keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Habas con jamon

Tämä(kin) tapasklassikko osoittaa, kuinka yksinkertaisia nämä voivatkaan olla. Erilaisten papujen ja makkaran tai kinkun yhdistelmä on perustana niistä monella. Kikherneet, tai, kuten ne Espanjassa tunnetaan, garbanzopavut ja chorizo ovat yksi klassinen yhdistelmä joka tulee löytymään pian myös blogista. Habas con jamón, eli favapavut Serranokinkun kanssa on toinen. Niin yksinkertainen ja helppo. Ja niin hyvää. Blogissa nämä ovat vilahtaneet Benalmadenassa nautituilla lounailla

Yleensä näihin käytetään taquitoja, ruoanlaittoon tarkoitettuja serranokinkkukuutioita. Näitä käytin myös itse - niitä kun oli vielä edellisen Espanjanreissun jäljiltä odottamassa. Ne ovat vähärasvaisempia ja maultaan voimakkaampia kuin pekoni- tai pancettakuutiot, mutta toki ne voi niillä korvata. Tai sitten tähän voi käyttää Serranokinkkua siivuina, jolloin paras vaihtoehto olisi paletan tai hieman ikääntyneemmän ibericon kaltainen tumma, vahvemmanmakuinen laatu.

Yksinkertaisimillaan tähän tulee vain oliiviöljyä, taquitoja, favapapuja ja suolaa, mutta olen nähnyt tähän lisättävän ennen tarjoilua sitruunamehua ja yrttejäkin (joko persiljaa tai minttua). Jotkut laittavat tähän myös sipulia eikä valkosipulikaan varmaan tästä yhtään huonompaa tee!

Ajan säästämiseksi (talvisen kuvausajan ollessa varsin rajallinen, kuten kaikki ruokabloggarit ovat huomanneet!) käytin valmiiksi keitettyjä pakastefavoja. On ihan makuasia, kuoriiko papunsa - molempia versioita näkee. Samoin kuin kikherneissä, pidän kuorittujen suutuntumasta enemmän. Kuorittuna favapapujen eloisa väri myös pääsee paremmin oikeuksiinsa.





Tapaksena tästä riittää 2-3 hengelle

500 gr favapapuja (kuorittuna n. 400 gr)
100 gr taquitoja

Kuumenna tilkka oliiviöljyä pannulla. Jos käytät sipulia, lisää se tässä vaiheessa ja pehmennä miedohkolla lämmöllä (älä ruskista). Lisää sitten taquitot ja kuumenna, kunnes ne ovat läpeensä kuumia. Lisää sitten pavut, sekoita ja jatka kypsentämistä, kunnes pavutkin ovat läpikotaisin kuumia. Mausta tarvittaessa suolalla.

Lorauta halutessasi päälle sitruunamehua, ripottele päälle käyttämäsi yrtit ja tarjoile.








__________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



        



15 kommenttia :

  1. Näyttää hyvältä!

    Mistä noita favapapuja saa pakasteena? Olen koettanut etsiä ruokakaupoista jo pitkään, mutten ole löytänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole itsekään missään muualla Suomessa nähnyt kuin noissa etnisissä kaupoissa.Hakaniemen metrotason Haulerilta ainakin!

      Poista
    2. sieltä löytyy kaikkea ah, niin tarpeellista :-)

      Poista
  2. Voi,noita papuja oon metsästänyt siitä kun asti kun suosikki tapas- kirjani ostin :-) mutta sullapa ei ollutkaa poronkieltä, lä lä lää! kaunis annos,jälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot kuule pohjoisen maestro ihan loputtoman kateuteni kohde :-)

      Poista
  3. Minäkin tykkään poistaa favoista kuoret.Musta se kuoriosa on noissa vähän paksukin joten aika must.Kohta meillä taas niiden aika ,tai ehkä nyt jo kun talvi on vain ollut vierailulla ja kevät alkanut kai ennen aikojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noissa on kyllä jotain niin ihana keväistä! oi, kuinka jo odotankaan tuoreita herneitä... ja parsakautta!!!

      Poista
  4. Kuorittujen puolesta liputan minäkin. Ihanan simppelin oloinen, mutta taatusti älyhyvä tapas.

    VastaaPoista
  5. Ihana annos. Mun apukokki ilahtuisi ikihyviksi jos tuollaisen annoksen sille pyöräyttäsin. Se kun on ihan hulluna papuihin ja kaikkiin makkaroihin, kinkkuihin sun muihin enkä nyt itsekkään huonoksi sanoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä on apukokki ihan oikeillä jäljillä - eipä ole juurikaan mitään, mistä kunnon makkara ei vieläkin parempaa tekisi :-)

      Poista
  6. Pakko kysyä: miksi kirjoitat favapapu, etkä härkäpapu? Kun niillä ihan suomenkielinenkin nimi on. Sillä nimellä löytyy helpommin varmaan myös ostopaikkoja... Joka tapauksessa toreilta (parhailta) löytyy kesäisin, ja niitähän voi sitten itse säilöä / pakastaa. Kuivattuna saa myös suomalaisia sesongin ulkopuolellakin. Tai voi kasvattaa itse, kuten me tehdään, hyviä on :) Toki maapala pitää olla mutta senjälkeen helppoa kuin heinänteko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no kun en ole oikein koskaan ollut varma että ovatko ne ihan sama asia... vaan nytpä tiedän :-)

      Poista
    2. Sitten piti kyllä äkkiä ruveta tarkistamaan että tiedänkö itse, vai vaan luulen ;) Mutta kyllä Googlekin siltä näyttää (onneksi). Niin sun näin, favapapu kyllä kuulostaa nätimmältä :)

      Poista