sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Silvoplee - oikeasti hyvää kasvisruokaa



* * * 



For English please see here

* * * 

Kuultuaan lihattoman lokakuun haasteestani, Hakaniemessä sijaitseva kasvisruokaravintola Silvoplee kutsui minut lounaalle tutustumaan tarjontaansa. 




En ole mikään kummoinen lounasihminen. Ajatuskin työmaakanttiinien linjastoista ja vetisistä kiinankaalisuikaleista sekä muutamasta hassusta tomaatista koostuvista salaateista saa karvani pystyyn. Ymmärrän lounasruuhkan asettamat logistiset haasteet, mutta liian usein hyvienkin ravintoloiden lounastarjonta on valitettavan vesitetty versio ravintolan oikeasta osaamisesta (onneksi on poikkeuksiakin kuten Juuri). 




Silvopleen yleisilme on raikas ja valoisa, joskin sellainen kanttiinimainen. Alakerrasta löytyy lisäksi smoothiebaari, jossa myydään toinen toistaan suloisempia raakakakkuja (se mokka-karamelli!!!) 

Ja viinejä, siidereitä, oluita, kahveja ja teelaatuja - luomua kaikki. 




Helsingin kasvisravintolaskenessä vuonna 1999 perustettu Silvoplee on alansa pioneerejä. Paikkansa ja yleisönsä se on selvästi löytänyt: heti ovien avautuessa oli ovella jonoa tungokseksi saakka. Jotain on tapahtunut omasta kasvissyöntivaiheestani liki 20 vuotta (!) sitten: siinä missä silloin kasvissyöjät olivat kaikki kitukasvuisia, rastatukkaisia, hampputunikoihin ja reikäisiin villapaitoihin pukeutuneita, vihaisia tiedostavia tyttöjä ja poikia silmät täynnä aatteen paloa; vastaus valmiina kaikkeen (kyllä - taidelukiolaisena olin yksi heistä!), nämä näyttivät... normaaleilta. Kaikenikäisiä ja -näköisiä. 

Kasvissyönti onkin yleistynyt hurjaa vauhtia, mikä näkyy myös toisessa kahdessa vuosikymmenessä tapahtuneessa muutoksessa: kasvisruoan tasossa. Nykyään se myös maistuu hyvältä! 

Silvopleen mittava buffet koostuu mm. salaateista, iduista, hedelmistä ja lämminruokavaihtoehdoista.  Salaattipöydän vaihtoehdot ovat monipuolisia, mielenkiintoisia ja täynnä makua. Mausteita ja yrttejä on uskallettu ja osattu käyttää ja inspiraatiota on ammennettu niin Kauko-kuin Lähi-idästä. Omiksi suosikeikseni nousivat fenkoli-parsakaali-omenasalaatti ja granaattiomenainen linssisalaatti. 






Myös raakaruokailijoille  löytyy valinnanvaraa (yli puolet tarjonnasta) ja kaikki pastaa myöten on gluteenitonta. 






Kasvisruoat ovat epäilemättä jääneet minulle aikaisemmin hieman vieraaksi jo senkin takia, että yleensä ne sisältävät juustoa, jota en syö. Täällä sitä ongelmaa ei ole - iso plussa siitä! Käytännössä kaikki on myös maidotonta. 

Tarina kertoo naisesta, joka oli kiinnostuneen näköisenä kiertänyt buffettia useampaankin kertaan. Henkilökunnan lopulta tarjoutuessa auttamaan, oli nainen halunnut tietää, "missä se kana on". No, kanaahan täältä ei saa - sen sijaan proteiinintarveen saa tyydytettyä vaikka tofulla ja tempellä. Tomaattinen tofupata oli lempeydessään hyvää sekin, mutta ehdottomaksi suosikikseni pääruoista (koko buffetista!) nousi intialaisvivahteinen lupiiritempepata (!)





Ateriat hinnoitellan painon mukaan (kilohinta 22,30€) , joten hintaa annokselle kertyy varomattomalle helposti paljonkin. Suurin osa raaka-aineista on luomua ja lähituotantoa suosivaa, joten hintansa arvoinen paikka kyllä on. Menen muuten ihan varmasti uudestaan, lokakuun jälkeenkin. Ihan vain huvikseni!





Silvopleen lisäksi blogissa on aikaisemmin testattu SoiSoi ja Levant, mutta onko teillä suosituksia kokeilemisen arvoisista kasvisruokapaikoista Helsingissä? Mitkä ovat omat suosikkinne?


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      



14 kommenttia :

  1. Surulla tunnustan, että en oikein käy syömässä kasvisruokaa. Tästä ko. paikasta minulla on vain kerran kokemus ja silloin päätin, että en enää koskaan astu jallalani kasvisruokapaikkaan. Olimme Hakaniemessä koulutuksessa ja päätimme innokkaana käydä kokeilemassa ko. paikkaa ja pettymys oli todella suuri. Tosin tästä on jo aikaa jotain kymmenen vuotta, mutta olen niin pitkävihainen. Tosin nyt mietin, että pitäisikö antaa second chance, mutta kun en oikein pyöri Hakaniemessä lounasaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No omat ennakkoluuloni kasvisruokaa kohtaan ovat tuleet aika hyvin tässä 2,5 vuoden aikana dokumentoitua :-) Tuo oli aidosti positiivinen yllätys - omilta kasvissyöntiajoilta muista vain ulkona syödyn ruoan valitettavan mauttomuuden. Mallia maista, jossa kasvissyönti on yleistä (Intia jne) on selvästi opittu ottamaan ja makua löytyy nykyään ihan eri lailla.

      Se näyttäisi tosin olevan vieläkin asianlaita, että kaikki ravintolat jäävät tuollaisiksi lounastarjoiluun painottuviksi, kanttiinimaisiksi operaatioiksi. Ehkä kysyntää ei vielä riitä tarpeeksi sellaiseen Ihan Oikeaan Ravintolaan? Tai ehkä sellaisia on, mutta en ole vielä kuullut? Vinkit tervetulleita!

      Poista
  2. Töölöstä löytyy Soup, ihania kasviskeittoja :) ja paikan leipäkin herkkua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta mitä lähempää, sen parempaa :-) Kiitos vinkistä!

      Poista
  3. JustVege Vaasankadulla on tosi hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuosta en ole tainnut kuullakaan - pistetäänpä muistiin tämäkin! Onkohan näistä mikään oikein auki illalliselle...?

      Poista
    2. http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2014/07/lounaalla-justvegessa-kalliossa.html

      Poista
    3. Niin ja on arkisin auki klo 22 asti ja viikonloppuisin klo 02 ,,,,,eli hyvin ehtii illalliselle;D

      Poista
  4. Kokeile Ondaa kans! Lounaalla valtaosa ruuista vegaanisia. Ihan mielettömän hyvä hinta-laatusuhde.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onda onkin uusi tuttavuus - laitetaanpa muistiin sekin! Thäänks :-)

      Poista
  5. Kiitos Silvoplee -vinkistä, olen käynyt siellä joskus vuosia sitten..ehkäpä tässä kasvisruokahuumassani vierailen siellä lähiaikoina uudestaan kun laatu näyttäisi olevan priimaa! Annankadulla sijaitseva OmNam- ravintola on vielä omalla testauslistalla. Siellä kuulemma tarjoillaan aina torstaisin lounaalla suussa sulavia dosa-letuja...ehkäpä sinne joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytiin Appelsiineja ja hunajaa- blogin Jaelin kanssa Omnamissa kun siellä oli jonkun toisen vegeraflan popup kesällä. Olen myös kuullut noista dosa-torstaista, voi kunpa ehtis vielä sinnekin :-)

      Poista