Siesta-anarkiaa (ja lisää tapaksia)!

Lounaan jälkeen olikin aika nauttia siestasta jatkaa tutustumista Marbellaan. Joka tarjoili mm. lämmintä aurinkoa ja kylmää viiniä. Varsinaiset kissanpäivät siis! 

Siestaa on muuten paikallishallinto täällä yrittänyt lakkauttaa, sen kun on katsotaan "olennaisesti laskevan työntekijöiden tuottavuutta". Vaan andalusialaisetpa nousivat vastarintaan rakastamansa perinteen puolesta, joten niin se yhä jatkuu!

Jos Salvador Dalista tykkää, kannattaa Marbellassa tutustua rannan vieressä sijaitsevaan Avenue Del Mariin, joka on kyseisen taiteilijan veistoksin koristeltu kävelykatu.

Taidetta tarjosi myös ranta. Muistatteko ne Fuengirolan hiekkaveistokset? Joku oli täällä pistänyt vielä paremmaksi...

Iltapäivästä olikin aika vetäytyä viinilasillisille ja tapaksille, tällä kertaa San Lazaro-kujalle. Paikan leppoisa ilmapiiri ja taustalla soiva La vie en rose olivat täydellinen keino päättää päiväretki. 

Myös tämä paikka hurmasi mutkattomuudellaan. Tupakkaa kun saa Espanjassa ostettua ainoastaan tabac- liikkeistä tai myyntiluvan saaneiden ravintoloiden automaateista. Suurimmassa osassa ravintoloita ei sellaisia kuitenkaan ole, joten tiedustellessani olisiko ravintolassa myydä tupakkaa, kaivoi tarjoilija koneen puuttuessa taskusta oman askinsa ja tarjosi siitä. 

Söimme vanhoja tuttuja: pimientos rellenos (tällä kertaa pinaatilla ja tonnikalalla täytettyinä) sekä boquerones al limon. 

Fabada Asturian näköinen annos herätti uteliaisuuteni, mutta eihän se mitään Fabadaa ollutkaan! Se oli callos con garbanzos. Ihan hyvä, etten sitä kieltä vielä oppinutkaan, sillä sehän tarkoittaa kikherneitä. PÖTSIN kanssa. 

Kuten saatatte muistaakin, yritin pitää Turkissa mieleni avoimena uusien ruokien kanssa, mutta pötsin heinäkuun helteissä kylpevän navetan lemua muistuttava haju ei ollut omiaan saamaan minua syttymään tälle ruhonosalle. Tämä annos sen sijaan oli. Maku oli lempeä ja rakenne murean pehmeä. Ay caramba, olen myyty!

Mistähän tuota pötsiä saisi Suomessa hankittua...?

Makumatkalla Marbellassa

Marbellassa, kuten muuallakin suosittelen välttämään niitä keskusaukioita ja pitkillä, viidella eri kielellä kirjoitettuja menuja tarjoavia paikkoja. Kuitenkin jo ihan niiden lähettyviltä löytyy sivukujia, joista löytyy niitä paikallisten suosimia, autenttisia makuelämyksiä tarjoavia ravintoloita. Marbellassa Plaza de Los Naranjosin ympäristössä tällaisia katuja ovat etenkin San Lorenzo sekä Pantaleon. 

Me asetuimme lounaalle Pantaleon-kujalta löytyvään Taberna Casa Curroon, joka on niin perinteinen kuin perinteinen olla voi - niine härkätaistelijalegendoille pyhitettyine seinineen ja baaritiskillä viinilasinsa kanssa istuvine vanhoine ukkoineen jotka eivät koskaan tunnu lähtevän kotiinsa.

Menut näissä paikoissa ovat toki paljon suppeampia kuin niissä turistirysissä, mutta sitäkin parempia siinä, että ne keskittyvät hyviin, paikallisiin tuotteisiin. Joskin ei se menun olemassaolokaan aina välttämättä kerro siitä, mitä saatavilla oikeasti on... Niinpä joka pöytään ympärillämme päätyi enemmän tai vähemmän samoja ruokia. "Is good! IS GOOD!" oli kazakstanilaista kylvettäjää muistuttavan emännän kommentti kaikkiin kysymyksiimme. 

Ottaen huomioon, kuinka etenkin eteläinen Espanja elää turismista, on ollut hämmentävää huomata, kuinka vähän täällä loppujen lopuksi puhutaan englantia. Tällaisissa ravintoloissa se on olematonta, kuten huomasimme pateeta tilatessamme. Vastaukseksi siihen, mitä pateeta se on, saimme pesijänaiselta nyrkit kainaloihin työnnettynä esitetyn pantomiimin linnusta. Onneksi on Google-kääntäjä: peltopyytähän se! Ja varsin mainiota olikin. Siitä puuttui se tympeänkarvas jälkimaku, jota esimerkiksi possupateesta usein löytyy.

Vaikka eivät niitä jättimaisimmän kokoisia olleetkaan, olivat katkaravut uskomattoman tuoreita eivätkä seurakseen kaivanneet muuta kuin ripauksen hyvää suolaa. 

Butifarra kuulosti houkuttelevalta, joskin epämääräisen tutulta. Ja sitä se olikin - alunperin Kataloniasta kotoisin olevaa, häivähdyksellä neilikkaa maustettua valkoista makkaraa. Ulkomuoto tuossa on ihmisenvärisyydessään hieman epämääräinen ja makukin vähän lenkkimakkaramainen...

Myös paikan bellotaa tuli kokeiltua, joka olikin niin hyvää, että Canonin sijaan se ehti tallentua vain allekirjoittaneen makunystyröihin!

Marbellan vanhassakaupungissa

Puerto Banusin ravintolatarjonta ei ole kovinkaan kummoista - lounasta varten kannattaa jatkaa matkaa suosiolla läheiseen Marbellaan. 

Toistaiseksi Marbellasta tekee logistisesti haastavan se, ettei sinne pääse junalla. Se onkin ainoa yli 100 000 asukkaan kaupunki, jonne juna ei liikennöi. Fuengirolan ja Malagan välillä operoivan C1- linjan jatkamista Malagaan on suunniteltu jo pitkään, mutta näyttää siltä, että suunnitelmaksi se myös jää. Aurinkorannikolla käynnissä olevasta vilkkaasta rakentamisesta johtuen suuri osa radasta jouduttaisiin rakentamaan maan alle, mikä kasvattaisi kustannukset sellaisiksi, ettei Andalusialla siihen ole varaa. 

Marbella itsessään ei juurikaan eroa muista rannikon kaupungeista, mutta sen vanha kaupunki on kaunis ja tunnelmallinen. Siellä on ihana kuljeskella ja hukata itsensä hurmaavien pikkukujien unenomaiseen tunnelmaan. 

Marbellan vanhassakaupungissa on boheemiutta, joka näkyy mm. kauppojen tarjonnassa. Käsityöläisliikkeitä on paljon, kuten myös lahden toiselta puolen tuotuihin Pohjois-Afrikan tekstiileihin ja koriste-esineisiin erikoistuneita pikkuliikkeitä.

Pröystäilyä Puerto Banusissa

Minkään korkeakulttuurin vuoksi eivät ihmiset Marbellan satamaan Puerto Banusiin saavu. Näyttäytymään kylläkin. Paikka ei edes tunnu heräävän eloon ennenkuin juuri ennen lounasta, jolloin Ocean Clubin tai Nikki Beachin juhlien uuvuttamat seurapiirit aloittavat uuden päivänsä. Botoxia täyteen pumpatut lounastavat leidit jättimäisissä aurinkolaseissaan ja pienen yksiön hintaisissa käsilaukuissaan. Vanhat miehet ulkoiluttamassa Ferrareitaan (ja kaksikymppisiä, pääsääntöisesti venäjää puhuvia tyttöystäviään). 

Marbellan satama-alue on perinteisesti ollut sitä rikkaiden ja kuuluisten leikkikenttää, jossa autot ovat kalliita ja veneet vielä kalliimpia.  Joskaan en ole niinkään varma, kuinka monella (enään) on itse asiassa varaa liikuttaa venettään laiturista: pelkkä satamapaikka nousee kymmeniintuhansiin euroihin ja isoimman kokoluokan veneiden tankkien täyttäminenkin vie helposti tuhansia. 

Huvittuneena olen seurannut reaktiota, jonka kenkäkauppojen (joita Espanja on pullollaan) näyteikkunat naisissa kaikkialla saavat aikaan. Täällä sitä samaa voi havannoida miehissä. Siellä ne kävelevät vaimojensa kanssa ihan normaalisti, keskustelua käyden kunnes vastaan tulee jotain tällaista. Se näky saa miehet pysähtymään kuin transsissa - vaimojen jatkaessa   ihan huomaamattaan matkaansa ja keskusteluaan yksin. 

Vuosien aikana on alueen hohto hieman kärsinyt, mutta isolla rahalla täällä saa vieläkin paljon. Ja jos budjetti ei ihan Hermesin käsilaukkuihin tai Cartierin koruihin riitäkään, niin kaltaiselleni harakalle löytyy kiiltävää  silmäniloa vähemmälläkin rahalla. Ihailemani korusuunnittelija, alkujaan argentiinalainen mutta nykyään Ibizalla toimiva korusuunnittelija Noelia Thames on avannut tänne liikkeensä. Minun korvissani kimaltelevat nyt nuo alimman kuvan kolmikiviset korut!

Elokuun ensimmäisenä lauantaina täällä Marbellassa muuten pidetään hyväntekeväisyyteen rahaa keräävä Starlite- gaala. Antonio Banderas ja Eva Longoria ovat vakiovieraita. Liput tämänvuotiseen gaalaan ovat myynnissä ja hinnat lähtevät vaivaisesta 500 eurosta...!