perjantai 21. marraskuuta 2014

Brunssilla Tukholmassa

Ruotsissa on aina kiva käydä. Mutta etenkin tuossa laivamatkailussa se aikaero pitää kyllä pulssin korkealla. En ymmärrä. Miten vähintäänkin keskivertoälykkyydellä (ja automaattisesti aikavyöhykettä vaihatavalla älypuhelimella!!!) varustetulle, liki 30 maassa matkailleelle ihmiselle voi yksi tunti tuottaa noin paljon päänvaivaa? Koskaan ei uskalla olla täysin varma siitä kuinka paljon se kello on. Ja kenen kello. Niinpä ehdotankin, että siirrymme yhden aikavyöhykkeen maailmaan. Joka kaiken varalta olisi vielä tunnin edellä kaikkia muita.

Toinen on se raha. Ne kun sinnikkäästi pitävät kiinni siitä omasta valuutastaan. Joka ei siis ole euro. Niinpä sitä käteistä pitää kaiken (lue: tunnbrödsrulla-kioskin ja NK:n vessan) varalta nostaa. Ja valuuttakurssien heittelyitä ja käyttämättä jääneiden kolikkojen hävikin minimointia laskeskellessaan sitä nostaa sitten pihinä vain sen ihan minimin. Niinkuin vaikka 50 kruunua. Josta sitten maksaa sen 2,5 euron nostopalkkion ja prosenttikomission. Ihan vain tajutakseen, että onkin sitten nostanut huimat 4,5 euroa. Jolla ei markkinatalouteen perustuvassa hyvinvointiyhteiskunnassa missään kovin paljoa tee. Vaan älkääpä huoliko - minulla on ratkaisu myös tähän! Kyllä: koko maailman yhteinen valuutta! Henkilökohtaisesti olen Sao Tomen dobran kannalla. En vain siksi että se kuulostaa hauskalta, vaan myös siksi, että olisi kiva kerrankin kokea millaista on olla miljonääri ( 100 € = 2 463 390,66 STD)


Ja sitten niillä on se oma kielensäkin. Jossa ei kyllä ole mitään pahaa. Yksi kivoimmista asioista Tukholmassa onkin leikkiä, että minäkin puhun sitä. Minä puhun niille minun ruotsiani, he leikkivät ymmärtävänsä, vastaavat takaisin kielellä, joka ilmeisesti ihan oikeasti on ruotsia ja sitten minä puolestaan nyökyttelen ja leikin ymmärtäväni. Jättekul!





Mutta viikonloppuisin jo muutenkin hauskasta Tukholmasta tulee entistäkin hauskempi brunssailevien tukholmalaisten vallatessa ravintolat ja kahvilat. Kukaan ei näytä syövän kotonaan, vaan joka paikka täytyy äärimmilleen perheistä ja kaveriporukoista. Mistä tosin seuraa myös se, että myös vessoihin on joka paikassa ihan karmeat jonot...

DN:n brunssitestauksia löydät täältä ja What's Up STHML:n vinkkejä puolestaan täältä

Morningtonin klassisen hillityn brunssin olen testannut jo aikaisemmin, mutta brunssimaailman Pyhä Graali Bernsin legendaarinen aasialaisbrunssi on vielä testaamatta. Ja oli viime lauantaille jo loppuunmyytykin. Tukholmassa olisi muuten tarjolla myös mm. petanque-brunssia! Mihin ikinä sitten menetkin, muista tehdä varaus jo hyvissä ajoin.





Naapurinpoika valitsi meille Boquerian, Östermalmin Jakobsberggatanille sijaitsevan tapas-ravintolan. Onneksi oli se varaus - paikka oli käsittämättömän täynnä. Ikinä en ole tainnut niin kiireisessä ravintolassa olla, mikä ei kyllä sitä Tukholman tehokierroksemme jälkeen kovasti odotettua rentoutumista ja rauhoittumista edesauttanut. Kiirettä veikkaan myös syyksi vähän niin ja näin toimitettuihin tilauksiimme. Tarjoilijapoikamme jaksoi kyllä hymyillä läpi koko sirkuksen. 





Onneksi ei kuitenkaan mihinkään buffet-pöytään tarvinnut ängetä viimeisistä kokkelihyytymistä lähteä tappelemaan, vaan kaikki tilattiin (pikkuriikkiseen) pöytään. Viikonloppuisin voi tapaslistan lisäksi tilata myös seitsemän brunssimaisempaa linjaa edustavan vaihtoehdon listalta.




Ja mehän tilattiin...





Brunssilistalta otimme Scrambled Egg Chorizon ja Eggs Benedictin - tuon brunssilistan pettämättömän mittatikun. 





Munakokkeli oli rakenteeltaan sopivan löysää mutta aika mautonta. Chorizo tosin olikin sitten täynnä makua (suolaa ja rasvaa). Eggs Benedict tarjoiltiin vähän mitäänsanomattomasti paahtoleivältä. Suolan käyttö oli kautta linjan (omaan makuuni) varsin vähäistä ja siitä olisi hyötynyt myös annoksen hollandaise.





Tapaslistalta ehdottomaksi suosikiksemme nousi salt & pepper squid, jota tilasimmekin heti santsikierroksen. 





Papas fritas olisi kaivannut enemmän rapsakkuutta (ja sitä suolaa). Muuten varsin maistuvia.





Jopa moule classic- annoksessa, jossa riskinä on yleensä liikasuolaisuus puuttui suola. Naapurinpoikaa sekään ei haitannut vaan se oli yksi hänen suosikeistaan. 





Chistorra & bönor- annoksen pavut olivat valmiilta tomaattikastikkeelta maistuvan tavanomaisia ja jäivätkin syömättä. Chistorra, Baskimaasta kotoisin oleva chorizon tyylinen makkara oli itsessään varsin kelpoa. 





Tortilla Española ei (kaikessa kiireessä?) löytänyt tietään pöytäämme lainkaan eivätkä bellotana (pelkästään tammenterhoilla syötetystä possusta valmistettuna) myydyt pata negra ja salsichón iberico kyllä bellotalta vaikuttaneet. Hyviä ne toki olivat ja pata negraa saattoivat hyvinkin olla, mutta ei niistä bellotalle tyypillistä maun ja värin syvyyttä löytynyt. Esimerkiksi naapurinpöytään kannetussa kinkussa oli ihan eri väri. Sinänsä harmi, ettei ollut aikaa lähteä asiaa tarkistamaan - bellotan hinta kun kuitenkin oli kaksinkertainen normijamóniin verrattuna. 





Jälkkärin Crema Catalanassa oli täydellinen sokerikuori ja ihana, appelsiinin juuri sopivasti sävyttämä kermainen sisus. Täydet kymmenen pistettä. Jos ei olisi ollut kiire taksiin, olisin tilannut varmaan toisenkin. 





Sangriakannun kanssa syömingeille tuli hintaa 1120 ruotsin rahaa eli noin 122 euroa. 





Hauskaa yritystä paikassa kyllä on. Karheantyylikkäät puitteet, varsin autenttisia raaka-aineita konstailemattomuudessaan yhtä autenttisella tyylillä, kiitettävät annoskoot... Ja hauska fiilis. Menisin kyllä uudestaankin. Ajan kanssa. Viikolla.





__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ? 


      

  


4 kommenttia :

  1. Ihana brunssi;
    Tukholma on kyllä jättehärlig;viimeisestä visiitistä on liian pitkä aika!
    Ja hyvältä kuuostaa tuo Sao Tomen valuutta;D Vähän sama oli Venezuelassa ennen valuutan uudistusta ja nollien poistamista;tunsin itseni tosi rikkaaksi vaihtaessa 100 euroa bolivareiksi;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haluan jo takaisin :-) aina noiden valuuttojen kanssa saa venkslailla...

      Poista
  2. Siinä pöydällä näytti olevan suola-astia. Ei kokki voi tietää kuinka paljon kukin suolaa ruokaansa haluaa. Hyvä juttu muuten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei niitä esimerkiksi meidän pöydässämme ollut vaan ihan erikseen piti pyytää. Mutta kyllä ammattikeittiöissä (etenkin hyvissä sellaisissa) on syytä odottaa että sitä tarjottua ruokaa maistetaan ja se suolaisuus on edes jotenkin kohdallaan - nyt sen poissaolo oli turhan selvää.

      Poista