tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lohturuokaa itä-Euroopasta - paprikainen possupata ja Undurraga T.H. Carménère


* * * 


For English please see here


* * * 

Olen viime aikoina ihastunut itä-Euroopan keittiöihin. Ne ovat tuhtia, kotoisaa, sielua ravitsevaa lohturuokaa ja sellaiselle on viime aikoina todellakin ollut tarvetta. Yksi asia, joka yhdistää sen ja vanhan rakkauteni Espanjan, on maiden rakkaus possuun. Mikä ihan eläin se onkaan! 

Ruudun tällä puolella valmistaudutaan vauhdilla viikoloppuna alkavaan Andalusian-matkaan ja sen aikana odotettavissa oleviin iberico-orgiohin, mutta sitä ennen pistetään ilmoille tämä muutaman viikon takaisella sunnuntailounaalla nähty, Latvian-reissun inspiroima paprikainen possuherkku. 

Parhaimmat lohturuoat ovat yleensä muutamankin tunnin rakkaudella haudutuksen vaativia ponnistuksia, mutta tämä hautuu valmiiksi puolessa tunnissa. Kylkeen vielä ruskistetulla voilla ryyditettyä pottumuusia (älä säästele voissa!) ja ah. Johan näyttää maailma paremmalta paikalta. 

Samoin kuin voitaikinakuorinen kanapiiras, kirvoitti tämäkin lounasvieraissa sen kehuista kauneimman: syvän huokauksen saatteleman "tämä maistuu ihan mummolalta".





Neljälle

Paprikainen possupata:

3 isoa punaista paprikaa
1 iso sipuli, suikaloituna
4 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 tl pimentónia
1 rkl tomaattipyrettä
400 gr possusuikaleita
1 prk smetanaa
1 rkl suolakurkkulientä
suolaa, pippuria
3/4 dl suolakurkkuja, n. 1/2 sentin kuutioina 
kourallinen basilikanlehtiä

muutama rkl öljyä paistamiseen

Halkaise paprikat, paahda grillivastuksen alla 275 asteessa kunnes niiden kuori on mustaa. Nosta uunista, anna jäähtyä muovipussissa kunnes ne ovat jäähtyneet käsiteltäviksi. poista kuori, soseuta niistä kaksi ja suikaloi kolmas odottamaan tarjoilua.

Kuumenna öljy padassa. Ruskista possusuikaleet ja siirrä syrjään. Lisää pataan hieman öljyä ja lisää sipuli ja valkosipuli. Kuullota kunnes sipuli on läpikuultavaa ja lisää pataan sitten pimentón ja tomaattipyre. Jatka kuullottamista muutama minuutti ja lisää sitten possusuikaleet.

Kaada pataan paprikasose, suolakurkkuliemi sekä smetana. Anna hautua kannen alla puolisen tuntia. Lisää joukkoon sitten suikaloitu paprika, suolakurkkukuutiot sekä baslikanlehdet.

Tarkista maku, suolaa ja pippuroi ja tarjoile. 




Paahdettujen paprikoiden paahteista makeutta toistaa myös Carménère- rypäle. Tällä kertaa avasimme lammasdhansakin viiniparituksesta tutun chileläistuottajan Undurragan T.H. Carménèren, jota Suomesta saa tosin vain ravintolamyynnistä. 

Kuten nimikin (Terroir Hunter) viittaa, rypäleet on valikoitu parhailta viinitiloilta ja esimerkiksi tätä viiniä on tehty vain 1050 laatikkoa. 

Kollegansa lailla viinistä löytyy paprikaisuuden lisäksi marjaisuutta, minkä ansiosta tämä keskitäteläinen viini on helppo yhdistettävä niin (paahdettua) paprikaa sisältäviin ruokiin, pataruokiin, possun ja grilliruokien kaveriksi. Sen pehmeät tanniinit pyöristävät viinin pehmeää yleisvaikutelmaa entisestään, minkä ansiosta se toimii myös mausteisempien liharuokiin ja makkaroihin/ leikkeleisiin yhdistettynä. 


_________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?



      


TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!

6 kommenttia :

  1. Kärsitään (:)(:) yhdessä, nöf nöf ... kyl nyt niin possuttaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei kannata kärsiä kun on noin hyvässä seurassa :-)

      Poista
  2. Nam, kävis niin minunkin lohturuoaksi, voi-pottumuussi, pehmeäksi haudutettua possua, unohtamatta smetanaa ja suolakurkkua. Tuosta ei voi muuta kuin nauttia, maiskista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. näin on - niin on ruokaa sydämelle ja sielulle <3

      Poista
  3. Erittäin hyvälaatuista savupaprikajauhetta löysin Urjalan makeistukusta ja edullista ja se pärjää ihan hyvin Pimentolle. Tiivistettyä tomaattipyreetä kaivelen lusikalla pienestä punaisesta peltipurkista. Luomupossua löytyy silloin tällöin kaupasta, saattaa olla pakasteessakin, kunhan tarkistan :) Muut aineet taitavatkin olla käden ulottuvilla, joten eikun hommiin vaan! Kauniisti kiitän ja kumarran reseptistä! :)

    VastaaPoista