keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Helppo ja nopea muutaman raaka-aineen sitrusvanukas

* * * 



For English please see here

* * * 

Kohta alkavien neljän päivän pääsiäisruokabakkanaalien aikana on varmasti aikansa ja paikkansa perinteisille mämmeille ja pashoillekin... mutta suosittelen silti ainakin harkitsemaan tämän keväisen sitruksisen herkun ujuttamista ruokalistalle. 

Kyllä siitäkin kermaa, kananmunia, sokeria (ja vähän voitakin!) löytyy, mutta niin raikkaassa, keveässä ja pehmessä muodossa että oijoi. 

Halutessaan vanukkaan voi tehdä myös pelkästään limestä tai sitruunasta. Tai miksi ei vaikka appelsiinista - siinä tapauksessa tomusokerin voi jättää kokonaan pois ja kiisselinkin sokerin määrää hieman vähentää.

Ja ihan parasta tässä muutaman raaka-aineen helppoakin helpommassa herkussa on se, että sen voi halutessaan tehdä vaikka parikin päivää etukäteen - sen rakenne vain paranee odottaessaan. Vaikka... veikkaan kyllä, ettei se teilläkään odottelemaan jouda (nimimerkillä söin ensimmäiset kolme yksinäni peräjälkeen...)




Neljälle

Sitrusvanukas

2 rkl limen kuorta raastettuna (n. 2 limeä)
1 dl sitruunamehua (1 sitruuna)
1 dl limemehua (3 limeä)
2 dl sokeria
4 kananmunaa
60 gr voita
(muutama tippa keltaista elintarvikeväriä)

2 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria/ vanilja-aromia
1/2 dl tomusokeria

Mittaa ainekset kermaa, vaniljasokeria ja tomusokeria lukuunottamatta kattilaan ja kuumenna pisteeseen juuri ennen kuin se alkaa poreilla. Jatka keittämistä miedolla lämmöllä aina välillä sekoittaen, kunnes seos paksuuntuu (n. 10 minuuttia). Siivilöi puhtaaseen kulhoon ja anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. 

Jäähdytä sitten jääkaapissa muutaman tunnin ajan. 

Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja mausta vaniljalla ja tomusokerilla. Kääntele sitruunakiisselin joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Jaa annosvuokiin ja tarjoile välittömästi (tai säilytä jääkaapissa peitettynä tarjoiluun saakka).

Tarjoile sellaisenaan, marjojen (esim. mustikoiden), marenkimurujen kanssa tai keksimurujen kanssa juustokakkumaisempaan fiilikseen.




Lisää jälkiruokaideoita pääsiäispöytään löydät täältä.

Ja se pääsiäispöydän upein alkuruokahan löytyy täältä.

Jos puolestaan olet lammasreseptejä vailla, löydät niitä täältä.

Oikein herkullista pääsiäisen odotusta kaikille!

_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

10 kommenttia :

  1. yksinkertaisesti nam, tykkään raikkaista jälkkäreistä <3......Mukavaa aurinkoista Pääsiäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no tämä on :-) En saa sitruksisuudesta tarpeekseni! Ihanaa pääsiäistä sinulle ja rakkaillesi (en uskalla edes ajatella kuinka sinä heitä tulet hemmottelemaan!)

      Poista
  2. Hei Erja ja kiitos tästä. Lime kuuluu siihen ruokakymmenikköön, mitä ilman en voi, enkä halua elää. Kokeiluun siis menee heti pyhinä. Vaikka ensi kertaa kommentoin, olen seurannut blogiasi jo pitkään ja myös kokkailut useita reseptejäsi. Jopa niin, että luotan jo makuusi ja ohjeisiisi sen verran, että uskallan valmistaa niillä ruokaa vieraille ilman erillistä harjoituskertaa :) Mm. viimeksi munakoisopyreetä ja lammasta. Voi jestas, että se pyree oli taivaallista. Kiitos siis hienosta blogista, hyvistä ohjeista sekä loistavasta ruuasta.
    -tuija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lime on niiiiin ihanaa <3

      Melkein yhtä ihanaa kuin kommenttisi joka sai ihan herkistymään. Kiitos mukanaolostasi x

      Se munakoispyre ja lammas... oh. Ihanaa että tekin tykkäsitte! Aurinkoista pääsiäisen aikaa sinullekin!

      Poista
  3. Aah ... Anna mun kaikki kestää ... Tällainen sitruksinen herkku hivelee kieltä ja mieltä :) <3

    VastaaPoista
  4. Sitruunajälkkärien ystävä ilmoittautuu täällä. Pitää laittaa resepti "muistiin". Hyvää pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
  5. Täydellinen pääsiäisjälkkäri! :) Keltaista ja sitruunaa, me like. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö vain :-) mikä se onkin noissa sitrusjutuissa joka tekee niistä vaan on niin pääsiäismäisiä?

      Poista