Myönnän- olen aina suhtautunut hieman nuivasti Espanjan Aurinkorannikkoon. Menneiden vuosikymmenten hittibiisin myötä pelkkä Torremolinoksen nimen kuuleminen värisyttää, eikä hyvällä lailla. Myös Fuengirola oli mielikuvissani vakiinnuttanut maineen paikkana, jonne hyvä maku (ja Jorma Pulkkinen) menee kuolemaan.
Itse valitsisin aina sen vähemmän matkatun tien, ja kolusin Lähi-itää milloin kamelilla, milloin laittomalla taksilla. Koin sodan, evakuoinnin, miehityksen ja vallankumouksen. Sairastin vatsatauteja, nestehukkaa ja koti-ikävää. Tulin ryöstetyksi, huijatuksi ja kyynelkaasutetuksi.
Rakkaus tuohon osaan maailmaa elää yhä vahvana, mutta vielä vahvempana elää rakkaus erääseen Englantilaiseen Herrasmieheen. Ja Englantilaisella Herrasmiehellä on talo juurikin tuolla Espanjan etelärannikolla.
Hänen perheellään on ollut asunto Benalmadenan lähellä jo vuosikymmeniä. Viitisen vuotta sitten hän osti meidän huvilamme. Sittemmin maailmanmatkailuni on käynyt läpi melkoisen seestymisen (keski-ikäistymisen?) ja vietän nyt suuren osan ajastani Espanjassa joka, kaukana karaokebaareista ja Casio-kopioita kaupittelevista rantakaduista, on näyttänyt minulle ihan uudet kasvot.
Vuosien myötä olenkin oppinut arvostamaan tätä pientä palaani aurinkoa ihan uudella lailla. Joskin yhä vieläkin kerron ihmisille lähteväni Andalusiaan... Espanjaa en puhu vieläkään, enkä ole onnistunut innostumaan golfistakaan. Se on sääli, sillä noita kenttiä täältä löytyisi enemmän kuin minulta ruutuhousuja.
Kalorien kuluttamisen sijaan olenkin erikoistunut niiden keräilyyn. Ruokalistoja luen sujuvasti ja rakastan tutkimusmatkailua rannikon pienissä kylissä - etenkin niiden tapas-baareissa. Herrasmiehen minulle kilpavarustelema testikeittiö mahdollistaa Andalusian ihanista raaka-aineista nauttimisen myös ihan kotioloissa.
Myös rakkauteni ruoanlaittoon on noussut ihan uuteen kukoistukseen. Onneksi Herrasmies on kiitollinen yleisö. Kiitollisia ovat myös paikalliset miestenvaateliikkeet, jotka Herrasmies ja hänen alati kasvava housukokonsa pitävät bisneksessä...
Golf on siitä pirullinen laji, että se jakaa perheitä sitä harrastaviin, ja harrastamattomiin. Jopa isosiskoni, joka vastusti golfin seireenikutsua ansiokkaasti yli kymmenen vuotta sortui siihen, kun miehensä innostui. En tule varmaan koskaan ymmärtämään pelin lumoa, sillä pienet valkoiset golf-pallot eivät ole koskaan tehneet minulle mitään niin julmaa, että ansaitsisivat tulla hakatuksi puu- ja metallimailoilla.
VastaaPoistaMinä puolestaan alan jotenkin hahmottaa sen viehätyksen. Syyt(määrittelemättömässä järjestyksessä) ovat:
VastaaPoista- hole-in-one-samppanjakierros
- birdiepullo
- ja ne 18.reiän G&T:t.