perjantai 9. joulukuuta 2016

Patatnik - bulgarialainen perunamunakas (kasvisruoka, gluteeniton, kosher)


Patatnik, bulgarialainen perunamunakas saa  yllättävän ominaismakunsa mintusta! Helppo, edullinen ja täyttävä herkku!

* * * 

Jos Bulgarian Rhodope-vuorten alppimaisemat yllättivät sveitsiläisyydellään, niin sitä tekee myös alueen tunnetuin ruokalaji patatnik. Tämä perunamunakas muistuttaa Sveitsinserkkuaan röstiä, vaikka vieläkin enemmän se tuo mieleen yhden Espanjan tapasbaarien rakastetuimmista ruokalajeista: tortilla Españolan!

Jokaisen mehanan, eli perinneruokia tarjoilevan paikallisen oluttuvan resepti vaihtelee ja paikasta riippuen mukana saattaa olla myös muita kasviksia (etenkin paprikaa) tai sitä bulgarialaisten suurta ylpeyttä: heidän fetajuustoaan. Erikoisen tästä vain muutaman raaka-aineen helposta, täyttävästä ja edullisesta ruoasta tekee minttu, jota täällä käytetään yllättävän paljon.

Peruna saapui Eurooppaan 1500-luvulla Perusta espanjalaisten konkistadorien myötä. Vastaanotto ei uudella tulokkaalla ollut kummoinen: monissa Euroopan maissa sitä pidettiin pitkään sopivana ainoastaan sikojen ruokintaan. 

Rhodopen alueelle peruna löysi tiensä vasta 1800-luvun puolivälissä eikä sitä sielläkään otettu vastaan avosylin: kylien vanhimmat nimittäin kuulemma tuomitsivat sen itsensä Pirun omenana (?) Lopulta sen kyky tulla toimeen pohjoisissa olosuhteissa voitti tämänkin skeptisen kansan puolelleen. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin!



Patatnik_bulgarialainen perunamunakas


Patatnik - bulgarialainen perunamunakas:


10 isohkoa perunaa (yht. n. 1,4 kg)
2 isohkoa sipulia (tai 3 pientä)
4 kananmunaa
4 rkl tuoretta vahvaa minttua (tai 2 rkl kuivattua)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria

paistamiseen:voita 

lisäksi: muutama nokare voita, korppujauhoja (halutessasi, tarvittaessa gluteenittomia)

Lämmitä uuni 220 asteeseen (kiertoilmauunissa riittää 200).

Kuori ja raasta peruna keittiöpyyhkeen päällä. Kääri nyytiksi ja purista ylimääräinen neste pois. 

Kuori ja suikaloi sipulit ohuelti. Kuullota ne halutessasi voinokareessa pannulla, kunnes ne ovat pehmenneet ja väri alkaa muuttua läpikuultavaksi (väriä niiden ei tarvitse saada). Mikäli haluat oikaista, voi ne lisätä perunaraasteeseen myös raakana. 

Vatkaa munien rakenne rikki. Mausta suolalla ja pippurilla. Kääntele joukkoon peruna-sipuliseos sekä hienonnettu minttu. 

Voitele (ja korppujauhota halutessasi) käyttämäsi uunivuoka tai vuoraa se leivinpaperilla. Kaada massa vuokaan ja painele tasaiseksi. Ripottele massan päälle muutama nokare voita ja, mikäli haluat pinnasta rapeamman, muutama ruokalusikallinen korppujauhoja. 

Paista n. 45 minuuttia. Mikäli patatnik alkaa tummua liikaa, peitä se kannella tai foliolla. 


Patatnik_bulgarialainen perunamunakas


Löytyi Bulgariasta lisääkin iloisia yllätyksiä: Pohjois-Bulgariasta kotoisin oleva, Jamón Serranoa muistuttava Elena-kinkku, jonka kanssa tykkään oman patatnikini syödä.

Löytyykö sieltä Bulgarian-kävijöitä? Onko patatnik tai paikallinen kinkku teille tuttua? Vai tekikö teihin vaikutuksen joku muu perinneruoka?



Patatnik_bulgarialainen perunamunakas




_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!



Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

18 kommenttia :

  1. Kylläpä kuulostaa ja näyttää herkulliselta, eikä edes vaikuta kovin hankalalta! Tätä täytyy testata. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla :-)

      Vaikea tämä ei ole missään nimessä - edullista ja riittoisaa vaikka brunssitarjottavaksi!

      Kerro ihmeessä mitä tykkäsitte!

      Poista
  2. No mutta, niin ne ruoat ovat perin samanlaisia, pikku vivahde eroja, tuo minttu kuullostaa jännältä, kinkku näyttää erehdyttävästi ihan serranolta, takuu hyvää ❤️ Mukavaa viikonloppua ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinhän ne on - ympäri käydään ja yhteen tullaan :-)

      ihanaa ja herkullista viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Kiireisemmänkin kulkijan paikoilleen pysäyttävä, kuivatulla kinkulla kruunattu kohokas, makoisan minttuinen maalaismunakas on perunan, paprikan sekä sipulin sekoituksella sisustettuna ja fetalla viimeisteltynä todellinen tajuntaa täräyttävä tarjous, johon ei voi olla tykästymättä, eikä ikihyviksi ihastumatta. Tällainen herkku on kuin slaavilainen serkku, joka silittää sulalla sielua ja pehmentää pahemmankin pojan murisevan mahan ja nakertavan nälän. Kiitos Erja, suupielet korvissa kohta keittiöön kipaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. slaavilaisilla on kyllä tapana tehdä juuri noin <3

      tunnelmallista viikonloppua sinne ruudun toiselle puolen!

      Poista
  4. Näyttää aivan älyttömän hyvälle! Espanjalaistyyppinen perunaortilla on mun suurta herkkua, tämä vaikuttaa kuitenkin vaivattomammalta ja nopeammalta tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, tää ei mitään esikäteisvalmisteluja tarvitse - kaikki vaan vuokaan ja vuoka uuniin :-)

      Poista
    2. Olen itse jymähtänyt nimenomaan tämän munakkaan espanjalaiseen serkukseen. Tuo minttu kyllä sopii yhdistelmään varmasti aivan loistavasti :)

      Poista
    3. kyllä se oman jännän säväyksensä siihen tuo!

      Poista
  5. Mielenkiintoista. Bulgarialainen ruokakulttuuri kun on itselle aivan tuntematon juttu, vielä. Minttu mausteena - outoa. Niin outoa että lienee pakko kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minttu on vähän oudon kuuloinen lisä mutta toimii! odotas vaan seuraavaa Bulgarian tuliaisreseptiä- minttua löytyy siitäkin -)

      Poista
  6. Onpas ihanan erilainen resepti - voin kuvitella että tämä on todellista comfort foodia! :)

    VastaaPoista
  7. Resepti on kuin suoraa isoäidin keittokirjasta, vaikuttaa herkulliselta ja minttu varmasti antaa siihen ripauksen hienostuneisuutta, nyt vain raaka-aineita etsimään .. kiva kun saa tällaisia pataniksejä suoraan mobiilista nykyään .. viimeaikoina olen ollut reseptien suhteen aivan isoäidin keittokirjan armoilla huonojen teleyhteyksien vuoksi .. varmaan soneralla jotain "säätöjä", mutta toivottavasti toimii niin kauan että saan kupuni ravittua tällä herkulla ! :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne isoäitien keittokirjat vasta aarreaittoja ovatkin <3

      hei, kerro ihmeessä sitten mitä tykkäsitte!

      Poista
  8. Minttu perunamunakkaassa kuulostaa jännittävältä, pitää laittaa idea korvan taakse!

    VastaaPoista