torstai 22. toukokuuta 2014

Luomupossunkylkeä filippiiniläisittäin

Nyt kun on saatu tuo OivaPari-reseptikilpailusavotta ohi (nyhtölammas-sliderit pääsivät muuten ihan finaaliin saakka!), onkin jo seuraavan aika. Sillä jos tähtiraaka-aineena on possua ja vielä luomusellaista, eihän sitä poiskaan voinyt pysyä... Etenkään, kun tuomarinakin on vielä joku niiiin arvovaltainen kuin Michelin-tähdellä palkitun Chef & Sommelierin Sasu Laukkonen!

Kisan järjestävä Suomen Kotitila tarjoaa kotimaista lihaa kotiinkuljetettuna ja tyytyväisyystakuulla. Tarjolla on niin possua, nautaa kuin karitsaakin. Suunnitelmissa on myös ainakin ankan ja riistan lisääminen valikoimiin. Mukana on tällä hetkellä kymmenen tilaa, joista jokaiselle eläinten hyvät elinolot ovat aidosti sydämen asia - asia, jonka etenkin viime aikojen uutisotsikoiden valossa veikkaan olevan entistäkin tärkeämpää ihan keskivertokarnivoorillekin. Ja nimenomaan possussa sen luomun muuten maistaa, haistaa ja näkee. Ja kun tuoretta luvataan, niin sitä myös tarkoitetaan: omat, torstaina kotiinkannetut possut oli laitettu lihoiksi edellisenä päivänä!

Älkääkä muuten antako sen Kotitilan paketin koon tai hinnan hämätä. Saattaahan se lihan määrä ensialkuun tuntua paljolta, mutta senhän voi pakastaa, jolloin sitä kunnon tavaraa on aina odottamassa jo valmiiksi kotona. Ja se hintakin jää kuulkaa helposti alle niiden lähikaupan 300 gramman vakuumipakkausten...!

Kisa potkaistiin käyntiin grilliherkuilla, joihin saimme vinkkejä Sasun isännöimällä lounaalla muutama viikko sitten. Oikeaoppinen grillaus kun tuo lihaan niin makua kuin rakennettakin. Oman reseptini innoitus tulee tuolta kovastikin viime aikoina inspiraatiota herättäneestä Kaukoidästä ja filippiiniläisestä lechon liempo- kylkirullasta. Itsehän en toki ole Filippiineillä käynyt, mutta jos se alkuperäinen on lähelläkään tätä, niin aijai!

Perinteisesti tämä kypsennettäisiin hiilloksella sellaisessa pyörivässä vartaassa, mutta ei hän meillä sellaista ollut... Jos ei grilliä ole laisinkaan, voi kypsennyksen hoitaa toki kokonaan uunissa. Kahden tunnin kypsennyksen jälkeen nosta lämpötila taas 230 asteeseen ja kypsennä siihen  välillä käännellen se ihanan rapea pinta. On kyseessä sitten filippiiniläinen possurulla tai englantilainen sunnuntailounas, se on juurikin crackling, tuo rapea nahka, joka siinä sitä ihan suurinta herkkua on!





Kolmelle- neljälle

700 gr luuton (luomu)possunkylki
2 tl oliiviöljyä
1 tl valkoviinietikkaa
1 rkl kiinalaista viisimaustetta (tai sekoitus inkivääriä, anista, fenkolia, kanelinkuorta ja pippuria)
1 pieni chili
2 valkosipulin kynttä
2 tl suolaa
2 sitruunaruohon varsi
1 limen mehu

Hienonna toinen sitruunaruohoista, valkosipulin kynnet ja chili vaikka veitsen lappeella tahnaksi. Sekoita öljyyn ja valkoviinietikkaan. Levitä possunkylki leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja viiltele liha kauttaaltaan vinottain ja sitten vielä toisinpäin jotta tuloksena on ristikkokuvio. Hiero marinadi lihaan ja suolaa. Nuiji toisen sitruunaruohon vartta veitsen hamarapuolella, jolloin se alkaa vapauttaa aromejaan. Aseta se lihan keskelle ja rullaa tiukaksi rullaksi. Sido rulla paistinarulla tiukasti solmien se sentin välein. Tämä on muuten ehdottomasti neljän käden operaatio, joten jos sinulla ei jonkun mutaation ansiosta ole noita omasta takaa, pyydä kaveri avuksi. Anna marinoitua peitettynä kylmässä ainakin muutaman tunnin mutta vaikka seuraavaan päivään.

Ota huoneenlämpöön vähintään tunti ennen paistamista. Hiero pintaan hieman öljyä ja muutama teelusikallinen suolaa. Lämmitä uuni 230 asteeseen ja paista rullaa ritilällä uunivuoan päällä puolisen tuntia (kaada uunivuokaan muutama rkl vettä, jottei lihasta tihkuva neste pala). Lorauta sitten päälle limen mehu, vähennä lämpö 175 asteeseen ja paista vielä 2 tuntia. Valele välillä vuokaan valuneilla mehuilla. Viimeistele grillillä kuumahkolla hiilloksella niin että pinnasta tulee ihanan kullanruskea ja jumalaisen rapea. 





Anna levätä 20 minuuttia ja leikkaa siivuiksi. Tarjoile esim. aasialaisen coleslaw'n ja limelorauksen kera.





Ja on meillä tälle kuulkaa viinivinkkikin! Olimme varautuneet Kung Fu Girlin kaltaisilla klassikkovalinnoilla, mutta vielä parempaakin löytyi! Muutamaa päivää aikaisemmin Norex Spirits oli lähettänyt testattavaksi uutuuksia Vintaen viineistä, joista yksi, Espanjassa Garnachan nimellä tunnetusta Grenache-rypäleestä valmistettu pehmeätanniininen ja ihanan marjaisan hilloinen La Garnacha Salvaje del Moncayo 2011 (€9,84 Alkossa) oli tälle todella onnistunut kombo. Suosittelen kokeilemaan - aivan loistava grilliviini!





*Postaus toteutettu yhteistyössä Kotitila.fi- palvelun ja Norex Spiritsin kanssa - liha ja viini saatu heidän kauttaan*





_______________________


SAISIKO OLLA LISÄÄ?


      


4 kommenttia :

  1. Oi mitä herkkua! Mun palassa ei ollut nahkaa lainkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. häh? se on Se Juttu, se nahka! OIi mulla jotain muutakin, mutta kyllä tää oli niistä se ihan paras :-)

      Poista
  2. No kassler ja luullinen kylki. ja tämä. ilman nahkaa,

    VastaaPoista