipusia, aamulla auringon noustessa, teiden varsilla nokkimassa jotain syötävää, kun palasin Tiberiaksesta ylös komentopaikalle Camp Ziouaaniin. Muutama päivä sitten huomasin erään ruokabloggarin sivuilta, että Helsingin Kauppahallissa Reinin Liha myy helmikanaa! Joskus olen tehnyt keiton valmiiksi grillatusta broilerista silppuamalla vain lihat soppaan ja nahkat, luut ja rustot olen laittanut toiseen kattilaan yrttien ja juuresten kera kiehumaan ja saamani kanaliemen olen pakastanut myöhempää käyttöä varten. Jos kuitenkin valmistaa kaiken ihan alusta lähtien raaoista aineksista, niin onhan se sanottava, että nuo viimeksi mainitsemani ja usein poisheitettävät osaset ovat niitä varsinaisia makuaineita. Tämän totesin taas ja jälleen kerran tehdessäni Rautjärven karjalanpaistia luullisista lihoista. Se mikä ei tapa, se vahvistaa, vaikka vedet silmissä välillä mennäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah miten kirjoituksesi saikaan taas oman mielikuvitukseni rönsyilemään ja kiitämään kuvaamiisi maisemiin! Kiitos, kun olet mukana matkoillani ja jaat omiasi niin minun kuin muiden lukijoiden iloksi <3

      Poista
  2. Olepa hyvä vaan, napit meinaa lähteä paidasta, kun inspehtoori iskee tai pitäiskö sanoa etämuusa?! ... kaukorakkaus kuitenkin :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin tein tuota ,kun vielä söin kanaa,lapsi tykkäsi paljon ,ja etenkin kneidlah-matzopalloista (no voihan niitä tehdä vihannesliemeenkin) . Vuoden alussa edesmennyt tätini teki mielestäni maailmana parasta kanakeittoa, harmi ettei ohje tullut otettua ylös,mutta toisaalta en kai enään valmistasi sitää vaikka tiedän miten hyvää se on.
    Toivottavasti on miesflunssat ja muut flunssat jo menneet ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on se muiden tekemä jotenkin aina parasta :-) ehkä se on se rakkaus ja välittäminen?

      voiton puolella ollaan!

      Poista
  4. Se on jännä miten monissa eri kulttuureissa nimenomaan kanakeitto on se lohturuoka numero yksi jota tarjoillaan sairastuneille. Ehkä siinä on jotain taikaa sitten :)

    VastaaPoista
  5. Mun on häpeäkseni tunnustettava olevani meillä se, joka kärsii miesflunssasta. Olen vieläpä sellainen sympatiasairastaja, että jos miehelle tulee joku pikkuflunssa, iskee se muhun moninkertaisena. Ja kestää pitkään. Niin, että sen sijaan, että mies saisi sairastaa rauhassa, joutuu se hoitamaan mut ja perheen. Ensi kerralla kokeilen tätä, jos se auttaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. veikkaan, että kosminen taspaino kestää tämän anomalian - sen verran laajalle levinnyt tuo täysin toimintakyvyttömäksi miesihmisen raateleva epidemia on etenkin viime vuosina levinnyt... ;-)

      Poista
  6. Just tätä keittoa toivoisin jonkun tekeväni mullekin, kun sairastun! Jotain syystä ei oo vaan kukaan vielä tehnyt, mistä lie johtuu ... :D Ehkä se on vaan tehtävä siis itse, niin pitkään olen mm. noista matzopalleroista ollut utelias! Jonkinlaisen kirkasliemisen, maissilla ja pastalla rikastetun kanakeiton tepsivyys lääkkeenä on tosin sentään jo testattu itsekin, toimii <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no nyt tuli paljastettua matzopallojenkin mysteeri :-)

      Poista
  7. Tätä täytyy tehdä seuraavan kerran kun flunssa iskee. Oon joku luonnonoikku, sillä vaikka muuten olen kaikin puolin nainen, saan jostain syystä aina miesflunssan. Kiitos muuten tuosta matzojauhojen korvaamisvinkistä: oon huomannut ettei matzojauhoja ihan joka kaupassa tosiaan myydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pakko oli yrittää kun tajusin, että eihän niitä tosiaan löydy muualta kuin Zaafranista ;-) Tuttava suositteli korvikkeeksi muuten henoksijauhettuja mannajauojakin!

      Poista
  8. Seuraavan kerran kun sairastun, soitan sulle :)

    VastaaPoista