tiistai 6. syyskuuta 2016

Ravinteli Bertha - osoitus siitä, että Tampere on muutakin kuin wingsejä ja mustaamakkaraa


* * * 


Ravinteli Bertha Tampereella hurmaa tyylikkäällä sisustuksellaan, rennolla ja asiantuntevalla henkilökunnallaan, mielenkiintoisilla viineillään sekä niin lihaa kuin kasviksia monipuolisesesti hyödyntävällä ruokalistallaan.

* * * 

Viihdyn yksin välillä liiankin hyvin. En minä sano, että se seura aina kovin kummoista on, mutta hyvin me pärjäämme. Olen toki tähän ikään ehtinyt huomaamaan, että on siinä parisuhteessakin puolensa. Niiden itsestäänselvien syiden lisäksi (on kivaa nukkua jonkun toisen kanssa ja... no, puida Valioliigan siirtoikkunoita...) tässä ovat omat suosikkini:

-  on joku, jonka kanssa olla tiimi. Joku, jonka kanssa sulkeutua siihen yhteenkuuluvaisuuden ja ylenkatseellisuudensekaiseen ihanaan kuplaan ja valittaa koko muun maailman typeryydestä
- pyykinpesukerrat harvenevat puoleen entisestä, kun voi omien sukkien loppuessa lainata varastaa sen toisen sukkia
- vaatevarasto kaksinkertaistuu. Tämä tosin toimii ainoastaan, mikäli haaveenasi on aina ollut pukeutua yksinomaan puolustusvoimien boksereihin ja merivoimien T-paitoihin. 
- Ravintolassa pääsee kokeilemaan aina tuplasti annoksia. 

Minut tuntien arvasitte varmaan, että tuo jälkimmäinen syy on tällä hetkellä se elämänlaatua kaikista eniten  parantava tekijä (älkää tosin kysykö, mitä minulla on tätä kirjoittaessani päälläni...)

Löysin itseni reilu viikko sitten Tampereelta; kaupungista, jonka kulinaarinen anti maailmalle on tähän mennessä koostunut verestä tehdystä makkarasta ja kanansiivistä. Erityisemmin en voi sanoa myöskään olevani vaikuttunut heidän tavastaan puhua, jota he itse ilmeisesti pitävät kovinkin koomisena. 

Pian kävi tosin selväksi, ettei Tamperekaan ollut kovinkaan vaikuttunut allekirjoittaneesta. "No moro. Mitennii sää et tiädä missä Päijanne on? Ootsää muka jostai Helsingistä vai? Kato, tuu meidän baariin, hei! Meiltä saa nääs kaikkee perseestä perämoottoriin!"

Vaikka reissun syyt olivatkin ihan muualla kuin kulinaristiretkeilyssä (jätin jopa kamerani kotiin!), oli selvää, että ohjelmaan oli saatava vähän sitäkin. Valinta osui viime vuoden Taste of Helsingistä kummallisuudellaan (savupekonikinuskia, suklaamoussea ja naudanverimarenkia) mieleen jääneeseen Ravinteli Berthaan

Töölöläiset niskakarvani pystyyn nostattavasta nimiväännöksestään (ravinteli?) huolimatta valinta oli onnistunut: kompakti lista ja kaksi suuta tarkoittivat sitä, että neljän ruokalajin aterialla (52€/ hlö, kuusi ruokalajia 66€) saimme syödä koko listan läpi. No moro! 

Kylkeen otimme myös viinipaketin (43€/ hlö), joista minä otin omani puolikkailla kaadoilla. Tämä pääsi tarjoilijalta tosin unohtumaan ja minullekin kaadettiin täydet kaadot. 

"No mutta, juot sen, mitä juot, eikö niin", pahoitteli tarjoilija virheensä huomattuaan. Eikä veloittanut kuin sen puolikkaan verran. Reilu meninki. Tykättiin. 






Alkuun paahteisuudella ja kepeydellä ihastuttanutta shampanjaa, jota Berthasta saa ainoana koko maasta. Tämäkin informaationmurunen olisi epäilemättä huomattavasti relevantimpi, jos muistaisin, mitä se shampanja oli. Tuossa on (kai) yksi niitä parisuhteessa olemisen huonoja puolia: sitä on ihan liian täpinöissään siitä ihmisestä kiinnittääkseen huomiota asioihin, joilla ennen oli oikeasti väliä. Niinkuin viiniin. 


Muikku, peruna, tilli- annos hurmasi ulkonäöllään ja kesäisillä mauillaan. Niinikään persoonallinen viiniparitus (itävaltalainen Grüner Veltliner-Riesling - Sauvignon Blanc-Chardonnay-blend Stammerdorfer Gemischter Satz Satellit 2015) toimi. 

"Tässä haisee bensa", kommentoi seuralainen viinin laatu-Rieslingille tyypillisiä petrolisia sävyjä. 







Vuohenjuusto-ruusu-punajuuri oli myös "ja minähän en kasvisruokaa syö"- koulukuntaa tunnustavan seuralaisen mieleen. 

Tämän viiniparitus oli illan onnistuneimpia - Chilen Maule-laaksosta peräisin olevan Rucahue Pinot Noir Reservan vivahteikkuus komppasi etenkin annoksen ruusuisia sävyjä kauniisti kuin mikä.






Toinen alkuruokakierros alkoi possu-durum-köynnöskranssiannoksella, jonka syvät maut kirvoittivat allekirjoittaneessa illan toisen spontaanin "voi luoja"- huokaisun. Hiljaiseksi se veti seuralaisenkin. 

Langhe Dolcetto DOP Visadi oli kelpo kaveri.







Nauta, kanttarelli ja tattari-annoksen sisältö riemastutti minua seuralaisenkin edestä: siitä kun löytyi mm. naudansydäntä. Koko ruhon hyödyntämiseen Berthassa suhtaudutaankin samanlaisella intohimolla kuin meillä kotona. 

Etelä-afrikkalaisen Lammershoekin Lam Pinotage oli jännittävä uusi tuttavuus: puolukkaisessa kepeydessään ja hapokkuudessaan se toi mieleen lähinnä eurooppalaiset Pinot Noirit.






Pääruoissa oli kaksi vaihtoehtoa, joista toinen oli (dum, dum, duuummmm...) kasvisannos. Spelttiä, tattia ja sipulia sisältänyt ruokalaji ei ollut sieltä kauneimmasta päästä, mutta (molemmat yllättäen) yksi illan suosikeista, joskin voi olla, että pöydässä käytiin seuraavanlainen keskustelu:

"Et sitten kerro kenellekään, että söin vapaaehtoisesti kasvisruokaa. Etenkään Kissabloggarille!"

Tämän kanssa tarjoiltu viini oli Montenidolin 100% Vernaccia. Kuiva, runsas ja upean aromaattinen. 






Toinen pääruoista iloitteli taas niillä vähemmän käytetyillä ruhonosilla, joihin seuralainen ei ole (vielä...) ihan niin ihastunut. Mustakaali, nauta ja nauris- annoksesta löytyi niin hitaasti haudutettua potkaa kuin naudankieltä. 

Tämän kanssa nautimme Selvapiana's Chianti Rufinaa vuodelta 2013.






Jälkiruokaosasto avattiin piimä, mustaherukka ja herukanlehti-nimisellä annoksella, jonka kakku sai hempeänvihreän värinsä juuri herukanlehdistä. Oivaltavaa ja oivallista. 

Uusi-seelantilaisen Seifriedin upean konsentroitunut mutta kypsän hapokas Sweet Agnes Riesling oli toimiva kumppani.






Kauas ei pudonnut omena, kaura ja katajanmarja-annoskaan, joskin kastikkeen paahteisen makeuden kylkeen olisin kaivannut jotain Pedro Ximénezin kaltaista sen kanssa tarjotun Barbeito Delvino Reserva Madeiran sijaan. 






Palvelu pelasi läpi aterian, viinivalinnat olivat mielenkiintoisia ja toimivia ja ruoka oli todella hyvää. 

Menisin toistekin! Menkää tekin!






Löytyykö sieltä ravintolavinkkejä Tampereelle - seuraava reissu odottaa nimittäin muutaman kuukauden päässä. Onko Ravintola C:stä kellään kokemuksia?

__________________



SAISIKO OLLA LISÄÄ?




   Kaks Kokka 3   



TYKKÄSITKÖ? KERRO KAVEREILLEKIN!


Sharing is caring Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

70 kommenttia :

  1. 2 kertaa Berthassa käyneenä täytynee antaa sille vielä joskus 3. mahdollisuus. Ne 2 ensimmäistä kertaa eivät nimittäin vakuuttaneet. Mutta kuvasi todistivat jotain ihan muuta :)
    Ravintola C:ssä olen aikoinaan saanut elämäni parasta pihviä (ja onneksi mies kyseli kaikki kypsennysvinkit, niin nyt onnistuu hyvin kotonakin) ja sienikeitto roseeskumpalla oli C:ssä myös huikea elämys. Eli iso peukku C:lle!
    Tampereelle on putkahdellut mielenkiintoisia ravintoloita ja viinibaareja viime vuosina, liian harvoin tulee vaan Helsingistä lähdettyä sinne. Samppanjabaaria Hatanpään valtatien alussa suosittelen lämpimästi! Perinteisistä paikoista keväällä reitille osui Näsinneula ja menu oli todella herkullinen ja annokset kauniita. Lisäksi ilta-aurinko värjäsi maisemat vaaleanpunaiseksi, niin mikäs sen mukavampi tapa viettää iltaa :) Olethan käynyt Keittiöelämää-kaupassa?! Se on Tampereen helmi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen käynyt kaupassa - se oli <3

      Tuo Näsinneula tuppaa jotenkin aina uhohtumaan - sitä pitää jotenkin sellaisena aikansa eläneenä monumenttina, mutta eihän siitä ole viime vuosina muuta kuin älyttömän hyvä kuulunut. Kiitos siis reality checkistä :-)

      C houkuttelee kyllä-toivottavasti ensi reissulla ollaan ajoissa liikkeellä ja saadaan pöytäkin!

      Shampanjabaari meni muistiin samantien, mahtavaa!

      Suurkiitos vinkeistä - ensi reissua odotan jo huomattavasti enemmän innoissani!

      Poista
  2. Jaahas. Nyt jään sitten odottamaan postausta siitä, kuinka ituja on pantu ikkunalaudalle itämään ja pöydällä raakakypsyy muinaisviljasta tehty elävänravinnon limppu ;)

    Hyvä kasvisruoka kyllä vaan on loistavaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, onneksi tämä itsesensuuri on tällä tolalla :-)

      No mutta onhan se tuta kirjaa vääntäessäkin huomattu kun ihan vahingossa on tullut gluteenittomia ja vegaanireseptejä. Eikä suu ole mennyt mutrulle kertaakaan :-)

      Hyvä rvaintola tekee hyvää ruokaa, paljon parempaa, kuin mihin itse pystyisi. Pitäisi oikeasti useamminkin rohkaistua yllättymään noiden kasvisruokien kanssa. Niissä kun vain monesti tuppaa sitten olemaan sitä juustoa...

      Poista
  3. Satunnainen vierailija8. syyskuuta 2016 klo 7.55

    Tuo C pitää laittaa omaankin muisti listalle, kun seuraavan kerran käy Tampereella. Yksi jota voin suositella lämpimästi on Pikkubistro Oy:n Kattila, Hallituskadulla Keittiöeläman läheisyydessä.

    VastaaPoista
  4. Moikka! Blogia seuranneena ja Tamperelaisena on tietenkin heti pakko kommentoida! :)
    Mielestäni Bertha ja C ovat ehdottomasti jaetulla ykkössijalla mutta voi, että kun meiltä löytyy myös niin paljon muuta! :) Esim. Hella & Huone, Dining 26 by Arto Rastas, Ravinteli Huber (jälleen ravinteli .. :D), Ravintola Näsinneula, August von Trappe, Gastropub Tuulensuu, 4 vuodenaikaa, Café Pispala, Pispalan Pulteri, Masu Asian Bistro, Maruseki, 2H+K, Ohranjyvä, Coussicca, Heinätori, Stefan’s Steakhouse, Tiiliholvi, Frankly :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuralainen syö Huberissa aina Tampereella ollessaan ja tykkää kovasti :-)

      Hella & Huone oli vallan unohtunut (vaikka Arto on vanha koulukaverikin!) - kiitos siis muistutuksesta.

      Loistosuosituksia sinulla - lähden heti tutustumaan ensi reissua silmälläpitäen <3

      Poista
  5. Ei hulluman näköistä safkaa tuossa ravintelissa.

    VastaaPoista
  6. Neljä vuodenaikaa Kauppahallissa on ihana, niin herkullista kalakeittoa saa sieltä. Ja toinen suosikki on NOMU Kyttälänkadulla. Todella herkullista sushia muun muassa. Berthassa en ole käynyt vielä, suosituksia oon kyllä kuullut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se oli itselläkin toivelistalla - toivttavasti ensi kerralla sitten <3

      Poista
  7. Tuo on ollut omalla Tampereen to do-listalla jo pari vuotta... Ja tästä kiinnostus taas vain voimistui. ;)

    VastaaPoista
  8. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta! Mä odottelen täällä jo lounasaikaa ja nälkä vaan voimistui tätä lukiessa :D Täytyy ehdottomasti korvan taakse tämä ravintola, jos joskus tulisi pyörähdettyä Tampereella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan seuraavaa Tampereen reissua jo huomattavasti edellistä enemmän - sen verran suosituksia sinne on nyt saatu että eiköhän hyvää löydy ensi kerrallakin :-)

      Poista
  9. Täytyykin tehdä retki Tampereelle! Minusta tuo ei ole ollenkaan hyvä puoli, että pääsee maistamaan kahta annosta ravintolassa. Maistelumenuista kyllä pidän ja useiden ruokien maistamisesta, mutta useimmiten minulle iskee annoskateus, kun ainahan muut osaavat tilata jotain parempaa. Varsinkin, jos on kahden vaiheilla, eikä tiedä kumman annoksen tilaisi, ja toinen menee tilaamaan sen, mitä itse ei tilaa, ja sitten se toinen osottautuu paljon paremmaksi. Ei hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. me jaetaan kaikki 50-50 :-) (näin minä olen päättänyt...!) kaikki voittaa <3

      Poista
  10. Olen tässä aamun tunteina lukenut jo monta ruokapostausta ja minulla on kova nälkä! Nämä kuvat taisivat nyt katkaista kamelinselän: olivat sen verran herkullisen näköisiä, että pakko on ottaa pientä välipalaa :D

    VastaaPoista
  11. Kaikki ravintolat, jotka ylempänä on mainittu saavat suosituksen tältäkin tamperelaiselta! Tiesitkö muuten (tai mainittiinko siitä Berthassa teille mitään?), että söitte todennäköisesti heidän omalla takapihallaan kasvattamiaan kasviksia ja yrttejä? Bertha oli nimittäin mukana tässä hankkeessa, josta kirjoitin: http://www.rantapallo.fi/mutkiamatkassa/2016/08/31/tamperelaisissa-ravintoloissa-viljellaan-ja-vahennetaan-havikkia/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tykästyin nyt kyllä poikiin entistäkin enemmän :-)

      Poista
  12. Kelpaisi minullekin tuollainen ateria. Lurps.
    Minusta Suomessa saisi enemmän yleistyä tapa, että ystävien (ei vain rakastavaisten) kanssa tilattuja ruokia voisi jakaa. Tämä oli itsestään selvyys mm. Espanjassa. Tietysti haluan maistaa mahdollisimman montaa herkkua. Mieheni kanssa se on varsin kätevää, sillä jos jokin annoksista onkin huono, hän saa sen sitten kokonaan ja minä syön sen paremman :). Hyvät tietysti jaetaan niin, että minään ainakin puolet :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä pointti. Kyllähän viime vuosia on suuressa osassa ravintoloissa markkinoitu annoksia jaettavina, mutta eipä niistä juuri jaettavaksi ole koon puolesta riittänyt; hinnan puolesta kylläkin...

      Poista
  13. Namnamnamnamnam! Hyvältä näyttää! Puolikkaat kaadot viiniä onkin loistava juttu jos ne viinit haluaa ruokien kylkeen maistella. Kerran kävimme viiden ruokalajin illallisen vineineen nauttimassa ja hiprakkahan siitä oli tuloksena, vaikka kaikkea ei edes kokonaan kumottu.

    VastaaPoista
  14. Näyttää liian hyvältä ollakseen totta. Pitää laittaa paikka muistiin, sillä Tampereella ollessa juuri ruokaravintolat on hakusessa.

    VastaaPoista
  15. Täytyypäs painaa mieleen, kiitos suosituksesta. Näyttää kyllä oikein hyvälle.

    VastaaPoista
  16. Melkein vaikuttaa jo turhankin viimeistellyltä ja piperretyltä tuo ruoka ei-foodien makuun. Mutta voisin minä silti kuvitella tuollakin syöväni :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvää oli ja viimeistelystä ja piperryksestä täällä tykätään!

      Poista
  17. Muutin vuosi sitten Tampereelle ja tää oli yksi niistä ravintoloista, joissa halusin käydä. No nyt muutin sieltä pois enkä käynyt. Mitähän ihmettä tapahtui? Sitä vaikeempi on mennä, mitä lähempänä joku mesta on. No ehkä ens kerralla...?

    Berthaa usein käytettiin koulussa usein esimerkkinä ravintolasta, joka minimoi hävikin. Simppeli lista on lähes poikkeuksetta paras kaikin puolin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voi sua! Erinomaisen toimiva lista ja kaikki muukin!

      Poista
  18. Täällä tamperelainen, joka ei kyllä ruokavinkkejä osaa antaa, nääs! Pakko myöntää, etten ole koko paikasta aiemmin tainnut kuulla. No, en kyllä kovin usein käykään Suomessa, saati Tampereella ulkona syömässä. Mieluummin kokkailen itse säälittävät pöperöni, säästän rahaa ja syön ulkona sitten ulkomailla. Kauniin näköisiä annoksia kylläkin, varmasti rahansa arvoista. Itse kyllä sitten haen Pyynikintorin kiinalaisesta ruokaa, jos nyt villiinnyn sen suhteen, että päätän maksaa jollekin muulle siitä, että se kokkaa mun puolesta :)

    VastaaPoista
  19. Vaimoni opiskeli Tampereella, joten kaupunki ravintoloineen on tullut tutuksi. Tampereella on paljon hyviä kahviloita ja ravintoloita. Tämä Bertha on hyvä. Tykkään heidän konseptistaan, ja olipa mukava lukea, että taso on säilynyt.

    Viimeksi meidät yllätti positiivisesti Välimäen August von Trappe. Hyvää ruokaa ja loistava miljöö. 4 vuodenaikaa täytyy aina käydä ja kahviloista pitää aina päästä Pyymäen Oma Kahvilaan aivan rautatieaseman tuntumassa Tuomiokirkkokadulla.

    Anonyymin yllä heittämä lista Tampereen hyvistä ravintoloista on todella kattava. Kopsasin sen itselleni talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 4 vuodenaikaa jäi väliin ja se harmitti. August Von Trappe vähän epäilyttää enkä tiedä onko siinä Välimäkeä enempää kuin se nimi, jolla sitä markkinoidaan :-) Vaan testaamallahan sekin selviää.

      Poista
    2. August Von Trapessa oli ensimmäisellä käyntikerralla aivan mahtavan hyvä ruoka. Siitä innostuneena seuravalla T:reen reissulla sinne uudelleen. Ruoka oli niin huonoa että palautin sen keittiöön. Paljolti kiinni kai siitä kuka on kauhan varressa... ja on siinä Välimäkeä enemmän kin nimi. Se ensimmäinen kerta ja ruoka oli jotain ihan järisyttävää!

      Poista
  20. Jopas taas on hulppean näköiset annokset! Vesi kielellä ja vatsa kurnien täällä luettiin! :)

    VastaaPoista
  21. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta, täytyy muistaa jos joskus Tampereen suunnalla liikutaan. Ja se on ehdottomasti parisuhteen hyviä puolia että pääsee maistamaan useampia ruokalajeja! Sitten kun makumieltymykset on vielä samanlaisia, kaikki kelpaa molemmille niin hommahan toimii loistavasti :)

    VastaaPoista
  22. Näyttää kyllä tosi hyvältä! Tosin en itse ole niin syvällä kulinaristisessa maailmassa että maksaisin ulkonasyömisestä noin paljoa, ainakaan vielä ja tavallaan myös onneksi, niin pystyy toteuttamaan enemmän budjettireissuja :D

    VastaaPoista
  23. Herkkuja! En ole käynyt Tampereella sitten lapsuuden, löytyisiköhän sieltä muutama tällainen helmi, jos lähtisi vaikka heittämään jonkun yhden viikonlopun mittaisen ruokamatkakeikan? Samppanjasta - mun mies tuli eilen töistä, ja toi mukanaan pullon ihan vain minua varten, koska kuulemma ansaitsin juoda tänä viikonloppuna kuohuvaa. Siinä myös yksi hyvä lisäsyy suosia parisuhdetta yksinolon sijaan... ;--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ooh <3 minulla on taas kylmässä odottamassa muutama shampanjapullo ihan vain tuon miehen kanssa jaettavaksi :-)

      Poista
  24. Onkohan tämä sama ravintola, joka vuosia sitten järjesti Maailman ympäri -illallistapahtumia? Ensin syötiin lentokoneruokaa (sämpylä ja joku juoma) ja sen jälkeen "lennettiin" maasta toiseen ja syötiin niille ominaisia ruokia. "Kävimme" mm. Venäjällä, Japanissa ja Jenkeissä. Ruokien välissä oli ohjelmaa tai kuulutuksia seuraavista kohteista. Se oli tosi hauska ilta. :)

    VastaaPoista
  25. Hanneli / duunireissaaja17. syyskuuta 2016 klo 18.43

    Mä en pysty valitsemaan Berthan ja C:n välillä mitenkään. Molemmissa olen käynyt pariin kertaan, ja menisin mielelläni kolmannenkin. Ja neljännen..

    VastaaPoista
  26. Suosittelisin myös heinätoria! Ihana rakennus pyynikintorin laidalla ja mukavan pariskunnan pitämä.

    VastaaPoista
  27. Olenkin joskus jostain lehdestä lukenut Berthasta ja nimenomaan tuosta, että pyrkivät käyttämään eläimen ruhosta kaikki käytettävissä olevat osat. Pitäisi joskus käydä, melko vakuuttavia olivat nämä valokuvat ja kuvaukset annoksista. P.S. Eräät toisetkin töölöläiset niskakarvat nousevat hieman pystyyn tuosta ravinteli-nimityksestä :D

    VastaaPoista
  28. Joo, hirveä toi ravinteli-sana. Yyyööhh. Eikä se Berthakaan ehkä mikään mediaseksikkäin nimivalinta... Mutta tärkeintä, että ruoka maistui! Kai olet käynyt jo tossa Kisiksen uudessa wings-paikassa syömässä siipiä? :D Ei tarvitse enää Tampereelle mennä. Terveisin toinen töölöläinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole enkä mene. Wingsit eivät puhuttele, edes vaikka olisivatkin tuossa naapurissa :-)

      Poista
  29. Jee, kiitos Tampere-vinkistä! Olen menossa kaupunkiin lähiaikoina käymään, jos täältä vaan saa vegeversiota niin saatan käydä nauttimassa illallisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä saa :-) Vaan... mä luulin että sun vegepäivät olivat ohi!

      Poista
  30. No nyt tuli nälkä. Just sen oloinen rafla, että itse pitäisin. Saa nähä, että tulenko päätymään TRE:llle ihan lähiaikoina, mutta jos päädyn niin tä pitää muistaa pitää mielessä. Nam! :)

    VastaaPoista
  31. Aika hienon näköisiä annoksia, varmasti ollut kaikki herkullista. Jälkiruuat kuulosti tosi herkullisilta!

    VastaaPoista
  32. Hahah tuo sinun kirjoittama tampereenmurre :DD Toivottavasti meikä ei enää kuulosta tuollaiselta (en toivottavasti ole koskaan kuulostanutkaan).. Mutta joo, Bertha on yksi aivan huikea mesta. Lisäksi nostaisin Ravintola C:n ja klassisen Näsinneulan. :) Hyvä että pidit Berthasta, tuntuu että moni sitä ei ole testannut vielä. Tykkään erityisesti heidän tavasta kirjoittaa annokset, vähän jotain salaperäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo kovasti tuota C:tä kuulemani perusteella!

      Poista
  33. Ravintola C:tä en valitettavasti voi suositella. Olen saanut siellä sellaista ruokaa, etten enää kehdannut edes valittaa. Friteeratut bataatti-asiat olivat sisältä jäässä ja kasvisruokana tarjottu "puhajuuripihvi" öljyssä uintiharjoituksia ottava raastepino. Fine diningia??

    Sen sijaan Tiiliholvi YO-talon kellarissa on huikea paikka! Yllätysmenuun saa myös ruokavammaisille fiksattuna, esim. kasvisruoka tai raskaus ei ole este.
    Henriks ja Hella&Huone ovat myös sitä oikeaa Fine&Diningia.

    Tampere on hyvää kyllä mahtavia ruokapaikkoja täynnä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai - kuulostaapa ikävältä! Onneksi itsellä ei ruokarajoitteita ole, jotta ehkä on toiveita siitä, ettei tarvitse samalla lailla pettyä...? Kiitos muistakin suosituksista - tässähän alkaa olla jo innoissaan :-)

      Poista
  34. Kukaan ei ole tainnut mainita melko tuoretta Ravitsemisliike Aistia, joka sijaitsee varsin optimaalisessa lokaatiossa jos on menossa katsomaan näytelmää Tampereen Työväen Teatteriin.

    Btw sekä Bertha että Huber ovat saaneet nimensä rakennusten mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eipä ole - taisin kyllä ohi siitä uteliaana kävellä. Kiitos vinkistä ja sisäpiirin tiedoista ;-)

      Poista