Ahvenanmaalla sielu lepää

For English please see here

* * *

Ahvenanmaa hellii sielua monipuolisuudellaan ja huikealla luonnollaan.

* * * 

Makaan kylvyssä, varpaat tuskin näkyen paksun vaahtokerroksen takaa. 

On ihan hiljaista. Silloin tällöin jostain kantautuu jonkun linnun viserrystä. On myös lämmintä. Todella lämmintä. Toukokuisen auringon säteet lämmittävät uskomattomalla voimalla, vaikka kello on liki kahdeksan illalla. 

Tuijotan kylpyammeeni viereisestä, avoinna olevasta ikkunasta avautuvaa maisemaa. Karuista kallioista läpipuskevien kitukasvuisten mäntyjen latvustoa, sinisenä hehkuvaa taivasta. Havahdun äkillisesti, melkein säikähtäen. 

Lapissako minä olen? 

Ympäröivä luonto muistuttaa karussa kauneudessaan hämmästyttävän paljon Lappia ja hetken verran olen hukassa minäkin. 

Sitten alhaalla humiseva meri palauttaa minut takaisin todellisuuteen. Saaristossahan minä. Ahvenanmaalla. 

Painan pääni takaisin ammeen päätyyn ja mietin taakse jääneitä päiviä sekä kaikkea niihin mahtunutta. 

Niinkuin tuo meri tuolla, minäkin olen matkalla. Nuo aallot, jotka tänään lipuvat lempeästi rantakallioita hyväillen Havsviddenin vierassatamaan... missä ne olivat eilen? Mihin ne suuntaavat huomenna? Niitä ei estä mikään, ne jatkavat matkaansa minne haluavat. Niillä on edessään koko maailma. 

Olen ensimmäistä kertaa Ahvenanmaalla, joka on yllättänyt minut monipuolisuudellaan. Joka saarella on oma persoonallisuutensa. Se on täynnä yllätyksiä.

Miten minulta on voinut kestää näin kauan löytää tämä paikka, joka jo nyt on tehnyt kodin sydämeeni? Se on voittanut minut puolelleen upealla luonnollaan, ihanilla ihmisillään ja sielun synkimpiäkin sopukoita hellivällä kauneudellaan. 

Intohimollaan ja itsepäisyydellään. Leppoisuudellaan ja luovuudellaan. Elämänilollaan.

Tajuan jotain. Ei se olekaan vain se  mustekala, jonka perässä matkustan. Se on se ilo, se valo, se elämänilo, jota Suomessa niin kaipaan. Löysin sen uudestaan Cadizissa, nyt täältä.

Sitten tajuan jotain muuta. Koko sen ajan, jonka olen laiskasti tuijottanut noita puunlatvoja ja taivasta olen ollut miettimättä mitään. Tekemättömiä asioita, lähetettäviä sähköposteja, päivittämistä odottavia somekanavia... en mitään. Olen vain ollut... läsnä. 

Tässä hetkessä. Tässä hetkessä, jota en vaihtaisi mihinkään. 

Olen vapaa kaikesta kaipuusta, kyseenalaistamisesta ja kilpajuoksusta. Juuri nyt en edes haluaisi olla missään muualla. Olen juuri siellä, missä minun pitääkin. 

Tätäkö se mindfulness on? 

Minä, joka olen etsinyt milloin mitäkin milloin mistäkin; minä, joka en oikein kuulu minnekään. Minä, joka olen eniten kotonani siellä, jossa ei ole minulle mitään. 

Lähimmäs tällaista pysähtymistä olen päässyt beduiinien kanssa aavikolla Egyptissä. 

Ja tässä minä nyt olen: tuijottaen sitä samaa sielunmaisemaa, josta kansakuntani on kautta historiansa etsinyt ja löytänyt sisäisen rauhansa. 

Metsää. 

Ajatus on absurdiudessaan niin koominen, että alan nauraa. Kukaan minut tunteva ei uskoisi, jos sanoisin tuon ääneen.

Mutta tässä ollaan. 

Minä olen tullut kotiin.

Mistä aloitetaan Ahvenanmaahan tutustuminen? Haluatteko kuulla lisää tästä paikasta vai aloitetaanko kierros Maarianhaminasta?

*Yhteistyössä VisitÅland *

_________________

SAISIKO OLLA LISÄÄ?

       

TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!